Viikko alkoi esikoisen vanhempainvartilla, tai mikä se on, kolmikantakeskustelu? Ope, minä ja tytär kuitenkin ja vartti aikaa setviä miten koulussa menee. Ope kaiveli äikän ja matikan tasotestien tuloksia ja tytär istahti ilokseni syliini keskustelun ajaksi. Saatiin kulutettua vartista ehkä noin 8 minuuttia vähän väkiseltään, sillä opettaja totesi tyttöni koetulosten olevan luokan kärkitasoa ja tytön olevan muutenkin ahkera, aktiivinen ja tunnollinen oppilas, joka menestyy kaikissa aineissa tasaisen hyvin. Eikä minulla lisättävää, näin se kotonakin näyttäytyy. Mikäs siinä oli äidin hymyillessä 🙂 Keskiviikkona on vuorossa tosikoinen ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, ei tarvitse hymyn hyytyä silloinkaan.

Tein päivän töitä kotona ja lounasbreikilläni pyrähdin käväisemään Jumbossa. Syksy tuntuu kuluvan aika reissaavissa merkeissä; milloin Oulussa, milloin erilaisten ajomatkojen päässä kotoa, ja perjantaina lentokoneen nokka on kohti jenkkilää. Elämäni ensimmäistä reissua siihen maanosaan. California calling 😉 Ihanaan lämpöön! Disneylandiin! Niin, ja olisi siellä sitä SharePointiakin konferenssin muodossa pitkät päivät. Havahduin viikonloppuna siihen, että tarvitsen adapterin jos aion saada erinäisiin gadgetteihini virtaa silläkin puolella rapakon. Sellaisen siis hain tänään itselleni Jumbosta. Plus esikoiselle läjän sukkia. Mihin lie kaikki kadonneet taas. Sängyn alta olisi ehkä voinut löytää parin tai kaksi, sieltä yhdet “kadonneet” verkkaritkin tänään löytyivät.

Iltapäivästä aloin vihdoin “tuunata” tätä “uutta” duuniläppäriäni hieman. Johan tämä on ollut käytössä jonkun viikon, ja suurimmaksi osaksi ihan asennettua ja työkelpoimen, mutta muutama pieni juttu tässä on odottanut säätöä. Kaivoin netistä blogiartikkelin, jossa eräs samanlaisen läppärin omistaja luettelee vinon pinon ajureita, jotka tarvitaan erilaisten toiminnallisuuksien (kuten kosketusnäppäinten, tpm-sirun, ulkoisten kaiuttimien jne.) aktivoimiseksi. Ja erikseen vielä kaivoin sen yhden fixin, joka aktivoi Fn-näppäimen. Ihan oikeesti! Näinä hetkinä toivoisi että voisi tehdä työnsä omenalla. Mutta tiettävästi Visual Studiosta ei ole omppuversiota eikä SharePointiakaan voi hostata sillä. Joten minähän sitten asentelin.

Omenasta noin muutoin. Miesystäväni tykkää Applesta, koska se vaan toimii. Ja pakko myöntää, niin toimii. Ja onhan niissä monta coolia featurea! Kuten vaikkapa se mikäseonkaan sellainen kosketushiiri, jota voi MacBookin kanssa käyttää kosketusnäyttömäisesti, swipeaten ruutua sun muuta. Sellainen olisi aika pahuken kätsä esimerkiksi Windows kasin kanssa, kuten tänään totesin kun viimein sain aikaiseksi asennella sen Virtual Boxilleni. Mutta voikos kukaan enää valmistaa edes vastaavaa vaikkapa tähän Win8-käyttöön? Tuskin edes mitään vastaavaa ilman että Apple sues even their pants off!

Kaksi asiaa, joiden takia en tällä hetkellä käytä edes iPodiani (sen lisäksi että Creativessani on näyttö ja menu, joita ei iPod Shufflessa ole): 1) hypetys ja 2) patentit. Minulla ei koskaan ollut Leviksiä, edes silloin nuorena kun ne oli “must”. Minua otti päähän hypetys niiden ympärillä ja se että kaikilla oli Levikset ja jos ei ollut ei ollut cool. Olin mieluummin vähän individualisti kuin cool. Eikä lapsillani ollut koskaan Reimatecejä. Samasta syystä. Liika hypetys tai popularismi tai kansansuosio tai “tämä on se ainoa ja oikea”-mentaliteetti saa minut näkemään punaista ja kulkemaan toiseen suuntaan. Mihin vain toiseen suuntaan. Friscoihin. Travalleen. Androidiin. Kunhan ei siihen jota kaikki palvoo ajattelematta. Patenttiasiaan en viitsi tässä mennä. Sanottakoon vain etten ole patenttilakifani.

Ja entäs tuo naamakirja sitten. Jos nyt puidaan niin puidaan sitten kaikki. Yleisesti ottaen en ole mikään järin kriittinen muutosten suhteen – muutos on ainoa tie eteenpäin. Mutta rehellisesti sanoen naamakirjan viimeisin käyttismuutos sukettaa. Se Tickeri siinä oikeassa laidassa ärsyttää, jos sivu on yhtään pitempään auki. Ja pahuksen fese alkoi ilmoittaa sijaintini statuspäivitysteni yhteydessä ilman lupaani – ja teki sen vielä väärin sillä se jämähti Ouluun sen jälkeen kun kerroin olevani Oulun lentokentällä. Viikko sitten. Näytän kai minä siellä silti aika aktiivisesti olevan, mutta mielennurkassani keikkuu ajatus koko fb-tilini sulkemisesta. Vaan kun siinä on ne hyvätkin puolensa! Saa nähdä koska vaakakuppi keikahtaa, vai keikahtaako.

Nimittäin fesestä irrottautuminen aiheuttaisi eräänlaisen SoMe-erakoitumisen. En ole oikein vielä osannut päättää onko Google+ lintu vai kala vai ehkäpä matelija; se tuntuu vielä epämääräisemmältä kuin Facebook. Ja Twitterissä on niin paljon kohinaa että pää suhisee. SoMen, tai sanotaanko nyt vielä kuitenkin nimenomaan naamarikirjan, hyvä puoli kun on sen tuoma pseudo-sosiaalisuus mm. yksinäisiin kotityöpäiviin. Voi jakaa ajatuksia ja puhua puutaheinää ja lukea uutisvirtaa. Siis ihan oikeita uutisia. Niitä joita kaverit on poimineet – ja tietty jakaa omia poimintoja – ja Usarin, Hesarin, Slashdotin, Afterdawnin jne. virtoja. Onhan ne Twitterissäkin, mutta FB:llä on uudistuksesta huolimatta kivempi UI kuin missään tietämässäni Twitter-lukijassa.

Menipäs tämä nyt geekkeilyksi. Geek mikä geek. Mitähän minä oikein lauantaina geekkeilin kun edellä ruodittuun naamakirjaankin siitä piti mainita ja vieläpä hassusti, kiitos juuri sillä hetkellä tökkineen mobiilinäytön.  Kaipa minä säädin tuota Galaxy Tabiani. Toivottavasti tämä geek on jonain päivänä Greek. Tai todennäköisesti Greek geek 😛 Sillä mihinkäs sitä seepra raidoistaan…

Kerrankin olin sään puolesta oikeassa paikassa. Siinä missä eilispäivä oli kuulemma Stadissa tuulinen ja sateinen, Oulussa se oli vielä upean aurinkoinen, kuten viikonloppu oli ollut Helsingissä. Kylmä tosin oli; aamulla kännykkäni säätutkaimet kertoivat karuja lukemia, joiden keskiarvoksi jäi huikeat +-0. Yöllä oli ollut pakkasta. Ja sen näki kyllä puista – pihlajien lehdet hehkuivat paikoin syvän punaista upeaa ruskaa.

Päiväksi lämpötila nousi kohtuullisiin lukemiin, jonnekin kymmenen asteen lämpimämmälle puolelle. Juuri sen verran, että työpäivän jälkeen teki mieli lähteä ilta-auringossa kävelemään. Ennen kävelylenkkiä päätin kuitenkin käydä siellä Lentävässä Lampaassa ja kauppahallisa, jotka viikmeksi jäi käymättä kun olivat kiinni, sekä hakemassa keskustasta kylpyvaahtoa sillä hotellihuoneessani oli amme ja ajatus vaahtokylvystä kävelylenkin päälle houkutteli!

Mutta se pahuksen Lammas jäi yhä tsekkaamatta. Nyt oli myymälä siirtynyt talviaukioloaikoihin, ja oli sitten maanantaisin kiinni ihan vallan. Kauppahallin kiersin, käteen jäi pari hiillos-nahkiaista, ei muuta. Pitihän niitä maistaa, kun ne sieltä bongasin, sillä eipä ole ennen tullut mokomia syötyä. Ja olihan ne ihan hyviä, joskin se sucking-suu alkoi lopulta jotenkin inhottaa ja vei vähän syömishaluja loppumetreillä. Sitä paitsi silloin olin jo hotellihuoneessani ja Stockalta haettu Brie de Meaux -pala houkutteli paljon enemmän siinä vieressä.

Kauppahalli-kierroksen jälkeen suuntasin askeleeni keskustaan. Ei niinkään yllättävää kai, että sen sijaan että olisin vain etsinyt jostain sen kylpyvaahdon, päädyinkin sovittamaan vaatteita OneWayssa, Seppälässä, HenkkaMaukassa… Lopulta palasin hotellilleni uuteen hameeseeni ja puserooni tyytyväisenä, mukanani myös kylpypommi (heh, kyllä, sellainen kylpysuolapallo), vähän suklaata, se Brie-pala sekä pullo kuplivaa Fragolaa. Jos aikoo vaahto(tai suola)kylpeä, pitäähän se tehdä tyylillä!

Aurinko alkoi olla jo melko alhaalla, pieniä pilviverhoja oli alkanut kerääntyä taivanrantaan ja kevyt tuuli puhaltaa. Kaulalla tuntui vilpoinen tuulenvire. Eikös siinä pitänyt olla huivi pitämässä kylmää loitolla? Oli ainakin vielä hetki sitten ollut! Kirosin hiljaa mielessäni, vein ostokseni hotellihuoneeseeni ja lä hdin takaisin keskustaan aikomani kävelylenkin sijaan. Tai no, ennenkuin pääsin kivempiin maisemiin, mutta silloin oli kello jo sen verran ilta, etten ihan Nallikarille asti viitsinyt kävellä vaan kiersin rantapolkua pitkin sen ensimmäisen saaren sillä suunnalla. Siis sen jälkeen kun olin kiertänyt kaikki aiemmin käymäni kaupat ja sovituskopit, turhaan, löytämättä lempihuiviani 😦 Ilmeisesti se oli ollut jonkun muunkin mieleen.

Ei siinä sitten mikään auttanut. Sytytin tupakan harmitukseen ja suuntasin kulkuni sillan yli rantapolulle, nahkarotsin vetoketju ylös asti kiinni. Laskeva aurinko sai maailman hehkumaan vaaleanpunaisena ja oranssisena ja kauniina. Vesi kimalteli melkein tyynenä pienestä tuulenvireestä huolimatta. Kännykkäni piipitti saapuvaa tekstaria. Miesystäväni se siellä liittyi etänä seuraani 🙂 Nautin kävelystä, ilman huivianikin. Ja hotellille palatessani minun oli juuri niin vilu kuin olin aiemmin päivällä arvellutkin.

Täytin ammeen kuumalla vedellä, jonka rosmariini-kylpypommi värjäsi koboltin siniseksi. Kaadoin lasiin minibaarissa kävelyni aikana mukavasti jäähtynyttä Fragolaa, asetin lasin ammeen reunalle parin suklaa- ja juustopalan kanssa ja solahdin siniseen veteen nautiskelemaan kylvystäni. Ja kylvyn jälkeen ilta kului skypessä. Bisnesmatkailukin voi olla nautinnollista 🙂

Tänä aamuna sateet ja tuuli olivat jo Oulussakin. Hetken kuitenkin sain ihailla jälleen aurinkoa taivaanrannassa, lentokoneen ikkunasta matkalla kotiin.

Minulla on kuivat ja karkeat hiukset, mutta vielä kuivempi hiuspohja. Sieltä täältä olin kuullut, että majoneesi voisi tehdä hyvää kuiville hiuksille  ja hiuspohjalle. Tähän asti kuitenkin koitin hoitaa päänahkani – hiusten kuivuus ei ole mikään ongelma, ne ovat kuitenkin hyväkuntoiset – ihan sellaisilla virallisilla hiustenhoitotuotteilla. Tällä viikolla erään aineen kokeilun myötä päänahan kutina äityi niin pahaksi, että päätin viimein tänä aamuna testata tuota majoneesi-hoitoa. Tai täsmälleen ottaen sekoitin oliiviöljyä ja kananmunan kipossa ja levitin seoksen päähäni. Tuumasin, ettei pääni tarvitse purkkimajoneesin sokereita, etikoita, suolaa, lisäaineita jne. Parikymmentä minuuttia perusmajoneesi ja muovipussi päässä (ei naamalla 😉 ), huuhtelu ja normaali pesu. Eikä muuten kutise enää!

Viime viikolla alkoivat kreikantunnit ❤ Opettaja on mainio (tosin sen jälkeen kun olin koko päivän itse ollut kouluttajana äänessä meinasi open energinen esitystapa hengästyttää minut hengiltä) ja ryhmä sangen mielenkiintoinen. Kaikenlaista tallaajaa nuoresta vanhaan. Tänään sain postissa meidän oppikirjat, jotka olin tilannut kreikkalaisesta nettikirjakaupasta CaptainBooks. Se vasta mielenkiintoista olikin, sillä selain pystyi kääntämään sivusta osan, muttei kaikkea ja kuitenkin piti luottaa että on osoitetiedot jne. oikein ja antaa luottokorttitietonsa sun muut. Ja sitten sieltä pukkasi kreikankielistä meiliä vähän väliä. “Nyt tuote on kerättävänä” “Nyt tuote on pakattavana” “Nyt tuote on hinnoittelussa”. Tarkimmat statuspäivitykset ever! Uskollisesti käännätin googlella joka meilin. Vajaassa viikossa kirjat tuli postin mukana kotiin. Ei hassumpaa 🙂

Ylihuomenna vietetään Kansallista etätyöpäivää. Minä olen viettänyt kansattomia etätyöpäiviä tällä viikolla jo kaksi, joten ehkä saan anteeksi sen, että perjantaina sitten päästösäästön sijaan kulutankin noin neljä kertaa sen minkä normaalisti pahimmillaankin tässä pk-seudulla suhatessani. Tai ehkä kolme kertaa, sillä ruuhka-ajo aiheuttanee kuitenkin enemmän päästöjä kuin päästeleminen vapaasti ilman ruuhkia, ainiin mutta toisaalta moottoritiellä sataanel-eikunsiistietenkin-kahtakymppiä.  Tai jotain. Ihan sama. Not my call. Sitä paitsi sunnuntaina ja tiistaina edesautan tai maksan tai firma maksaa tai miten vaan mutta kuitenkin vielä enempiä päästöjä kun vaihteeksi lennän Ouluun ja takaisin.

Tuolla ulkona on kyllä todella syksy nyt. Hirveä tuuli ja vähän väliä vihmoo vettä. Ihmeesti silti sekä minä että lapset on säästytty pahemmilta kastumisilta, onnistuttu ajoittamaan ulkona liikkuminen sateettomiin hetkiin. Tosikoinen lähti silti vielä aamulla kouluun ilman rotsia! Esikoinen lähti kouluun kolme varttia tosikoisen jälkeen ja lähetin siskon rotsin jälkitoimituksena kouluun hänen mukanaan. Mutta toimitus jotenkin ontui, ja tosikoinen tuli kotiinkin ilman sitä takkiaan, “ei se sitä mulle antanut 😮 “, mihin isosisko myöhemmin (kun pienen sydänpysähdyksen jälkeen viimein sain tyttären kiinni, kun ei melkein tuntiin vastannut kännykkäänsä – ei vaan kuullut sitä) “kyllä mä sen laitoin sen naulakkoon”, mutta “en mä siinä mitään takkia nähnyt!” No, ehkäpä sitten huomenna se takki siitä naulakosta löytyy.

Esikoiselle ei takista tarvitse tänä syksynä sanoa, sillä osti itse itselleen nahkarotsin lahjakortilla jonka sai synttärilahjaksi. Takki on hälle niin tärkeä, että on käyttänyt sitä silloinkin kun ei sään puolesta olisi tarvinnut. Minäkin sonnustauduin tänään kreikantunnille mennessäni omaan nahkarotsiini, ja kaipailin kovasti huiviakin kaulaani siinä kun vähän piti kävellä. “In this weather, I’d love to be on Tinos. Sit on the veranda, in the warm sun,” huokaisi miesystävänikin kun seistiin hetki tuulen tuiverruksessa tunnin jälkeen ennenkuin lähdimme siitä koteihimme huolehtimaan jälkikasvusta. Minä valmiina läksyttämään omani perinpohjin, kun soittelivat ja lähettelivät tekstareita pitkin kreikantuntini loppumetrejä “koska toi toinen kiusaa”. Jep, kummallakin sama virsi, harvinaisen yhdenmukainen. Paitsi sen suhteen kumpi kiusasi kumpaa.

Täällä on tänään soinut Iron Maiden ja muutama muu rockbändi kitaristinaan tosikoinen. Ja kun palasin kotiin illalla, oli tytöt jo päässeet taas sopuun keskenään ja pelasivat parin esikoisen kaverin kanssa Buzz-tietovisaa. Tosikoinen säännöllisin väliajoin kyselee, miksi meille duuniin ostetaan kaikkia pleikkoja ja xboxeja ja muita, vaikkei siellä kukaan pelaa niillä. En minä vaan tiedä, mutta on siitä yhtälöstä meidän poppoon kannalta hyötyäkin – Xbox kera Kinectin oli meillä lainassa puolisen vuotta (pelaamisen high time tosin rajoittui noin joululomaan) ja nyt kun sen jokin aika sitten palautin, kysyi pomoni haluaisinko lainaan Guitar Heron ja tuon Buzzin. Vähän vaihtelua IceAgelle, Carsille ja Little Big Planetille, jotka kaikki nuo likat on tainneet jo pelata loppuun moneen kertaan.

Itse en noista peleistä perusta. En ehdi, muttei kiinnostakaan. Paljon mieluummin otan käteeni kirjan – tosin samaa on viime aikoina paljolti tehnyt esikoinenkin, joka on noin elokuun alkupuolelta lähtien lukenut Harry Pottereita ja on kohta saanut jo toiseksi viimeisenkin luettua – tai kirjoittelen tai mitä nyt milloinkin. Ja viime viikon sisällä olen asentanut taas itseni uuvuksiin 😉 Sain viime viikolla uuden työläppärin, jota olen säätänyt pala kerrallaan. Ja tänään yritin asentaa Win8 pre-betaa, mutten vielä löytänyt virtuaalialustaa, joka olisi halunnut syödä sen suosiolla. Humph.

Ja kaiken tämän ja työn ja muun keskellä sitten eilen lähdin hirveällä kiireellä viemään tosikoista tanssitunnille tuntia liian aikaiseen, siihen aikaan kuin esikoisen tunti alkaa, mutta esikoinen oli jo mennyt bussilla kuten normaalisti. Kaikenlaista sitä…

Harmaaksi en tätä kiireistä arkeani osaa kutsua, vaikka onhan tätä pyykinpesua ja tiskarirumbaa ja ruuanlaittoa ja muuta perushuoltoakin ihan riittämiin, sillä enempi minua (yleisesti ottaen, ei niinkään edes juuri nyt) ahdistaa se arjen toisinaan liiallinenkin kirjavuus kiireen muodossa. Ajan pitäisi oleman suhteellista – voisinko siis sittenkin jotenkin vaikuttaa siihen miten nopeasti oma aikani kuluu ja siten hidastaa elämääni, kuten kehotus kuuluu ja ajatus hyvä, toteutus vinkeistä huolimatta haasteellinen, kuten on jo todettu?

Vai pitääkö vain ottaa Wagnerin ajatuksesta Viivi ja alka sisustaa? Uusi sohva ja matto olkkariin siintelee mielessä jo kissojen tappamien tilalle, ja voisihan täällä uusia paljon muutakin. Ai mutta, kukahan sen maksaisi? Ja muuttaisiko se sittenkään mitään? Ehkäpä ei. Black Eyed Peas soimaan ja töihin. TGIF!

On my way home from work the latest Maroon5 album ended, and I flipped Black Eyed Peas to the player. The Time (Dirty Bit) filled the car and instantly it took me back to Paradise Beach on Mykonos. I’m pretty sure they didn’t even play it there, but somehow the song is all that. Party, dancing, showers of bubbly, an almost ecstatic feeling.

Indeed, that is Tropicana Bar party @ Paradise Beach in one song! My boyfriend calls it hedonism one oh one. Dunno, but it sure is about having a good time – ’cause I had the time of  my life!

Just as strongly as that song takes me back to Mykonos, Madonna’s La Isla Bonita takes me back to Tinos. Nothing Spanish about Tinos, but the feeling in the song is 110%  the way I felt and still feel about Tinos! The sun, the sea, the nature, everything. I fell in love with Tinos.

This is where I long to be, la isla bonita! Oh, how I wish I could be there again!

And just to bring some humor to all the longing, my boyfriend and I adopted and twisted one song that was played at the Tropicana Bar, to be our own inside joke. Alexandra Stan’s Mr. Saxobeat (make me move like a freak) makes me move like a Greek 😉

My life will never be the same after experiencing Tinos and Mykonos, that’s for sure. Next week, first Greek class 🙂 Make me speak like a Greek!

Someday! One day! I’m gonna get it right, my life! My keep on dreaming -song 😉