Yesterday, when I was telling this intern of ours about our Independence Day, he asked when Finland gained it’s independence. Naturally, not a hard one and neither was the one about under whose reign we were before that. But when he asked for how long Finland was under Russia, I hit a blank. A little over a century? A little less? Geez.

 

Trivia, like dates and names and specific details and such, has never been my cup of tea. I remember just about one, no, make it three, dates from history besides our independency date. Pähkinäsaaren rauha 1323, and the other two are more recent history: Talvisota 1939 and the end of Jatkosota 1945. But don’t ask me anything more precise!

 

I’m good at remembering things in a larger scale. I guess my brain just sort of dumps the details out as not-so-important data so as to be able to hold on to the entity. Eg. when I was studying I had to take a course in philosophy. I passed, so and so, because what I learned was a set of names and a set of theories, but I couldn’t pin them together. If I would try to recite some of that now, it would propably go something like this:

 

"Somewhere in the 18. century, (or was it 17.? or maybe 16. or 19.? well, a long time ago anyway), this French guy (or was he German? or maybe a Brit?)  – or might this one have been one of the Great Greeks’ theories??? Oh well, some famous philosopher somewhere in time had this theory about everything being just a buch of thoughts in one’s mind. That there would be no way to determine that anything is really there instead of being only a bundle of ideas in one’s head.

 

And then there was this "cogito, ergo sum" guy, whose name I can’t recall (I only get Dumas or Umberto Eco when I try to figure it out), whose main point was that only thinking makes us real. The most famous philosophy in history, I might say. One, that has been both sited most often and propably also twisted most often. Like Garfield – or rather the guy who drew Garfield, whateverhisnameisagain – ‘I eat, therefore I am’."

 

And so on. I mean, as a theologist I should remember the most important dates in church history, at the least the most important dates of reformation. But, nope. Luther nailed his thesis (how many were there now? no idea…) onto some door (I think it was a door) in the year 1517 (or 1514? or 1527? well, first half the 16. centrury, anyway).

 

Okay, I suppose you got the point already. I remember and know a lot. But not the specifics. They seem a little irrelevant. I mean, who cares what the exact date of some centuries old happening was? As long as we know it happened. Right? Focus on the important stuff, forget trivia. Except for the important trivia. Hmm.

 

[Sorry, Dad.]

Eilen illalla mies avasi telkkarin ajatuksena katsella Itsenäisyyspäivän vastaanottoa Presidentin Linnassa. Avasi telkkarin vähän liian aikaisin sitä varten; siellä oli vielä armeijan paraati Jyväskylässä meneillään.

 

Lasten kanssa on puhuttu siitä, mitä se sellainen Itsenäisyyspäivä oikein tarkoittaa. On kerrottu, että 89 vuotta sitten suomalaiset taistelivat Venäjää vastaan ja voittivat niin että sen jälkeen Venäjä ei enää määrännytkään mitä Suomessa tapahtuu vaan suomalaiset saivat itse määrätä itsestään. Että Suomesta tuli itsenäinen maa. Selitin heille, että sen vuoksi armeija marssii Itsenäisyyspäivänä, sen muistoksi, että suomalaisten piti taistella itsensä vapaiksi.

 

Jossain vaiheessa tätä kaikkea minua alkoi melkein naurattaa. Ei, en viipurilaisevakon ja sotaveteraanien lapsenlapsena ja reservin majurin tyttärenä näe suinkaan mitään hassua sen paremmin sodassa kuin itsenäisyydessäkään. Allegoria vain oli niin koominen. Itsenäisyyspäivä oli meillä täsmälleen samaa itsepäistä itsenäisyystaistelua kuin jokainen muukin päivä. Tyttäret koittavat kovasti taistella itsenäisiksi, mutta kun ei nyt ihan vielä voi antaa täyttä itsenäisyyttä. Ei vielä.

 

Tänään juteltiin romanialaisen harjoittelijamme kanssa meidän ja heidän kansallisten juhlapäivien vietosta. Heillä oli National Day ihan muutama päivä sitten. Kerroin hänellekin, kuinka olin tyttärilleni taisteluita ja itsenäistymistä selittänyt ja havainnut tietynlaisen yhteneväisyyden perhe-elämäämme. Hän nauroi ja tiedusteli: "And do your kids call now you Mother Russia?" Goodness no! Se vielä puuttuisi 😀

 

Telkkarista tuli eilen sitten sitä linnanjuhlaakin ja tytöt bongailivat "prinsessoita" telkkarista. Yksi kyllä erottui joukosta, se sipulilettikauhtana, josta mies osuvasti kommentoi, että on tainnut unohtua yöpaita päälle. Eivätpä olisi millään malttaneet neidit mennä nukkumaan, kun kättelykin oli vielä kesken! Boxiin olisi pitänyt kuulemma juhlat saada, jotta olisi loputkin prinsessat voitu bongata 😀

 

Vaan äitin ja isin tahtoon on vielä taivuttava. Niin tuskaisaa ja raivostuttavaa kuin se tuntuukin olevan. Some day, (not?) soon enough… (näkökulmasta se riippuu 😮 )

…piparkakku kainalossa.

 

Näin joskus pari vuotta sitten Sampo-nukketeatterissa joulunäytelmän, jonka juonta kannatteli tuon niminen laulu. Se on aika jollottava biisi ja jäi lähtemättömästi mun mieleeni, joten aina joulun lähestyessä rallattelen sitä ihan huomaamattanikin. Aika ärsyttävää sinänsä.

 

Mutta nyt on kuitenkin ne piparkakut kainalossa. Tehtiin tänään lasten kanssa piparkakkutalo sekä vino pino pipareita. Ihan valmiista sunnuntaitaikinasta. Niin superäiti en ole, että olisin jaksanut vääntää taikinan itse. Sunnuntai on ihan syötävää. Piparkakkutalosta tuli komea, enkä tänä vuonna polttanut edes sormiani liimaillessani taloa kasaan 😀 Esikoinen värkkäili karkeista lumiukon pihaan ja minä tein siihen lumilyhdyn ja tosikoinen piti huolen, että katto tuli kunnolla karkitettua.

 

Laittelin myös havuköynnökset (joojoo, muoviset) ja jouluvalot meidän terassille tolppien ympärille sekä valollisen havupallon roikkumaan terassin katosta. Ja sisälle laittelin enkeleitä ja tonttuja sulassa sovussa olohuonetta koristamaan (enkelit tosin keskenään pianon päälle ja tontut keskenään kirjahyllyn päälle) ja tyttöjen tekemiä jouluisia askarteluja olohuoneen ikkunaan ja eteiseen joulukalenterin lähelle.

 

Ja vaihdettiin me keittiön ikkunan kuvatkin syksyisistä jouluisiksi.

 

Nyt voi joulu tulla 😉

Tein viime viikolla "hyvä ihminen" -testin, netissä luonnollisesti. Olen sen mukaan 90% hyvä. Mutta eipä meistä kukaan voi – jos oikeasti on rehellinen itselleen – sanoa elävänsä täysin "hyvää" elämää, ei vaikka saisi "hyvä ihminen" -testistä tulokseksi mitä. Ihminen ei oikeasti ole pohjimmiltaan hyvä, ihminen on luonnostaan paha. Luulen, että useimmissa meissä kuitenkin asuu halu olla hyvä.

 

Viime viikolla tuli parin työkaverin kanssa juttua Jehovan todistajista, jotka olivat soittaneet erään homopariskunnan ovikelloa ja pitäneet sitten pitkän saarnan syntisestä elämätyylistä, josta heidän tulisi tehdä parannus. Todellakin. Siitähän se lähtee. Tai sitten ei.

 

Minä olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että ei-uskoville ihmisille on aivan turha yrittää sanoa, miten heidän tulisi Raamatun mukaan elää. Eivät he siitä sen paremmiksi ihmisiksi tule, jos oman tahtonsa voimalla jättävät yhden tai kaksi syntiä tekemättä. Ei se heitä pyhitä. Usko Jeesukseen tulee ensin, teot seuraavat sitä. Sydän ei muutu tekojen perässä vaan teot muuttuvat sydämen perässä.

 

Eilen oltiin koko perheen voimin Jippii – valon kulkue -tapahtumassa Hartwall Areenalla. Tuhannen lasta lauloi ylistyslauluja, muutama kertoi välillä, mitä usko hänelle tarkoittaa. Kerrottiinpa siellä lasten ymmärrettävällä tavalla myös siitä, miten meidän jokaisen sydän on musta, synnin likaama (niin, kerrottiin siellä sekin, mitä se synti tarkoittaa). Ja kerrottiin, että Jeesus antaa puhtaan valkoisen sydämen.

 

Siinäpä oli evankeliumi minun makuni mukaan kerrottuna. Ei hirveää hehkutusta. Ei hurjaa moralisointia. Yksinkertaista ja matter of fact. Ei tunteisiin vetoavaa vouhotusta vaan asiat kerrottuna. Minulla nousee karvat pystyyn kaikesta tunnepitoisesta meuhaamisesta. Olipa sitten asia hengellinen tai ei.

 

Minä en ole koskaan ollut sillä tavoin mustavalkoinen ihminen. En pidä mistään äärimmäisyyksistä, olen kultaisen keskitien kulkija ja näen kaikessa aina myös harmaan alueen mustan ja valkoisen välillä. Ainoa aidosti mustavalkoinen asia elämässäni on tuo sydänasia. Vain valkoisella pelastuu. Ja jos ei se ole valkoinen, on aivan sama, onko se musta, harmaa vai ehkä sateenkaarenkirjava.

 

Teoillaan voi puhdistaa omaatuntoaan, mutta ei sydäntään. Sydämen puhdistaa vain Jeesus.

Puolitoista vuotta sitten asuttiin vielä Itä-Helsingissä. Pari vuotta sitten olin, paljasjalkaisena (ja kaikesta huolimatta ikuisena) stadilaisena, sitä mieltä, etten Stadista mihinkään muuta, ehen! Mutta never say never ja nyt ollaan reilu vuosi asuttu Nurmijärvellä ja kylläpä onkin viihdytty! Tosin miellän Nurtsin sellaiseksi stadin sub-urbiaksi, vaikka se oma kuntansa onkin.

 

Viimeisten parin viikon aikana on nuo entiset kotikonnut olleet kovasti lööpeissä. Kontulassa vartijat pahoinpitelivät miehen. Puotilassa pariskunta puukotti toisen. Niinikään Puotilassa auton varastanut heppu ajoi poliisien yli. Herttoniemenrannassa namusetä vei seitsemänvuotiaan kotiinsa (ja päästi vapaaksi myöhemmin). Näin from the top of my head.

 

On se vaan turvallista ja hyvä asua tuolla landella. Pahinta, mitä Nurtsilla on viime aikoina tapahtunut, on asuntomurto ja pahoinpitely, jotka paljastuivat jalkansa ihan itse tapaturmassa murtaneen miehen sepitykseksi 😀

 

Ainoa huono puoli tuolla on se, ettei Itäkeskus olekaan kulman takana kuten ennen. Ennenvanhaan kun tarvittiin tai haluttiin jotain, senkun piipahdettiin Itiksessä. Se kun oli kutakuinkin lähin "kauppa" joka tapauksessa. Siellä tuli käväistyä vähintään kerran tai kaksi viikossa, hakemassa jotain "tarpeellista".

 

Nyt tuntuu jotenkin ylivoimaiselta lähteä jonnekin Jumboon hakemaan jotain. Etenkin, jos on vain jotain yksittäistä, mitä hakee. Se, mitä eniten kaipaisin, olisi joku Prisma tai Cittari siinä kulmilla. Mutta siis, jos ei lähikaupoista löydy, jää (pitkäksi aikaa) ostamatta.

 

Tai ei ehkä sentään. Onhan meilläkin käytettävissä se maailmanlaajuinen ostospaikka, ihan omalta sohvalta käsin. Nettikaupat ovat päässeet meillä uuteen käyttöasteeseen tuonne "landelle" muuton jälkeen. Eilen viimeksi tilasin netistä yhden (vähän vanhemman) dvd:n, kun en millään jaksa lähteä erikseen kauppoihin sitä etsimään. Ensi viikolla se kolahtaa sitten suoraan omaan postilaatikkoon.

 

Joten mikäs tässä on landella asuessa. Autolla (ja laajakaistalla) pääsee. Ja lapsilla on turvallinen ympäristö.