Vuosikymmenen päällimmäiset

Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen on ohi. Tai no, voisi saivarrella ja sanoa että riippuu laskentatavasta, mutten ehkä viitsi kuitenkaan. Ensimmäiset kymmenen kakkosella alkavaa vuotta on jo ohi, se on fakta. Aika kurkistaa menneeseen vuosikymmeneen, katsoa, mitä tuolta päästä päällimmäisinä muistoina löytyy. Voisin siis luntata päiväkirjoistanikin, mutta nyt en. 

2000
Vuosituhat vaihtui pahoinvoinnin merkeissä. Oltiin tuon miehen vanhimman veljen luona, syötiin nachoja, salsaa ja cheddar-dippiä. Sillä seurauksella, etten vuosiin kyennyt koskemaan mokomiin ruokiin. Ja syy ei suinkaan ollut minkään skumpan kuten nyt vuodenvaihteessa vaan tuon esikoisen, joka syntyi noin 8kk myöhemmin. Siinä välissä ehdittiin muuttaa ensimmäiseen ikiomaan pankin omistamaan kotiimme Puotilaan ja tehdä helteinen kesälomareissu ainakin Kolille sekä sukulaisiini Vesannolle.
2001
Kesäkuussa tehtiin kesälomareissu Ahvenanmaalle ja miehen sukulaisiin Ruotsiin, käytiin myös Kolmårdenissa. Heinäkuussa palasin taas töihin vuoden vapaalta, aluksi tehden kuusituntista päivää, elokuun alusta taas täyttä päivää. Ykstoistakuinen esikoinen meni perhepäivähoitoon, vaikkei vielä kävellyt eikä puhunut ja oli täysin rintariippuvainen. Pari viikkoa hoidossa ja neiti lähti kävelemään, oli vieroitettu rinnasta ja sanoi tuo samoihin aikoihin pari sanaakin.
2002
Kesällä tehtiin jälleen kesälomareissua, tällä kertaa Muumimaailman ja Ähtärin eläipuiston kautta Vesannolle ja mökille. Ähtärissä majoituttiin mökkiin johonkin kirkon leirikeskukseen tai vastaavaan, jossa oli trampoliini pihamaalla. Pompittiin kaikki vuoron perään trampalla ja minulle tuli siitä niin huono olo, että olin täysin varma olevani raskaana – ja olinkin – vaikka pari päivää myöhemmin tehty raskaustesti näyttikin vielä haamuviivaa. Myöhemmin syksyllä tehtiin lomamatka Lanzarottelle.
2003
Olin käytännössä vuoden alusta lähtien töistä poissa, ensin sairaslomalla supistusten kanssa, sitten äitiyslomalla. Huhtikuun alussa syntyi tuo tosikoinen, keskelle jäistä maailmaa. Kättärin ikkunasta katselin vielä lumisadetta ja mietin, että tämänhän piti olla kevätvauva. Tuli se kevätkin sieltä ja pitkä kuuma kesä niinikään. Yksi vuosikymmenen parhaista. Ja meidän vuotuinen reissu suuntautui Vaasaan ja Kokkolaan, miehen mummon 90-vuotispäiville.
2004
Tosikoinen lähti kävelemään heti alkuvuodesta, 9-kuisena. Alle kymmenkuisena mennä käpötti pitkin umpijäistä puistoa pikkuruisilla talvikengillään, kokoa 17. Ja kun maa suli, lähti lapsi juoksemaan ja sen jälkeenpä ei häntä ole enää mikään pysäyttänytkään. Hämmennyksekseni en tuosta vuodesta juuri muuta muistakaan, en edes kesälomailuja, taisi tosikoinen pitää minut niin liikkeessä. Paitsi että syksyllä piti palaamani töihin, mutta jäinkin kotiin lomautetuksi. Ja aloitin tanssitunnit, joista vuosien mittaan kehkeytyi hyvin aktiivinen ja mukaansa temmannut harrastus.
2005
Lomautukseni päättyi helmikuussa tosikoisen ollessa vajaat kaksi ja esikoisen 4 ja puoli. Tytöt menivät jälleen perhepäivähoitoon, tutulle äidille, jonka lapsiin olivat omani tutustuneet jo puistossa ja kirkon kerhossa. Kesällä tehtiin autonhakureissu Saksaan ja elokuussa muutettiin ensimmäiseen Klaukkalan-asuntoomme, rivari-neliöön.
2006
Lyö ihan tyhjää. Töissä olin, se on selviö. Kesälomakin oli, sekin on selviö. Mutta mitä vuoden varrella tapahtui? Ei mitään tietoa. Ei mitään rajapyykkejä lasten elämässä auttamassa muistamisessa. Esikoinen aloitti eskarin, sen verran voi laskea. Ja olisikohan meidän Sveitsin-lomareissu ajoittunut juuri tuohon kesään. Ja olisikohan tämä tontti ostettu tuolloin syksyllä. Luulen niin.
2007
Keväällä vaihdoin duunissa osastoa, mikä tarkoitti runsain mitoin uuden opiskelua. Nautin haasteesta samalla kun välillä tunsin avanneeni varsinaisen Pandoran laatikon ja hukkuvani siihen. Kesällä aloitettiin tämän talon rakentaminen, uskoisin, päätellen siitä että syksyllä esikoinen aloitti koulun. Syksyllä myös myytiin se rivariasuntomme. Joulun aikaan sairastin todella rajun influenssan, jonka seuraukset ovat näkyneet elämässäni jälkeenpäin. 
2008
Muutettiin helmikuun alusta väliaikaiseen vuokrakämppään, joka oli varsinainen pommi. Asunnon oma home-epäilyni sekä joulusta alkanut sairastelukierre aiheuttivat minulle rasitusastman, joka todettiin elokuussa. Edellissyksynä hyvin käyntiin lähtenyt lenkkeilyurani jäi siten syksyn mittaiseksi, sen koommin en ole siihen hommaan uudestaan päässyt kiinni. Esikoinen ressukka kärsi koulukyydeistä kevään ajan. Siitä taisi jäädä traumat meille kaikille, paitsi ehkä tosikoiselle. Elokuussa muutettiin tähän omaan taloon, josta alkuun oli valmiina vain makkari ja keittiö ja puol pesuhuonetta. Jouluun mennessä oli jo olkkarikin käytössä. Mutta se syksy… elämäni varmasti rankin.
2009
Tuota viime vuottahan jo edellisessä entryssä purkitinkin. Vuosi alkoi toiveikkaissa merkeissä, jatkui minun ja tyttöjen lomareissulla mutsin luo Kanarialle, miehenkin ilmaantuessa sinne viikonlopuksi aivan yllättäen. Vuoteen mahtui melkoista heiluriliikettä, hyvää yritystä korjata rikki mennyttä, ja epätoivoa siitä kun ei se korjaantunutkaan. Vuosikymmen päättyikin siten eroon. Vuoden vaihtuessa oli jo eropaperit sisällä, joten teknisesti olen vielä naimisissa, asunkin vielä saman katon alla, mutta periaatteelisesti miehestä tuli vuosikymmenen viime metreillä ex-mies. Uusi vuosikymmen alkaa näin ihan uusissa merkeissä.

Vanha vuosi pakettiin, sneak peek uuteen

Vuodenvaihteeseen on vielä muutama päivä aikaa, mutten malta olla jo paketoimatta kulunutta vuotta, sillä oma katseeni on jo vahvasti tulevassa. Paljon on tapahtunut, suurinta osaa en voi edes kirjoittaa tänne, vielä enemmän on tulossa ensi vuoden puolella. Jotain yhteenvetoa, jotain kurkistusta haluan tänne kirjoittaa viimeinkin, nyt kun asiat ovat suhteellisen selviä.

Viime vuonna tähän aikaan oli oma mieli toivoa täynnä ja kirjoittelin jotain tulevaisuuden rakentamisesta onnelliseksi perheenä ja miehen kanssa. Ihan niin ei käynyt. Elämä ei olekaan ihan niin yksioikoista. Meillä oli hyvä yritys, välillä asiat olivat ihan hyvinkin, mutta se ei riittänyt. Syksyn mittaan tultiin tilanteeseen, josta ei enää ollut muuta uloskäyntiä kuin ero. Aika alkaa rakentaa onnea erillämme, kun emme siihen yhdessä pystykään. Olemme vielä nuoria, meillä on vielä paljon elämää elettävänä.
Viime vuoteen mahtuu monta hyvää ja kaunista. Hiihtolomareissu Kanarialle oli ihana. Perheen yhteiset hetket ja retket kesälomalla virkistäviä ja hyviä. Kissanpentu sai loppukesästä hetkeksi koko perheen hassuksi, ja on tietenkin kaikkien silmäterä yhä. Tytöt loistivat upeina setänsä häissä elokussa. Nämä tulevat mieleen noin from the top of my head.
Etenkin syksyllä meni kuitenkin liian vaikeaksi ja mielessä ja tunteissa myllersi niin että oli vaikea kirjoittaakaan tänne mitään. Suuria asioita ei voinut ulos kirjoittaa, vähäpätöisemmistä ei jaksanut välittää. Niinpä olemme nyt tässä, purkamassa yhteistä kotia, kääntämässä yhteisen elämän kirjaa kiinni, aloittamassa uutta. Olemme sovussa, ero tuntuu oikealta ratkaisulta meille. Olo on pettynyt, haikea, mutta ehkä tässä vaiheessa kuitenkin eniten helpottunut, kun tulehtunut tilanne on päätöksessään.
Lapsilla on kaikki hyvin. Heillä on kaksi vanhempaa, jotka rakastavat heitä yli kaiken ja tekevät kaikkensa, että ero toisi heidän elämäänsä niin vähän muutosta kuin suinkin. Mutta tuleehan tuosta seuraavasta vuodesta iso muutosten vuosi meille kaikille. Ystävien tuella siitä selvitään!

Talven tuivertaessa

Viikon oli maa täysin jäässä. Puut ja talojen seinät valkoisessa huurteessa, kuin sokerikuorrutettuna. Luonto niin kauniina kuin se talviaikaan suinkin voi olla. Viikon verran pakkaslukemat seilasivat jossain -15 ja -23 välillä. Enkä minä ehtinyt kertaakaan hätiin kameran kanssa. Joka päivä katselin satumaista maisemaa auton ikkunasta, katulamppujen loisteessa, ja mietin, miten pitäisi päästä kameran kanssa kuvaamaan noita komeita puita. Mutta kun viimein olisin sunnuntaina voinut sen tehdä, olikin pakkanen lauhtunut ja puut menettäneet huurteisen hohteensa uuden tiukemman lumen turmelemana.

Niin upea kuin tuo luminen maisema onkin – juu yhäkin, nyt vain toisenlaisena, lumisempana – ikkunasta katsottuna, tuo yhä kymmenen asteen kieppeillä jatkuva pakkanen on minulle kyllä yhtä tuskaa, etenkin sen vielä kymmenen astetta kovempana. Iho kuivuu korpuksi, nenä on kipeä, keuhkoihin sattuu vaikka on tuplannut kortisonit ja sormista loppuu verenkierto muutamassa minuutissa ulkona riippumatta siitä kuinka paksut ja lämpimät tumput on kädessä. Minä en ole pakkas-yhteensopiva. Ongelmat sen kuin pahenevat talvi talvelta.
Lauantaina aamulla oli vuoden viimeinen ratsastustunti, lämpömittarin (kuka senkin on nimennyt? miten niin lämpö, kun se näyttää läpi vuoden vain kylmiä lukemia näillä leveysasteilla!!) näyttäessä huikeat -22,4 astetta kun esikoisen kanssa lähdettiin kotoa. Päällä oli vaatetta vaikka kuinka, sillä vaikka maneesissa ratsastetaankin, ei siinä ole kuin ohuet tuulensuojaseinät, pakkasta siellä on yhtä paljon kuin selkeässä ulkoilmassakin. Minä vietin varmaan puolet tunnista maneesin keskellä puhaltelemassa jäisiä sormiani taas henkiin, mutta oli silti ihana ratsastaa 🙂
Loppulauantai kuluikin ihan sisätiloissa, sillä oli tanssikoulun joulujuhlapäivä ja jälleen olin itse tanssimassa kummassakin näytöskessä ja tosikoinen jälkimmäisessä. Vaikkei itse ole lavalla kuin sen kolme minuuttia pari kertaa päivän aikana, on se sellaista omansa laista hässäkkää koko päivä. Vaatteiden vaihtoa ja meikkaamista ja hiusten laittoa ja tanssikavereiden kanssa hengailua ja jubailua, muiden esitysten katselua… Siinä on oma aivan huippu-fiiliksensä. Tykkään siitä älyttömästi, vaikka se saattaa näyttäytyä ulkopuoliselle, kuten vaikka miehelle, ahdistavana härdellinä.
Omat showt meni jees, ensimmäinen veto vähän vähemmän putkeen kuin toinen joka meni aika kivasti putkeen (en ollut ehtinyt aamupäivällä lavatreeneihin ollenkaan, joten suin päin kylmiltään lavalle vaan). Tosikoinen veti omasa upeasti, katselin sitä parin tanssikaverini kanssa, jotka kommentoivat sitä minulle myös, miten hyvin typy pysyy rytmissä ja haltsaa liikkeet. Juhlasta jäi hyvä fiilis. Ja se päätti syksyn juoksut, aika laskeutua pikkuhiljaa joulun viettoon.
 
 
Niinno, ainakin melkein päätti ne juoksut 😀 Sinkosinhan minä vielä juhlista kivenheiton päähän duuniin käymään suihkussa ja vaihtamaan releet, siitä syömään siskon ja parin vanhan ystävän kanssa. Oli aivan upeeta nähdä näitä siskoksia! Ovat meidän vanhoja "perhetuttuja", tunnettu on tyyliin vastasyntyneistä saakka toisemme. Nyt aikuisena on tiet pitkälti kulkeneet eri suuntiin, mutta silti nyt kun nähtiin, jatkettiin kuin ei mitään vuosien taukoja olisi ollutkaan. Naurettiin, että sellaiset pikkuseikat kuin missä asuu ja mitä tekee työkseen nykyään jäi jutuissa ihan sivurooliin kun käytiin saman tien paljon tärkeämpien asioiden kimppuun. Aivan ihanaa, kiitokset vielä kummallekin, jos satutte tätä lukemaan!!
Eilen vielä oli ratsastuskoulun "joulujuhla", joulurieha. Ihan koko neljää tuntia ei ehditty siellä olla, tosikoinen ei halunnut lähteä ollenkaan, mies teki hommia välikatossa, joten oltiin esikoisen kanssa siellä ehkä puolisentoista tuntia. Ajoitettiin meneminen niin että päästiin näkemään katrillit ja western-esitykset ja poni-agilityt ja muut komeat showt siellä. Kyllä se vaan on hienon näköistä, kun se hevosen hallinta on hallussa 🙂 Naureskeltiin erään syksyn aikana tutuksi tulleen äidin (esikoisen rastsastuskaverin äiti, joka myös aloitti nyt syksyllä ratsatuksen itsekin), että ehkä mekin sitten joskus kymmenen vuoden päästä 😛
Paluumatka tallilta kotiin olikin sitten melkoisen hurja, kun lunta tuli oikein antaumuksella, maantie oli pimeä ja luminen, tien reuna lähinnä arvattavissa ja tie renkaiden alla umpiliukas. Pitkiä valoja ei voinut käyttää, kun lumihiutaleet olisivat sokaisseet senkin vähän muutaman metrin näkyvyyden, mikä muuten oli. Sumuvalot auttoivat vähän. Onneksi matkaa maantietä pitkin oli vain ehkä seitsemän kilsaa, ajettiin se todella hissuksiin ja päästin turvallisesti kotiin esikoisen kanssa, leipomaan pipareita ja joulutorttuja tosikoisen kanssa.
Siinäpä se ilta tyttöjen kanssa kuluikin, tehtiin muutama pellillinen niitä pipareita ja pellillinen joulutorttuja. Huono äiti ei ole koskaan tullut ajatelleeksi opettaa tyttärille uunin käyttöä tai joulutorttujen tekemistä, nyt tuli sekin korjattua esikoisen aloitteesta. Iltapalaksi tietenkin täytettiin vatsat vastaleivotuilla pipareilla ja tortuilla, glögiä en jaksanut lämmittää. Tytöille kelpasi maito, minä nautiskelin Olvin glögi-siiderin (on muuten oikeasti hyvää!), mies taisi lämmittää itselleen vähän sitä punaviinilglögiä, jonka sain duunista joululahjaksi.
Tänään voi laulaa "kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen…" Minulla on vielä työpäivä tänää, huomenna ja ylihuomenna vapaata, mutta saatanpa jaksottaa työt tälle ja huomiselle, niin voin tänään tehdä vähän lyhyemmän päivän, sillä pitäisi ehtiä vielä hoidella viimeisiä kauppoja ennen joulua ja muutama muukin asia. Ja paketoida lasten serkkujen lahjat tänään, uups, ja faijan ja sen vaimon! kun pitää saada ne toimitettua heille tänään. Kaikkea puuhastelua. Kohta on joulu 🙂

Lumivalkeaa

…kaipaa musta maa. Tai kaipasi, ei tarvitse kaivata enää. Meillä täällä "sisämaassa" on ollut jo koko viikon ajan muutama sentti lunta ja luulen, että Helsinkikin saa valkean peitteen tänään, kun lämpötila on nippanappa pakkasen puolella ja lunta sataa. Illaksi on luvattu pakkasen kiristyvät, huomiseksi jo "yli kymmenen astetta", kahtatoista taitavat Helsinkiin luvata. Ja uutisissa kohkataan kovista megapakkasista. Lappiin ehkä – 40 miinusastetta on jo megapakkanen joo – mutta kai nyt 12 astetta pakkasen puolella on näillä leveysasteilla ihan normaalia. *eyeroll*

Jouluun on aikaa alle kaksi viikkoa. Ja kun ulkona tiputtaa lunta, takassa rätisee iloinen tuli ja taustalla soi joululaulut, tuntuukin jo ihan jouluiselta 🙂 Etenkin eilisen joulukonsertin jälkeen jälleen. Meillä oli toinen levyjulkkari-keikka, tänään on vielä viimeinen Kuopiossa, mutta kaiken tämän menemisen keskellä en jotenkin vaan venynyt lähtemään sinne asti. Sinne olisi vielä voinut mennä, jos olisi eilen ajanut suoraan Lahden keikalta ja yöpynyt vaikka kaverin luona, mutta se pitkä paluumatka pimeässä illassa ja seuraavana päivänä duuniin… Ei vaan kyennyt nyt.
Tänään olin aikonut mennä lasten kanssa vähän shoppailemaan tai kiipeilemään, mutta kumpikin taitaa jäädä. Tyttöjen huoneet pitäisi viimeinkin saada siisteiksi, pyykkiä pitää pestä ja joulukorttien kuoriin saada osoitteet ja kortit sisään jotta saa ne postiin ensi viikolla. Shopata ja kiivetä ehtii myöhemminkin, näitä kotipäiviä on viime aikoina ollut melkoisen harvassa. Sen verran harvassa, ettei silloin oikeastaan niin kamalasti ehdi niistä nauttia, kun kaikki rästihommat vievät kaiken ajan. Mutta kuten sanottua, jouluna sitten ehtinee ottaa esiin kirjankin ja käpertyä sohvannurkkaan lukemaan. Ainakin joku päivä, varppina 😉
Niin juu, olenhan minä nytkin koneella enkä ollenkaan tee niitä rästihommia. Rippailen mp3:ksi uutta PearlJamin levyäni ja valmistaudun kaivamaan osoitteita joulukortteja varten ja taistelemaan tulostimen kanssa niiden printtaamiseksi suoraan kuoriin. Yleensä varsin tuskaista hommaa… Itse korttien duunaaminen photarilla on mukavaa puuhailua, mutta tähän osoiterumbaan meinaa niiden lähettäminen aina kilpistyä 😀 Ai mitä, kynällä vai? Siinähän tulee kramppi käteen 😛
Jep. Hommiin.