Tällä viikolla on silmille jo iskenyt tuo aina vain aikaisemmin laskeutuva pimeys. Maanantaina alkoi hämärtää jo matkalla tanssitunnille, keskiviikkona kotiin lähtiessä oli jo ihan kunnolla pimeää. Märkää ja pimeää. Autojen ajovalot heijastuivat märästä asfaltista, tuulilasiin löi tihkua, joka sinkosi valonsäteet vielä pahemmin joka suuntaan, tehden näkyvyydestä pelkän vitsin.

 

Ja on kylmä. Niin vietävän kylmä! Sisällä toimistossakin, mutta ennen kaikkea tuolla ulkona. Nahkatakkini on ihana ja lämmin, mutta pitäisi taas oppia ottamaan itsellekin hanskat jo käteen. Lapsille sentään olen saanut sellaiset usutettua aamuisin mukaan matkaan. Mutta itselläni on nytkin sormet aivan kohmeessa, kun kävin tunnin iltakävelyllä, eikä tietenkään mitään käsineitä tullut käteen laitettua.

 

Tänä iltana ei sentään satanut. Mutta märkää ja kuraista on kaikkialla – senhän nyt näkee vaikka noista kenkäkuvista parin päivän takaisessa entryssä: kaikkien kenkien korot kurassa – meidän pihakin, kun on tuota soraa ja savea. Puissa on vielä lehdet ihmeen hyvin tallella, vähän ovat alkaneet kellastua ja putoilla, mutta syksyn harmaus on ihan täyttä totta. Ei ne puiden lehdet näemmä paljon lohduta, kun muuten on harmaata ja likaista.

 

Tiedän monia, jotka osaavat nauttia syksyn kirpeydestä ja ruskan väriloistosta. Kuulaista syysilloista – jos niitä vaan olisi eikä aina tätä pilveä! – ja koti-illoista takan ääressä. Minä en ole koskaan osannut nauttia syksyn ensimmäisestäkään aspektista. Ruska, ok, ihan kaunista väreineen, mutta kuten joskus vuosi-pari sitten kirjoitin, luonto pukeutuu parhaimpiinsa kuoleman edellä. En pidä kirpakoista ilmoista, en pidä sateesta, en pidä tihenevästä pimeydestä. En pidä nurkan takana odottavasta talvesta.

 

Pidän kyllä illoista takan ääressä, kirjan kanssa sohvalle käpertyneenä. Kieltämättä, siihen tarvitaan viielämpi ilma ulkona, kesähelteellä ei takkaa kaipaa. Mutta nyt on meillä takka vähän käyttökelvottomassa paikassa, kasaamattomien kalusteiden ympäröimänä. Sohvat täynnä jotain. Eikä siellä ole valoja, kun ei ole sähköjä. Rajaa kirjan lukemisen ulos. Sitä paitsi, lukisin muutenkin vielä mieluummin ulkona auringossa. Olosuhteiden sanelemaa se takasta nauttiminen.

 

Juuri nyt kömpisin suunnattoman mielelläni peiton alle ja tulisin sieltä pois vasta kun seuraavan kerran elohopea – tai etanoli tai whateva – täällä Suomessakin suvaitsee nousta yli kahdenkymmenen asteen. Tai no, helmikuussa voisin tehdä poikkeuksen lentääkseni 10 päiväksi Kanarialle. Mutta sitten taas takaisin. Peiton alle, talviunille. Aika vaipua horrokseen. Tod.

Oikeastaan on aika koomista aloittaa blogientry moisella otsikolla edellisen sangen materialistisen entryn jälkeen, mutta Tepun kirjoitus kirvoitti ajatukseni. Ja puolustaudun sillä, että sitä mukaa kun itse ostan uutta, vien sentään vanhaa kirppikselle, enkä edes omaksi hyödkseni, vaan Fidalle, mistä lähtee apua sinne missä sitä tarvitaan. Myönnän kyllä, ettei kulutusvastaisuus ole ihan lyönyt läpi minussa, vaan nautin uuden ostamisesta, yleensäkin kaikesta uudesta ennemmin kuin ajan patinoimasta, mutta sentään kierrätän. Pyhittää edes osan, eikö?

 

En voi sinänsä muutenkaan väittää eläväni kovinkaan vihreällä linjalla. Ekologisuus ja ympäristöajattelu ovat toki osa elämääni, pyrin valitsemaan aina sen ekomman vaihtoehdon kun – ja tässähän se kompastuskivi sitten onkin – se sopii elämääni eikä sodi mukavuudenhaluni kanssa. Viihdyn pitkissä kuumissa suihkuissa, mutta toisaalta, meillä vesi lämpenee talomme lailla maalämmöllä. Kuivaan pyykkini kuivurissa narun sijaan, mutta toisaalta, pesen aina täysiä koneellisia. Ajan töihin yksin omalla autollani, mutta toisaalta, yritän välttää pahimpia ruuhka-aikoja aina kun mahdollista. Meillä on tietokoneet aina päällä, mutta toisaalta, ne ovat sentään kuitenkin horrostilassa.

 

Kyllä minä monesti mietin, millaisen maailman minäkin noille lapsilleni jätän. Onko minun täältä lähtiessäni tuolla kaatopaikkavuoret pilvepiirtäjien korkuisia, onko metaani- ja butaanipäästöt siellä valtaisat, onko ilma liian huonoa hengitettäväksi, onko ilmakehä niin huonossa kunnossa, että iho palaa pelkästä auringon näkemisestä? Siksi meillä on maalämpöpumppu ja varaava takka. Siksi toinen automme (ainakin vielä) on matalapäästöinen diesel – joskin kai jo kahden auton konsepti on vähän arveluttava, mutta hei! me asutaan landella vaikka työt on stadissa…

 

Siksi kierrätän kaiken minkä voin. Vaatteet ja tavarat kirppikselle, maitotölkit, pahvit, lehdet, pullot, tölkit, lasit keräykseen. Myönnetään, säilykepurkkeja en jaksa kierrättää – koska paikallisissa kierrätyspisteissä ei ole niille laaria, vaan ne pitäisi roudata Jumboon asti. Myönnetään myös, että tällä hetkellä meillä ei lajitella biojätteitä erikseen – koska pitäisi hommata oma kompostori, ehkä ensi kesänä? Silloin kun asuttiin taloyhtiössä, jossa biojäteroskis oli, lajiteltiin aina.

 

Ruokaa meillä menee valitettavasti kyllä roskikseen mielestäni liikaakin, mutta minkäs teet, kun lapsilta sitä vaan jää! Olen vielä sitä sukupolvea, jonka päähän on iskostettu, ettei ruokaa saa heittää pois, että kaikki on syötävä, joten pahaa tekee heittää lasten lautasilta jämiä harva se päivä. Mutten niitä jämppeitä halua itsekään syödä – siitä vaan tulee kipeäksi, kun saa kaikki päiväkoti- ja koulupöpöt sisäänsä. Mutten toisaalta halua sitä pakotustakaan. Se ei ole hyväksikään, jos haluaa, että lapsi oppii syömään järkevästi, kroppaansa kuunnellen, mikä on terveen syömisen aa ja oo.

 

Ruoka- ja kulutustavaraostoissa yritän valita valkaisematonta, luomua, kesällä kotimaista, talvella en niinkään. Sehän ei itse asiassa edes ole kovin ekologista se kasvisten kotimainen talviviljely, kun se joudutaan keinovaloilla ja -lämmöllä kasvihuoneissa hoitamaan. Mutta en minä väitä olevani mikään kovinkaan eko-valistunut noin kauttaaltaan. Ostan surutta juuri niitä tuotemerkkejä, joita haluan, olipa yhtiö itsessään sitten "hyvä" tai "paha". Moni voisi sanoa monta asiaa kulutustottumuksista ja valinnoistani, mutta sanokoon. Kuten sanottua, sen verran säilytän tässä mukavuudenhaluani, että se säätelee sen, kuinka ekologinen jaksan olla.

Meillä ei vieläkään ole TV-antennia katolla. Muistin sen taas yhtäkkiä tänään, kun olin hakemassa lapsia ystävältäni, jonka tytöt on tyttöjeni ystäviä, ja jäin itsekin sinne toviksi juttelemaan ja telkusta tuli Will&Grace ja Frendit. Tajusin, etten ole katsonut telkkaria kuukausiin, mutten ole kyllä ehtinyt sitä kaivatakaan. Sen sijaan tänä syksynä en ole ehtinyt kunnolla shoppaillakaan, mikä on huomattavasti vakavampaa kuin telkun puute 😀

 

Ei sillä että se olisi estänyt minua ostamasta asioita. Minusta on vain pakon edessä tullut tehokkaampi shoppaaja. Sillä sen sijaan, että minulla olisi tuntikausia aikaa kulkea kaupoissa etsimässä haluamaani, joudun tekemään täsmäiskuja kauppoihin, joista oletan löytäväni mieleistäni, ja siinä olen tullut kohtalaisen hyväksi. Tiedän jo, minkä liikkeiden mistäkin tuotteista yleensä tykkään. Hyvä niin, sillä keskimääräinen shoppailuaika per kerta on tänä syksynä jäänyt noin tuntiin. Uh, mikä kohtalo shop-a-holicille!

 

Mutta kuten sanottua, olen oppinut tehokkaaksi ja myös onnistunut täsmäiskuissani. Niistä ei ehkä saa yhtä suurta mielihyvää kuin pitkistä ostosreissuista, mutta on silti kiva tulla kotiin muutaman uuden mukavan jutun kanssa. Lauantaina käväisin Jumbossa hakemassa sen sormuksen pienennyksestä, kokoa sormuksella nyt 15,5. Olin jo jonkin aikaa yrittänyt etsiä sormeeni sopivaa valmista sormusta (joka ei maksaisi satoja euroja), muttei noin pieniä sormuksia valmiina olekaan… Tai no, on jotain, muttei mitään kivoja. Tämä on supernätti!

 

 

 

Samalla reissulla sormuksen kanssa mukaan tarttui niiden muutaman cd-levyn lisäksi myös pari kenkiä. Myönnetään, jo toinen kenkäpari lyhyen ajan sisään. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun edellisellä pikashoppailureissullani ostin puolipohkeeseen ulottuvat nauhasaappaat. Olen jotenkin hurahtanut (noihin nauhallisiin) kenkiin (nyt – kenkäfriikkihän olen ollut jo kauan) – avokastyyliset nauhalliset kävelykengät ostin keväällä ja nuo saappaat ja nilkkurit nyt, joten nyt on nauhallisena ja noin 7 sentin korolla setti kenkiä joka lähtöön. Nämä ovat niitä minun kick-ass-kenkiäni 😉

 

  

 

Samalla reissulla saappaiden kanssa matkaan tarttui yksi hame – ei ihan niin pieni kuin taannoin ostamani ihana farkkuhame, muttei mikään isokaan – ja uusi pienempi käsilaukku. Minua oli jo tässä syksyn mittaan alkanut ärsyttää vanha käsilaukkuni, joka muistutti jotenkin Maija Poppasen laukkua; joka kerta kun etsin jotain, hain ja hain ja käteen tarttui vaikka mitä – vain jalkalamppu puuttui – muttei sitä mitä etsin… Joten kun näin kaupassa tämän, minä olin myyty ja laukku ostettu.

 

 

 

Tänään pyrähdin Jumbossa jälleen. Minun piti olla duunissa vaihteeksi pitkää iltaa, mutta asiaintila olikin sellainen, että sen minkä pystyin tekemään tänään, sain tehtyä suht ajoissa (lue: lähdin töistä jo puoli kuudelta), joten matkalla hakemaan lapsia sieltä ystäväni luota, piipahdin siellä Jumbossa. Noilla edellisillä reissuilla olin jo katsellut vähän haikaillen nahkatakkeja, mieli kovin teki. Ja perjantaiaamuna yritin laittaa päälleni puoltoista vuotta vanhaa mokkatakkiani, mutta se oli auttamattomasti liian iso – mihin esikoiseni sanoi: "äiti, sä olet vaan liian laiha, meidän suvussa naiset on yleensä vähän enempi tällaisia" ja keikisteli kädet lanteillaan 😀 – joten ajatus kypsyi ja tänään ostin itselleni nahkatakin. Kokoa 32/34! Hertsileijaa! Ja tarttuipa mukaan yksi puserokin, samaa kokoa.

 

 

 

Ei siis tosiaan niin että ostokseni olisivat olleet hankintoina jotain ihan pieniä juttuja, lähinnä ne ovat sitä kooltaan 😉 Niin ja päällä ne ovat kaikki erittäin mukavia! Jaksan yhä hämmästellä. Eläissäni en ole uskonut joskus olevani näin pieni – ja ei, en tiedä varsinaisesti enää aikoihin laihtuneeni, mutta liikunta tekee tehtävänsä. Enkä takaisin vaihda. Mieluummin ostan uusia vaatteita sen takia 😛

Niinhän sitä sanotaan, että halvalla ei hyvää saa. Johan se on tässä taas tullut todistettuakin, samalla kun olen repinyt hiuksia päästäni, noin kuvaannollisesti vaikka riittäisihän noista toki oikeasti revittäväksikin asti. Jotenkin sitä taas luuli, että halvallakin olisi saanut edes toimivan – ei nimittäin huvittanut laittaa satoja euroja vanhan auton radiopäivitykseen tässä kohdin elämään, kun noita rahareikiä riittää tärkeämmissäkin asioissa.

 

Soittimessa on siis cd-soittimen ja radion lisäksi moderniin tyyliin niin sd-kortinlukijaa kuin usb-liitäntääkin. Mp3-soitinta en ole vielä kokeillutkaan laitteeseen kytkeä, mutta sitä sd-korttia kyllä. Huonolla menestyksellä. Hyvin. Huonolla. Laite soittaa jotain ja heittää fataalia erroria jostain. Jotkut albumit – lue: kansiot – se soittaa läpi ihan nätisti, ja koska satuin aloittamaan kortin musan kuuntelun sellaisesta, luulin ensalkuun, että minua pitäisi nyppiä vain sen seikan, ettei laite muista, mihin kohti soitto jäi, kun auto sammutettiin. Mutta totuus oli vähän toisenlainen.

 

Totuus paljastui toissaviikolla, kun ajoin työreissulle Porvooseen. Porvoo on outo paikka, kun ainoa radiokanava, jonka saan siellä kuulumaan autossa kuin autossa radiolla kuin radiolla on Nova. Mutten jaksa kuunnella novaa, en etenkään aamulla, vaikka Vehviläisellä melko seksikäs ääni onkin. Radio Rock lakkaa kuulumasta noin Sipoonlahden sillalla – samassa kohdin, missä MetroFM lakkaa totaalisesti myös – eikä rds:kään löydä kanavalle pelittävää taajuutta. Joten Porvoonreissuilla kuuntelen muuta, viimeistään siis Sipoonlahden sillalta lähtien.

 

Niinpä minulle sitten selvisi soittimeni sd-vammaisuus pala kerrallaan. Ensin huomasin sen toisinaan katkaisevan jonkin biisin soiton kesken ja hyppäävän seuraavaan raitaan. Sitten tuli vastaan raita, joka sanoi sd err. No jee. Siitä ei sitten päässyt yli ollenkaan, kortti ulos, kortti sisään, hyppy koko kansion yli, jotta sai edes jotain kuunneltua. Kokeilin sitten kotona alustaa koko pahuksen kortin uusiksi ja latasin musan sinne kansio kerrallaan, "hallitusti".

 

Eihän se auttanut. Tai no, auttoi vähän. Siihen asti oli jossain vaiheessa kansioita kelatessani aina tullut eteen myös sellainen ongelma, että jossain vaiheessa sillä meni jo raidat ja kansiot iloisesti solmuun. Alustuksen jälkeen ei. Paitsi sitten kun erehdyin lisäämään kortille musaa myöhemmin lisää. Sitä paitsi, edelleen tietyt biisit kortilla aiheuttivat sd-errorin. Kyllästyneenä mutta vielä aavistuksen toiveikkaana kaivoin soittimen ohjekirjan tänä iltana hanskalokerosta, jospa vaikka siellä kerrottaisiin jotain ongelmanratkaisua helpottavaa.

 

Jotain kerrottiin joo. Mp3-laitteen osalta sanottiin, ettei laitteessa saa olla enempää kuin 234 kappaletta. Just joo haloo! Kahteen gigaan mahtuu mukavasti kaikki kaipaamani musiikki, mutta käyttöön voin siis ottaa tilasta vain noin kolmanneksen – sillä tulkitsin ohjeen ja oireet yhteensä siten, että sama pätee varmaan sitten tuohon memorykorttiinkin. Ja sitten siellä luki, että jos ei laite soita kaikkia mp3-tiedostoja, käytä oikeaa tallennusmuotoa. Niinkun, wot? Jos muunnan cd-levyltä musaa mp3-muotoon siihen tarkoitetulla softalla, eikö lopputuloksen luulisi olevan validi formaatti?

 

Oh well, ainakin sen päätin tehdä, että karsin kortilta musamäärän 219 tiedostoon. Samalla hogasin, että osa musakansioistahan sisälsi piilotettuja kuva-ym. tiedostoja, joita käytettiin kansion kansikuvina – rippausohjelman netistä hakemaa albumia koskevaa dataa. Hetken jo kuvittelin haukkuneeni väärää puuta ja syyn soitto-ongelmiin löytyneen liian suuresta tiedostomäärästä + ko. piilotiedostoista, mutta tiedostojen poisto ja määrän karsinta eivät yhdessäkään tuottaneet toivottua tulosta. Eikä edes yhden ongelma-cd:n uudelleen-rippaus Mikä lie soittimen ongelma?!

 

Tein nyt kuitenkin vielä kerran kortille uudelleenalustuksen (se on nyt FAT-alustettu, 32bitin varausyksiköillä – kokeilin tehdä asian 16bitin varausyksiköillä, ajatuksella että joskos se helpottaisi laitteen kykyä lukea korttia, mutta vista taas ei tykännyt tehdä sitä loppuun – mutta nyt sitten mietin asiaa toiseen suuntaan, olisiko sittenkin pitänyt kokeilla alustaa FAT32-järjestelmään? ohejkirja ei kerro…) ja laitoin sen 219 biisin setin (kansioissa) kortille. Enää en jaksa tänä iltana testata korttia autossa. Olkoon. Testaan huomenna, ja jollei toimi, tiedänpähän ottaa reissuun mukaan ainakin tietyt musat ihan vanhanaikaisesti cd-levyinä.

 

Mutta mitä tästä opimme? Älkää hyvät ihmiset ostako autosoitinta Biltemasta, jos sen pitäisi kyetä mihinkään radioa tai cd-soitinta sofistikoidumpaan toimintaan.

Onpa jälleen kiireinen viikko kääntynyt viikonlopuksi. Omat ajatukset ovat viikon aikana pyörähdelleet suuntaan ja toiseen, milloin venyneet äärimmilleen työhön liittyviä juttuja ratkoessa, milloin venyneet, rutistuneet ja käpertyneet tämän muun elämän kanssa. Kaikkea tässä eteen on taas tullutkin. Syksy on pyöritellyt säitä sateesta nyt vähitellen tuonne puiden taakse kauniisti katoavaan aurinkoon, kai ensi viikoksi se taas pyörähtää sateeksi.

 

Eilen illalla olin kaverini kanssa katsomassa High School Musicalia, jossa nuoret näyttelijät pyörähtelivät ja lauloivat lavalla todella upeasti, toiset vielä taitavammin ja väristyksiä nostattavammin kuin toiset. Musikaalihan itsessään on kovin nuorisomusikaali, jopa minun makuuni, vaikken teinihömppää vältsisti niin karsastakaan, kun musikaaleista on kyse, mutta komea musiikki ja tanssi korvasivat kyllä sen, minkä Disneyn tarina lackäsi.

 

Musikaalin jälkeen mentiin tämän kaverini kanssa stadiin istumaan iltaa, nähtiin toista kaveriani ja oli mukavaa. Tänään kävin pika pikaa Jumbossa noutamassa kultasepän liikkeestä mutsilta perityn sormuksen, jonka pienennytin tuohon vasempaan nimettömääni sopivaksi – kihla-vihki-settihän on jo vuoden päivät ollut oikeassa kädessä, kun putoaisivat vasemmasta. Enkä viitsi pienennyttää kolmea sormusta…

 

Samalla reissulla pyörähdin Anttilassakin sen veran, että hakemassa sitä R.E.Min musiikkia, pyörin ihmettelemässä 2 CD:tä 15eurolla tarjouslaareja miettien, mitkä CD:t oikein ostaisin, hetken jo päätin laittaa kaikki pois, kun en saanut tehtyä päätöstä – runsaudenpulaa tietenkin – mutta lopulta matkaan lähti kaksi kahden CD:n settiä: kaksi R.E.Min CD:tä, yksi Maroon5, yksi LinkinPark. Niin se vaan kävi, etten osannut karsia…

 

Nyt tuo uusivanha (ihan ensimmäinen bändin albumi) Maroon5 pyörähtelee tuolla soittimessa, istahdin itse hetkeksi tähän koneelle – rippasin musan mp3-faileiksi, kurkkasin naamakirjan ja ajattelin pyöritellä muutaman ajatuksen tänne blogiin, vaikkei jotenkin oikein nyt saakaan mitään mielekästä irti noista kieppuvista ajatuksista. Esikoinen pyörii vieressä odottaen pääsyä koneelle pelaamaan – meillähän on omat koneet likoille, mutta ei niitä täällä ole vielä saatu käyttöön laitettua. Niin enkä minä jaksanut ottaa nyt työkonetta esiin.

 

Vuorossa seuraavaksi pyörähdys keittiön siistimiseksi.