Helatorstaiaamuna nousimme laittamaan aamupalaa, laiskasti joskus kympin maissa. Mies paistoi “eggwitchejä” – paistetut kananmunat päällekkäin, oranssia cheddaria välissä – kaikille halukkaille, namely, minulle, keskimmäiselle ja itselleen. Kyselin freddo cappucinojen teon lomasta esikoisen ja tosikoisen aamupalatoiveita. Pilkoin tosikoiselle toivomansa lautasellisen hedelmiä, mutta esikoisen toive oli mahdoton toteuttaa juuri sillä hetkellä.

Esikoinen olisi halunnut mannapuuroa. Itse asiassa, hämmennyksekseni sanoi, että hänestä olisi mukavaa, jos keittäisin mannapuuroa joka aamu! Ihan joka aamu en jaksa enkä ehdi puuronkeittoja (hei! hyvä kun ehdin sen cappucinoni laittaa), mutta helatorstaina olisi mielelläni keittänyt puuron, jos vaan olisi ollut ryynejä.

Juuri siinä main, kun olin saanut eggwitchini syötyä, esikoinen, joka ensin meinasi ettei sitten syö mitään jollei kerran saa puuroa, kysyikin vienosti sohvalta: “Äiti, voisiksä tehdä mulle smoothien?” “Toki voin. Kuka muu haluaa smoothien?” Turned out, että kaikki paitsi keskimmäinen olivat smoothie-tuulella, joten kaadoin kourallisen pakastevadelmia pinkkiin blenderiini, pilkoin sekaan banaanin, kauhoin joukkoon kreikkalaista jugurttia, ja aimo-lorauksen appelsiinimehua.

Ja käynnistin blenderin. Kaikki meni oikein mukavasti, kunnes piti lisätä vähän jugurttia. En tiedä mitä siinä oikein kävi, mutta jotenkin onnistuin ilmeisesti ruuvaamaan blenderin kannun pohjan löysälle niin että yhtäkkiä sieltä pohjasta alkoi vuotaa smoothieta kaikkialle. Blenderi seis ja smoothie – se mitä siitä oli jäljellä – laseihin ja sotkua siivoamaan.

Kun smoothiet oli pyyhitty pöydältä, aloin purkaa blenderiä osiin. Kannun alaosan tiiviste ei nyt enää ollut aivan priima, mutta arvelin että sellaisen varmaan saisi jostain uuden. Jos vaan itse blenderi selvisi hengissä. Kuivailin ja putsailin, ja ihmettelin sen suunnittelua. Siinä kohti, mihin se kannu laitetaan, on reikä, josta pääsee neste suoraan sisälle moottoriin, jos sattuu käymään näin kuten meille, että kannu vuoti pohjastaan!

Putsailin laitteen parhaani mukaan ja laitoin tiskikaappiin valumaan loppuun, idealistiseen tapaani ajatellen, että eihän sitä ole millään voitu suunnitella niin hullusti, että neste oikeasti pääsee vahingoittaamaan moottoria. Että pakkohan siellä on sisällä olla joku suoja, ja varmasti moottori olisi ihan ok, kun vaan smoothiet valuvat ulos sisuksista.

Puolet smoothie-haluisista olivat vielä ilman, joten jatkoin smoothien tekemistä meidän toisella laitteella, vähän jykevämmällä Kitchen Aid -mallilla, jonka ainoa huono puoli on, että se sattuu olemaan jenkkilaite, jossa siis jenkkitöpseli, joten sitä käyttäessä pitää käyttää transformeria, joka on sellainen leivänpaahtimen kokoinen metallimöhkäle, joka painaa monta kiloa.

Tänään, kun auringossa nautitun freddo cappucinon, vadelmilla maustetun jugurtin ja brie-hapankorpun jälkeen teki vielä mieli toista jääkahvia, ajattelin surauttaa meille frappet sillä blenderilläni, sillä “varmastihan se nyt toimii taas.” Otin luottavaisin mielin blenderin kaapista ja kytkin seinään.

ZAP! POKS!

Hups. Ei se kipinää lyönyt, enkä saanut kuin ihan minimaalisen zapin sormilleni, sellaisen samanlaisen kuin jos kytkee sen sellaisen palovaroitinpariston navat toisiinsa märillä sormilla. Mutta säikähdin sitäkin enemmän ja tuijotin hetken pistorasiaa niin lamaantuneena, että mies luuli minun saaneen ihan kunnon säkärin.

En arvannut koskeakaan pistokkeeseen enää, joten mies nykäisi sen seinästä. Ja sitten alettiin kokeilla sähköjä. Jääkaappi ja hella toimivat, mutta keittiön valot eivät. Tarkemmin katsoen, mitkään valot eivät enää toimineet Eikä toinen pakastin. O-ou!

Laite oli oikosulullaan laukaissut yhden sulakkeen, jonka kytkin takaisin, ja vikavirtasuojan, jota en heti hogannut vaan ehdin jo tutkia talon noususulakkeidenkin tilan. Kun vikavirtasuojakin oli kytketty takaisin päälle, kaikki sähköt toimivat taas nätisti. Mutta se kai on uskottava, että pinkki OBHNordicani on kuollut. Takuutahan ei tietenkään enää ole voimassa, onhan laite jo nelisen vuotta vanha. Ja kuittia nyt ei ainakaan ole enää tallessa, kaikkien näiden erojen ja muuttojen myötä, ha!

Casualty oli onneksi vain blenderi, ja onhan meillä se toinenkin. Eilen tosin melkein kuoli Lumianikin, kun se putosi parkkihallin lattialle. Pahuksen muovilaite! SIM-kortin luukku ei enää halua pysyä kiinni, joten Lumiani on nyt kuin nörtin silmälasit: jesarilla korjatut. So far so good, ainakin puhelin toimii vielä, toisin kuin blenderini.

 

Mennään kauppaan ja ostetaan grilli. Tai niinhän sitä luulisi! Niin mekin luultiin, kun torstaina ihan ruokakauppareissulta harhauduttiin etsimään sitä grilliä, kyllästyneinä pallogrillin hiilien hitaaseen kuumenemiseen ja nopeaan jäähtymiseen ja hiilibrikettien hintaan. Ja vähän pienikin se pallogrilli, jos enempi on syöjiä.

Minun aktiivinen grillauskokemukseni on yhden grillin, yhden kesän mittainen, joten en juuri osannut vaatia grilliltä mitään. Mutta miehellä on preferenssinsä, ymmärrys siitä, mistä tykkää ja mistä ei. Ei mitään suureellisia vaateita, vaan ihan vaan taju siitä, mikä on grillissä toimivaa, mikä ei, omiin tarpeisiin.

Ensimmäisessä kaupassa ei ollut sekä mieltä että kukkaroa miellyttävää vaihtoehtoa. Eikä toisessa. Kolmannesta viimein löytyi sellainen, joka ainakin laatikkoa penkomalla näytti juuri passelilta. Viime vuoden mallikappale, vissiinkin, sillä se oli ainoa laatuaan, eikä sellaista ollut kasattuna nähtävillä. Päätettiin ostaa tuo entinen mallikappale, grilli se on sekin, right?

Mukaan lähti myös muutama laatikko laavakiviä, mutta kaasupulloja ei siinä kaupassa ollut myytävänä. Muutaman muun listalla olleen tarvikkeen perässä mentiin seuraavaan kauppaan, sellaiseen, joka myy niitä kaasupullojakin. Mutta kun kysyttiin niitä kassalta, meille kerrottiin, että niitäpä pitääkin mennä kysymään puutarhapuolelta. Tuumattiin, että yhtä hyvin sitten Teboililta.

Teboililla oli pullolle puolitoistakertainen hinta, joten kurvattiin sittenkin takaisin naapuriin puutarhaosastolle. Aikamme jonotettuamme ensin yhdelle, sitten toiselle infopisteelle, saatiin kuulla,mettä pullotpa olivatkin sieltä loppu. Aloin olla jo melko väsynyt, grillin ja romppeiden ostosreissuun, yhdistettynä vielä siihen ruokakauppaan, oli jo mennyt hyvinkin pari tuntia noin työpäivän päälle.

TB:lle ei enää viitsinyt häntä koipien välissä palata, joten kurvattiin ABC:n kautta himaan, lopultakin ylihintaisen kaasupullon kanssa. Mies siinä kävi sitten purkamaan grilliboxia, nosteli osia olohuoneeseen ja totesi, että siitäpä puuttuu pari essentiaalia. Kuten pyörät, ruuvipussi ja kansi! Olisi voinut luulla, että edes kannen puuttumisen olisi huomannut kaupassa, mutta epämääräisesti pakattu laatikko hämäsi.

Ei siinä mitään, mies sitten perjantaiaamuna meni takaisin kauppaan kyselemään loppugrillin perään, mutta eipähän siellä kukaan tiennyt puuttuvista osista mitään vaan kehottivat kääntymään maahantuojan puoleen. Sen mies tekikin seuraavaksi, ja lopulta yhden puhelinkeskustelun ja pienen sähköpostinvaihdon seurauksena ajaa hurautti maahantuojan varastolle ja sai puuttuvat osat samantien mukaansa.

Eikä siinä vaiheessa päivästä ollut edes kulunut niin paljon, että ensimmäinenkään tytöistä olisi ollut vielä koulusta kotona, joten kaikessa rauhassa mies kokosi grillin miljoonine ruuveineen sillä välin kun minä olin duunissa.

Illalla korkattiin uusi hieno kaasugrillimme Horneteilla, nakeilla, bratwursteilla ja pekoniherkkusieni-tomaatti-sipuli-vartailla. Kyllä kelpasi grillata! Jopa siinä jo melko viileässä ilmassa, kun ei tarvinnut koko iltaa odotella grillin kuumenemista.

Tänään aamupäivällä mies modifioi grilliä vielä hieman lisäämällä polttimoiden yläpuolelle ritilän ja asettelemalla sen päälle niitä laavakiviä.

Iltapäivällä jatkettiinkin grillaamista tuunatulla grillillä ihanassa auringonpaisteessa nakein, maissintähkin ja kasvisvartain, kun kylässä oli koko joukko ystäviä 🙂

Kyllä nyt kelpaa 🙂

 

Tehokkaan idearikkaan kehityspäivän päätteeksi toimiston keittiössä poksahti korkki auki skumppapullosta ja tippaleipä levisi pitkin lattiaa. Siitä oli hyvä aloittaa vapunvietto; skumppaa toimistolla, pari drinkkiä “etäneukkarissa” kadun toisella puolen ja sitten kotiin miehen ja keskimmäisen luo grillaamaan broilerin koipipaloja.

Siinä iltasella oli jo vähän vilpoista, ja hiiligrillillä kesti ja kesti kuumeta kunnolla, joten kääriydyin batamantaan (hihallinen fleecepeitto) pysyäkseni lämpimänä. Siinä hipsutellessani terassilla tuohon maahan saakka pitkään viittaan kääriytyneenä tunsin itseni aivan Jedi-ritariksi. Ulkoisesti siis. I lack their force 😉

Ruokaa odotellessa fixasin meille kevään ensimmäiset mansikka-daiquirit, tai oikeastaan mansikka-vadelma-daiquirit, vaikka ilma ei tosiaan ihan ollut kesäinen. Katettiin illallinen sisälle, ja keskimmäinen (yhä ainoa lapsi meillä-kotona, kunnes esikoinen ja tosikoinen tulevat perjantaina) kyseli milloin saa tippaleipää. Meillä oli rauhallinen Vappuaattoilta.

Ja rauhallinen Vappupäivä myös. Ei mitään Stadin hulinoita; sinne ei tehnyt mieli ollenkaan! Aurinko paistoi täydeltä terältä, omalla pihalla oli niin lämmin että vedin päälleni topin ja shortsit (ja legginsit), kun aamupalan ja Vappusalaatin valmistuksen jälkeen siirryin pihalle istuskelemaan. Pari tuntia siinä pärjäsikin vallan mainiosti, mutta auringon siirtyessä naapurin koivunlatvojen taakse, piti vetää kollari niskaan.

Päivän task pihan eteen oli kaivaa varastosta iso terassipöytä ja laatikoiden ja muun rojun taakse hautautuneet terassituolit. Pesin nuo muutaman vuoden varastossa olleet puutarhakalusteet, tuunasin kesäisen pöytäliinani sopimaan keskellä sojottavasta aurinkovarjosta huolimatta (that involved siscors and safety pins) ja katettiin pyötä kauniisti Vappulounasta varten.

Pala kerrallaan piha kunnostuu 🙂 Vähän kun vielä lämpenee, voidaan alkaa istuttaa kesäkurpitsoja ja muita maahan ja siirtää ruukuissa kasvavat yrtit pihalle kokonaan. Nyt ne vielä yöpyvät sisällä. Ostoslistalla on kaasugrilliä ja lehtiharava-osaa miehen monitoimityökaluun ja basilikan siemeniä. Ne näyttävät olevan loppu kaikkialta!

Tänään ei tehty muita pihahommia ollenkaan. Oleiltiin vaan pihalla, keskimmäisen touhutessa kaikenlaisia perinteisiä vapputouhuja kuten vesi-ilmapallojen heittelyä ja muuta naapurin tyttöjen kanssa, nautittiin auringosta ja daiquireista vähän paremmassa säässä. Syötiin Vappusalaatti rosé-kuoharin kanssa ja alettiin suunnitella seuraavaan ravintolapäivään omaa ravintolaamme.

Red Hot Chili Peppers soi taustalla, aurinko lämmitti suloisesti vielä puidenkin varjosta, linnut pitivät konserttiaan, mehiläiset pörräsivät melkein jo nuupahtaneissa krookuksissa. Ei ollenkaan hullumpi Vappu meillä 🙂

 

Perjantaina tiputteli vettä. Aikeemme aloittaa grillikausi vanhalla pallogrillillä – paremman yhä vielä puuttuessa – oli vaakalaudalla. Mutta iltaan mennessä sateentihutus oli loppunut ja vaikkei aurinko esiin tullutkaan, mies laittoi grillin kuumaksi ja saatiin illalliseksi grillatut naudanfileepalat.

Tosikoinen, ainoana lapsena meillä sillä haavaa, melkein nukahti sohvalle silloin puoli yhdeksän aikaan. Oltiin vietetty typyn kanssa leffailta Narnian viimeisen osan parissa, taisi leffaherkut painaa vatsassa 😉 Patistelin tyttären hampaiden pesulle, mutta nukkumaanmenon sijaan tehtiin vielä hetki yhdessä tosikoisen synttärilahjaksi saamaa 500 palan palapeliä. Ja oho! Kello olikin jo yksitoista… Aika rientää kun on hauskaa 🙂

Viime viikolla tosikoinen aloitti rohkeasti pyöräilykauden. Polki fillarinsa maanantaina isänsä varastosta meille. Tiistaina urhoollisesti lähti aamulla matkaan vaikka taivaalta tuli pari pisaraa vettä. En edes hogannut katsoa sääennusteita, joten iltapäivällä tytär olikin stranded tuossa muutaman kilsan päässä Mäcissä, kun ei pystynyt polkemaan kotiin saakka hurjassa jäätävässä tihkussa. Pelastuspartio minä&mies haettiin tyttö pyörineen himaan. Onneksi oltiin viikonloppuna siivottu varasto, niin miehen fillarinkuljetusteline löytyi helposti!

Eilispäivänä aurinko kurkisteli satunnaisesti pilvien raosta iltapäivällä. Sisällä serverintuunaushommissa vietetyn alkupäivän (sisältäen vähän ajelua kiintolevyjä ja sen sellaisia hakemassa) jälkeen tartuin haravaan ja öh, johonkin kolmipiikkisen puutarhatyökaluun, don't expect me to know names for all these gadgets, ja aloin putsata pihan kukkapenkkejä miehen kuumennellessa jälleen tuota grilliä. Kannoin kolme isoa saavillista lehtiä, heinää, vanhoja juurakoita ja sen sellaista kompostoriin.

Kuka olisi arvannut, että joku päivä nautin pihahommista? Muksuna isoäiti yritti saada minua puutarhahommiin kanssaan, ja ehkä se joskus ihan pienenä olikin hauskaa, mutta siihen mennessä kun siitä jotain ymmärsinkin, olisin mieluummin nököttänyt jossain lukemassa tai puuhastelemassa omiani kuten veistelemässä pajupillejä ja muuta mitä isoisä oli opettanut tekemään, kuin työntämässä näppejäni multaan ja opettelemassa kasveja.

En minä ehkä vieläkään ole hirveän entusiastinen sen varsinaisen puutarhatiedon suhteen. Tai siis on liikaa vaivaa ottaa selvää, missä joku kasvi viihtyy ja miten sitä pitää hoitaa. Mutta olen mieluusti oikea käsi miehelleni, joka on perheen gardenisti ja tietää JO, joten minä voin vain tehdä ohjeiden mukaan 😉 Ja eilen ohje oli siis putsata penkit ja penger vanhasta roskasta, ainakin pintapuolisesti.

Pihalle on ilmestynyt uusia sinisiä kukkia, ja jotain pieniä alkuja ilmestyi kaiken sen haravoimani “rojun” alta esiin. Osa kukista saanee jäädä, mutta osa joutunee lähtemään. Ajatuksena meillä olisi kasvattaa kesäkurpitsaa ja minttua ja kevätsipuleita, noiden laatikoihin kylvettyjen salaatin, tillin ja ruohosipulin lisäksi. Oma pikkupuutarha ❤

Sillä välin kun minä siis haravoin pihaa pienellä puutaraharavalla, mies grillasi meille satsin Hornetteja ja Koskenlaskijalla täytettyjä herkkusieniä, sekä nakkeja illemmalla meille kotiutuvaa keskimmäistä varten. Tosikoinen oli jo lähtenyt isälleen. Vaikka ulkona, auringossa tarkenikin grillata ja haravoida (hanskat kädessä), oli eilen vähän kylmä syödä ulkona, ainakin silloin myöhään iltapäivällä. Joten syötiin sisällä ja sitten minä luovutinkin ulkonaolon suhteen ja katsoin Aguileran Burlesquen. Aina yhtä ooh ❤

Pohjavire on viileä nytkin, puolen päivän aikaan, kun muutoin ihanasti lämpöisessä auringossa lojun aurinkotuolissa kirjoittamassa. Sormet ovat melkein vähän jäässä. Bikineille ei vielä voisi haaveillakaan riisuvansa, kylmä tulee heti kun aurinko menee pilveen, sukat saa olla jalassa.

Kohta on jo Vappu! Meillä on sima jo simaa, ollut jo muutaman päivän, joten Vappuna se on ehkä jo olutta 😛 Sima sai tänä vuonna alkunsa oluentekotynnyrissä ja valmistuikin paljon ämpärisimaa nopeammin! Pullot – tietenkin vanhat viini- ja skumppapullot, niihin meillä on sima perinteisesti tehty – ovat puolilämpimässä varastossa, jossa käyn niitä pari-kolme kertaa päivässä hoitamassa. Kumikorkit pomppivat iloisesti pois pullonsuilta, kertoen tehokkaasta kuplinnasta 🙂

Tänä aamuna hipsin tuonne varastoon paljain jaloin, sen kaksi askelta ulkokautta, ja sain huomata etanoiden heränneen. Tai siis, näinhän minä niitä jo kukkapenkkiä penkoessani pari eilenkin, mutten vielä tuolla alaovella, missä ne syksyllä pitivät herätyskokouksiaan. Tänä aamuna astuin paljaalla jalalla etanan päälle. Kuului vain krunts. Iyh. Luin joku aika sitten, että nämä Suomen vallanneet etanat ovat ihan syömäkelpoisia. Vähän pieniä ne on, mutta ehkäpä meillä syödään kesällä sitten oman farmin etanoita 😉

Tulisi vaan jo se kesä ja kuuma!