Venyy venyy, muttei ainakaan vielä pauku

Marilka3 Comments
Lomalla ehtii nukkua. Sillä mennään. Jostain syystä meno aina kiihtyy kohti lähestyviä lomia – jollei duunissa niin sitten vapaalla, ellei sitten peräti molemmissa. Joulun alla vipinää riitti kummallakin saralla, nyt vähän vuoron perään yhtä ja sitten toista. Viime viikko oli duunissa ehkä kevään kiireisin, vaikka olikin vain nelipäiväinen, mutta siihen sisältyi sitä reissaamista. Ja vapaallakin on riittänyt menoa.

Helatorstaina oltiin ihan perheen kesken. Yritin, jälleen kerran, saada tytöt siivoamaan huoneitaan samalla kun itse siivosin muuten. Turhaahan se, jotain saivat tehtyä, mutta yhtä kaaosta ne huoneet ovat yhä. Ei se tavaramäärä vielä mitään – sitä on tässä muuttojen myötä aika paljon karsittukin – vaan kaikki se paperi, piirrustukset, askartelut… Meillä on niin pahuksen luovat lapset 😉 Iltapäivästä lähdettiin Sealifeen ja piipahdettiinpa jälleen Lintsin puolellakin sen verran, että mies ja tosikoinen kävivät Vekkulassa, minä esikoisen kanssa Salamassa.

Lauantaina perhe heitti minut heti aamusta satamaan, lähdin tyttöporukalla Tallinnaan. Pari tuntia laivalla yli, sunnuntaina sama takaisinpäin. Lauantaipäivä kului iloisesti Virukeskuksessa kaupoissa. Pidän Tallinnasta, koska siellä on erilaisia vaatteita kuin täällä. Trendit rantautuvat sinne ensin, ja minusta on kiva ostaa sieltä vaatteita, jotka tulevat Suomessa muotiin sitten puolen vuoden päästä 😉 Tosin, onhan siellä sitä samaakin kamaa. Mutta ostinpahan sieltä hauskat verkkarit, pari kivaa teepaitaa ja mustat kangas-pussihousut jotka päälläni olen kuin prinsessa Jasmin.

Illalla mentiin syömään vanhaan kaupunkiin kivaan pienehköön kellariravintolaan, muistaakseni Le Chateau nimeltään. Siellä oli kynttilöitä kaikkialla, ja steariinia kaikkialla, kun kynttilöiden annettiin vaan palaa loppuun kivisillä tasoilla. Steariinia löytyi myös parin kaverini lautaselta ja lasista, kun pöydän keskellä ollut kynttelikkö vähän valutti. Ruoka oli hyvää ja annokset, huhuh, isoja! Viihdyttiin syömässä ihan pitkän kaavan mukaan.

Sieltä lähdettiin takaisin hotellille, hengattiin tovi yhdessä huoneistamme, kunnes puolen yön paikkeilla siirryttiin Virun yökerhoon. Tanssittiin siellä sitten aamuun asti; Virussa tulee pilkkukin vasta puoli viisi. Viimeisetkin meistä lähti sieltä ehkä vähän ennen, mutta kun siitä sai päänsä tyynyyn asti, kaihersi mielessä jo aamuherätys. Laiva nimittäin lähti takaisin Helsinkiin yhdeltätoista ja sitä ennen piti ehtiä suihkut, aamupalat ja Rimi-keikka matkalla satamaan. Joten ne kolmisen tuntia siinä tuli nukuttua jatkuvasti kelloa vilkuillen, siitäkin huolimatta että tiesin känden olevan soimassa.

Jäi siis viikonloppuna käytännössä yksi yö nukkumatta, mutten sitä ole ehtinyt vielä takaisinkaan ottaa. Ihan normaaleja 7-8 tunnin öitä olen sen jälkeen taas nukkunut ja sama edessäkin. Menee valvotut tunnit entisten kanssa samaan läjään, ehkä niitä univelkoja ehtii kesälomalla vähän maksella takaisin. Vielä ei ole näköpiirissä, että ennen kesistä saisi nukkua, ellei sitten puolentoista viikon päästä mökillä.

Sitä ei voi valita, että lauantaina on herätys aikainen, kun
on esikoisen todistustenjako. Eikä sitä, että joka arkipäivä vaan pitää nousta duuniin. Mutta se on tietty oma valinta, että valvoo illalla myöhään, tai että on menoja ystävien kanssa, tai että on tanssitunteja ja ekstratreenejä ja kevätjuhlia (ts. että menee niihin). On vaan kiva tehdä asioita, jotka on kivoja 🙂 Kuten tänäänkin, kun tapasin vanhaa ystävää pitkästä aikaa. Vaikka eihän meillä myöhään mennyt, kun olin jo puoli yhdentoista aikaan himassa.

Ei siinä mitään, vielä venyy. Vähän väsyttää (etenkin aamuisin, joskin se on ihan normaalia muutenkin), mutta se on jollain tapaa positiivista väsymystä, kun sen aiheuttajat on positiivisia. Kesälomaa odotan silti, sillä kyllähän se työvuosi (ja tämä kulunut vuosi muutenkin) jo alkaa verojaan viedä! Kuusi viikkoa lomaa häämöttää vajaan neljän viikon päässä. Kyllä sinne asti venyy paukkumatta. Varpisti.

Fiilispohjalta ja repeillen

Marilka3 Comments
Laskeuduin alas lentokoneen portaita. Ensimmäiseksi nenääni löyhähti lehmän lannan etova haju. Kävelin kannat kopisten rivakkaa vauhtia sisälle Kokkolan piskuiseen lentokenttärakennukseen, noukin hihnalta siihen jo tuodun lentolaukkuni, ja lähdin etsimään taksia. Ensimmäiseen näkemääni meni kaksi miestä. Samoin toiseen. Missä olivat kaikki herrasmiehet, jotka päästävät naisen ohi taksijonossa? Ja missä oli seuraava taksi? Ja mistä tähän oikein oli tultu?

Eilen kaivoin lentolaukkuni autotallista, vaihteeksi. Sen seisontatuesta oli toinen ruuvi mennyt poikki, mutta ei se mitään, kyllä se pystyssä pysyi. Aloin pakata laukkuun vaatteita pariksi päiväksi. Farkut, pari hametta, teepaita, pari toppia, pari erilaista boleroa, sukkia,sukkahousuja, tennarit. Kyllä, vaan pariksi päiväksi. Pitää olla valinnanvaraa mukana, koska aamulla pitää voida valita vaatteet fiiliksen mukaan. Ei sunnuntaina voi mitenkään tietää, onko keskiviikkona hame- vai farkkufiilis! Tai toppi- vai teepaitafiilis.
Aamulla kelloni herätti minut tuntia normaalia aikasemmin. Tai olisi herättänyt, jollen olisi itse herännyt pari minuuttia ennen kellon soittoa. Sisäinen kelloni on tarkka ja luotettava, ainakin joskus sille päälle sattuessaan. Nousin aurinkoiseen aamun ihmeen virkeänä, hipsin suihkuun ja pukemaan ja pakkailemaan dödöt ja hammastahnat ja kasvovoiteet sun muut päivittäiset tarvikkeet. Ja tietenkin meikit, kaikki kolme luomiväripurkkia – eihän maanantaiaamuna voi mitenkään tietää mitä väriä parina seuraavana aamuna luomiinsa haluaa, sillä sehän riippuu vaatteista! Ja viime kädessä fiiliksestä.
Pakkasin vielä viime hetkellä pitkän takkini lentolaukkuuni ja vedin päälleni nahkarotsini. Ei ollut ollenkaan pitkätakkifiilis, mutta tiesin tarvitsevani sitä hameen kanssa. Olisin halunnut lähteä kevyessä mustassa rotsissani, mutta ulkona oli peräti asteen verran lämmintä ja minun piti tareta tankata auto siinä aamun kylmässä. Auton etu- ja takaikkuna oli pienessä jääriitteessä, oli ollut hallayö! Painuin autooni, lämppäri vähäksi aikaa täysille, kävin tankkaamassa auton ja otin itselleni kahvin, ja ajelin Kotkaan auringon jo lämmittäessä mukavasti ikkunoiden läpi.
Niin, Kotkaan aamulla. Ja niin, olen nyt jo Kokkolassa. Vietin päivän Kotkassa asiakkaalla, ajelin takaisin Vantaalle, piipahdin Jumbossa aikani kuluksi. Ajoin autoni lentokentälle parkkiin ja menin lentokentälle. En taaskaan saanut tsekattua itseäni sisään lähtöselvityslaitteella – se ilmoitti että pitää mennä tiskille! Oikeesti! Homma on toiminut laitteella tasan kerran, Brysselissä. Muuten olen aina saanut jonottaa kiltisti tiskille. Jollen ole tehnyt selvitystä netissä etukäteen. Nyt oli aikaa, joten en ollut vaivautunut.
Käsilaukkuni meni turvatarkastuksesta läpi kahteen kertaan, minäkin piippasin paljastimessa, mutta kukaan ei hogannut tulla tekemään ruumiintarkistusta minulle. Ei se mitään, vannon, ettei ollut mukana mitään kiellettyä enkä edes suunnitellut koneen kaappaamista! Mitäpä sitä nyt kaappaamaan Finncomin lentävää sardiinipurkkia, jonka kasassapysyminen tuntui vielä epätodennäköisemmältä kuin sen ilmassa pysyminen. Tosin en turvatarkastukseen tullessani voinut kuin epäillä koneen laatua, aikaisemman kokemuksen pohjalta.
Lentokentällä minulla oli vielä yli puolitoista tuntia koneen lähtöön. Istuin kahvilaan nauttimaan iltapalaksi kanasalaattia (vaikka aavistelinkin saavani sämpylänjämän lennollakin) ja lasillisen Fresitaa. Ateriani jälkeen kävelin ulkomaanterminaalin puolelle, kävin Stockalla ostamassa tummalla suklaalla kuorrutettuja omenoita. Matkalla takaisin kotimaanterminaalin puolelle, portille koneeseen pääsyä odottelemaan soitin miehelle ja lapsille sanoakseni hyvää yötä.
Istahdin penkille kännykkä korvalla ja toisella kuulin sen. Krutsahduksen takamukseni alta! Iiiikk!! Kokeilin kädellä ja siellä oli tapahtunut juuri sitä, miltä kuulostikin. Valmiiksi kulutetut farkkuni saivat tarpeekseen elämästään viimeisimmän pesun jälkeen ja sanoivat kruts. Lentokentällä! Onneksi olin ymmärtänyt ottaa pitkän takkini pois lentolaukusta, reppuuni. Jahka olin lopettanut puheluni kotipuoleen, kaivoin takin laukusta ja yritin vetää sen päälleni puoliksi istuallani, jottei peppuni loistanut ties minne, kun en yhtään tiennyt damagen mittaa.
Ja sitten kuului taas kruts! Kainalosta tällä kertaa. Takki pahus oli helmastaan jäänyt jalkojeni ja tuolin väliin ja kun työnsin kättä hihaan, sanoi sauma kainalosta kruts. Sen voi onneksi korjata, mutta eihän minulla täällä ole välineitä! Eikä nahkarotsia vaihtoehtoiseksi takiksi, jätin sen autoon turhana – täällä ei tule kello kuuden lähtöjä. Ei auta, ei vaan voi nostella vasenta kättä sitten. Sieltä ei sentään paista iho läpi, kuten farkuista, joten takki pysyi tiiviisti päällä aina hotellihuoneeseen asti.
Eikä minun oikeasti tarvinnut odotella taksiakaan kauan siinä lannanhajussa. Sieltä sellainen kurvasi hyvin pian ja hyppäsin kyytiin, samalla kun pohdin olisinkohan kenties päässyt hotelliin sillä pikkubussillakin, joka haki ihmisiä pysäkiltä, jossa oli kyltti "Kokkola" – but oh, who cares, taksikyyti on niin mukava. Paitsi jos taksissa on ummehtunut ilma. Uh. Eipä olleet ensimmäiset fiilikset Kokkolasta tällä kertaa kovin houkuttelevat 😛 Kun vielä hotellin respan nainenkin sukupuolisyrji; kysyi w-lanin tarvetta miehiltä, muttei naisilta! Mutta nou hätä, pyysin sen sitten ihan itse.
Matkalla hotelliin näin Prisman ja eka fiilis oli, että siinä vieressähän kävin taannoin asiakkaalla. Kunnes tajusin sen olleen sittenkin Oulu, täällä olin täällä keskellä kaupunkia tai sen laitamaa. Nämä Suomen kaupungit on niin samanlaisia… Matkalla bongasin myös Kokkolan keskustan kauppakeskukset – jotka on nekin ihan samanlaiset kuin kaikkialla. Olin ajatellut huomenna vaan kuljeskella (that’s what the tennis-shoes are for) Kokkolaa katselemassa, mutta farkkujani harmitellen tuumasin sittenkin tutustuvani paikallisiin ruotsalaisiin vaatekauppoihin uusien farkkujen toivossa.

Money spent & money made

MarilkaLeave a comment

Eilenkin oli jo upea aurinkoinen päivä. Aika tuulinen, mutta olisi tuolla pihalla varmasti tarennut olla. Wouldn’t know, kun ei ehtinyt ollenkaan pihalla hengata, ennen kuin illalla jolloin oli jo vähän päivä viilenemässä. Päivä nimittäin hujahti ensin sisähommissa ja sitten Itiksen ikuisessa auringossa. Aamulla mies vaihtoi autoni (kauan sitten töytäistyn) etulyhty-umpion ja sillä välin minä pistin tuulemaan täällä sisällä. Pitkästä aikaa tartuin jopa moppiin ja pesin vähän lattioita kevään kunniaksi 😉

Iltapäivän puolella lähdettiin koko perheen voimin Itäkeskukseen ostoksille, kuluttamaan rahaa. Mies oli vailla uutta vaatetta vaihteeksi, ja tytöille piti etsiä mekkoja kesän häitä varten, missä ovat morsiusneitoina. En olisi oikeastaan halunnut lähteä viettämään aurinkoista lauantaita Itiksen hirvittävään ruuhkaan, mutta alkaa aika käydä vähiin. Tyttöjen juhlamekkovalikoimat kun on laajimmillaan nyt, eikä enää elokuussa, jolloin häät ovat. Eikä ens viikonloppu ole optio, silloin olen Tallinnassa. Ja sitä seuraavana tytöt lähtevät jo mökille kesälaitumille!

Joten Itiksessä pyörittiin, muutama tunti. HenkkaMaukka ahdisti pahasti, eikä sieltä löytyny tytöille ja miehelle mitään mielekästä – minulle sen sijaan kyllä 😉 Nappasin mukaani jo joku aika sitten havittelemani mekon ja teini-tuubitopin, sekä löysin sieltä vaatteet tanssikoulun kevätjuhlaan, sellaiset, joille on käyttöä tänä kesänä muutenkin. Kapp’ahl ei ollut paljon parempi, pikemmin päinvastoin – mutta siellä en katsonutkaan vaatteita itselleni ollenkaan 😛

Jack-pot oli se Halonen, johon olin toivoni lasten mekkojen suhteen asettanut muutenkin. Ja mieskin on sieltä tyypillisesti löytänyt mieleisiään vaatteita, niin nytkin. Tytöt saivat siis sieltä niitä häitä varten upeat turkoosinsiniset satiinimekot sekä niihin sopivat juhlakengät, mies lähti sieltä kokonaan uudessa kuosissa, ja minä poimin matkaani ihanat mustat nahka-strap-sandaalit 7cm korolla.

  

Tänään on sitten koitettu vähän paikata eilistä rahanmenoa tekemällä sitä itse lisää 😉 Meidän vielä nukkuessa tytöt alkoivat askarrella omia pelejä kynällä ja paperilla ja saksilla. Aamupalan jälkeen värvättiin meidätkin miehen kanssa rahantekotalkoisiin. Kumpikin tarvitsi peliinsä vinon pinon euroja, joita väkerrettiin sitten yhdessä olkkarin lattialla. Ja sitten pelattiin!

 

Chrome taitaa pelittää

Marilka1 Comment
Olen vähän niinkun kolmen selaimen loukussa. Duunikoneella käytän Google Chromea kaikkeen muuhun paitsi intraan (joka pelittää paremmin IE:ssä) ja tähän asti myös näiden blogien kirjoittamiseen. Syy on yksinkertainen: olen pedantti perfektionisti, ja vain IE on osannut muotoilla blogini mieleiselläni tavalla. Aiemmin käytin Chromen sijaan Firefoxia, mutta blogien kirjoittaminen kyseilsen selaimen Windows-versiolla ei tullut kyseeseen – muoto ei ollut toivomani. Joten, helpointa oli pitäytyä vaan IE:ssä.

Linux-koneeni eli miniläppärini Firefox puolestaan hoitaa blogin html:n moitteetta, varmaan yhä parhaiten näistä kaikista selaimista (mitä siis jälleen voidaan todeta win vs. linux taistossa? microsoftilla on vielä paljon opittavaa webistä). Lopputulos on juuri oikea niin kaikilla selaimilla katsottuna kuin rss-syötteenä naamakirjassakin. Olen nimittäin jo jonkin aikaa tilannut blogiani naamakirjan seinälleni rss-syötteenä, ja hilppasen on ärsyttänyt, kun IE:ssä luotu blogiteksti on yhtä pitkää pötköä fb:ssä! Syynkin tiedän, mutten sentään viitsisi kirjoittaa blogini html:ää käsin.
Jokin aika sitten siirryin tosiaan tässä duunikoneella käyttämään Google Chromea ja samalla päivitin IE:n 8-versioon. Toivoin, että päivitys olisi muuttanut selaimen blogin html-koodausta jotenkin, mutta ei. Ei muuttanut. Ja vielä enemmän toivoin, että olisin voinut siirtyä saman tien kokonaan Chromeen kaiken paitsi intran osalta (ja niin, jotain duunijuttuja teen muutenkin IE:llä), eli että tämä blogin kirjoittaminen olisi onnistunut Chromella. Mutta täällä ei ollut muotoilutyökaluriviä käytössä ollenkaan. Se siitä.
Eilen korjasin vahingossa (lue: olin avannut blogini esille Chromeen, hogasin typon ja selainta miettimättä siirryin editoimaan tekstiä) blogitekstiäni Chromessa ja bongasin muotoilutyökalurivin. Ja tänään kurkkasin naamakirjaan generoitunutta rss-syötettä ja sekin näytti hyvältä. Joten nyt kokeilen kirjoittaa entryn alusta asti Chromella, saa nähä onko lopputulos hyvä vai sinne päin! Tähän asti näyttää hyvältä. Ehkä. Html on hivenen mielenkiintoisesti rakennettu, mutta kassotaan.
Muutoin muuten Chrome on varsin kiva. Mitään hirveän suura nopeuseroa en ole havainnut (ei minua kyllä Firefoxissakaan mikään hitaus häirinnyt). Chrome syö oletusarvoisesti muistia vähän muita win-selaimia enemmän, koska se muodostaa jokaisesta välilehdestä oman prosessinsa, mutta ei se ole tuntunut käytössä olevan keskusmuistin kokonaismäärää kasvattavan – pitääpähän ehkä vähän vistan omaa muistinkäyttöä kurissa 😉

Viikon valitut palat

MarilkaLeave a comment
Maanantain ilmiöt
Maanantaina minulla oli vaikeuksia päästä hereille. Siinä ei mitään uutta eikä mielenkiintoista, ei. Mutta tuo meidän yleensä niin aamu-uninen tosikoinen, sepä olikin salamana hereillä, suihkussa ja pihalla hyppimässä narua, kun minä vasta vedin puseroa päälleni. Pistipä päänsä oven raosta moneen kertaan minua hoputtaakseen, kun vielä vetelin ripsaria ripsiini ja lakkaa hiuksiini. Ihme virtapiikki ihme aikaan!
 
Duunissa avasin koneeni ja sieltä löytyi kaikkea jänskää. Työpöydälleni oli ilmaantunut uusi kansio, meilistäni oli lähtenyt meiliä muutamalle duunikaverille, selainhistoriani ja kirjautumistietoni vaikuttivat nollaantuneen ja muutama muu ilmiö tuli vastaan. Äkkiseltään olisi voinut luulla koneelleni joutuneen jonkun viruksen, mutta huomattavasti todennäköisempää on, että nuo "virukset" saavat palkkansa samasta paikasta kuin minä. Erehdyin laittamaan perjantaina läppärini musaboxiksi pokeri-iltaan…
 
Tiistain turinat
TiistainaKIN vedin päälleni hameen ja ihan uhallakin 20den. sukkikset. Mutta tiistainaKIN (kuten siis maanantaina, ja perjantaina…) nuo Norlynin hyvälaatuiset(not?) Satin Ultra -sukkikset (jotka muuten ovat oikeasti kuin toinen iho, niin huomaamattoman mukavat!) menivät rikki. Eivät siis järin kestävät, niin muutoin hyvän oloiset kuin ovatkin. Olin menossa asiakkaalle iltapäiväksi, joten tarvitsin ehjät sukkikset. Pöytälaatikossa pari päivää maanneet varasukkikset olin vetänyt jalkaani jo perjantaina, joten lähdin asiakkaalle Stadiin kauppojen kautta. Mutta olipa vaikeaa löytää ihan perussukkikset Stadista! Haloselta lopulta ostin Amarin vastaanlaiset, jotka kestivät loppupäivän ja ovat yhä ehjät (toivon mukaan myös pesukoneen jäljiltä).
 
Illalla juteltiin miehen kanssa tovi jos toinenkin SharePointista, kunnes totesin, että nyt loppui ilmainen konsultointi, kaikki muut kun saavat maksaa siitä, mitä miehelle opastin. Jolloin mies lupasi maksaa neuvoista kyllä 😉 Mutta aihe jätettiin sikseen sillä haavaa, ei illalla enää oikein jaksa työasioista puhua. Jatkoin kirjani lukemista ja hihkaisin siitä miehelle, että suomen sana runo tulee aivan varmasti samasta kantasanasta kuin viikinkien kirjoitusta tarkoittava sana, joka on englanniksi rune. Suomen vastinetta en saanut sillä hetkellä päähäni, jolloin sängyssään valveilla ollut esikoinen tuli apuun: "Ne on riimuja. Ja jos sä haluat tulkita jotain tekstiä, mulla on riimukirjotusten merkit paperilla!"
 
Keskiviikon kiireet
Keskiviikkona vein tosikoisen isoäidilleni viettämään synttärilahjapäiväänsä. Ruuhka oli matkalla aikmoinen, minä jupisin jotain palaveriin ehtimisestä ja harmittelin sitä, miten joka suuntaan sai istua jonossa. Ehdin kuitenkin duuniin ihan hyvin, palaveriin puolisen tuntia aikaa vielä. Palvaveri being Live Meeting, jota olen käyttänyt nolon vähän, joten monta tarinaa saisi jo ihan sen kanssa sattuineista kommelluksista. Kysäisi duunikaverilta, mihin mennään palaveeraamaan, ja 12 minuuttia vaille palaverin tuli huikkaamaan, että 13 (s.o. luokan nro). Johon minä vastasin kelloa vilkaisten, että 12. Ja saatiin hyvät naurut, kun hetki vielä väännettiin numeroita kunnes kumpikaan ei tiennyt enää mistä toinen – tai itse edes – puhui.
 
Duunipäivän päätteeksi sluibasin taukohuoneen sohvalla pohtien, etten millään jaksaisi lusmuta duunissa vielä paria tuntia ja mennä illalla tanssitunnille. Mieli olisi tehnyt mennä kaupan kautta kotiin, mutta toisaalta, tosikoinen oli siellä isoäidilläni ja olin sopinut hakevani hänet sitten tanssituntini jälkeen. Ongelmani ratkesi kuin itsestään, kun minulle tuotiin kiireinen fixauspyyntö, ja vaikka se olisikin ehtinyt odottaa aamuun, tein sen saman tien. Siinähän se aika kului mukavasti, kun vielä hämmästeltiin ongelmaa, jonka kanssa minulla ei ollut enää mitään tekemistä. Melkein tuli taas kiire tunnille, enkä tosiaan enää toista kertaa miettinyt menenkö vai en.
 
Illalla tosikoinen kysyi kotimatkalla: "Äiti, ehditkö sä aamulla töihin?" Minulla on sitten suloiset huomaavaiset lapset 🙂 Kun sille päälle sattuvat 😉
 
Torstain WTF:t
Tänään oli ihan yhtä vaikea herätä ja nousta kuin joka aamu tällä viikolla. Myös tosikoinen oli normaalin uninen, virtapiikki jäi maanantaiaamuun. Työmatkalla motarin loppumetreillä jarruteltiin kesken kaiken ihan oudossa kohdassa melkein seisauksiin, jolloin ensin jupisin puoliääneen WTF?! ja sen jälkeen luin meilit kännykästä. Oihan sille jarruttelulle syykin, se ihan oletettava: siellä siivottiin kolarin jälkiä. Sen jälkeen liikenne sujui taas normaalisti, mutta olihan tuolla se normaali ruuhkakin, tietty. Meilit luin seuraavan kerran duunissa, sen jälkeen, kun olin suorittanut yhden disaster recoveryn, joka osoittautuikin false alarmiksi.
 
Sano se karkein
Eilen viedessäni tosikoista isoäidilleni, katselin tytärtäni ja hihkaisin: "Sähän oot kuin vaahtokarkki!" samalla kun nappasin neitosen syliini. Typy oli päästä varpaisiin vaaleanpunaisissa, todella aivan kuin vaaleanpunainen vaahtokarkki. Ja tykkäsi määritelmästä itse kovasti 😉 Neitonen onkin jollain tapaa kepeän vaahtokarkkimainen niin luonteeltaan kuin ulkoiselta olemukseltaan muutenkin. Ei mikään aivoton pintaliitäjä, mutta sellainen iloinen perhonen. Vaahtokarkki.
 
Esikoinen puolestaan ei ole vaahtokarkkimainen ollenkaan. Ennemminkin täyteläistä tummaa suklaata. Hiukset on suklaanruskeat ja tyttö pukeutuu tummiin. Mutta oleellisinta on se tytön syvä luonne. Rohkenen sanoa, että vähän samanlainen kuin minulla. Tuntee syvästi, kokee kaiken pohjan kautta. Ja se ajattelun syvyys on joskus hurjaa. Ja kiinnostus historiaan, arkkitehtuuriin ja paleontologiaan sun muuhun tieteeseen. Tummaa suklaata.
 
Ja haahaa, tämän johdosta oli luonnollisestikin pakko tsekata, mitä naamakirja kertoo minusta in terms of candy, ja tulos oli jotain neitosteni väliltä, tavallaan: testin mukaan olen lempikarkkini M&M’s:
"Youre definetley crunchy on the outside but soft on the inside(on the outside it makes people feel like its hard to get to you but truly on the inside your sweet and sensitive)"
 
Mäkihyppy
Tässä on sitä jotain:
"Elämä on ihmisen parasta aikaa! Näkisin että sulla on noin fifti-siksti-mahikset päätyä siinä myös messevään mahalaskuun, mutta sehän on laiffii. Parisuhteita on takana jo tusina tai pari ja ehkä joit, ehkä et sen edellisenkin suhteen karille mutta minkäs teet: rakkaus on kuin lankakerä. Se alkaa, ja loppuu. Teikäläinen vois olla myös avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin eikun paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä. Ainahan se on mielessä, mutta hypätääs ensin."
[FB-testi: Hanki uusi harraste – eli mikä olisi sopiva uusi harrastus.]