Läppäri-ressukkani. Viimeisen viikon aikana olen rääkännyt sitä (virtual pc) asennuksella asennuksen perään. Ensin se cms kaikkineen (eikä kaikki komponentit ole vieläkään siellä paikallaan) ja tänään se tosikoetus, kun se sai sisäänsä sharepoint-palvelimen. Kiltisti se sen nielaisi ja pyörittääkin nätisti, vaikkei kaikkia muisti- ja tehovaatimuksia aivan täytäkään.

 

Ja sai tämä koneeni tänään vähän muistiakin lisää sisuksiinsa. Ei siis tosiaan riittävästi, sittenkään, mutta sai sentään. Kumpa vielä voisin sanoa samaa omasta päästäni. Siis että saisin muistia lisää. Pääni resurssit ovat välillä pahasti riittämättömät. Ei olisi pahitteeksi saada vähän tehokkaampi prosessori, vähän lisää ramia ja isompi kiintolevy.

 

Aivojen kiintolevytilan alikapasiteetin huomaa parhaiten muistini tarpeena priorisoida asioita ja muistuttaa minua tärkeimmistä asioista säännöllisin väliajoin, kuin peläten, että ne muuten uppoavat siihen muistettavaan massaan ja unohtuvat.  Prioriteettilistan kärjessä keikkuvat luonnollisesti työasiat. Ja ne sitten kummittelevat välillä aivan väärissäkin paikoissa. Sen sijaan kotoiset, arkiset asiat ja triviaalimmat työjututkin tuppaavat unohtumaan ah niin helposti. Etenkin jos olen tuudittautunut johonkin rutiiniin turvalliseen kehtoon ja vasta viime hetkellä tajuan, ettei homma nyt ihan niin menekään.

 

Sen sijaan lisää prosessoritehoa ja ramia tarvitsisin juuri nyt samaan kuin tämä masiinanikin. Nimittäin tuon sharepointin pyörittäminen päässäni vie lähes yhtä paljon tehoja kuin koneellakin ja VIHAAN OLLA PIHALLA! Mutta se on niin erilainen kuin ennen että tuijotan sitä silmät lautasen kokoisina ja yritän sisäistää täysin uudenlaisen rakenteen jotenkin.

 

Tunnen siis suurta sympatiaa konettani kohtaan, kun se yrittää toteuttaa toiveeni yhden toisensa perään, tehot alakantissa. Sama juttu tällä puolella ruutua, kaveri, älä välitä! Koneen voi kuitenkin aina vaihtaa tehokkaampaan, jos ei se selviä tästä tehtävästään. Mutta minä olen jumissa saman pään kanssa. Tough luck.

Yhdet lastenkutsut taas takana. Whew. Seitsemän kuukautta taas ennen seuraavia, ehtii sentään toipua tässä välissä. Esikoinen täyttää viikon päästä kuusi ja kaverisynttäreitä vietettiin siis tänään. Kavereita oli vain neljä, mutta riitti sitä vilinää siinäkin.

 

Siitä saakka kun esikoisella oli ensimmäiset kaverisynttärit täyttäessään kolme, on kaverisynttärit toteutettu aina löyhästi jotain teemaa noudattaen. Tarkoittaa sitä, ettei vierailta ole edellytetty mitään edes naamiaisia tms. vaan kutsukortit, jäätelökakku ja kertakäyttöastiat ovat olleet enemmän tai vähemmän teeman mukaiset. Teemoissa on nähty Peppiä, dalmiksia, norsua ja tällä kertaa Mikki/Aku/muu Ankkalinnan väki.

 

Mutta sepäs osoittautuikin tällä kertaa hankalaksi. Muodissa on (heh, kuinkas muuten, törmäsin jälleen tähän trendiasiaan) prinsessat, barbiet, winxit (vai miten se kirjotetaan?) ja poikien osastolla spidikset, batmanit ym. Mutta ankkalinnalaisia ei missään. EI MISSÄÄN. Ravasin prismat ja tarjoustalot ja tiimarit ja cittarit, kaikki. Viimein Stockalta löytyi Mikki-tavaraa enemmänkin. Hurray for Stockmann! Jälleen kerran.

 

Viimein siis käytyäni parissakymmenessä eri kaupassa minulla oli kasassa kaikki tarvittavat kertisastiat, jätskit, ilmapallot, kiitospussihilppeet jne. asianmukaisesti teemaa noudattaen. Saatoin nauttia eilen rauhassa illasta ulkona ystävien kanssa tietäen, että tämän päivän kekkereitä varten oli kaikki valmiina.

 

Ja tänään sitten itse bileet. Ihan hauskathan ne oli, joskin väsyttävätkin, minulle. Lapset söi, leikki, laittoi Ihaalle häntää, puhalteli saippuakuplia ym. Pelkästään jo esikoisen ilo juhlistaan teki kaiken ravaamiseni ja järjestelemiseni jälleen vaivan arvoiseksi 🙂

Mitä Google ei tiedä, sitä ei tarvitse. Miten ihmeessä olen selvinnyt elämästäni ajalla ennen googlea. Pelkästään jo selviytyminen ilman nettiä on ihme, mutta että netissäkin on selvinnyt joskus ilman googlea. Käsittämätöntä.

 

Mietitään nyt ihan tavallisia arjen asioita. Mikä on veroviraston numero? Missä on se ja se firma tai osoite? Kuka myy mikkikuvioisia pyyhkeitä? Milloin ilmestyy seuraava Gerritsenin kirja pokkarina? Miten asennetaan cms työasemaan? Teepaita, jossa lukee "Boys are stupid – throw rocks at them" (vai miten se meni) – huh? Laivamatka Travemundeen? Hotelli Sveitsissä? J# .NET jadajadajada koneelle? Google tietää sen kaiken. Tai no, osaa ainakin kertoa, mistä infon saan.

 

Kun kymmenkunta vuotta sitten suunniteltiin matkaa Norjaan, selasimme läpi pari mapillista matkaesitteitä. Varasimme laivan puhelimitse, ihan lankapuhelimella, etsittyämme laivayhtiön puhelinnumeron puhelinluettelosta. Mukaan reissuun lähti hostellien yms. luettelo karttoineen ja selvisimme matkasta hienosti.

 

Työmäärä esim. matkan valmistelulle – tai muullekaan valmistelulle, vrt. parin päivän takainen cms-asennus – ei juuri ole vähentynyt. Mutta vähän sentään helpottunut. Ei tarvitse rampata matkatoimistoissa etsimässä esitteitä tai etsiä kauan sitten kadonnutta asennusopasta työpaikan sopukoista. Google kertoo, kunhan ensin kerrot googlelle, mitä haluat tietää. Ja siitä se sitten alkaa, tietoa on niin että ähky iskee! Mutta se toimii.

 

Ja toimiihan se muutenkin, ihan huvin vuoksi. Eräänä päivänä luin entisen työnantajani kiukkua nostattavan haastattelun jostain nettijulkaisusta – googletettuani hänet tietääkseni, missä nykyisin vaikuttaa. Toisena päivänä bongasin erään kouluaikojeni parhaan kaverin kokkikisan finaalista – googletettuani hänetkin ihan mielenkiinnosta.

 

En minä aina ole ollut hyvä käyttämään netin hakupalveluita hyväkseni. Mutta enää en osaa elää ilman nettiä ja googlea. Ja tien päällä eniro nollasatasata paikkaa sen, mitä en muistanut ennen lähtöä netistä tarkistaa – saisinko kartan kännykkääni, kiitos! Tekniikka on ihmeellistä.

Kahvi on kumma juttu tässä meidän yhteiskunnassa. Kaikki juo kahvia, paitsi ne jotka ei todelLAkaan juo sitä. Ennen vanhaan kaikilla oli tapana sanoa: "eihän se hyvää ole, mutta juon sitä seuran vuoksi/kun ei kahvitauolla ole muutakaan tekemistä" (monta kuppia päivässä). Silloin uskoin heitä, koska en itse todelLAkaan pitänyt kahvista, yök.

 

Toista se on nykyisin. On suorastaan trendikästä juoda kahvia. Etenkin erilaisia latteja ja cappucinoja ja muita. Eikä enää kahvinjuojat yritä vähätellä sen makua ja sen tuottamaa mielihyvää. Tai sen aiheuttamaa addiktiotakaan.

 

Pari vuotta sitten en siis juonut kahvia laisinkaan. Joskus ennen muinoin pakon edessä saatoin doupata itseäni kahvilla. Join sen mustana. Kokeilin sokerin kanssa, liian makeaa. Kokeilin kerman kanssa, liian kermaista. Kokeilin maidon kanssa, liian kitkerää (jälkikäteen todettakoon, että maitoa oli vain liian vähän!). Mustana se sentään maistui kahvilta, vaikkakin se OLI pahaa. Minusta.

 

Sitten kokeilin vahingossa frappea, vaahdotettua jäälattea makusiirapilla. Yum! Jäin heti koukkuun. Sitten siirryin ihan vaan jäälatteen makusiirapilla. Sitten palasin töihin, olin aamuisin väsynyt ja tarvitsin kahvia. Kokeilin paljolla maidolla ja heti nappas. Maku oli vähän eri kuin espressopohjaisessa lattessa ja kaipasin sitä jonkin aikaa, mutta nyt olen tottunut. Ja tummapaahtoinen espresso ei oikeastaan enää maistukaan juurikaan.

 

On uskomatonta, miten olen mennyt nollasta sataan kahvin kanssa parissa vuodessa. Miten nautinkaan aamun ensimmäisestä kahvisuullisesta. Silmät kiinni, mausta nautiskellen. Huokaisen, aah. Tänä aamuna en sitten ollutkaan yksin siemaisemassa ensimmäistä hörppyä, vaan paikallisella huoltamolla – ja tajusin silmät avatessani, että nautintoani tuijotti tiiviisti tusina työmiestä. Eh, tuota, mental slap, ja häivyin. Ensi kerralla muistan odottaa autoon asti!

Kaikenlaisen kivan asenteleminen koneelle on sitten kivaa. Betaversioiden kokeileminen ja uusien mukavien ohjelmien asentaminen ja konffaaminen käyttöön. Mukavaa näpertelyä.

 

Mutta entäpä, kun tehtävänä on luoda uusi virtuaalikone, asentaa sinne windows, office (ok, tää on se helppo pala), sql-serveri, .net framework, cms ja vielä konffata ne käyttökuntoon? Niin ja vielä sample site luonnollisesti, jotta on jotain, millä alkaa leikkiä. Huokaus.

 

Olen it-alalla joo. Mutta serverit ei ole minun alaani. Jotain niistä tiedän ja osaan tehdä kaikenlaista, mutta nyt ollaan kyllä pahasti over my head tämän kanssa. Onneksi meillä on talo täynnä it-asiantuntijoita, myös niitä palvelinpuolen kavereita. Kumma jos ei yhtä cms:ää minulle saada pystyyn!

 

Tähän mennessä olen siis sujuvasti katsellut vierestä, kun kaikki tuo on tehty – ja saattaisin ehkä osata ensi kerralla tehdä sen itse. Ehkä. Mutta tuo kaveri tuolla lasiseinän takana, I owe him big time. Ja hämärä aavistus on, ettei homma tähän vielä pääty… Sample site kun kieltäytyi asentumasta, joten jotain säätöä tässä vielä saa tehdä.

 

Rakastan ja vihaan konettani ja tietotekniikkaa yhtaikaa. Hukassa olen ilman niitä, mutta hukassa olen myös niiden kanssa. Ainakin, kun jotain tällaista yrittää viedä läpi. Noh, kyllä tämä tästä. On täällä kuitenkin monta viisasta päätä asiaa tekemässä.