Soutaen aamunkoittoon

Oli komea kokko. Koko päivän oli satanut enemmän tai vähemmän ja illallakin vielä kaikki oli märkää. Mutta illaksi sade laantui, joskaan ei nyt ihan taivas kirkastunut. Tuulikin tyyntyi ja saunottiinkin jo ihan kauniissa vaikkakin harmaassa illassa. Ja faija oli jotenkin pitänyt kokkopuut sen verran kuivina, että saatiin se komea kokko, jota ihaillen syötiin karjalanpiirakat ja munavoit ja tulen hiipuessa paistettiin makkarat. Ja tietenkin korkattiin yksi Fresitakin Juhannuksen kunniaksi.
 
 
Puolen yön tietämillä isoäitini ja isän vaimo lähtivät nukkumaan, tytöt heidän kanssaan. Minä ja mieheni lähdettiin järvelle soutelemaan. Soudettiin yön pimeimmässä hetkessä järvenselän rantaviivoja mukaillen, katsellen puolipimeässä pimeitä mökkejä ja rantoja. Kovin harvassa mökissä oli valoja ja nekin harvat kokot jotka meidän kokon lisäksi olivat loimunneet olivat jo hiipuneet. Niinkuin meidänkin kokko. Faija ylläpiti vielä jonkin aikaa pientä tulta nuotiossa, mutta meni hänkin pian nukkumaan.
 
 
Me ihmeteltiin pimeyttä ja rauhaa. Ja kummallisia radiomastoja ja erinäköisiä mökkejä. Kuului vain linnunlaulua läpi yön, ihmiset olivat kaikkialla jo nukkumassa. Perinteikäs järvi, jossa on paljon erinäköisten silmää- tai ainakin rahaatekevien kesäasuntoja. Ei mitään remubileitä missään. Eikä olleet remubileet nekään, joita päädyimme kuokkimaan. Muutama meitä vähän nuorempi hemmo notskin ympärillä Bond-teemat hiljaisesti taustalla soiden.
 
Olivat kaverit ihmetelleet, että mikä ihmeen vene siellä on, kuka soutaa keskellä yötä. Ja kun lipuiltiin rannan ohi, pohtien että taitavat olla järven ainoat "bileet" ja kovin on hiljaiset nekin, alkoivat kaverit huikkailla rannalta. "Moi! Mitäs te?" "Terve! Kunhan tässä soudellaan." "No tulkaahan tänne moikkaamaan!" "No mikä jottei!" Ja käänsin veneen keulan kohti rantaa – olin alkanut jo vähän palella veneessä, joten olin airoissa, vaikka mies sanoikin, ettei pitäisi antaa naisensa soutaa. Mutta kun nainen nyt vaan itse tahtoi :)
 
Solmittiin vene kiinni laituriin ja liityttiin notskirinkiin. Mökin isäntäväki oli lähtenyt onnenongintaan Lohjan keskustaan ja jättänyt vieraat keskenään mökille. Läpistiin niitä näitä nuotion äärellä puolisentoista tuntia ja lähdettiin siitä sitten soutamaan takaisin omalle mökille, kellon ollessa jo neljän. Pienestä vastatuulesta huolimatta vene lipui tasaisesti ja kevyesti omaan rantaan aamun jo sarastellessa. Istuttiin vielä tovi terassilla katsellen auringonsäteiden kajoa taivaanrannassa ja syöden vähän karjalanpiirakkaa huikopalaksi.
 
 
Viiden maissa mentiin nukkumaan ja pohdittiin kuinka kauan meidän annettaisiin nukkua. Kauan ei ehditty arvailuja heitellä ilmaan, kun jo oltiin autuaasti untenmailla. Ja herättiin sieltä seuraavan kerran yhden aikaan päivällä. Isoäiti oli juuri korjaamassa aamupalatarpeita pöydästä – puolille päivin oli myöhäisimmät muistakin nukkuneet – mutta kattoikin meille kaiken takaisin. Syötiin pari voileipää ja hörpittiin kahvia kakessa rauhassa.
 
Päivä oli jälleen sateisenpuoleinen. Tytöt kalastelivat ongella vaihteeksi, kun vihdoin löysivät matojakin, edellisenä päivänä esikoinen virvelöi matojen puutteessa, mutta eipä tullut sillä saalista. Ongella esikoinen sai parisataa grammaa painaneen särjen ja myöhemmin tosikoinen soitti minulle kotimatkalle – tosikoinen halusi jäädä vaarin kanssa mökille – saaneensa vähän pienemmän särjen. Kalastajatytöt olivat näin molemmat onnellisia, vaikkeivät kalojaan itse syökään.
 
Me mieheni kanssa tyydyttiin ihmettelemään kalojen sielunelämää ilman onkia tai virveleitä. Yhdessä kivikossa kävi kauhea kuhina lähes tauotta, liekö kututouhut menossa siellä. Ja laiturin vieressä iso parvi jotain pikkusinttejä veti rundia kuin sillirenkaassa ikään. Välillä kalat kävivät lekottelemassa kiven päällä lähes pinnassa. Ja jossain vaiheessa yksi laumakala sai individualisti-kohtauksen ja alkoi häätää muuta parvea pois "reviiriltään". Aikansa se siinä onnistui, mutta kun ryhmän paine kävi liian suureksi, se luovutti ja lähti kiertämään taas rundia kalakavereidensa kanssa.
 
 
Lopulta sateinen päivä alkoi kääntyä kauniiseen aurinkoiseen iltaan ja meidän koitti aika lähteä. Jotenkin taas ironista, että ensin vietetään pari sateista päivää landella ja kun on aika lähteä, on taivas kirkas ja ilta-aurinko paistaa upeasti parvekkeelle. Mutta koti ja yksinäinen kissa exän luona odotti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.