Aurinkoa ja pilviä

Marilka3 Comments
Neljän viikon lomasta on kohta enää yksi jäljellä. Ensimmäiset pari viikkoa hujahtivat erilaisia asioita hoidellen ja tosikoisen synttäreitä valmistellen&viettäen. Viikot tuntuivat kuluvan todella nopeasti – toisaalta niiden arki-osuus oli myös päivän normaalia lyhyempi pääsiäisen takia. Tällä viikolla kävin maanantaina kääntymässä uudessa työpaikassani, mutta muuten olen vain nauttinut (?) omasta ylhäisestä seurastani.

Täytyy sanoa että niin hyvästä kuin varmasti onkin välillä pysähtyä, antaa ajatusten kulkea ja kyyneleidenkin välillä vähän valua, on se aika raskastakin. On kuitenkin helpompi vain mennä porskuttaa eteenpäin, olla toisten ihmisten seurassa ja sysiä kaikki huolet ja mietteet jonnekin alitajunnan käsiteltäväksi. Näin sitä aivan liian helposti vain jämähtää sisälle ja hajoaa päänsä sisään kun on liikaa aikaa ajatella.
Toisaalta, toissapäivä oli ensimmäinen, jonka vietin ihan vain kotosalla, katselin Okalintuja kaiken päivää. Lopulta illalla oli pakko lähteä ulos, ja sauvoinkin varmaan jonkun 8-10km. Eilen lähdin ulos heti puolilta päivin, kunhan olin saanut aamukahvini juotua 😉 Vähän menee myöhäisiksi nämä aamut… Aurinko paistoi hurmaavasti ja kävelin kameran kanssa, ilman sauvoja, varmaan melkein samat, pysähdellen välillä kuvaamaan, välillä ihan vaan istumaan auringon lämmittämillä rantakallioilla. Kuuntelin lokkien kirkunaa ja katselin sorsia ja perhosten(!) tanssia.
 
Tänään aamusella auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta mietin mitä tänään itseni kanssa tekisin. Vaikka on ihanaa kun on aikaa ja voi tehdä mitä haluaa, alan jo vähän väsyä siihen, että saan käyttää sen kaiken yksin. No, ei se mitään, kävin suihkussa ja läksin stadiin. Kauppatorille, vanhaan kauppahalliin, Espalle. Aurinko lämmitti ihanasti, merituuli puhalteli kasvoilla. Istuin Strindbergin terassille mozzarella-salaatille, jonka kruunasin kevään ensimmäisellä pikkupullolla Fresitaa. Luxus-aikaa itselle 🙂 Kun vaan ei olisi taivas mennyt pilveen.
 
Kun ei ulkoilma kert enää pilvisenä houkuttanut, kävelin Strindbergin läpi Kämp Galleriaan ja tietenkin eksyin Henkkamaukkaan. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta kummasti lähdin sieltä iso vaatekassi kädessäni. Vähän kesävaatetta – hametta, farkkushortsia, kapria, teepaitaa – ja valkoinen kevättakki. Täytyy sanoa, että käy kalliiksi tämä lomailu, kun tätä shoppailua on tullut nyt harrastettua vähintään kerta viikkoon.
 
Onneksi kohta ei taas enää ehdi shopata, tai toivon mukaan kohta ei taas enää ehdi, kun työt uudessa paikassa alkaa 😉 Eikä silloin ehdi enää vajota päänsä sisäänkään. Toisaalta, silloin ei ehdi enää myöskään istuskella rantakallioilla tai Strindbergin terassilla auringossa. Kaikella on puolensa.

Keväisiä juttuja

Marilka1 Comment
Tosikoisen synttärit on nyt vietetty. Kakut viimeistelin vielä tänään, heti sen jälkeen kun olin suorittanut perinteisen kevään tulon rituaalini varpaan kynsien lakkaamisen. Lakatut varpaankynnet -kauteni on jo vuosia alkanut tosikoisen synttäreistä. Niin siis nytkin. Samoin vedin, kuten yleensäkin tuolloin, ensimmäisen kerran jonkun kesämekon tai -hameen päälleni – kun taas esikoisen synttärit yleensä lopettaa niiden käytön syyskuun alussa. Hassua.

Synttäribileiden jälkeen tosikoinen lähti pihalle hyppimään narua ja sai jotenkin houkuteltua isosiskonkin kirjan äärestä ulos. Pelkät kollarit päällä, lenkkarit jalassa tytöt tuolla pihalla naruineen touhusivat. Harva asia on niin keväist kuin tytöt ja hyppynarut. Ja sikin sokin pihalla lojuvat takit. Kuten tosikoisen toppaliivi, jonka ensin olin päälleen usuttanut. "Mut kun tuli niin kuuma!" Totta, kyllä siinä auringossa oli vielä lämmin iltasellakin, varmasti etenkin kun hyppi.
Minä jäin sisälle siivoamaan keittiötä juhlinnan jäljiltä ja kohta kuulin koputusta terassin ovelta olkkarista. Esikoinen se siellä kärtti lupaa mennä vielä naapurin pihalle siskon kanssa, kun siellä kuulemma pelattiin jotain. Kello oli jo aika paljon, mutta kunhan olin löytänyt tyttärelle kännykän mukaan kelloksi, saivat luvan mennä vielä pariksi kymmeneksi minuutiksi naapureille. Illat venyy helposti, kun on valoisaa ja lämmintä.
Kissa parka oli yrittänyt livistää ulos terassin ovesta, mutta eihän tuota päästetty. Joten kun esikoinen sulki oven perässään ja katosi pihan poikki, jäi kattiraasu nojailemaan etutassuillaan oven ikkunalasiin. Pidin kissaa hetken sylissä katselemassa ulos ja palasin keittiöön. Mutta eihän sitä surkeaa maukumista sohvan selkänojalta kestänyt kuunnella, joten nappasin kissan valjaat ja takin päälleni ja menin kisun kanssa ulos ihmettelemään raikasta kevätilmaa ja ilta-aurinkoa minäkin.
Kissa ei niin pitänyt siitä, että joutui taas valjaisiin, joten into tutkia maastoa vähän niinkuin hiipui siihen, kun valjaiden lukot napsahtivat kiinni. Pihalla se katseli ympärilleen hetken ja kipusi sitten pienten kuormalavojen (juu, niitä on pihalla vieläkin vaikka kuinka) päälle nuuskimaan ilmaa ja ihmettelemään yläpuolella lentäviä lintuja. Minä katselin lähes lumetonta pihaa ja laskevaa aurinkoa ja hymyilin. Juhannussoutelua ei sittenkään taida joutua hoitamaan hiihtäen. 
Olisi jo aika korkata fresita- ja terdekausi 😉 

Maailman parhaita

Marilka2 Comments
Eilen vietettiin tosikoisen 7-vuotiskaverisyntsyjä. Kaverisynttäreille en ole koskaan leiponut kunnon kakkua, jäätelökakku on hyväksi havaittu. Olen aina koittanut toteuttaa lasten toiveen jätskikakun muodosta, joten millon olen värkkäillyt Peppi Pitkätossua ja milloin Mikki Hiirtä, Nasua, norsua ja ties mitä. Tällä kertaa, ei ehkä niinkään yllättäen, piti saada aikaiseksi kissa-jädekakku. Heh ja joo. "Äiti, ei sen tarviikaan olla täydellinen, kun et sä ole maailman paras kakkujen tekijä. Meille se on just hyvä niinkuin sä sen teit," sanoi suloinen esikoiseni ja sai suukon otsalleen. Jätskikakun muotoileminen on vaikeeta.

Itse synttäreillä sain ihan luvan kanssa toimia vain keittiömestarina (ja välillä vähän auttaa poikien rauhoittamisessa), sillä tuo maailman paras esikoiseni otti synttärit haltuunsa. Teki ohjelman ja ilmoitti etukäteen hoitavansa leikitykset ja kaikki. I-HA-NAA, sillä se on minulle synttäreiden vaikein osuus… Esikoinen järkkäsi lahja-sokon jossa jokainen vieras vuorollaan side silmillään koitti löytää sankarin antaakseen pakettinsa, ja tanssikilpailun johon pojat eivät osallistuneet 😉 ja väriaskeleen lopuksi. Ainoa minun järkkäämäni ohjelmanumero oli pöytäliinan koristelu (valkoinen paperiliina ja tussit). Niin, ja syöminen.
Huomenna on tarkoitus viettää sitten niitä sukulais/aikuis/mitänenytonkaan-kekkereitä. Niitä varten olen aina (no paria vauvavuosipoikkeusta lukuunottamatta) leiponut melkein kaiken itse melkein aasta alkaen, sillä tykkään siitä puuhasta. Tänään on siis leipopäivä tiedossa, ja minulla on täällä tosikoinen pikkuleipurina auttamassa. Esikoinen tässä ennen kouluun lähtöä kyseli, mitä kaikkea meinataan leipoa ja totesi listan jälkeen: "äiti, sä olet maailman paras leipuri." Tiedä tuosta, mutta aina niistä leipomuksista on ihan hyviä tullut.
Esikoinen lähti kouluun ja maailman paras tosikoiseni pyysi saada katsoa vähän pikku kakkosta, joten itselläni on tässä vielä rauhallinen aamuhetki kahdestaan pinkin koneeni kanssa 😉 Kohta taidan nousta laittamaan itselleni vähän kahvia ja aamupalaa tosikoisellekin. Sitten hammaspesut ja siitä se lähtee sitten. Kaikenmoista maailman parasta herkkua olisi tarkoitus aikaan taas saada 🙂

Hyvät, pahat ja erikoiset

Marilka2 Comments

Hyvät

Tulipa vietettyä tämä lomapäivä Itiksessä. Kutakuinkin koko päivä. Kiireettömästi haahuillen sinne tänne pienen agendani kanssa. En muistanutkaan miten mukavaa siellä on keskellä päivää, kun ei vielä ole illan vilinää. Siinä leppoisassa tunnelmassa vietin monen monta päivää (viikossa 😉 ) kun olin vielä lasten kanssa kotona, mutta siitä on jo aikaa vaikka kuinka. Nyt sain siellä vierähtämään nelisen tuntia vissiinkin.

Shoppailin kaikenlaista pientä ja tarpeellista ja kaikenlaista kivaa semisti tarpeellista. Kuten uudet farkut – ei niin ettei minulla niitä olisi vaikka kuinka, muttei juuri tällaisia kivoja 😉 Ja mikä reissun kohokohta oli: otin nenääni lävärin. Korun. Sellaisesta haaveilin joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta sitten olin muka niin fiksu, etten sellaista ottanut tulehdusriskien ja muiden vuoksi, mutta kaipa se fiksuus sitten rapisee iän myötä sillä nyt sen laitatin. Vähän päähänpistosta mutta tykkän siitä :))

Kotiin palatessani huomasin, että eilen tai tänään – ei voi tietää, kun en eilen poistunut Klakesta – on motarille tullut 120-rajoitukset 🙂 Jeejeejee!! Kevät tulee! Ja kunhan ne risut ja männynkävyt edessäni olivat älynneet vaihtaa oikeanpuoleiselle kaistalle, kiihdyttelin Hondan ekan kerran tänä keväänä sadanneljänkympin vauhtiin edes hetkeksi. Kyllä se kesä tulee 🙂 Lumet sulaa jo kohisten, tiet on kuivat ja ruohoa näkyy. Ja joet tulvii..

Pahat

Aamu alkoi lumisateessa. Oli kohtalaisen outo fiilis soittaa rengasliikkeeseen ja varata aikaa kesärenkaiden vaihdolle, kun taivaalta tuli lunta – tai kaippa se oli räntää – ihan sakeenaan. Vaikka sehän tietty suli saman tien kun maahan asti pääsi.
 
Kun olin hakenut tosikoisen päiväkodista, oli aika vähän siivota. Lapsilla oli jatko-leikit ympäri olohuonetta ja jotenkin ihmeesti tosikoinen oli taas parissa päivässä saanut huoneensa mullin mallin vaikkei edes juuri ollut siellä leikkinyt (kun ne leikithän oli siellä olohuoneessa). Ikuinen mysteeri minulle. Enivei, tyttöjen piti siivota yhteisvoimin niin olkkari kuin tosikoisen huonekin, mutten voi käsittää sitäkään, miten lapset saavat keskimärin neljän minuutin hommaan kulumaan aikaa yli tunnin. Silti, iltapalaan mennessä oli siistiä ja onhan se tietty pääasia.
 

Erikoiset

Itiksessä lounastin vietnamilaisessa ravintolassa. Peruslounaan sijaan päätin syödä omassa ylhäisessä seurassani ihan kunnon aterian, alkupalaksi jotain riisipaperi-vaimitäseoikeenolikaan-kääryleitä ja pääruuaksi friteerattuja sammakonreisiä. Uh! Hiukan erikoiselta tuntui, mutta tuumin, että maistan kun kert on mahdollisuus. Eikä se ollut kanansiipeä kummempaa oikeasti. Ja ihan hyvää.
 
Motarilta noustessani eteeni tuli rampin dösäysäkiltä poliisiauto. Ei siinä mitään, ajelin sen perässä tuohon taajamakyltin tietämille asti, jolloin melkein ajoin sen perään. En siksi etten olisi ymmärtänyt hiljentää taajamaan tultaessa – osaan minä jonossa ajaa 😉 – vaan siksi, että kyseisestä poliisiautosta ilmeisesti puuttui vilkku. Sillä yhtäkkiä aivan varoittamatta se hiljensi rajusti ja kääntyi vasemmalle. Ja minä löin liina kiinni. Mutten osunut.
 
Liekö kevään merkkejä sekin, että tämän päivän ostoksiin kuuluu lila huppari ja valkoiset tennarit. Siis minulla?! joka normaalisti ostan vain mustaa! Valkoinen, pinkki ja lila kuuluvat kyllä kesä(loma)elämääni, muttei yleensä vielä tässä vaiheessa vuotta. Ehkä se johtuu tästä lomasta. Sitä on vielä reilut kaksi viikkoa jäljellä 🙂 Jee!

Seitsemän vuotta sitten

Marilka1 Comment
Seitsemän vuotta sitten aprillipäivänä oli hädin tuskin plussan puolella ja Rusthollarin puisto oli jäinen. Olin aamupäivällä ulkoilemassa ison mahan ja kaks ja puol -vuotiaan esikoiseni kanssa. Olin ollut kotona jo yli kaksi kuukautta, ensin saikulla supistelujen vuoksi, sitten ihan rehellisesti äitiyslomalla. Esikoinen oli ollut joitakuita viikkoja poissa hoidosta kotona kanssani. Puistossa tyttären kanssa tasapainoillessani katselin kellosta, että kappas kun noita supistuksia tuntui tulevan kutakuinkin kymmenen minuutin välein. Pieni aavistus hiipi mieleen.

Palattiin tyttären kanssa kotiin laittamaan ruokaa ja kellottelin ei vielä niin kipeitä mutta vähitellen hyvin säännöllisiä supistuksia ruokaa laittaessani. Esikoisen päivälevon eli varmaan Fröbelin Palikoiden katsomisen aikaan istuskelin koneella Vauva-lehden vapaalla hälisten ja taisinpa kirjoitella mussukka-listallekin, että alkaa jo näyttää lupaavalta, jos vaikka viimein…! Johan tuo tosikoinen oli antanut odottaa itseään puoltoista viikkoa lasketun yli. Varmuudeksi soittelin mutsinkin meille seuraa pitämään.
Joskus siinä neljän jälkeen soittelin tyttöjen isälle työpäivän ja kouluillan välissä että pitää puhelimen päällä, kun lähtö voi hyvinkin tulla illan aikana, sillä supistukset taisivat tulla jo viiden minuutin välein. Sitä en muista enää, mihin aikaan lopulta lähdettiin Kättärille, olisikohan ollut seitsemän maissa, mutta aprillipäivän iltana jäi esikoinen maamonsa kanssa kotiin kun äiti ja iskä lähti Kättärille saattamaan neidille pikkusiskoa maailmaan. Ihanaa kamalaa pikkusiskoa.
Esikoisen synnytyksen kestoksi laskettiin kaksi ja puoli vuotta aiemmin 15 tuntia plus kymmenen tuntia suppareita 10 minuutin välein. Tosikoinen oli hitusen nopeampi tulossaan, synnytyksen kestoksi taidettiin merkitä vain yhdeksän tuntia. Lapsivesi meni kai kymmenen aikaan. Puoli kahdentoista maissa minun saatuani epiduraalin meni mies isien huoneeseen katsomaan x-fileseja ajatellen, että vielä kestää muutama tunti ennen kuin alkaa tapahtua, mutta ei tuo ehtinyt siellä kauankaan olla kun jo tuli kutsu takaisin.
Tosikoinen näki synnytyssalin valot viittä yli puolenyön. Viidellä minuutilla sai ikioman päivän sen sijaan että olisi syntynyt isoukkinsa syntymäpäivänä. Ja viidellä minuutilla säästyi olemasta aprillipila. 
Aamulla päivän valjettua katselin Kättärin ikkunasta ulkona tupruttavaa lunta ja pohdiskelin, miten se voi olla mahdollista, sillä minunhan piti saada kevätvauva. Nyt on kevätvauvani puoltentoista tunnin kuluttua seitsemän ja on kutakuinkin yhtä keväistä kuin seitsemän vuotta sitten. Aika kuluu kamalan nopeasti ja lapset tuntuvat kasvavan paljon nopeammin kuin itse vanhenee. Uskomatonta, että nuorimmaisenikin on jo seitsemän ja menee syksyllä kouluun. Mihin tämä aika oikein katoaa?