Jälleen kerran esikoinen tivasi minulta autossa matkalla kotiin ratsastamasta, jotta miksi ratsastaminen on nykyään niin paljon enemmän tyttöjen juttu kuin poikien, vaikka entisaikaan miehet oli kovia ratsastamaan. Silleen niinkuin Lucky Luke, vaikkapa. Olen jo aikaisemmin todennut, että silloinhan ei ollut autoja, joten hepat olivat se väline, jolla liikuttiin ja sittemmin sen korvasi ne autot. Tänään lisäsin, että pojilla on nykyään paljon hurjempiakin harrastusmahdollisuuksia kuin hepat, vaikkapa nyt enduro, jonka suhteen eräällä duunikaverilla poikineen on käynyt vähän kuin meillä ratsastuksen. Ensin pojat ja johan kohta iskä perässä.
Meidän tyttö on alkanut löytää sisäistä tyttöään tänä syksynä. Liekö se tuo lähestyvä teini-ikä vai ihan vaan ne kaverit vai ehkä molemmat yhdessä, mutta tänään tytär huokaisi Cittarista pika-shoppailulta autolle palatessamme: "Vaatteiden ostaminen on ihan parasta". Siis tyttö, jota on saanut raahata kauppoihin, jotta edes joskus saisi jonkun uuden rievun hälle ostettua! Joka on marissut ja mankunut pois kun kauppareissua on kestänyt 31 sekuntia! Hihkaisin tyttärelleni: "Tyttö, sustahan on tullut ihan tyttö!" Tytär hymyili jotenkin niin tutun vinosti 😉 ja kysyi: "Ai mikä mä ennen sit olin, poika vai?"
Ei nyt tietenkään poika, mutta aika lailla poikatyttö. Aina jotensakin tarkka vaatteittensa suhteen, heh, hyvinkin tarkka kun tarkkoja ollaan. Kriteerinä on ollut ensisijaisesti vaatteen mukavuus ja konstittomuus, värit ja painatukset on saattaneet löytyä vaikka poikien osastolta. Vielä viime keväänä vaatekappale nro uno oli verkkarit, tytär kulki aina sellaisissa "koska ne on niin mukavat". Ja kenkinä oli aina lenkkarit.
Toisin on nyt. Jos viime keväänä sain tuskastumiseen asti tolkuttaa tyttärelle, ettei kaikkialle voi lähteä verkkareissa, saan nyt tolkuttaa tyttärelle, että liikkatunnille mennään verkkareissa "vielä lukiossakin ettäs sitten tiedät!". Jalkaan piti alkusyksystä saada tennarit, mielellään varrelliset. Talvitakki ei enää ollut mikä tahansa sporttitakki vaan valikoi tarkasti trendikkään rotsin. Ja tänään tämä ostosreissu sai toisen kipinänsä siitä, kun tytär viikolla sanoi haluavansa "sellaiset varrelliset saappaat, joissa vois olla vähän korkoa. Iiihan vähän."
Toinen kipinä tämän päivän shoppailuille tuli siitä, kun aamulla vedettiin ratsastuskamppeita niskaan ja kaivoin neidille omasta kaapistani leggareita ja urheilukerraston yläosaa – minulla on urheilukerrastoja parikin kappaletta, ja ihan hyvin sopi tyttärellekin. Nyt on tosin hänelläkin omansa sitten. Ja leggareita farkkujenkin alla käytettäväksi. Pitää keksiä joku keino vaan erottaa minun ja lapsen trikoot toisistaan. Ovat meinaan samanlaisia ja samanvärisiäkin – mustia tietty.
Onhan esikoisella toki ollut aina jonkin verran niitä tyttöisiäkin piirteitä mieltymyksissään. Pitkät hiukset esimerkiksi ovat aina olleet tärkeä juttu, bikineistä on tykännyt-ei tykännyt-tykännyt… nyt on taas jonkin aikaa tykännyt. Prinsessa-vaihe esikoisella oli hyvin lyhyt, etenkin kun vertaa tosikoiseen, jolla sitä on kestänyt jo vuosia eikä pinkkikausikaan pikkuneidillä ole menossa mihinkään. Esikoinen on pitkään tykännyt mustasta, pinkki oli ja meni, mutta on ehkä ihan pikkuisen tulossa takaisin. Ja Hello Kitty on kiva.
Korvikset esikoinen myös halusi jo varhain eikä se mennyt ohi iän myötä. Kuuden vanhana muistaakseni hänelle reiät korviin laitettiinkin sitten, ja siitä asti on korvikset korvissa olleet. Ei hirveästi niitä vaihtele, pienet timtantit niissä on päivästä toiseen, mutta ehkä tässä kohdin voin katsoa myös mallikappaletta – minähän en korviksiani jaksa vaihdella ollenkaan. Sen sijaan seitsemännen reiän otin eilen 🙂 Toteutin viimein pitkäaikaisen plänini ja otin oikean korvalehden ylänurkkaan lävistyksen, nyt siinä on hopeinen tähti. Mikä on esikoisesta ihan eppii, kun "nyt sulla on jo seitsemän ja mulla vasta kaks reikää korvissa!" Kade ilmoitti olevansa myös tosikoinen. No, aikuisena ehtivät.
Esikoisella näihin tyttöisempiin piirteisiin kuuluu vahvasti trendikkyys, joka tulee paljolti kavereilta, tai sanotaanko, että kaverit vahvistavat sitä – minkä minä näen tässä kohdin vain positiivisena kehityksenä. Tosikoisella se on enempi sellaista luontaista kauneushakuisuutta, eräänlaista blondiutta sanan nätimmässä merkityksessä. Tosikoinen tykkää rimpsuista ja meikeistä ja koruista ja pinkistä ja mekoista ja… ja shoppailusta 😉
Minun täytyy sanoa, etten suinkaan pane pahakseni sitä, että tytöillä on oma maku ja että se joskus tarkoittaa vähän kalliimpaa kampetta. Tyttärien kanssa ja tyttärille shoppaaminen tässä nykymuodossaan on melkein yhtä kivaa kuin vaatteiden ja kenkien ostaminen itselleen! Yhtä kivaa se oli silloin joskus kun tytöt olivat niin pieniä että sain pukea heitä oman makuni mukaan. Välillä esikoista ei kiinnostanut eikä oikein tykännyt mistään, ja koska tosikoisella ei ole juurikaan oikeita tarpeita vaatteiden suhteen, ei ole heidän kanssaan paljon jaksanut vaate/kenkäshopata jos ei ole ollut pakko. Toisin on nyt 🙂
System Failure for the Masses 