"Se kärpänen on taas saanut jonkun ihme sätkyn, " aloitti mies, kun istahdin iltapalalle tanssitunnilta kotiuduttuani, "istahtelee koko ajan päähän ja koneen näytölle." Ei sillä että siinä olisi ollut mitään uutta. Sätkyt kuuluvat sen kärpäsen jokapäiväiseen elämään. "Ehkä se on nälkäinen ja etsii syötävää, " ehdotin. "Se on jo syönyt kaiken, mitä tästä pöydältä on löytänyt," vastasi mies, ikään kuin se kuuluisi meidän velvollisuuksiimme ruokkia kyseinen kärpänen. "Keksitäänkö sille nimi?" ehdotan, mutta mies vastaa hiljaisuudella.
Kärpänen on siinä vaiheessa jo tiessään, jossakin kolossa nukkumassa. Opin eilen aamulla päättyneen kesän aikana, että kärpäsetkin nukkuvat. En ole koskaan kiinnittänyt huomiota sellaiseen seikkaan, olen vain vuosi toisensa perään ärsyyntynyt kärpäsistä, jotka häiritsevät minua aamuyöllä, ja aamulla pohtinut syytä siihen suunnilleen puolikkaan ajatuksen verran. "Miksi ihmeessä niiden pitää tulla aamuyöstä siihen pör… ah, onko kahvi jo valmista?" Siellä maitotilalla pikkuserkkuni valisti minua kärpästen unitottumuksista: ne nukkuvat alkuyön ja heräävät aamuyöstä. Jep, totta. Niin tekee tämäkin veijari, jonka sitten ihan keskenäni nimesin Kaarloksi.
Kaarlo the kärpänen on viihtynyt täällä meidän seuranamme jo reilusti toista viikkoa. Mikäs täällä olisikaan kärpäsellä ollessa? On lämmin, on seuraa, on ruokaa – ei, en todellakaan usko sen olevan nälkäinen, sillä tosikoisen ruokailusta jää yhä joka kerta sen verran paljon kaikkea pöydälle, että ennemmin luulisin kärpäsen olevan jatkuvasti pienessä sokerihumalassa kuin nälkäinen, jollei sitten suorastaan pienessä siiderihiprakassa tai red bull -kofeiinipöllyssä, sillä tuossa on paperipussissa erinäisiä tölkkejä, joiden nesteiden rippeistä pieni kärpänen kyllä varmasti saa masun täyteen ja pään sekaisin.
Ei liene siis ihmekään, että Kaarlo täällä niin hyvin viihtyy. Eikä senkään vertaa ihme, että todellakin saa sätkyn silloin, toisen tällöin. Lentelee ympäriinsä nuppi sekaisin, istahtelee milloin kenenkin päähän, kädelle, tietokoneen näppikselle ja näytölle, moikaten mennessään, sinkoillen huoneesta toiseen. Aamuyöllä voi herätä sen surinaan korvassa – paitsi että minua tuo tuntuu kunnioittavan sen verran, etten voi kertaakaan sanoa uneeni häiriintyneen sen pörräyksestä! Päivällä se ottaa päivätorkut, muuten viihdyttää itseään seurailemalla meidän touhuja. Etätöitä tehdessäni se käy välillä moikkaamassa ja palaa sitten touhuihinsa.
Ainoa paikka, minne Kaarlo ei vahingossakaan lennä, on pihalle – ei siis todellakaan tarvitse pelätä, että uusi lemmikkimme karkaisi! Viikonloppuna mies piti ulko-ovea auki tunteja, kulkiessaan eestaas etukuistilla sirkkelöimässä katto- ja lattiapaneeleja. Mutta menikö Kaarlo ulos? Ei, ei käynyt edes kurkkimassa. Viihtyi kai enimmäkseen tyttöjen seurassa, tuolla olkkarissa ja peräkammarissa, missä tytöt leikkivät ja penkoivat jätesäkkejä, vaikkei niissä tiloissa saisi edes olla. Kaipa tyttöjä oli hauskempi seurailla kuin minun tai miehen tylsiä tietokone- ja rakennuspuuhia.
Luulen, että Kaarlo oli kärpäskunnan ensimmäisä ymmärtämään, että syksy oli kovasti jo ovella, ja hakeutui siksi meille kotikärpäseksi. Fiksu otus, tulla turvaan lämpimään jo kauan ennen kuin pitäisi olla mitään vaaraa paleltumisesta! Joko se aavisti kylmän tulon, tai sitten vain oikeasti ennakoi paljon, sillä ei nyt olisi luullut, että sen päivät olisivat luetut vielä ensimmäinen syyskuuta. Vaan olisipa olleet, jos ei olisi tänne majoittunut. Vai talvehtivatko kärpäset horroksessa? Wouldn’t know… Kaarlo ainakin näyttää päättäneen skipata minkä ikinä kohtalon syksy sille olisikin tuonut.
Luultavasti Kaarlo oli myös tämän talon asukeista ensimmäinen ymmärtämään, että syksy oli jo ovella. Esikoisen kanssa sai vieläkin tapella takin pukemisesta, olisi vain lähtenyt yhä kouluun pelkässä kollarissa. Tosikoisen kanssa sai vieläkin tapella lenkkareista, olisi vain lähtenyt yhä hoitoon sandaaleissa. Minä puin sukat jalkaani jo viime viikolla, mutta silloin vain kenkävalinnan vuoksi. Mies, well, en minä hänen syksyn tajuistaan mitään tiedä, tuo kun kulkee fleecetakissa töissä kesät talvet, kun toimistolla on kuulemma kylmä. I get that, niin meilläkin kyllä – vaikken minä sitä kesällä vaatevalinnoissani suostukaan noteeraamaan.
Kaarlo heräsi – joko oli yöuni silläkin tänä yönä harvinaisen lyhyt tai sitten heräsi naputteluuni ja valonkajoon – ja tuli tuohon näytön nurkalle tervehtimään. Onhan se kiva ettei tarvitse tässä yksinään valvoa, kun on näemmä taas näitä minun unettomia öitäni. Näitä aina välillä tulee.
System Failure for the Masses 