Ei sillä etteikö elämä ihan itsessäänkin ole nyt aika ihanaa ihan arkisellakin tasolla, onpa aika ihanaa että on muutama kohokohtakin edessä, joita odottaa! Juttuja, jotka saa jakaa rakkaimpien kanssa ❤

iPad – Kronologisesti iPad on ensimmäinen kohokohta. Ja sitä tosiaan siis saan vielä odottaa, ehkä viikon, sillä tilasin sen loppiaisena verkkokaupasta, joten sillä on pieni toimitusaika. Enkä ole tällä viikolla kotona ottamassa vastaan postejani päivittäisellä tasolla, viettäessäni arkeani mieheni luona lasten ollessa isällään. Onhan minulla se Galaxy Tab jo, mutta silti jo viime syksynä aloin pohtia iPadin hankkimista. Ehkä olisin (jostain periaatteesta ; ) ) mieluummin ostanut Galaxy Tab 10.1:n tai Windows Tabin, mutta niitä ei täältä oikein saa. Anyway, incentive oli saada toinenkin tabletti, vähän isommalla näytöllä. Omaan käyttöön, ja lapsille tekemistä lennoille, sillä minä tarvitsen yhden tabletin lennoilla itse; tabi on kirjani, sillä olen viime kesästä asti ostanut kirjoja enää vain sähköisesti, Kindleen.

Amsterdam – Seuraavana tulee talvilomareissu Amsterdamiin 🙂 Lähdetään helmikuussa sinne miehen kanssa muutamaksi päiväksi ihan kaksin, vietetään Valentine’s Day siellä ❤ En ole ennen ollut Amsterdamissa – kaan, se on nyt viides ihan uusi tuttavuus noin puoleentoista vuoteen! Loma tulee tarpeeseen, ja ihanaa lähteä vähän reissuun kaksin ❤ Pieni irtiotto arjesta.

Las Palmas, Gran Canaria – Seuraava matka, kolmistaan tyttöjen kanssa. Mutsi muutti vuodenvaihteessa Gran Canarian lounaisosista Las Palmasiin. Kuvia uudesta asunnosta olen nähnyt, ihanaa päästä jopa käymään siellä! Jos viimeksi vietettiinkin mutsin luona paria päivää vaille 2 viikkoa, nyt matka on vähän lyhyempi: 5 päivää (sisältäen matkapäivät, eli kolme täyttä päivää perillä). Käytiin siellä mutsin nykyisillä asuinsijoilla rantaa tallustamassa kolme vuotta sitten. Hieno paikka!

Tinos, Kreikka – Back to the crime scene 😉 Tällä kertaa meitä lähtee koko viiden hengen uusperhe ❤ Viime kesänä rakastuin tuohon vähän karunpuoleiseen mutta niin niin kauniiseen saareen ❤ Ensi kesänä siis takaisin, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana, ja… ja toivottavasti jonain päivänä voin muuttaa sinne asumaankin 🙂 Haaveissa talo Tinokselta. Ihanaa viedä lapsetkin paratiisiini 🙂

Tinoksen jälkeen ollaankin jo yli puolessa välissä vuotta. Ihan kesän jälkeiseen elämään asti ei vielä osaa ajatella. Mutta jos trendi jatkuu, eiköhän syksyynkin jotain kohokohtia löydy 😉 Näitä odotellessa on hyvä elää hyvää arkea 🙂

Ei tarvinne olla 11-vuotiaan äiti surrakseen, järkyttyäkseen, suuttuakseen, kokeakseen tunteen jos toisenkin lukiessaan uutisen 11-vuotiaasta tytöstä, joka kuoli rattijuopon auton alle. Viikintiellä, ei aivan meidän naapurustossa, mutta ystäväni perhe asuu siinä vieressä, heidän tyttärensä ilmeisesti tunsikin uhrin. Uutinen tuntuisi luissani ja ytimissäni joka tapauksessa, mutta kyllä tunteen moninkertaistaa se, että itsellä on samanikäinen tytär. Ajatuskin siitä tuskasta, joka tyttärensä menettäneellä äidillä – ja koko perheellä – on, särkee omankin sydämen. Voin vain kuvitella, pienen palan siitä, sillä pitemmälle en uskalla etten hajoa.

Uutinen nostaa pintaan mörön, jota ei haluaisi ajatellakaan. Ei ole olemassakaan sellaista taikaa eikä voimaa, joka satavarmasti varjelisi lapset %&#¤”%)!!! ääliöiltä, jotka kiipeää autonsa rattiin, vaikka ovat ties minkämoisessa humalassa. Sitä tuudittautuu sellaiseen unelmaan, siihen ihmisen normaaliin selviytymisstrategiaan, siihen, missä sitä vaan ajattelee, ettei minun lapsilleni mitään voi tapahtua. Jonkun lapselle tapahtui. Se olisi yhtä hyvin voinut olla minun lapseni. Se on se ajatus, jota ei halua ajatella. Se mörkö, joka olisi parempi pitää lukittuna luolaansa, jotta selviää täysjärkisenä elämästä. Lapsista on huolta tarpeeksi ilmankin, kun tuolla kulkevat itsekseen. En halua olla varautunut pahimpaan. Haluan voida ajatella, että jos kännykkään ei vastakaan, se johtuu vain siitä että se on äänettömänä. Ei siitä että lapseni on ikuisesti äänetön.

Ensimmäinen, mitä uutisen luettuani tein, oli muistuttaa omia tyttäriä siitä että liikenteessä on parempi olla vaikka vähän liiankin varovainen kuin yhtään uhkarohkea. Että valoissakin pitää tarkistaa, että lähestyvä auto varmasti pysähtyy – nyt liukkaillahan kaikenlaista voi sattua ihan selvin päin ajavillekin, jos tilannenopeus on liian iso jäiselle tielle. Ja niin edelleen. Turvallisesti liikenteessä ja heijastimet esille ja niin edes päin. Ja sitten teki mieli kääriä lapset bubblewrapiin ja pitää vaan kotona eikä enää mihinkään päästääkään. Sillä eihän sekään mitään takaa että itse on varovainen; joku &/%¤)?#%&!!! kännikuski voi pamauttaa lapsen päälle ihan tuosta pientareeltakin!

Surun, järkytyksen ja suoranaisen kauhun – joka kerta kun mörkö saa raotettua peräkammarinsa ovea vähän isommalle – jälkeen ja ohessa tuli kiukku. Miten sellainen &!/%%#¤#(!!! voi ja saa olla liikenteessä edes! Iltiksen mukaan kyseinen valoaivo on kärähtänyt ratista tätä ennen jo seitsemän kertaa! Seitsemän! Ensimmäisen kerran mopon kahvoista 15-vuotiaana! Eihän mokoman vidiootin olisi pitänyt alun alkaenkaan saada ajokorttia! Kuinka hemmetin monta kertaa pitää ajaa humalassa jäädäkseen kiinni seitsemän kertaa! Minä olen tämän 13-vuotisen ajourani aikana osunut puhallusratsiaan ehkä about tuon seitsemän kertaa. Tästä melkein voisi päätellä, ettei kundi selvin päin ajakaan jos joka puhalluksella on promilleja veressä! Vaikka luultavastikin tämä kaveri on kärähdellyt ihan muutoin kuin perusratsioissa. Silti, tai vielä pahempi.

Ajokortittomuushan ei yksin takaa ajamattomuutta. Kuinka moni ajokortiton ajaa autoa silti? Etenkin kännissä, kun arvostelukyky on muutenkin miinuksella. Jos on patologinen kännikuski – siis jos ei oikeasti tajua että jos ottaa ei aja – ei ehkä kortin hyllyttämisestä ole paljon apua, ennemmin pitäisi ko. henkilön vakituisesti ajamiin autoihin laittaa se alkolukko. Onhan se Suomessakin käytössä, tiettävästi kortin kuivumisen valinnaisena vaihtoehtona. Nyt siitä heräsi muutama ministerikin taas puhumaan, siis sen laajemmasta käytöstä. Nyt kun ensin piti yhden 11-vuotiaan tytön äidin menettää lapsensa.

Promillerajan alentamisestakin on tämän myötä taas ollut lehdissä juttua. Jep, promillerajan alentaminen varmasti vähentäisi pienessä sievässä ajamista, ei huono. Mutta ne, jotka toistuvasti puhaltelevat isoja lukemia, pitäisi saada muilla keinoin kuriin. Mitä sillä promillerajalla on väliä, jos kaveri puhaltaa yli kaksi promillea mittariin? Alkolukkoa kehiin, ja kuten poliisiylijohtaja Paatero ehdottaa, toistuvasti humalassa ajavat hoitoon.

Vuodatus. Tuntuu vaan niin pahalta. Tuntuu pahalta sen äidin puolesta, joka ei enää koskaan näe tyttärensä hymyä, näe tyttärensä kasvavan aikuiseksi, jonka tytär ei enää tule kotiin. Tuntuu pahalta tiedostaa, että se voisin yhtä hyvin olla minä. Että minunkaan tyttäreni eivät ole suojassa. Tiedän, että kaikkea voi tapahtua silloinkin kun ihmiset ajavat selvin päin. Tiedän itsekin, miten monta virhettä liikenteessä tekee virkeänä, tiedän myös miten monta enemmän tekee ihan vain väsyneenä. Mistä olisin vihainen, jos yliajaja olisikin ollut ihan selvä ja vaikka vain väsynyt? En tiedä. Se ei silti poista sitä, että humalassa ei vaan pidä ajaa!

Tällaiseen on tietenkin pakko tarttua. Pekka Siikala se tänään kyseli Usarin blogi-kirjoituksessaan, mitkä olisivat ne kolme kirjaa, jotka pääsisivät mukaan autiolle saarelle, jos sinne joutuisi ja vain kolme kirjaa saisi mukaan ottaa. Minun listani olisi tällainen:

• Colleen McCullough: Thornbirds – luin sen ensimmäisen kerran joskus teininä ja se upposi syvään sisään ja jäi
• Douglas Adams: The Hitchhicker’s Guide to the Galaxy – ei ole sen elämänviisauksia parempaa 😀
  “There is no point in driving yourself mad trying to stop yourself going mad. You might as well give in and save your sanity for later.” 
  “I may not have gone where I intended to go, but I think I have ended up where I intended to be.”
• päiväkirjani, siis tyhjän (ja miksei niitä täysiäkin, mutta kun niitä on jo 16, se on monta yli kolmen) – kirjoittaminen on minulle ehkä jopa lukemista tärkeämpää (ja vanhoja omia juttuja on välillä kiva lukea, niistä löytyy muistot ja niistä näkee kasvunsa)

Ja jos saisin ottaa  päiväkirjan mukaani kolmen luettavan kirjan lisäksi, kolmannella paikalla olisi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Se oli viimeinen kirja, jonka luin ennen naimisiinmenoani. Miten se on oleellista, don’t ask 😀 Nämä on tunneperäisiä juttuja 😉