Hiljaisuuden keskeltä

Tytöt ovat kumpikin kaverillaan, olleet eilisestä asti yökyläilemässä vanhojen klake-kavereiden luona, joita nykyisin kovin harvoin enää näkevät. Hassua että hiljaisuus tuntuu nyt paljon hiljaisemmalta kuin jos olisivat isällään, mikä on jokatoinenviikkoista ja totuttua. Paitsi nyt joulun aikaan, kun lapset ovat lomalla ja minä teen töitä etänä kun taas isänsä ei, joten tytöt ovat arkipäivät valtaosin minulla ja viikonloppuja sitten isällään, kunnes taas koulujen alettua vaihdetaan normaaliin vuoroviikko-rytmiin.

Ulkona tupruttelee taas lunta. Mistä sitä oikein riittää? Luulisi että taivaan lumivarannot olisivat jo vähitellen ehtyneet, mutta ei. Lisää pitää vaan sataa. Ja pakkasta on kymmenkunta astetta ulkona. Onneksi sisällä on niin lämmin, että pärjäilee teepaidassa ja paljain jaloin, ettenkin kun jalat voivat levätä patterin päällä ja käsien alla lämmittää tämä läppärini, jonka tuuletin jälleen äityi huutamaan hulluna. Ilmeisesti HP:n ongelma. Viimeksi se sai sätkyn viime yönä puolilta öin kun olin juuri sulkenut silmäni.

Lopetin juuri working lunchini. Kotona keskenäni en juuri vaivaudu istahtamaan ruokapöytään syömään vaan syön samalla kun teen töitä. Paitsi että tänään lounaani oli niin huikea, että ehdin juuri ja juuri istahtaa takaisin koneeni ääreen kun oli jo lautanen tyhjä. Muutama savumuikku ja kananmunakastiketta. Juuri nyt taloudestani uupuu kaikki kivat kasvikset ja perunoihin, pastaan ja riisiin en joulun jäljiltä koskekaan, sillä lempifarkkuni tuntuvat joulun aikana kutistuneen piukoiksi ;) Vehnäähän siinä kastikkeessakin oli, mutta en minä nyt ihan absolutisti-karppaajakaan ole.

Joskus aikoinaan en  jaksanut laittaa itselleni ruokaa ollenkaan, elin voikkareilla jos ei ollut ketään kenen kanssa jakaa ruoka. Nyttemmin olen sentään oppinut laittamaan ruokaakin itselleni (ok, tämä nyt oli aika alimitoitettu ruuanlaitto, mutta kuitenkin), mutten vieläkään oikein tunnu osaavan laittaa sitä vain itselleni. Sitä tulee aina liikaa, kaksi annosta suunnilleen. Mikä ei ole järkeenkäypää matikkaa mitenkään laskettuna, sillä ennen meitä oli neljä ja nytkin kolme, mutta kun meitä oli vain kaksi, en laittanut ruokaa kotona. Go figure.

Minulla oli tuossa taannoin myös vaihe, etten lukenut tai oikein muutenkaan seurannut uutisia – tai muutakaan maailman menoa sillä en minä edes kaikkea “uutisoitua” henkilökohtaisesti osaa kategorisoida “uutisiksi” – juuri ollenkaan. Nykyisinkin se vähän riippuu kiiretilanteesta, välillä ei vain kerkiä lukea verkkolehtiä ja silloin sitä on vallan RadioRockin ja naamakirja-kavereiden uutispoimintojen varassa – facebookkia nyt ehtii lukea aina ;) Nyt joulun aikaan olen taas kerinnyt selailla noita verkkolehtiä enempi itsekin, sen lisäksi että fb-feed viskoo niitä omituisimpia silmille.

Yleensä pidättäydyn kirjoittamasta blogiini kannanottoja uutisiin tai muihin yhteiskunnallisiin asioihin, mutta nyt on aivan pakko heittää tähän pieni henkilökohtainen lehdistökatsaus konmmentein varustettuna, mielivaltaisessa järjestyksessä.

Sormitietokone on ehkä taas yksi vinkeimmistä sanakukkasista mitä voidaan tekemällä tehdä jotta saataisiin “suomenkielinen” sana jollekin asialle. Mutta onko tuo nyt oikeasti edes suomea, ainakaan järkevästi kuvaamaan tablet-tietokonetta, joka ei laisinkaan ole sormen mallinen tai sormeen sijoitettava sormustin? Täbi se minun suussani on, mutta aika vinkeä vaihtoehto voisi olla vaikka lätykkäkin.

Naudanliha- ja juustovero on viimeaikaisista ehdotuksista yksi koomisimmista, tai olisi, jos ei uskoni suomalaisen politiikan älyttömyyteen olisi niin vankka ettenkö voisi uskoa tuonkin jopa toteutuvan, vaikka toistaiseksi kai kyse on yksittäisen välkyn heitosta. Ympäristöveronahan tuotakin perustellaan, joten eikös saman tien voitaisi verottaa myös tuontikasviksia, kaikkea teollista tuotantoa, sianlihaa, maitoa, suomalaisia kasviksia, typeriä ideoita ja elämää. Kaikki ne on ympäristöhaittoja.

Avaruusalusten invaasio on SETIn “asiantuntijan” mukaan tulossa ensi vuonna. Jännää, ihan kuin elokuvissa, can’t hardly wait :D

Kaikki ei osaa vaihtaa öljyjä, mutta kaikki ei osaa edes tankata tietää Taloussanomat kertoa. Minä osaan tankata, vaihtaa renkaat, tarkistaa öljyt ja ilmanpaineet, pestä autoni autopesussa ja käsin, teipata rikkoutuneen sivupeilin paikalleen ja tiedän jo, että autolla pitää ajaa enemmän kuin parin kilsan matkoja pakkasilla jotta akku ei tyhjene yön aikana. Mutta miksi minun pitäisi osata vaihtaa itse öljyt? Sitä varten on huoltomiehet. Sitä paitsi, en minä viitsi vaihtaa renkaitakaan itse, koska voin maksaa siitä pari kymppiä että joku tekee sen ammattivälineillä nopsaan ja minun käteni säilyvät puhtaina.

Sipseissä on rauhoittavaa voimaa ainakin Ruotsin poliisin mukaan, ja siksipä niitä kannattaa jaella nuorisolle uutena vuotena, rauhoittamaan juhlintaa ja luomaan toverillista ilmapiiriä poliisin ja nuorison välille. Hulluja nuo ruotsalaiset.

Jännää on myös liberaalien ja konservatiivien aivojen erilaisuus, joka on nyt ihan tieteellisesti todistettu – kuten niin moni muukin asia, jonka voi sitten toisella tutkimuksella todistaa olevan toisin. Mutta oikeastaan ostan tämän, sillä selityksen voi ostaa. Tosin, kuka sitä tietää onko se sisäsyntyistä vai elämän myötä kehittynyttä, mutta onko sillä nyt edes väliä? Tutkimus on kiehtova ihan vain siksi, että se kertoo taas jotain ihmisen kokonaisvaltaisuudesta fyysisenä ja psyykkisenä olentona eikä näitä kahta osaa voi erottaa toisistaan.

Ja niin edelleen. Onhan noita, tähtisadetikkuja ei enää alaikäiset saa edes pitää kädessään, festarialueillakaan ei saa enää tupakoida vaikka se on avoin ulkotila, ja lisäksi tupakasta tehdään entistä houkuttelevampi kielletty hedelmä piilottamalla askit tiskin alle (eikö meillä oikeasti opittu mitään kieltolaista?!), eläinaktivistien aggressio-ryhmä torpedoi jälleen potentiaalisenkin haluni tukea heitä, sillä jos en pidä eläinten kaltoinkohtelusta, en hyväksy tuollaista lynkkausmentaliteettiakaan (toisaalta, en ole missään asiassa aktivisti muutenkaan).

Tämä maailma on oikeastaan aika kahjo paikka. Ehkä siksi, että jokainen meistä on vähän kahjo omalla tavallaan.

6 thoughts on “Hiljaisuuden keskeltä

  1. Karkkien ja jätskin hinta nousee verotuksen vuoksi. Niinpä mä santsasin molempia ihan kohtuudella eilen kaupasta. Sitten kassalla mä tajusin, että HÄH! Oonko mä ihan dorka?! Olen!!No, nyt mä käyn kuumana muovipusseista. Kun kannan kaupasta n. 7 isoa muovipussillista ruokaa kaksi kertaa viikossa. Kuinka monta kangaskassia tarviskaan hommata, että saman määrän sapuskaa saisi roivattua autoon ja sieltä kotiin? Varmaan 15 kappaletta. Ne kun on suunniteltu kooltaan juuri ja juuri yhden hengen talouden parin päivän ruuille tms. Siis haluan ajatella ekologisesti, mutta joku saisi ajatella myös minua…perkules! :) Olen antanut sen tähtisädetikun naperoille joka uusi vuosi käteen. Yksi on 18-vuotias, hänellekö vaan tänä vuonna?!

    Hyvää Uutta Vuotta 2011!

    • Tismalleen! Onneks toistaseks muovipussit kielletään vaan Italiassa… ja muista antaa tähtisadetikut lapsille käteen vain kotipihalla ja tsekkaa tarkkaan ettei ole poliiseja näköpiirissä ;)
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle myös!

  2. Jep. En minäkään aio poistaa lapselta sitä riemua, mikä syntyy kun saa tähtisadetikkua kerran vuodessa käsissään pidellä. Ja toinen, mitä piti kommentoida, niin tuo öljynvaihto… varmasti osaisin senkin tehdä, kun olen niin usein vierestä katsellut, mutta miksi ihmeessä kukaan haluaisi niin sotkuista hommaa tehdä itse, kun harvalla on siihen näppärästi soveltuvia tiloja, ja lisäksi jo pelkästään vanhojen öljyjen hävittäminen on ongelma! Öljynvaihdon saa nykyään niin edullisesti, että itseasiassa taitaisi tulla kalliimmaksi pelkkien uusien öljyjen ja suodattimen osto tilanteessa, jossa ne itse aikoisi vaihtaa… Ja sama homma renkaanvaihdon kanssa, sujuuhan se, minulta ja varmasti myös monelta muultakin, mutta… yleensä ihmisillä on kotioloissa vain se auton mukana tullut tunkki, joka oikeasti on tarkoitettu vain ja ainoastaan hätätilanteita varten (ei se edes kestäisi kausittaisia renkaanvaihtoja). Todellakin renkaanvaihdon saa parillakympillä ja siihen menee ammattilaisella ammattivälinein muutama minuutti. Miksi tehdä itse, kun voi työllistää ammattilaisia köyhtymättä itse liikaa, ja säästyy aikaakin samalla sen lisäksi, että hommat tulee kunnolla tehdyksi?

  3. Mä jäin mietiskelemään tota tupakka-asiaa, eli sitä kun sitä nykyään pyritään tehokkaasti rajoittamaan. Olin pitkään kanssa sitä mieltä, että ei ne tuollaiset uudet rajoitukset yms. tule sitä vähentämään, mutta… ympäristöä seuraamalla olen pikkuhiljaa todennut, että kyllä niillä keinoilla on jotain saatu aikaiseksi.

    Tupakan myynnin muutoksiin minulla ei ole mitään näkemystä, koska en ole mitään tilastoja saanut enkä enää muutamaan vuoteen ole myynyt tupakkaa eli siltä kantilta en pysty asiaa kommentoimaan. Toiselta puolelta on kyllä havaintoja. Todella moni on lopettanut tupakoinnin. Myös sellaiset ihmiset joista sitä ei ikimaailmassa olisi uskonut. Nuorison puheetkin tupakoinnista ovat paljon kielteisempiä kuin ennen. Itsehän tupakoin, ja on se minullakin vähentynyt paljon entisestä. Nykyään poltan lähinnä töissä, missä pidän noin 3 tupakkataukoa päivässä.

    Luulen, että vaikka me tupakoitsijat ja myös nuoret aloittaessaan sen tupakoinnin, olemme aina tienneet tupakointiin liittyvät vaarat ja haittavaikutukset, me nykyään joudumme miettimään asiaa paljon enemmän kuin ennen, koska niitä rajoituksia ja uusia sääntöjä toitotetaan koko ajan… ja siitä johtuen meistä jääräpäisimmätkin ovat alkaneet pikkuhiljaa ymmärtää asian ja iso osa jopa tehdä asialle jotakin, vähentämällä tupakointia, tai jopa kokonaan lopettamalla.

    Ja aloin miettiä myös sitä, että onko se sitten paha, jos tupakoinnista on tehty entistä houkuttelevampi kielletty hedelmä? Se kielletty hedelmä aina houkuttaa, etenkin siis tuota nuorisoa… Onko se sitten paha, jos se kielletty hedelmä onkin tupakka? Tai siis onhan tupakka paha, tiedän sen kyllä ja ihan kokemuksesta. Mutta jos se tupakka jo tyydyttää sen tarpeen siitä kielletystä hedelmästä, niin voisiko olla mahdollista että entistä useampi jättäisi siinä tapauksessa huumeet kokeilematta? Nämä on vain mun havaintoja ja omia mietintöjä, faktoista mulla ei ole mitään käryä.

    • Hyviä pohdintoja asiasta! Minä en tällä hetkellä polta enää kuin satunnaisesti jonkun toisen seurana pummaten tupakan (tullut poltettua ehkä peräti viisi yksittäistä spaddua koko syksyn aikana), just nyt tekis mieli ostaa aski, mutten halua sellaista normaalikokoista nurkkiini ja kun ei enää myydä kymmenen askeja, en edelleenkään ole ostanut ollenkaan. Joten onhan noissa rajoitteissa perääkin, kyllä ne jonkin verran muovaa käytöstä ja tupakan ostamista. Ja voihan olla että poissa silmistä on myös poissa mielestä niille, jotka eivät ole tupakkaan sillä tavoin addiktoituneita. Kyllä itsellänikin edelleen se suurin impulssin tupakan ostoon on juuri kassalla missä ne osuu silmiin, myönnettäköön. Jotenkin vaan tuntuu silti, että ihmisluonnon ollen sellainen kuin on, että se mikä kielletään houkuttaa eniten, tuntuu että rajoitteissa on menty liian pitkälle. Mutta voi olla että se(kin) on vain kapinallisen minän huutelua.

      Silloinkin kun itse poltin, nautin kyllä ravintoloiden savuttomuudesta, ja myönnetään että jos niissä olisi saanut polttaa sisällä niinkuin ennen, olisi itsellänikin tupakkaa kulunut (tai kuluisi yhä) ihan toiseen tahtiin kuin nyt kun pitää erikseen vääntäytyä tupakalle, saati jos ei ravintolassa ole kärykoppia vaan joutuu menemään pihalle pakkaseen. Mutta silti tuntuu jotenkin väärältä, ettei jollain avoimella festarialueella tai kattamattomassakaan katsomossa saa tupakoida, kun ei savu siellä pakkaudu mihinkään tilaan aiheuttamaan passiivista tupakointia. Minusta vaan tuntuu väärältä että sitä rajoitetaan.

      Mietin tässä, että jos olisi kyse huumeista, en minä kohkaisi, mikä on ero? Huumeet on kuitenkin vähän eri asia kuin tupakka, ja ne on kategorisesti kielletty vaarallisina aineina. Ehkä minua eniten nyppii se että yksilön käyttäytymistä rajoitetaan. Kyse on sallitusta aineesta, jolla ON terveysriskinsä ja se ON haitallinen, mutta se ON sinänsä sallittu. Enkä vaan noin lähtökohtaisesti siedä holhoamista, sitä että joku sanelee minulle MISSÄ ja MITEN saa kayttäytyä tässä tapauksessa nyt sitten tupakan suhteen. Minua haittaa PERIAARTE enemmän kuin mikään muu tässä. Enhän tällä hetkellä edes tupakoi varsinaisesti.

      Mutta voit olla oikeassa, kyllä se varmaan sitä käyttäytymistä muovaa ja on sikäli perustelukin laki, jos sillä saadaan tupakointi vähenemään.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.