Talviaamu potkii säärille

Myönnän, että talvella minun on suunnattoman vaikea olla positiivinen ja iloinen ja hyväntuulinen noin lähtökohtaisesti, mutta kun talvella vaan kaikki ON pielessä! Parkkipaikalla matkalla autolle liukastuin ja sääreni kopsahti maahan suoraan muhkuraiseen jäämöykkyyn. Purin hammasta ettei suustani olisi päässyt mitään lapsen korville sopimatonta. Sääressä on kuhmu ja mustelmia ja sitä särkee yhä.

Auto oli ollut lohkossa, joten se oli vielä yhdeksän maissa miellyttävällä tavalla jopa vähän lämmin. Mutta vaikka moottorinkin piti kaiken järjen mukaan olla lämmin ja akunkin ok, ei silti meinannut startata taas ekalla eikä vielä tokallakaan yrittämällä. Pitäisi kai jollain rahalla viedä auto huoltoon, kun tuo startti temppuilee niin kummallisesti. Aina on lopulta käynnistynyt, niin nytkin, mutta ei siinä kyllä kaikki kunnossakaan ole.

Ja sitten siinä vielä syttyi turvatyynyjen varoitusvalokin. Jos en minä ole talvi-compatible – toppikset jalassa ja untsi päällä tänäänkin, mutta silti palelin tuossa parissa pakkasasteessa kun oli vähän tuulta… – ei sitä näytä olevan ihan täpöllä autonikaan. Tosin Hondani ei tykännyt kesällä helteestäkään, että ei me sen kanssa ihan samikset olla.

Tallille johtava tie oli aivan jäärata ja ennenkuin selvittiin parkkikselle asti meinasi auto käydä ojankin puolella. En minä tullut edes lujaa, mutta pieni alamäki teki sen että auto vain luisui. Käsijarrukäännös olisi ehkä kääntänyt meidät oikeaan suuntaan, mutten sitten kuitenkaan arvannut tehdä sitä, kun oli niin kapeat paikat ja ojat ympärillä. Parkkipaikalle kuitenkin päästiin ja noustiin ulos viimaan ja pikavauhtia tallin lämpöön.

Tytär vähän nurisi ja murisi, kun sai saman vähän oikukkaan ponin kuin viimeksi. Santtu on melkoisen arka poni, joka ei pidä siitä että korviin kosketaan, ja säikähtää jokaista vähän äkkinäisempää liikettä. Esikoinen on kuitenkin ihan mahtava siinä, miten aistii sen, miten minkäkin ponin ja hepan kanssa pitää toimia ja sai Santun ratsastuskuntoon ajoissa, vaikka oltiinkin vähän optimaaliaikataulusta jäljessä tallilla.

Tunnin jälkeen tytär viittoili auttamaan ponin kanssa ja kun pääsin heidän luo, näin saman tien että tytöltähän tippuu kohta sormet. Oli ollut sitä mieltä, että selviää vielä ohkaisemmilla ratsastushanskoilla, mutta ei se ihan niin mennyt. Näpit oli tytöllä niin jäässä, ettei pystynyt tekemään mitään. Joten minä luovuin lapasistani jotta tytär saa sormensa lämpimiksi ja otin ponin ohjat.

Onneksi tallissa on lämmin, joten omat sormeni jäätyivät vasta kun käveltiin autolle. Nyt ollaan taas kotona, tosikoinen katselee Disney Channelia, esikoinen lukee Veljeni Leijonamielen irtolehtipainosta – mun vanha ja ajan saatossa näemmä vähän kärsinyt kirja. Ei meinaa malttaa irrottaa nenää sivuista :) Autoonkin otti muutaman sivunipun mukaan. Tyttöjen serkkupoika tulee pian yökyläilemään. Jos minusta on kiinni, näytän nenäni ulkoilmalle seuraavan kerran huomenna.

One thought on “Talviaamu potkii säärille

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.