Countdown

4-3-2-1 – go! Kunhan vaan tulivuoret pitää mölyt, pölyt ja tuhkat mahassaan ja kreikkalaiset käyttäytyy kunnolla. Pari viikkoa sitten yleislakot sulki Ateenan lentokentän ja mielenosoittajat saarsivat toisen sataman ja sai jännittää rauhoittuuko tilanne ennen meidän reissua vai ei. Nyt näyttää siltä osin ihan hyvältä, mutta nyt sitten Islannissa heräilee Katla ja Sisiliassa Etna – siinä on mahkut tuhkapilveen kummassa vaan Euroopan päässä siihen mennessä kun meidän pitäisi päästä Kreikkaan.

Toivoa voi parasta, mutta turhapa niistä tulivuorista on huolta kantaa. Tapahtuu mitä tapahtuu ja todennäköisesti ei mitään. Jotenkin nuo tulivuoret tuntuu olevan vähän samanlainen juttu kuin tsunamit; ennen sitä tuhoisaa Thaimaan tsunamia ei kukaan ollut niistä kuullutkaan, nyt niistä uutisoidaan silloinkin kun sellainen saavuttaa Japanin rannikon peräti 10cm korkuisena. Nuo tulivuoretkin ovat tiettävästi heräilleet silloin sun tällöin ennenkin, mutta vasta kun Eyjafjöll sekoitti koko pohjois-Euroopan lentoliikenteen viikoksi, alettiin niistäkin uutisoida herkemmin.

Eilen palattiin tyttöjen kanssa kotiin miesystäväni luota, missä oltiin vietetty pari-kolme päivää. Ihanat helteiset päivät biitsillä, stadissa, Suomenlinnassa, partsilla, lapset pihalla. Eilen alkoi helle käydä jo lasten voimille aivan ilmiselvästi, ja tyttökolmikko joka yleisesti ottaen tulee juttuun keskenään oikein hyvin alkoi kinata ja känätä keskenään. Oli sopiva aika palata himaan – joskaan se ei poistanut sitä rähinää minun kannaltani, kun ne pahimmat riitapukarit on nuo siskokset ;)

Laitoin illalla pesukonetta pyörimään pariinkin otteeseen – valkoisia ja kirjavia – ja aloin pakata laukkuani. Matkaan on aikaa vielä se 4 päivää, jotain kai sitä pitää päälleen pukea näinäkin päivinä ;) mutta ajatukset on alkaneet siirtyä jo kohti Tinoksen helteitä. Täällä päinhän se näyttää vähän hellittäneen; tänä aamuna näyttää olevan vain 22 astetta lämmintä, vähän pilvistä ja jopa vilpoinen tuuli käy tässä parvekkeella, mihin evakuoiduin kun lapset valtasivat akuankkoineen olkkarin kaikki pehmeät paikat. Miksei ne muuten vaivaudu lukemaan kirjoja?

Niin, siis, onhan minulla sitä vaatetta niin paljon että riittää päälle pantavaa näiksikin päiviksi, vaikka matkalaukku onkin pakattu. Etenkin jos lämpötila pysyttelee tässä lähempänä paria kuin kolmea kymppiä. Jotain pitää silti vielä reissuun pestäkin, ja tein listan kaikesta muusta mikä pitää muistaa pakata. Laturit ja sen sellaiset jotka niin helposti unohtuvat. Ja kun kaikki muu on pakattu, voi katsoa mahtuuko mukaan kunnon kamera, vai pitääkö tyytyä pikkupokkariin.

Tarkoitus on nimittäin lähteä light travelling -periaatteella matkaan, eli pelkin käsimatkatavaroin. Kreikan päässä yritetään ehtiä lennolta satamaan todella tiukalla aikataululla, jottei tarvitse a) odottaa ylimääräistä paria tuntia ja b) matkustaa Tinokselle neljää tuntia kahden sijaan ja olla perillä vasta iltamyöhällä. Eihän ne kesävaatteet niin kamalasti paina eikä vie tilaa, eikä kenkiä tarvitse olla neljää paria. Eiköhän se onnistu. Ainakin alustavien vaatepakkailujen perusteella olen optimistinen ;)

Ruokaa piti eilen haalia tyhjillään ammottaneeseen jääkaappiin näiksi muutamaksi päiväksi plus vähän jotain säilyvää ja pakastettavaa, ettei heti matkan jälkeen tarvitse sännätä kauppaan. Vaikka sitä maitoa kai tarvitsee silloin kuitenkin käydä hakemassa. Äh. Suostuisikohan exä ostamaan sitä minunkin tarpeikseni ja tuomaan samalla kun tuo tytöt taas minulle palattuani? Pitääpä pyytää.

Mutta mitähän sitä tänään oikein tekisi tyttöjen kanssa?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.