Loma ovella

Marilka2 Comments
Viimestä puoltuntista viedään, kohta on lähtö kesälaitumille. Johan sitä on tässä odottanutkin, kuuden viikon ihanaa pitkää lomaa! Rentoutumista ei estä mikään, ei edes masentavan kylmä ja sateinen sää. Kirjaa voi lukea sisälläkin. Ja kai sinne joukkoon ne pari aurinkoistakin päivää eksyy, voi sitten ne Lintsit ja Korkeasaaret, Suokit ja Serenat ajoittaa niihin. Tuli tuossa silti katseltua vähän äkkilähtöjäkin, sen verran pääsi tuo lokakuinen sää masentamaan. Mutta tuskin tulee lähdettyä.

Tytöt on nyt lomailleet jo melkein kolme viikkoa mökillä. Me lähdetään sinne tästä siis tunnin sisällä perässä, Juhannusta viettämään. Jos säät ei ihan mahdottomiksi mene, tullaan sieltä maanantaina kotio. Ensi viikolle olen onnistunut saamaan jo jotain puuhaa joka päiväksi – miten ihmeessä se kalenteri noin uhkaa täyttyä lomallakin?! Mutta ehkä se on vain alkurypistys…
Kolme viikkoa ilman lapsia on hujahtanut hurjan nopeasti. Nyt on kuusi viikkoa ilman töitä, mutta lasten kanssa edessä. Toivottavasti se aika ei mene ohi ihan yhtä nopsaan!
 
Hyvää Juhannusta kaikille!

Vuodet vilisee silmissä

Marilka2 Comments
Se vuosimittari rapsahti taas. Vastahan ne edelliset synttärit oli, mihin tämä aika oikein katoaa? Taas olen vuoden vanhempi, vääjäämättä. Mutta ei se ikä, vaan se mieli! Esikoisen mukaanhan en vielä vanha olekaan. Ja toisaalta, tätä matikkaa voi laskea niinkin päin, että minulla on työelämääkin vielä (nyky-eläkeiän puitteissa) jäljellä vuotta vaille tähän asti eletyn elämäni verran! Se on toisaalta hiukan ahdistavakin ajatus 😉

Miehellä tulee vuosia lisää virallisesti ottaen keskiviikkona, mutta koska hänellä puolestaan ikää mittarissa pyöreän neljänkympin verran, vietettiin niitä vaihteeksi ihan oikeasti. Meillä oli eilen ensimmäiset lapsettomat bileet sitten esikoisen syntymän. Oikeastaan ensimmäiset lapsettomat bileet kymmeneen vuoteen, sillä edelliset olivat miehen kolmikymppiset. Minun kolmikymppisiänihän vietettiin ihan perhejuhlana. Mutta nyt oli likat niin sopivasti mökillä muutenkin, että otettiin tilaisuudesta hyöty irti.
Miehen neljääkymmentä eilen aamulla pysähdyin pohtimaan ja täytyy sanoa, että ajatus siitä, että 6 vuoden kuluttua se on itselläkin neljäkymmentä täynnä, on melko pelottava 😉 En minä mitenkään voi täyttää neljää kymmentä niin pian! Minähän olen vielä nuori! Mies jatkoi pohdinnoistani toteamalla, että se vasta pelottavalta tuntuukin, että seuraava täyskymppi on viitonen. Huhhuh joo.
Niinhän se. Meillä tulee elokuussa 15 vuotta täyteen avioliittoa. Ja syyskuussa esikoistyttö täyttää 9. Miehen siskon tyttö pääsee heinäkuussa ripille. Kymmenen vuotta ja meillä vietetään peräkanaa ylppäreitä (sikäli kun, mutta toivon niin) ja niitä miehen viiskymppisiä. Tosikoinenkin menee kymmenen vuoden päästä lukioon. Kymmenen vuottahan on toisaalta pitkä aika, eikö niin? Mutta kun ei se vaan enää sitä ole! Lapsena kyllä, mutta tuntuu että vanhetessa ajan vauhti senkun kiihtyy. 
Eilen siis joka tapauksessa juhlistettiin miehen pyöreitä. Olin laittanut pöydän koreaksi, vieraita oli vähemmän kuin oli kutsuttu, mutta sellaistahan tämä kesä on, kaikilla on paljon menoja (tai no, kaikilla on kyllä nykyisin paljon menoja ympäri vuoden…). Meillä oli mukava ilta istua ystävien kanssa tämän päivän puolelle asti – viimeiset lähtivät joskus kai ennen kahta? En tainnut katsoa kelloa niin tarkkaan. 
Tänä aamuna syötiin miehen kanssa rääppiäisiä brunssiksi 😉 ja mentiin iltapäivällä vanhan ystävän lapsen 5vuotissynttäreille, vuorostaan. Siellä kun jollekin sukulaisille esittäydyttiin, aloin laskea taaksepäin, kuinka kauan tämän synttärisankarin äiti ollaankaan tunnettu ja liki kaksikymmentä vuottahan siihenkin sai taaksepäin laskea! 
Jos kuitenkin jättäisi näiden vuosien laskemisen tähän ja eläisi tätä päivää. Eihän se elämä siitä miksikään muutu, vaikka laskisi eteen ja taakse kuinka. Parempi pysyä vaan tässä ja nyt, ikäkriisin kourissa tai ilman. 

On se vaan hieno :)

Marilka1 Comment
Tänään sen viimein sain, sen Honda Civic 1.8 Sporttini. Kyllä se vaan on nätti ja aikamoisen herkullinen peli muutenkin 🙂

 
 
En minä taida enempää sen teknisiä ihanuuksia hehkuttaa, kunhan tyydyn toteamaan, että se kulkee kuin unelma. On sopivan ärtsy ja vakaa. Ja varusteissa löytyy. Ainoa ongelma, minkä kohtasin oli (yllätyyys!) mp3-levyjen soittaminen – ei soitin halunnut niitä soittaakaan. Mutta luulen, että ongelma voi olla levy-formaatissa. Ämppärini ovat normaalilla tiedostoformaatti-levyllä, mutta levy pitäisi kai alustaa mp3-levyksi? Tai jotain. Tuosta digi-viihde-puolesta en vaan tiedä tarpeeksi. Pitää ottaa selvää.
 
Se yksi puuttuva varuste tuossa Civicissänihän on peruutustutka. Mutta sekään ei puutu kauan 🙂 Mies antaa minulle synttärilahjaksi peruutustutkan, se asennetaan autooni keskiviikkona 🙂
 
Kyllä nyt kelpaa ajella! Ihan mahtavaa!

Odottavan pitkä aika

Marilka1 Comment
Jos toissapäivänä vielä tuntuikin siltä, että asiat rullasivat nopsaan, siihen se sitten tyssäsikin. Sen jälkeen on tuntunut kaikki matelevan. Olen vieläkin ilman sitä autoa, huomiseen aamupäivään asti. Tänään autoliikkeen myyjä lupasi, että auto on valmis noudettavaksi huomenna klo 11. Joten se on sitten nouto lounastauolla 😉 Koko työpäivää en jaksa enää odottaa! Tai no, täytyy nyt katsoa, kun töissäkin tuli yksi kiireellinen homma, vaihteeksi.

Muutama päivä. Ei sen luulisi olevan niin kovin pitkä aika. Toitsuakin venattiin puoli vuotta! Mutta kun määrähetki on lähellä, on odotus sitäkin pahempi. Vähän niinkun jos kirjasta on jäljellä parikymmentä vikaa sivua, on kamalaa, jos ei ehdi heti lukea niitä loppuun. Ja sitä paitsi vaikka lapset on mökillä, tuntuu yksiautoisuus silti tuottavan säätöä.

Eilen olin himassa yksiautoisuuden vuoksi. Koska minulla oli hammaslääkäri aamupäivällä. Pyöräilin hammaslääkäriin, eikä siinä mitään, fillarointi on sinänsä jees, mutta ensinnäkin pelkäsin sadetta joten päälläni oli liian kuuma ulkoilupuku, ja toiseksi tuo siitepöly heitti jälleen keuhkoni tukkoon tuolla, kun en ollut muistanut ottaa avaavaa ennen lähtöä.

Töiden jälkeen miehellä oli menoa, joten olisin ollut iltaan asti himassa keskenäni – mikä ei normaalioloissa ole yhtään hullumpi juttu, mutta autottomana ja autokuumeisen levottomana ei napannut yhtään. Totta kai haluan lähteä jonnekin, kun en voi vaan hypätä autoon ja mennä! Levoton mieleni ei jaksanut keskittyä mihinkään, ei edes shoppailuun!!! kun Kamppiin asti pääsin; pääseehän täältä dösälläkin ihmisten ilmoille. Joten istuskelin Narinkkatorilla ihmettelemässä fudisfaneja ja hain Anttilasta Kings of Leonin uusimman CD:n. Äksöniä se oli sekin.

Tänään puolestaan tuli kiireellinen lähtö asiakkaalle käymään työpäivän loppumetreillä, mutta minulla nyt ei vaan ollut sitä autoa, jolla mennä. Pääseehän sitä taksilla, ei siinä mitään. Huomenna olisi mahdollisesti myös palveria asiakkaan luona päivän päätteeksi, joten jos sinne lähden, on auto ainakin haettava heti lounaalla. Jos en, voin ehkä malttaa odottaa siiheksi, että lähdetään muutenkin kotia kohti 😛

Harmi, että ajelemaan ehtii vasta sunnuntaina. Toisaalta, ihan kivaahan tässä on tiedossa ennen sitä, sillä ajelemaan ei ehdi miehen 40-vuotissynttäribileiden vuoksi. Lauantaina illalla juhlitaan niitä, joten perjantai-ilta ja lauantaipäivä menevät valmistellessa.

Autoja mennen tullen

Marilka2 Comments
Mazda. Sain sen huollosta eilen. Melkein viikonhan se siellä makasi, odottaen että me ehdittiin kuskailla starttimoottoreita eestaas – rikkinäistä alkuperäiselle korjaamolle ja sieltä takuuna uutta tilalle. Ja kyllähän se tällä kertaa näytti starttaavan ihan säännöllisesti, sulaketta polttamatta. Mutta. Se nyki kakkosella. Siitä katosi vääntö 3000 kierroksessa. Se oli syöny öljyä paljon. Olin menettänyt jo luottamukseni siihen ja autokuumeeni oli noussut kovaksi Mazdan seistessä korjaamolla.

Johan sitä uutta autoa katseltiin alkuvuodesta. Koeajettiinkin yhtä Mazda3:a. Mutta ensinnäkin itse auto tuntui jotenkin huteralta, ei se muutenkaan oikein natsannut se homma silloin. Myöhemmin keväällä iskin silmäni Honda Civiciin, joten sellaisia oli alustavasti katseltu, mies autoista muutenkin helposti innostuvana ehkä minuakin enemmän. Ja oli sitten bongannut Automaasta käytetyn Civicin, jota vei minut eilen koeajamaan. Ei ehkä tarkoituksella ostaa, mutta… miehen olisi pitänyt tuntea vaimonsa vähän paremmin 😉

Enhän minä sieltä suostunut lähtemään ennen kuin oli nimi kauppakirjassa ja tuo 1.8 sport Civic minun! Siinä on peruutustutkaa lukuunottamatta kaikki herkut (automaatti-ilmastointi, luistonesto, vakionopeudensäädin, sähköikkunat ja -peilit, sadetunnistin, kahdet aluvanteet, mp3-cd:itä soittava soitin, kuusi vaihdetta…), se on ärtsy peli, joka kiihtyy nollasta sataan yhtä nopeasti kuin kuskinsa – alle 9 sekunnissa 😛 Pieni mutta pippurinen, kuten uusi omistajansakin (tai no, haltija, rahoitusyhtiöhän sen omistaa…). Ja se tuntui omalta heti ensi kaarteesta.

Kun vielä vaihtotarjous Mazdasta oli tuplat odotusarvosta, käytin ehkä vähän naisellisia painostuskeinojani mieheeni, kunnes oli tingattu myyjän kanssa sopimus, jonka mieskin suostui allekirjoittamaan. Nyt on minulla ensimmäinen oma auto! Tai no, ei aivan vielä, saan sen liikkeestä huomenna tai viimeistään torstaina. Mutta siis on. Vuosimallia 2006, ajettu silti alle 20 000km. Puoli vuotta uudempi kuin tuo Toyotamme, joka puolestaan oli miehen toiveiden mukainen auto. Joten ehkäpä nyt ollaan kumpikin tyytyväisiä, tasaveroisten autojemme kanssa. Vaikka minun onkin paljon vähemmän ajettu, mutta kumminkin.

Juuri nyt meillä on kuitenkin vain yksi auto. Mazda ei jäänyt suoraan liikkeeseen eilen, ei. Mutta se oli sunnuntaina laitttu jo nettiautoon myyntiin ja eilen mies alensi sen hintaa, joten tänään olikin yllättäen jo sille yksityisostajissakin kysyntää. Ja heti tärppäsi. Mies vei sen tänään yksityiselle ostajalle, joka maksoi meille siitä vielä vähän enemmän kuin autoliike! Kun hommat alkaa rullata, menee melkein pää pyörälle vauhdista!

Mutta minä olen melkein uudenkarhean Honda Civic Sportin onnellinen omistaja 🙂 Hymy on leveä 🙂 Ja mieli on malttamaton – ei millään jaksaisi odottaa vielä päivää tai kahta että saa tuon pelin alle!