Pilvet nuo lunta maahan pudottelee.
Seikkailuistaan noista ei kertoa ne voi.
Siellä ne ylhäällä, me täällä alhaalla.
by esikoiseni, talvella 2009
Kisuvauvan kanssa
Illalla esikoisen mentyä jo nukkumaan parvisänkyynsä painelee Lumo tyttären huoneeseen, yrittää kiivetä tikkaita ylös ja alkaa maukua surkeasti, kun ei pääse. Kisun saa hakea tyttären huoneesta pois moneen kertaan, ja kun se huomaa että minä huomaan että se hiippailee taas tytön huonetta kohti, säntää kisu kolmosvaihteella karkuuna johonkin nurkkaan 😀 Lumo on sinnikäs, mutta oppii lopulta – eilenkin se jäi lopulta vaan päivystämään esikoisen huoneen viereen, kunnes kyllästyi ja tuli sinne missä minä ja mutsi oltiin hereillä vielä.
Lumo on hurjan seurallinen, se haluaa aina olla samassa tilassa ihmisten kanssa, vaikkei joka hetki haluaisikaan tulla silitetyksi tai leikkiä. Eilen Lumo oli ensimmäistä kertaa yksinään täällä kotona tovin, ehkä tunnin, puolitoista. Kun tultiin kotiin, se luimuili meitä kiipeilypuunsa ylimmältä tasolta, silmät vähän viirulla ja korvat luimussa. Silittelin sitä vähäsen ja jonkin ajan kuluttua se kiipesi puusta alas ja kömpi esikoisen viereen sohvalle. Siinä ne köllivät vieretysten, esikoisen lukiessa kirjaa.
Kaikkien lasten tavoin Lumo rakastaa leikkiä. Se vaanii ja metsästää leluja ja välillä häntäänsä (luulin, että vain koiranpennut jahtaa häntäänsä 😀 ), se menee ylös ja alas kiipeilypuutaan, kieppuu työtuolini jaloissa ja tyttöjen säkkituoleissa. Tyttäret ja mies jaksavat leikittää Lumoa kunnes se on itse niin puhki että kömpii johonkin nojatuoliin tai puuhunsa nukkumaan. Minä en näemmä jaksa leikkiä kissan kanssa sen enempää kuin lastenikaan 😉 Minun osani kisun kanssa tuntuu olevan sama kuin lastenkin: perushuolto ja haliminen.
Perjantaina käytin Lumon eläinlääkärillä ensimmäistä kertaa, kun kisuliinille annettiin ensimmäinen rokotus. Lumosta lähti hurja ääni, kun lääkäri yritti pistää piikkiä sen peppunahkaan! Ja ekat yritykset jäikin yrityksiksi, minun otteestani se pääsi aina pois, vaikka kuinka koitin pidellä. Toisen hoitajan sylissä se ei rimpuillut eikä pyristellyt ollenkaan ja lekuri sai viimein annettua rokotuksen. Pelkäsin, että Lumo olisi minulle kovinkin loukkis episodista, mutta ei se ollut 🙂
Iltaisin Lumo nukahtaa pian tyttöjen mentyä nukkumaan, mutta heräilee jälleen puolilta öin kuin vauvat ikään. Päivisin Lumo menee kyllä syömään ja tarpeilleen omatoimisesti – tykkää tosin syödä samaan aikaan meidän kanssa ja söisi mieluiten pöydällä meidän ruokia tietenkin 😀 Mutta tuolloin puolen yön aikaan se vaeltelee meidän perässä tai eksyksissä ympäriinsä jo ollaan jo itse nukkumassa, vaikka sillä on silloin nälkä.
Lumolle pitää siis tehdä puolen yön aikaan iltatoimet kuten lapsille. Ensin kannan Lumon keittiöön ruoka- ja vesikupille ja kyykin vieressä seurana. Lumo tsekkailee vähän väliä, etten ole kadonnut mihinkään. Sitten se tassuttelee luokseni ja kannan sen vessaan tarpeilleen. Sieltäkin se kuikuilee, että pysyn ovenraossa ja tassuttaa luokseni kun on saanut asiansa hoidettua. Jolloin kannan sen nojatuoliinsa ja silittelen sen uneen – ellei katti ole vielä liian virkeä jolloin jätän sen touhuilemaan vielä toviksi ja se menee kyllä itse jonnekin nukkumaan lopulta.
Usein ennen yöunille nukahtamistaan Lumo käy vielä meidän ja mutsinkin sängyissä mönkimässä. Kävisi varmaan tyttöjenkin sängyissä jos ne ei olisi siellä ylhäällä. Viime yönä mies tuli polttareista kotiin aamuyöstä ja Lumo heräsi siihen eikä meinannut millään malttaa nukahtaa takaisin. Mies kantoi sen meidän sängystä nojatuoliin vaikka kuinka monta kertaa, mutta kisuliini-vauva nukahti lopulta meidän väliin kehrättyään siinä ensin kuin rukki, ja kannoin sen nukkuvana omaan petiinsä kuin vauvan ikään.
Vaikka tuollaiset karva-vauvat ovatkin toisaalta paljon omatoimisempia kuin ihmisvauvat, on noiden hoivaamisessa paljon samaakin. Etenkin kun kisuvauva on luonteeltaan tuollainen kuin Lumo on. Mitä leikkisin ja ihmisrakkain ja lempein olento! Nytkin se tuossa villin leikkisession jälkeen ensin pesi itsensä mahallaan lattialla makoilevan esikoisen käsivarsien välissä ja jäi sitten siihen torkkumaan. Parempaa kissaa ei olisi meidän perhe voinut saada :))
Pentuset
Tosikoisen elämä kisun kanssa on alkanut hivenen kivikkoisesti. Alkuun ei tyttö oikein osannut käsitellä kissaa ja molemmat taisivat kärsiä siitä, vaikkei Lumo mitään koskaan tosikoiselle tahallaan ole tehnytkään. Kerran raapaisi vahingossa peukalontyveen, mutta kynnenjälkiä tässä on siellä täällä itse kullakin. Tosikoinen kuitenkin suuttui siitä kissalle ja painui sänkyynsä mököttämään. Tyttö oli varma, ettei Lumo pidä hänestä ollenkaan ja päätti ettei hänkään sitten pidä Lumosta ja olisi parempi, että koko kissa vietäisiin pois.
Eikä asiaa auttanut ollenkaan, että vähän aikaisemmin eilen oli sattunut niinkin, että Lumo loikkasi suoraan tosikoisen mahaa vasten kynnet ulkona, kun kisu yritti päästä pöydälle sitä kautta. Siitä sai neiti vallan hurjan raivarin, huusi ja parkui ja raivosi kissalle ja meille kaikille muillekin. Eilinen päivä oli muutenkin tosikoisen kanssa aivan hurjan vaikea. Viime talven päivittäiset raivarit olivat jo kirjaimellisesti menneen talven lumia, kunnes kissa tuli taloon. Tyttö oli kissalle järjettömän mustasukkainen!
Luulen että tuon oman pikku-pentuseni tuskaa helpotti vähän se kun peuhasin illalla typyseni kanssa hyvän tovin ihan kaksistaan. Ei kissaa, ei isosiskoa, vain minä ja tosikoinen. Sen jälkeen oli jälleen meillä paljon aurinkoisempi tytär. Ja sen jälkeen ei tosikoinen ollut enää kissallekaan vihainen, vaikka taisi tuo vielä illalla sängyssä sanoa, ettei olisi sittenkään pitänyt ottaa kissaa. Vähän samaa rataa pohdittiin jo illalla miehenkin kanssa, kun niin sekaisin on kaikki mennyt katin vuoksi. Mutta eiköhän tämä kaikki ainakin vähän tasoitu!
Tänään lähdin tyttöjen – kaikkien kolmen – kanssa meidän landelle. Minä, esikoinen ja Lumo vain muutamaksi tunniksi käymään, tosikoinen jäi sinne muutamaksi päiväksi isäni ja isoäitini kanssa. Lumo ei oikein pitänyt autoilusta. Kuljetuskopissaan se oli ihan ok, kunnes auto hurahti käyntiin. Kisuvauva-ressukka itki ja maukui koko vajaan tunnin matkan landelle. Se oli säälittävää! Ja super-empaattinen tosikoinen alkoi melkein itkeä itsekin ja koitti peittää korviaan, ettei kuulisi kissan itkua.
Perillä landella laitettiin Lumo valjaisiin. Tosikoinen sai huolehtia kisulin mäkeä alas polkua pitkin. Lumo ei oikein osannut seurata polkua, joten aina välillä tytär otti kissaa syliin, ja laski taas alas. Perillä mökin luona Lumo olisi halunnut mennä kaikenmaailman koloihin, joita vanhan mökin ympäristössä ja alla on paljon! Joten kissa oli valjaissa ja flexin päässä tiiviisti. Kaikki äänet ja hajut saivat sen ihan hassuksi, ja se vaani jotain (kait sisiliskoja, niitä minäkin näin) ihan jatkuvasti. Matalana, häntä lippuna heiluen. Mutta eihän se mitään kiinni saanut, kun me sitä pidäteltiin.
Muutoin landereissu kissavauvelin kanssa sujui kivasti, paitsi että esikoinen pitkästyi heti jollei saanut kulkea ympäriinsä Lumon kanssa – ja välillä sekin halusi lepäillä ja nukkua! eikä Lumo osannut tehdä tarpeitaan mihinkään! Se on 110% sisäsiisti, eikä osannut tehdä mitää luontoon sen paremmin kuin normaalihiekkaankaan. Eikä tullut vahinkoja mihinkään, vaikka kotiin tultua se teki saman tien tarpeensa laatikkoonsa. Kotimatkakin sujui kisun kanssa menomatkaa paremmin – Lumo itki taas kyllä alkumatkasta, mutta nukahti pian ja nukkui kopissaan kaksi kolmannesta matkasta.
Suhteellisen suomalaista
Viime viikolla ennen Lumon tuloa meille, perjantaina ja lauantaina lapioitiin ja kärrättiin hiekkaa tuolla pihalla koko perheen voimin. Perjantaina siinä oli naapuritkin omalla pihallaan tekemässä ulkohommia, hieno ilma kun oli. Naapureilla oli radio ulkona, siellä soi joku iskelmä- ja mustelmateollisuus, suomalaista iskelmää kumminkin. Tuli siinä bikinit päällä ja huivi päässä huhkiessa jotenkin mieleen vanhat kotimaiset elokuvat. Lauantaina otin pihalle meidän radion, ja sain työllä ja tuskalla soimaan Cityn – asutaan alueella, jossa ei tunnu paljon muu kunnolla kuuluvan kuin iskelmä…
Maanantaista viime yöhön olin lasten kanssa kisu-vauvasta huolimatta käymässä tuolla Savossa sukulaisten lehmätilalla, missä on tavattu käydä silloin tällöin ja viime vuosina kerran kesässä. Vähän lyhkäisemmäksi jäi vierailu kuin oli alun perin aiottu; oltiinkin vain yksi yö kahden sijasta. Ei maltettu olla pitempään – sitä paitsi Lumo olisi tänään joutunut olemaan täällä yksin jos olisi tultu kotiin vasta tänään.
Lapset olivat jälleen ihan intopiukkana lehmistä, auttamassa lypsytouhuissa ja vasikoiden hoitamisessa. Tytöt pääsivät juottamaan maitoa vasikoille ja ajamaan lehmiä takaisin laitumelle tilan omien lasten kanssa. Ihmeen vähän tytöt noita isoja otuksia arastelevat! Esikoinen ei juurikaan, tosikoinenkin vain vähän – paljon enemmän typy arasteli talon innokkaita ja villejä koiralapsia, jotka kieltämättä innoissaan tulivat päälle sellaista vauhtia, että minuakin uhkasi vähän ahdistaa.
Illalla päästiin tunnelmalliseen rantasaunaan saunomaan. Minäkin, joka yleensä olen varsinainen vilukissa vedessä, lähdin talon emännän – joka on siis noin viides serkkuni tai jotain ja ollaan tunnettu siitä kun oltiin lapsia itse, kun minä kävin samaisella tilalla isäni kanssa – kunnon naku-uinnille auringon painuessa hiljalleen metsän taa, luoden kauniin oranssin hehkun järven ylle. Lapset melskasivat matalahkossa rantavedessä.
Eilen päivällä ajoin käymään Kuopiossa ja jätin lapset maatilalle, missä tosikoinen ainakin pääsi ihan pitkälle traktori-ajelulle talon isännän kanssa ja esikoinen touhusi jotain muuta pikkuserkkujensa kanssa. 90 kilometriä suuntaansa, harmaata maantietä metsä- ja järvimaisemien vaihdellessa auton ikkunoissa. Kuopiossa tapasin ystävää, jota en ollut nähnyt livenä vuosiin. Oli mukava istua juttelemassa tovi.
Eilis-iltana lähdettiin ajamaan kotiin iltalypsyn aikaan. Pysähdyttiin iltapalalle upeisiin järvimaisemiin Mehtojärvellä jossain Suonenjoen ja Jyväskylän välillä, Tiinan tuvalle, missä Tiina laittoi meille mehevät sämpylät vielä lämpimistä itse leivotuista sämpylöistä, kinkusta, juustosta ja paistetusta kanamunasta. Mukaan ostin siitä puolikkaan kalakukon. Iltapalan jälkeen ajettiin kotiin pysähtyen vain kerran tankkaamaan ja käymään vessassa.
Kotona meitä odotti kisuliini, joka oli sillä välin saanut kiipeilypuun ja ottanut kodin haltuun entistä paremmin. Tänään on oltu kotosalla, tytöt ovat leikkineet Lumon kanssa, riidelleet Lumosta, istuneet kuin tatit Lumo sylissä… huoh. Ehkä tämä elämä kissan kanssa joskus normalisoituu! Minä kävin päivällä katsastuttamassa autoni ja ostamassa ruokaa ja kissantarvikkeita.
Sekaisin Lumosta
Meillä ei vielä ole kisuliinille raapimispuuta. Se on tottunut nukkumaankin sellaisessan, joten mies aikoo kyllä tänään työpäivän jälkeen sellaisen Lumolle ostaa. Viime yönä Lumo meni nukkumaan meidän yhden sohvan alle, mutta kun oli käytävää lukuunottamatta kaikki valot sammutettu, alkoi se reppana maukua siellä sohvan alla. Nousin sitä lohduttelemaan ja vietettiin yhdessä pitkä tovi – se tuntui olevan vähän orpona, yrittäen kaikkiin mahdollisiin "tolppiin" kiivetä kuin puuhun, muttei löytänyt korkeaa nukkumapaikkaa itselleen.
Lumo on luonteeltaan meidän perheeseen niin sopiva kuin voi olla. Utelias ja energinen, vilkas ja rohkea, lempeä ja seurallinen. Hyvin pian se lakkasi arastelemasta meitä ja uutta kotiaan. Se leikkii lasten kanssa vaanien ja hyökkäillen hiirilelun kimppuun. Se hakeutuu välillä rauhoittumaan yksikseen – tosin sen tuntuu olevan vähän vaikea päästä sohvan alta pois – mutta se ei halua olla pitkään yksinään vaan tulee sinne, missä ihmisetkin on. Ja kun tytöt ottavat sitä syliin, ei se koskaan yritä raapia tai purra, vaikka vähän rimpuilisikin sylistä pois.
Viime yönä kun se naukui sohvan alla ja autoin sen sieltä pois, istuin sen kanssa lattialla pitkät tovit. Lumo kierteli ympärilläni, "kuin kissa kuumaa puuroa" 😉 aivan minussa kiinni. Se työnsi päätään kättäni vasten silityksiä kerjäten ja kiepsahteli selälleen bellyrubia varten. Välillä se kiipesi puoliksi syliini ja työnsä märän pienen nenänsä niin lähelle kasvojani kuin yletti. Ja kehräsi koko ajan kuin pieni sähkömoottori. Maltoin palata nukkumaan vasta kun se oli selkeästi asettunut uudelleen lepäämään, sohvan alle.
Tänä aamuna miehellä oli loman jälkeen ensimmäinen työaamu, joten kello soi johonkin suht epäinhimilliseen aikaan. Mies nousi, ei löytänyt Lumoa mistään kunnes se jälleen naukuili sohvan alla, jolloin mies avusteti sen sieltä ulos. Meidän aamu-uninen tosikoinen heräsi siihen kun mies laittoi Lumolle tuoreeet ruuat. Ja esikoinen heräsi siihen kun pikkusisko heräsi. Ja minä heräsin ääniin, huolissani ettei perhe ole löytänyt sohvan alla jumissa piileksivää kisua 😀
Me taidetaan olla vähän kissasekaisin koko porukka! Illalla en meinannut saada lapsia nukkumaan ennen kuin olin saanut ne vakuutettua siitä, että Lumokin jo nukkui sohvan alla eikä enää jaksanut leikkiä. Enkä itse ollut päästä nukkuman, kun kisulainen kaipasi seuraa. Ja aamulla oli koko perhe pystyssä seiskaan mennessä, myös lomalaiset. Paitsi että minä palasin sänkyyn ja torkuin kahdeksaan asti kuunnellen leluhiiren jatkuvaa kilinää…
Että pieni mustavalkoinen karvakerä voikin saada isotkin ihmiset ihan hassuiksi 😀
