Helatorstaiaamuna nousimme laittamaan aamupalaa, laiskasti joskus kympin maissa. Mies paistoi “eggwitchejä” – paistetut kananmunat päällekkäin, oranssia cheddaria välissä – kaikille halukkaille, namely, minulle, keskimmäiselle ja itselleen. Kyselin freddo cappucinojen teon lomasta esikoisen ja tosikoisen aamupalatoiveita. Pilkoin tosikoiselle toivomansa lautasellisen hedelmiä, mutta esikoisen toive oli mahdoton toteuttaa juuri sillä hetkellä.

Esikoinen olisi halunnut mannapuuroa. Itse asiassa, hämmennyksekseni sanoi, että hänestä olisi mukavaa, jos keittäisin mannapuuroa joka aamu! Ihan joka aamu en jaksa enkä ehdi puuronkeittoja (hei! hyvä kun ehdin sen cappucinoni laittaa), mutta helatorstaina olisi mielelläni keittänyt puuron, jos vaan olisi ollut ryynejä.

Juuri siinä main, kun olin saanut eggwitchini syötyä, esikoinen, joka ensin meinasi ettei sitten syö mitään jollei kerran saa puuroa, kysyikin vienosti sohvalta: “Äiti, voisiksä tehdä mulle smoothien?” “Toki voin. Kuka muu haluaa smoothien?” Turned out, että kaikki paitsi keskimmäinen olivat smoothie-tuulella, joten kaadoin kourallisen pakastevadelmia pinkkiin blenderiini, pilkoin sekaan banaanin, kauhoin joukkoon kreikkalaista jugurttia, ja aimo-lorauksen appelsiinimehua.

Ja käynnistin blenderin. Kaikki meni oikein mukavasti, kunnes piti lisätä vähän jugurttia. En tiedä mitä siinä oikein kävi, mutta jotenkin onnistuin ilmeisesti ruuvaamaan blenderin kannun pohjan löysälle niin että yhtäkkiä sieltä pohjasta alkoi vuotaa smoothieta kaikkialle. Blenderi seis ja smoothie – se mitä siitä oli jäljellä – laseihin ja sotkua siivoamaan.

Kun smoothiet oli pyyhitty pöydältä, aloin purkaa blenderiä osiin. Kannun alaosan tiiviste ei nyt enää ollut aivan priima, mutta arvelin että sellaisen varmaan saisi jostain uuden. Jos vaan itse blenderi selvisi hengissä. Kuivailin ja putsailin, ja ihmettelin sen suunnittelua. Siinä kohti, mihin se kannu laitetaan, on reikä, josta pääsee neste suoraan sisälle moottoriin, jos sattuu käymään näin kuten meille, että kannu vuoti pohjastaan!

Putsailin laitteen parhaani mukaan ja laitoin tiskikaappiin valumaan loppuun, idealistiseen tapaani ajatellen, että eihän sitä ole millään voitu suunnitella niin hullusti, että neste oikeasti pääsee vahingoittaamaan moottoria. Että pakkohan siellä on sisällä olla joku suoja, ja varmasti moottori olisi ihan ok, kun vaan smoothiet valuvat ulos sisuksista.

Puolet smoothie-haluisista olivat vielä ilman, joten jatkoin smoothien tekemistä meidän toisella laitteella, vähän jykevämmällä Kitchen Aid -mallilla, jonka ainoa huono puoli on, että se sattuu olemaan jenkkilaite, jossa siis jenkkitöpseli, joten sitä käyttäessä pitää käyttää transformeria, joka on sellainen leivänpaahtimen kokoinen metallimöhkäle, joka painaa monta kiloa.

Tänään, kun auringossa nautitun freddo cappucinon, vadelmilla maustetun jugurtin ja brie-hapankorpun jälkeen teki vielä mieli toista jääkahvia, ajattelin surauttaa meille frappet sillä blenderilläni, sillä “varmastihan se nyt toimii taas.” Otin luottavaisin mielin blenderin kaapista ja kytkin seinään.

ZAP! POKS!

Hups. Ei se kipinää lyönyt, enkä saanut kuin ihan minimaalisen zapin sormilleni, sellaisen samanlaisen kuin jos kytkee sen sellaisen palovaroitinpariston navat toisiinsa märillä sormilla. Mutta säikähdin sitäkin enemmän ja tuijotin hetken pistorasiaa niin lamaantuneena, että mies luuli minun saaneen ihan kunnon säkärin.

En arvannut koskeakaan pistokkeeseen enää, joten mies nykäisi sen seinästä. Ja sitten alettiin kokeilla sähköjä. Jääkaappi ja hella toimivat, mutta keittiön valot eivät. Tarkemmin katsoen, mitkään valot eivät enää toimineet Eikä toinen pakastin. O-ou!

Laite oli oikosulullaan laukaissut yhden sulakkeen, jonka kytkin takaisin, ja vikavirtasuojan, jota en heti hogannut vaan ehdin jo tutkia talon noususulakkeidenkin tilan. Kun vikavirtasuojakin oli kytketty takaisin päälle, kaikki sähköt toimivat taas nätisti. Mutta se kai on uskottava, että pinkki OBHNordicani on kuollut. Takuutahan ei tietenkään enää ole voimassa, onhan laite jo nelisen vuotta vanha. Ja kuittia nyt ei ainakaan ole enää tallessa, kaikkien näiden erojen ja muuttojen myötä, ha!

Casualty oli onneksi vain blenderi, ja onhan meillä se toinenkin. Eilen tosin melkein kuoli Lumianikin, kun se putosi parkkihallin lattialle. Pahuksen muovilaite! SIM-kortin luukku ei enää halua pysyä kiinni, joten Lumiani on nyt kuin nörtin silmälasit: jesarilla korjatut. So far so good, ainakin puhelin toimii vielä, toisin kuin blenderini.