Helsinkiä haikaillen

Marilka3 Comments
Tämä kevät, se on se aika vuodesta, jolloin kaikkein eniten aina haikailen takaisin kotikonnuille, tuonne peräti 30km päähän stadiin. Jolloin päähäni tupsahtelee ajatuksia siitä, miten mukava olisi asua sittenkin vaikka Muncassa tai Töölössä tai ihan suorastaan Ulliksessa tai Kaivarissa, meren äärellä yhtä kaikki, keskellä kauneinta vanhaa Helsinkiä. "Ahtaasti kerrostalossa," huomautti mies haikailuilleni. Niinkin ehkä. Mutta kauniissa vanhassa kerrostalossa, kauniissa vanhassa remontoidussa asunnossa.
 
Ei kerrostalo oikeasti ole mikään paha paikka asua! Minä kasvoin kerrostalossa. Ei me asuttu ahtaasti, siskollani ja minulla oli aina omat huoneetkin. Eikä meitä ahdistanut asfalttipiha, siinä oli hyvä painella tsygällä korttelirallia. Saman korttelin alueella asui varmaan parisenkymmentä muksua, ikähaarukka 5vuotta +/- 5vuotta. Siellä leikittiin kaikki sulassa sovussa, isommat katsoivat vähän pienempien perään. Aina oli kavereita, aina oli tekemistä pihalla. Ja kesällä kuuma asfaltti paljainden jalkojen alla tuntui luontevammalta kuin aamukasteinen nurmikko.
 
Ajeltiin tänään ennen anoppilaan menoa Hietsun ja Kaivarin kautta, katselemassa keväistä – joskin tänään kovin harmaata – Helsinkiä. Tuo tuttu merimaisema, nuo rannat käppyräisine puineen ja vanhoine koristeellisine kerrostaloineen huusivat minulle houkutustaan. Asua siinä, meren äärellä, kävely- tai spåramatkan päässä kaikesta (lue ydinkeskustasta 😉 ). Haikeus vaan tulvi sisääni, pakahduttaen melkein. Asuu siellä lapsiperheitäkin, ihan totta, voitaisiin mekin…! Mihin tarvitaan omaa pihaa, jos pihana on koko Kaivari! Tai Töölön tai Muncan rannat kaltseineen.
 
Meidän lasten lapsuus on niin toisenlainen kuin omani. Heillä on tässä oma piha – ja vieressä kulkee hiekkatie! Eilen opastin systeriä tänne, vaihteeksi 😉 ja kun kuulin sanovani puhelimeen, että ajavat yhtä tietä niin kauan kunnes se muuttuu hiekkatieksi, huokaisin ääneen: "…niin sitten näette meidän talon. Hitsi me asutaan böndellä!" Minkä jälkeen melkein saatiin miehen kanssa aikaiseksi riita siitä, riittääkö hiekkatie tarkoittamaan böndeä. Ehkei yksinään. Mutta ei siihen lehmiäkään tarvita. Tämä on böndeä stadilaisen silmin. Ja joskus vaan ikävöin kaupunkia. Ja joskus vaan toivon, että lapsistani kasvaisi stadilaisia eikä nurtsilaisia.
 
"Don’t get me wrong", sanoin miehelleni, kun noustiin anoppilassa autosta ja mies ihmetteli vaitonaisuuttani ja alakuloisuuttani. "Don’t get me wrong. Meillä on ihana koti paikassa, jossa on hyvä asua, ja mä olen siellä onnellinen. Meidän perheen on siellä hyvä olla. Muttei se tarkoita sitä, ettenkö joskus ikävöis takas stadiin. Se on mun sisälläni, osa sitä mitä oon. Vaikka asuisin missä."

Kuutamolla

Marilka2 Comments
Pääsiäistä mennään, lankalauantain välipäivä aluillaan. Torstaina oltiin miehen kanssa duunissa kimppakyydillä ja lähdettiin kotia kohti jo kolmen maissa. Liikenne oli niin kevyttä, iso osa normaali-ruuhkailijoista ilmeisesti jo aiheuttamassa ruuhkia ihan muihin osiin Suomea, että oltiin Klaukkalassa jo puoli neljän maissa. Piipahdettiin matkalla Cittarin kautta, hakemassa vähän ciabattaa ja nakkeja kiirastorstain illalliseksi, sitten tosikoinen päiväkodista ja kotiin.
 
Esikoinen oli vielä teillään kavereiden kanssa ulkona ja tosikoinenkin lähti potkuilemaan potkiksellaan, joten meillä oli hetken täysi rauha maassa. Vapaiden alkamisen kunniaksi pöräytin meille miehen kanssa pähkinäsuklaa-pirtelöt stracciatella-jäätelöstä, pähkinäkermalikööristä ja maidosta. Istuttiin olohuoneessa auringonpaisteessa pohdiskellen pihastrategiaa tälle keväälle ja tulevalle kesälle. Phase II odottaa hamaa tulevaisuutta…
 
Päivällisen jälkeen aloitettiin pääsiäisen suklaamuna-urakka. Meillä on niitä virpomispalkkioiksi ja tupareiksi saatuja isompia ja pienempiä suklaamunia ja muita karkkeja vaikka koko naapuruston tarpeiksi, joten niitä on nyt syöty vähän kerrassaan jälkkäreiksi. Silti niitä on luultavasti jäljellä vielä Juhannuksenakin 😀 Ja niitä pieniä leluja on kohta kaikkialla, pitää heitellä niitä pois yksi kerrallaan, leikkiä, että ne vain katoavat salaperäisesti 😉
 
Eilispäivä oltiin ihan himassa vaan. Miehen proidi tuli meille yhdentoista aikaan auttamaan miestä saunan paneloinnissa. Katon taisivat saada eilisen aikana tehtyä. Me tehtiin tyttöjen kanssa prinsessa-koruja (tai oikeammin vasta niitä helmiä ym. joita voisi tänään pujotella siimaan) tosikoisen synttärilahjaksi saamalla koruntekosetillä. Jossain vaiheessa päivää likat lähtivät naapurintytön kanssa ulos touhuamaan.
 
Yksi varmoista kevään tulon merkeistä on, että lapset alkavat taas viihtyä ulkona itsekseen, potkikset ja fillarit kaivetaan varastosta (tai jäästä, kuten on case fillareiden osalta meillä tällä haavaa – pyöräteline, jossa tsygät ovat talven viettäneet, sattuu olemaan juuri siinä kohti tonttia, johon aurinko pääsee vähiten paistamaan, joten melkein saa kaivaa pyörät jäästä rautakangella…) ja lapset hyppivät narua ja twistiä. Naapurin-äiti oli kuulemma kaivanut muistivarastoistaan ja netistä twisti-hyppysarjoja ja opettanut niitä noille tytöille.
 
Illemmalla eilen minä jämähdin tähän koneelleni, vaihteeksi, tekemään Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran webbi-sivujuttuja. Tai oikeastaan, ihan vielä en varsinaisia sivuja niinkään päivittänyt, niiden uusiminen on lähitulevaisuuden projekti kyllä, mutta laittelin seuralle blogia ja kuva-arkistoa sun muuta käyttöön, monipuolisempaa tiedonjakamista varten. Uppouduin puuhaan ja suunnitelmiini sen osalta niin täysin, että unohdin laittaa lapset nukkumaan 😀 Tajusin vasta puoli ysiltä, että tyttöjenhän olisi pitänyt jo olla pedissä. Muttei ajankulua ollut huomannut mieskään, saunanrakentamiseltaan.
 
Tyttöje mentyä viimein nukkumaan eilen, ja torstaina niinikään, lysähdin todella pitkästä aikaa television ääreen. Antenniahan meillä ei edelleenkään ole (ja olen alkanut olla sitä mieltä, ettei sitä oikeastaan tarvitsekaan), mutta dvd:iden katsominenhan onnistuu kyllä. Pari viikkoa sitten bongasin Anttilasta Moonlightingin (Konnankoukkuja kahdelle) dvd-boxeja pilkkahintaan. Minulla oli jo ennestään 3 ekaa tuotantokautta, pari viikkoa sitten ostin ne viimeiset, eli neljännen ja viidennen kauden. Niiden parissa olen nyt viimeiset pari iltaa viettänyt – kohta on 4. kausi katsottuna… Retroa kerrakseen, hauskaa sanailua, mainiota kepoista komediaa ja Cybil Shepherdin garderobi sarajassa on huisi 😀
 
Aivan ihanaa tämä lokoisa oleilu! Kun voi pelailla ja touhuta lasten kanssa kiireettä, lukea välillä vähän kirjaa, tehdä juttuja koneella, katsoa Moonlightingia yömyöhään, viettää aikaa kahdestaan miehen kanssa – ihmeesti pariin vaivaiseen vapaaseen on ehtinyt sisältyä vaikka sun mitä! Eikä olla vielä ihan puolivälissä näitä pääsiäisvapaita edes 🙂 Loppuajaksi on vähän ohjelmaakin joka päivälle, muttei se haittaa. Elo tuntuu mukavan rauhalliselta.

Homma hanskassa ja hanska…?

Marilka2 Comments
..nii, hitsi kun tietäskin missä se on!

Tänä aamuna sompailtiin täällä aamukiireessä taas koko perhe yhtaikaa. Oltiin kaikki lähdössä yhtaikaa, minä tosikoisen kanssa viemään lasta päiväkotiin ja itse siitä tietenkin töihin, mies esikoisen kanssa viemään lasta oikomistarkastukseen ja sieltä kouluun ja sitten itse töihin. Kaikilla oli hoppu, lapsia sai patistaa akuankkojen sun muiden haihatteluiden parista pesulle ja pukemaan. Ja samalla laittaa itsensä lähtövalmiiksi.

Illalla oli puhuttu, että tosikoisella on metsäretki, pitää aamulla laittaa eväät. Ja aamullakin vielä vaihdettiin aiheesta miehen kanssa sana tai kaksi, mies se minua asiasta muistutti. Mutta kun olin lapsen kanssa päiväkodin ovella, oliko meillä mukana metsäretkireppu ja eväät? Ei. Eipä tietenkään! Johan tämä kevät oli mennyt metsäretkien osalta aivan liian sujuvasti, tämä oli vasta ensimmäinen unohdus tänä vuonna – kolmas retki tänä vuonna 😉

Samalla tajusin myös, että vaikka olin juuri kotona kehottanut esikoista laittamaan taas toppatakin päälle ettei tule kylmä, en silti ollut ollenkaan katsonut, missä vaatteissa tosikoinen lähti – hänen kanssaan kun vängättiin kengistä. Niinpä päiväkodin ovella huomasin myös, ettei tyttärellä ollut ollenkaan tarpeeksi päällä, ohut puku ei yhden asteen lämpötilassa riitä. Pahus. Onneksi mies ehti heittää tytölle paksumman haalarin, ja ne metsäretkieväätkin, päiväkotiin esikoisen hammastarkastuksen jälkeen.

Tämä on taas niin tätä. Aamuisin silmät vetistää väsymyksestä ja muisti ihan yksinkertaisesti vaan pätkii. Jälleen pääni kapasiteetti on niin rajoillaan – väsymyksestä kai – ettei kaikki yksinkertaisesti pysy muistissa tai prosessoidu. Normaalit duuniin ja himaan liittyvät asiat eivät tuota pulmia, mutta kaikki extra – kuten sään viileneminen uudestaan tai metsäretki toisinaan tai muut poikkeamat – rekisteröityvät hitaasti eivätkä pysy mielessä. Homma on periaatteessa hanskassa. Hanska vaan on pahasti hukassa…

Kevättä suonissa

MarilkaLeave a comment
Tämä on nyt The Kevät-Entry. Se, jonka kirjoitan joka kevät silloin kun on sen aika. Ja sen aika on nyt. Tänään oli moottoritielle ilmestynyt nopeusrajoitukseksi 120 sillä aikaa kun olin aamupäivällä asiakkaalla. Tähän mennessä on jo täällä meidänkin nurkilla alettu lakaista katuja. Ja piha on vapautunut lumesta lähes kokonaan, jättäen sen saviseksi velliksi, johon uppoaa nilkkoja myöten. Ja täältä meidänkin ikkunoistamme vähän puiden lomasta näkyvä jokipahanen on vapautunut jäästä. Ja moottoripyörät ovat kaivautuneet esiin talvikoloistaan. Ja viime viikon auringonpaisteessa näin jo ensimmäisen avoautonkin kuomu alhaalla. On kevät.
 
 
Aamulla jo kuulin radiosta, että tänään aletaan nopeusrajoituksia vaihtaa kesäkuntoon. Silloin en aamuruuhkasa edes hogannut tsekata, mikä oli Hämeenlinnanväylän rajoitus Klaukkalan kohdalla, mutta kotia kohti ajellessani, siinä puolen päivän aikaan, jännityksellä odotin motarin rajoituskylttiä. Ja kun se oli 120, annoin mennä. Talla pohjaan ja tuuletusta vapaalla kädellä. Vähän taas got carried away, kieltämättä, mutta minkäs teet. Uusi AC/DC-levyni pauhasi ja minä annoin hetken mennä yli 150 mittarissa, karstat pois moottorista. I-HA-NAA! Nyt pitäisi vaan saada mazdaani uudet kesätassut alle, niin avot 🙂
 
Viime yönä satoi vettä ja se teki paljon lumien sulamiseksi jälleen. Viime viikon aurinkoisten kelien jälkeen sade vei todellakin lähes viimeiset lumet tuolta meidän pihasta. Joten tänään kun ajoin auton tuohon oven eteen hetkeksi, astuin ovesta suoraan mutaan. Iyh. Mies kärräsi soraa kävelypoluksi tuohon autotallin ja etuoven väliselle pätkälle ennen synttärijuhlia, joten nyt siinä pääsee sinänsä kävelemään ihan hyvin ilman että korot uppoavat mutaan. Paitsi kun ajaa auton oven eteen niin että sorapolku jää sopivasti sinne auton alle 😉
 
Tosikoinen toi tänään päiväkodista himaan kipollisen ohraruohoa. Omat rairuohot laitettiin eilen itämään. Leskenlehtiä en ole vielä bongannut – mutta enpä minä niin kamalan paljon tuolla luonnossa ole liikkunutkaan, alkaa niitäkin ihan varmaan kohta näkyä. Tänään ei paista aurinko, eikä ole yhtä lämmin kuin viikonloppuna, mutta niin keväistä, että suonissa kohisee 🙂 Väsyttää yhä vietävästi viime viikkojen haipakan jälkeen, mutta mieli on virkeä kuin kevätpuro. Sillä nyt. on. kevät!

Viikonloppu yhtä juhlaa

MarilkaLeave a comment
Hilppasen jo väsyttää. Koko viikonloppu on ollut yhtä juhlimista ja juhlien valmistelua. Tai ehkä oikeammin jo torstaista asti, kun töiden jälkeen piipahdin Alepassa kotimatkalla, ostamassa paistovalmiita sämpylöitä ja lämminsavulohta päivälliseksi. Silloin oli tosikoisen virallinen synttäripäivä, jota juhlistettiin illalla oman perheen kesken syömällä vähän erilainen päivällinen ja jälkkäriksi ihan kaupan kakkua. Leipomiset jätin viikonlopulle. Tosikoinen sai tuolloin myös meidän lahjat: baletti-bratzin ja kampauspään, sekä siskoltaan LPS-sammakoita.
 
 
 
Perjantaina alkoi se iso rumba, isolla Prisma-reissulla, josta tuli kotiin viisi kassillista ruokaa&leivonta-ainesta sekä mm. pinkki blenderi. Kun olin siitä reissusta selviytynyt kunnialla kotiin, en paljon muuta illalla enää jaksanutkaan kuin testata blenderiä laittamalla porukalle älykkääksi iltapalaksi pirtelöt. Mutta kun olin aikeissa sillä tehdä lauantaina pirtelöitä lastenkutsuilla, pitihän minun kokeilla, miten homma sillä sujuu. Tähän asti olen tehnyt pirtelöt ja vastaavat sauvasekoittimella – miten paljon helpompaa se olikin blenderillä! Olisi vaan pitänyt ostaa se jo kauan sitten…
 
Lauantaina oli esikoisella koulupäivä, avoimin ovin. Joten suunnattiin koko perhe koululle yhdeksäksi ja oltiin siellä eka tunti opetusta seuraamassa kaikki. Ekalla välitunnilla minä, mies ja tosikoinen lähdettiin kotia kohti. Minä painuin suoraan keittiöön, missä suurin osa loppuviikonlopusta kuluikin. Mies lähti tosikoisen kanssa hakemaan pajunkissoja jokivarresta. Esikoisen tultua kotiin koulusta, oli jo tosikoisen synttäripöytä melkein valmiina ja pajunkissat odottamassa että tytöt ne illalla koristelivat.
 
Kahden aikaan tulivat tosikoisen kaverit. Ei niitä synttärivieraita ollut kuin neljä, mutta kyllä noista pienistä tytöistä silti ääntä lähtee! Hirvittävä kalkatus koko ajan 😀 Kyllä niillä tuntui hauskaa olevan, mutta kyllä ne toisilleen myös motkottivat kaikesta. Synttärit aloitettiin perinteiseen tapaan pullonpyörityksellä, sitten luotsasin lapset syömään Minni-jätskikakkua sun muuta. Sen jälkeen otti esikoinen ohjat käsiinsä ja leikitti koko porukkaa. Leikkivät peiliä ja väriä ja ketun ruoka-aikaa ja tanssiskabaa, joka tuntui olleen hauskin kaikista. Ja sitten olikin kaikki janoisia, laitoin lapsille ne pirtelöt. 
 
 
 
 
Kun synttärivieraat oli haettu, koristelivat tytöt niitä pajunoksia minun uurastaessani keittiössä. Lauantai-iltana tein pari Pätkiskakkua, täytekakun pohjan (ja täytinkin sen) sekä macaron-leivoksia. Sunnuntaina jatkoin siitä mihin lauantaina olin jäänyt kuorruttamalla ja koristelemalla kakut, heti kun olin ensin tehnyt läjän tuulihattuja suolaisin täyttein. Tytöt kävivät sillä välin virpomassa ja palasivat ison palkkakorin keralla kotiin. Ja kun päälle laitetaan tuparilahjojen mukana tulleet pääsiäisherkut, on meillä nyt pääsiäismunia varmaan muutamaksi vuodeksi 😀
 
 
 
Kolmen aikaan meille alkoi tulla ystäviä ja sukulaisia. Parisenkymmentä vierasta, eikun tuttua – ja minulla keittiössä kattaminen kesken… Aina se vaan menee viime tippaan ja vähän yli. Ei se mitään, porukka jutteli, minä seilasin keittiön ja eteisen väliä, laittaen loppuja kuntoon keittiössä ja ottaen vieraita vastaan. Kyllä oli kiva järkätä juhlat täällä meidän talossa, ekaa kertaa! Eihän tämä vielä ole valmis, mutta isossa keittiössäni kelpaa kyllä leipoa ja kokata ja täällä on tilaa ja tämä on ihana 🙂
 
 
 
Nyt on juhlat juhlittu, viikonloppu syöty epämääräisesti, ja taidan olla vähän poikki, kun tuntuu, että koko tämä entry on jotenkin sekava. No, ei se mitään, onpahan tässä kuitenkin. Enemmän viikonlopun menusta ja kuvia tarjoiluista löytyy ruoka-blogistani: lastenkutsut ja synttäri-tuparit.