Emotional overload

Cramped on the kahdenistuttava sohva, minä keskellä, tyttäret minua molemmin puolin. Toinen kainalossani, nojaten minua vasten, toisen jalat sylissäni, toinen käteni tyttären polvilla. Farkkujeni nappulat painavat lantiotani, mutta ei se mitään. En vaihtaisi hetkeä mihinkään! Silmistäni valuu kyyneleet, onnen, haikeuden, unelmien… Emotional overload.

Televisiossa pyörii Mamma Mia, jota päädyimme tyttöjen kanssa katsomaan Avalta puolivahingossa esikoisen selaillessa kanavia. My all time favorite movie, koskettaa minua joka katsontakerralla monella eri tavalla, monella eri tasolla. Telkussa Meryl Streep – Donna – auttaa tytärtään valmistautumaan häihinsä, pikkutytöstä on tullut morsian. Slipping through my fingers…

Omatkin tyttäret ovat jo niin isoja. Nuorin jo kymmenen parin päivän päästä, esikoinen matkalla yläasteelle. Minne se aika oikein katosi? Ajattelin viedä koko joukkion huomenna pääsiäiseen Talvipuutarhaan. Siitä on jo vuosia kun viimeksi kävin siellä tyttöjen (ja eksäni) kanssa. Silloin he vielä innostuivat puutarhan pääsiäistipuista ja kukkaloistosta. Mitenkähän huomenna? Teini ainakin tuumasi jo ihan kotinarsisseista ettei voisi kukat vähempää kiinnostaa.

Kuinkahan kauan vielä mahdutaan tyttöjen kanssa tälle pienelle sohvalle myttyyn niinkuin eilen? Kuinkahan kauan he vielä haluavat istua sillä kanssani katsomassa Mamma Miaa tai muutakaan? Kaikista maailman elokuvista Mamma Mia on se, jonka kaikkein mieluiten tyttärieni kanssa jaan!

Juteltiin eilen parin duunikaverin kanssa elokuvista, ja mikä tekee elokuvasta hyvän itse kunkin mielestä. Katsastettiin myös IMDB:n 50 suosituinta leffaa, ja siinä missä duunikaverini (kundeja kumpikin) olivat nähneet 95-100% niistä, minä jouduin toteamaan, että ehkä 10 niistä olen nähnyt. Listalla on Psykoa, ja Pulp Fictionia (ok, sen olen nähnyt ja oli ihan hyvä), Kummisetiä ja Uhrilampaita jne. Ihan sama vaikka olisin ainoa ihminen maailmassa joka ei ole niitä nähnyt, en halua edes katsoa niitä.

Minulle elokuvilla on yksi pääfunktio: viihdyttävyys. Viihdettä tarjoavat Star Warsit ja Marvel ja muut action flickit, Indiana Jonesit ja ihan silkat romanttiset komediat. Ja musikaalit! En halua olla elokuvan jälkeen ahdistunut ja/tai peloissani, minua ei ole koskaan viehättänyt psyyken pimeälle puolelle kurkkiminen. Elokuvasta pitää jäädä hyvä mieli, sen pitää olla pieni pako arjesta ja omasta elämästä.

Ehkäpä tämä Mamma Mia tekee tuohon sääntöön jonkinlaisen poikkeuksen ja on siksi niin ylivertainen, minulle. Tarina on suloinen itsessään, ehkä vähän naiivikin, sellainen, joka saa monet vaan hymähtämään, että tuommoista hömppää. Minulle Mamma Mia kuitenkin yhdistää monen monta tekijää, jotka akupunktioneulojen tavoin pistelevät muisto- ja unelmapisteitäni jättäen jälkeensä suloisenkirvelevän haikean hyvänolontunteen.

Ensinnäkin Kreikka. Kreeta aikoinaan teki minuun vaikutuksen, vaikkei mitään verrattuna siihen, mitä Tinos sittemmin. Kreeta on kuitenkin turistipaikka. Tinos on pieni paratiisisaari, upeansinisen Aegeanmeren keskellä. Maailman kauneimman meren! Kaipuuni on Tinokselle, vahva kaipuu. Valitettavasti ei päästä sinne ainakaan tänä kesänä. Ikävä tuuliselle saarelle Aegean äärelle on kova.

Mamma Mian “Kalokairi” on samalla merellä. Tuo pieni saari taloineen, kreikkalaisine tunnelmineen, kaikkineen, teki minuun vaikutuksen jo kun näin leffan ensimmäistä kertaa. Vuosia ennenkuin mitään Tinoksesta tiesinkään. Nyt kun katson sitä elokuvaa, minut valtaa tuo sama tunnelma, se vapauden tunne, joka Tinoksellakin on. Nuo kreikkalaiset juhlat, ihmisten perus, mm, “olo”?, jota tuo elokuvakin huokuu. Kaipaan sitä! My dream.

mammamia 

Mamma Mia on unelmia, hulluutta, hulluttelua, eräänlainen Peter Pan -tarina! Suomalainen heittäytyy hullutuksiin saatuaan kossua kitusiin, mutta entä jos olisikin lupa olla hassu, tanssia pöydillä ja hypätä mereen hassuteltuaan laiturilla ja alkaa laulaa ja tanssia kun siltä tuntuu? Aikoinaan entisessä työpaikassani oli hivenen verran tuota kulttuuria. Lupa tehdä piruetteja käytävillä vaikka kesken työpäivän. Riittävän monta samanmielistä samassa paikassa? Isompi ilo sielläkin silti irtosi toki vasta bileissä, sitten loppuillasta.

Minä saatan tanssia kaupan käytävällä jos tanssittaa. Laulaa Bohemian Rhapsodya (mieheni kanssa!) Citymarketissa, kun siltä tuntuu. Tanssia Espalla keskellä kirkasta päivää. Tyttäret sanovat silloin, että “äiti, lopeta! Hävettää!” Mutta jotain siitä samasta on sittenkin tarttunut heihinkin, luulen. Rohkeudesta uhmata normeja edes silloin tällöin. Sillä normit on boooo-ring!

Ja sitten on Abba. Abba oli ennen prime music timeani, mutta mutsi kuunteli Abbaa, ja minä vietin monet herkät teinihetkeni sen siivittämänä. En kai olisi kuunaan tunnustanut kavereilleni tykkääväni siitä, mutta Abba syöpyi sisimpääni. Angel Eyes, I Have a Dream, The Winner Takes it All… Viimeisin on Meryl Streepin Mamma Mia -versiona, jadensininen Aegean meri taustallaan aivan huikea veto!

Abban biisit ovat tavalla tai toisella kulkeneet mukanani läpi elämäni, sellaisena vähän taustalle työnnettynä tunnelmana, mutta ovat aina olleet. Ja tuo elokuva tuntuu sisältävän yhdessä parituntisessa koko elämän kirjon. Onnen, ilon, pelot, surun, eksyksissä olemisen, kaipuun, virheet… kaiken. Ja joka kerta, kun katson sitä eri elämäntilanteissa, eri asiat siinä koskettavat sisintäni, enkä ikinä, ikinä! selviä siitä leffasta kuivin silmin.

Enkä oikeastaan haluakaan :) Emotional overload tekee välillä hyvää :)

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.