Surullisen merenneidon kaupunki

Kööpenhamina oli kuin Helsinki marraskuussa (sellaisena tavallisena mustana marraskuuna), kun maanantai-iltana puoli seitsemän aikaan katselimme ystäväni kanssa kaupunkia taksin ikkunasta matkalla hotelliimme. Oli pimeää ja sateista, lumesta ei tietoakaan. Paikka tuntui jotensakin luotaantyöntävältä, mutta pakko oli lähteä liikkeelle sen verran, että etsimään ruokaa.

Hyinen oli sää aamullakin, kun matkattiin Bella Center -kongressikeskukseen, missä oli SharePoint 2013 konferenssi alkamaisillaan. Siellä konferenssissa kuluikin matkasta leijonanosa – se toki olikin reissun päätarkoitus – mutta ehdittiin me keskiviikkoiltana vähän kaupunkiakin katselemaan, ja irish coffeelle paikalliseen irkkupubiin.

Bella Center itsessäänkin oli jo nähtävyys. Ei ehkä maailman kaunein – en oikein muutenkaan syttynyt Tanskan uudemmasta arkkitehtuurista (totuuden nimissä: en syty myöskään Helsingin uudemmalle arkkitehtuurille, mutta tuo tanskalainen oli jotenkin vielä kökömpää) – mutta itsessään melko intresantti, kuten vanhoissa kotimaisissa filmeissä sanottaisiin.

24-kerroksinen Bella Sky hotelli siinä kongressikeskuksen vieressä muistutti niitä sellaisia väänneltäviä ja käänneltäviä matoja, jotka oli in lapsuudessani. Piipahdettiin ystäväni kanssa siellä ylhäällä maisemia ihmettelemässä, kapealla taloja yhdistävällä sillalla, joka tuntui vähän huisilta jopa minusta. Kongressikeskuksessa puolestaan oli allas, jossa ui liuta isoja kaloja, jotka tuli pintaan suu ammollaan kun joku tuli lähelle.

Tiistaina matkalla konferenssista hotellille pistäydyttiin syömään Kööpenhaminan Hard Rock Cafehen. Meidän pöydän vieressä tolpassa roikkui Bob Dylanin kitara, Hard Rock kaupassa odotti magee huoppari ostajaansa, ja ystävälliset tarjoilijatytöt lyhyissä minihameissaan kantoi pöytään mixed berries margaritaa olutlasissa (“sorry, we were out of margarita glasses, but now you got some extra” *wink*) ja siideriä ja grilliruokaa (kunnon mättö: grillattua broilerinkoipea ja ribs hickory-kastikkeessa, kaikenlaisilla sideilla…).

Illalla ei enää kovin kauas hotellilta vaivauduttu, mutta käveltiinpä saman kadun just about toiseen päähän Bar 7:iin parille sponssatulle viinilasilliselle ja vähän “verkostoitumaan”. Tosiasiass juteltiin muutaman hemmon kanssa, joiden nimiäkään ei enää muista, vain sen että yksi oli Minnesotasta (jenkki-puhujavahvistua), yksi Saksasta ja yksi Ruotsista. No, viini oli ihan hyvää ja tulipahan sosialisoitua edes vähän.

Tuo katu, jolla sekä hotellimme, että Bar 7 sijaitsivat, oli jännittävä itsessään. Meidän päässä katua oli komea leffateatteri Palads, jonka katolla on kultainen härkä. Tivoli olisi ollut aivan siinä vieressä myös, mutta se oli näin talviaikaan kiinni. Siellä toisessa päässä oli SM-kauppaa ja old stuff -retrokauppaa ja ilmiselvää hooker gear -kauppaa ja mainio True Colors puoti, josta olisi voinut löytyä tytöille jotain kivaa, mutta se oli harmillisesti jo kiinni, kun käveltiin siitä ohi.

Keskiviikkona livistettiin konferenssista aavistus etuajassa, kun viimeiseltä slotilta peruttiin se ainoa luento joka kumpaakaan olisi kiinnostanut. Otettiin taksi Pienen Merenneidon patsaalle, jotta ehdittiin vähän kuvata sitä viimeisten valonsäteiden hiipuessa. Aika surullinen on tuo neitoparka, mutta onhan neidon tarinakin surullinen. Pohdin, minne oma pienoisatsaani on mahtanut vuosien varrella kadota; sain sellaisen aikoinaan muksuna isoisältäni Köpis-tuliaisena.

Merenneidon patsaalta lähdettiin kulkemaan suurinpiirtein kohti hotellia jalan, suuntana ensin Nyhavn, matkalla tarkoitus toisaalta kuvata (me, me!), toisaalta etsiä geokätköjä (ystäväni harrastus, tosin tietty osallistuin etsintään!). Yksi kätkö oltiin jo löydetty maanantai-iltana hotellin ja ruokapaikan väliltä, keskiviikon kävelyllä löydettiin kuusi lisää + kiva pieni italialainen ravintola Nyhavnista paikasta, jossa kätkö päihitti meidät.

Kööpenhamina on mielenkiintoinen kaupunki sikäli, että toisaalta se on kovasti tuttua kotoisaa skandinaavista, toisaalta siellä on paljon Saksalaista vaikutetta ja jotain berliinimäistä, toisaalta esim. pää-ostoskatu ja Nyhavnin kanava-alue on hyvin paljon kuin Amsterdam. Mutta niinpä on kyllä kielikin. Sekamelska ruotsia, saksaa ja hollantia. Ja tanskalaiset puhuivat järestään todella hyvää englantia puhtaalla amerikkalaisella aksentilla.

Torstaina tuli vähän lunta tupaan Köpiksessäkin (kotoa kuului jo keskiviikkona “lunta tulee taas” -terveisiä…). Ihmiset silti pyöräilivät aamuruuhkassa, hyytävässä tuulessa. Näyttää olevan läpi-vuoden harrastus siellä, pipo vaan päähän ja menoksi. Pyörätiet kuulemma pidettään erinomaisesti puhtaina lumesta silloinkin kun sitä tulee vähän enempikin. Hyvähän siellä on pyöräillä, tietty, siellä kun on tasaisen laaketa kuin Pohjanmaalla.

Iltasella torstaina matkattiinkin takaisin kotio lumen keskelle. Oltiin kentällä sen verran ajoissa, että ehdittiin hyvin säätää iPadilla ja kännykässä olleiden boarding-cardiemme kanssa ja vähän shopatakin. Jos ei lasketa sitä Hard Rock Cafeta ja yhtä piskuista matkamuistomyymälää, se olikin all the shopping we had time for. Löysin sieltä tytöille kuitenkin karkin lisäksi muutaman kiva pikkutuliaisen, joista näyttivät ilahtuneen.

Eilen tytöt lähtivätkin taas teilleen toisille vanhemmilleen. Vähän jäi ikävä kaihertamaan, kuntyömatka vei minut pois kotoa melkein koko arkiviikoksi, minkä olivat meillä. Mutta viikko vain, ja meillä on kaikilla hiihtoloma <3 Tarpeeseen se tuleekin! Jotenkin olen aivan uuvuksissa. Eilen hukkasin kokoustilan avaimen päivällä (ja löysin sen) ja unohdin käsilaukkuni toiseen moiseen illemmalla, kun piipahdin asiakkaan pippaloissa ennen kuin tulin himaan ja crashasin sängylle jaksamatta enää mitään.

Tänä aamuna olin kunnon yöunien jälkeen sentään melko paljon vährmmän väsy, mutta siitä huolimatta painoin itselleni tuplakahvin koneesta ja muuta sen sellaista. Viikonlopun suunnitelmissa siis lepoa ja lepoa. Ja vähän lumitöitä (vähän jo tehtykin), jotta pääsee pakolliselle kauppareissulle.

And the snow keeps coming down… Please, enough already!

[Lisää kuvia Kööpenhaminasta Flickrissä]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.