On yö, ja talossa täysi hiljaisuus kaikkien nukkuessa. Kunnes hiljaisuuden keskeltä alkaa kuulua kolinaa. Kolahduksia ja töminää. Herään ääniin ja jään kuuntelemaan. Onko jompi kumpi tytöistä herännyt käymään vessassa tai juomassa? Vai voiko kissa olla noiden äänien takana? Pahat aavistukset alkavat hiipiä mieleeni – jos se onkin kissa, mitä ihmettä se oikein tekee? Nousen tarkistamaan tilannetta.
Lapset nukkuvat rauhallisesti sängyissään, mutta kissan löydän eteisen lipaston päältä, etutassut korkealla taulun yläreunaan nojaten. Nostan katin pois, kuulen surinaa. Kärpästähän se taas oli äitynyt jahtaamaan. Kannan kissan kanssani sänkyyn, jos se vaikka unohtaisi kärpäsen ja käpertyisi viereeni nukkumaan, kuten se ainakin toisinaan tekee. Edellisyönkin se vietti oikein levollisesti meidän välissä melkein kokonaan. Turha toivo kuitenkin, kun on kärpänen siellä jossain katossa. Katti loikkaa salamana lattialle ja takaisin kärpäsjahtiin.
En ehdi vaipua edes horrokseen, kun kolina alkaa taas kissan loikkiessa tasolta toiselle ja kaataen samalla koriste-esineen toisensa perään. Lasten ollessa pieniä riitti sentään, että kaikki koriste-esineet olivat yli metrin korkeudella. Kissan kanssa ei riitä mikään. Ajattelen, että kyllähän se täällä koheltaa päivisinkin, ei auta kuin itse nukkua ja tarkistaa vahingot aamulla. Kunnes kuuluu hirveä rysähdys, johon herää jo sikeäunisempi mieskin. Noustaan katsomaan mikä hävitys meitä odottaa.
Kisu on vetäissyt alas sen taulun, jonka luota sen jo kerran nostin pois. Ihmeekseni ehjänä säilyneen taulun mukana alas on rysähtänyt vähän huono-onnisemmat pupukoristeet. Keräilen pupujen palaset ja muut lattialle lentäneet tavarat lipaston päälle ja mies kerää kärpäsen astiaan. Ne ovat sen verran tokkuraisia täällä sisällä, että ne saa kyllä kiinni, kunhan vain ylettyy. Ja mies ylettyy, kisuparka ei. Loppuyö voi nyt sujua rauhallisesti, kun kärpänen on poissa.
Sujuukin, aina aamun tunteihin asti. Mies ja esikoinen nousivat tänään vähän aikaisemmin, minä soin itselleni sen verran luxusta, että nukkua himpun pitempään, kun olen toipilas-tosikoisen kanssa kotona päivän. Miehen ja tyttären lähdettyä puoli kahdeksan aikaan alkaa katti taas mesota. Se kiipeilee ja hyppii kaikkialle ja maukuu mennessään. Mitä lie näkee tai kuulee, minkä perässä myrskytuulen lailla viuhtoo ympäri taloa. Välillä käyn pelastamassa sen milloin minkäkin hyllyn päältä, missä naukuu ettei muka pääse pois. Mokoma vedättäjä, aivan hyvin pääsee jos tahtoo!
Koitan vetää peittoa korviin ja nukkua vielä edes tovin. Kuulen silti, kuinka WC:ssä hana aukeaa. Kissa se on taas siellä pöydällä ja availee sähköhanaa. Toivon mukaan siis WC:ssä eikä keittiössä. Kun vihdoin annan periksi ja nouden aamupalalle, nostelen kattia alas keittiön tiskipöydältä ja muilta pöytätasoilta ties kuinka monta kertaa. Ja täytyyhän sekin käydä ruokapöydässä tarkistamassa, mitä minä syön. Jos se vaikka olisikin jotain hyvää! Mutta eipä vispipuuro kisulle maistu, edes maidolla 😉
Kerran pomppasi kissa muutoin vielä tavoittamattomissa olevan takan päälle kun nojatuoli oli sopivassa paikassa. Toisen kerran yritti sinne meidän ison kaapin päältä. Matkaa ilman halki kaapilta takan päälle on pari metriä, eikä tuo pikkukissa vielä siihen kyennyt. Katsoin vain silmät suurina, kun kissa kiiti ilman halki, tömsähti takan ylreunusta vasten ja putosi halkolaatikkoon. Nousin jo poimiakseni kissan palaset halkojen seasta, kun pieni pää nousi ja katti könysi pystyyn ja linkutti pöydän alle haavojaan nuolemaan. Minä tarkistamaan kuin kävi, mutta kissa pinkaisikin jo taas vauhtiin. Eipä ollut siis pahasti satuttanutkaan.
Melkoinen pyörremyrsky tuosta katista onkin tullut. Kiipeää ja hyppii kaikkialle. Ja ulos sen tekisi mieli. Saa olla todella tarkkana aina kun ulko-oven avaa, ettei tuo jo muutaman kerran ulos karannut katti pääse livahtamaan pihalle. Juteltiinkin tässä aamusella tosikoisen kanssa, että ihan vikaan meni kissan nimeäminen. Nipsu sen olisi pitänyt olla! Tai Pikku-Myy kun kerran on tyttö. Mikään ihan eteerisen lumoinen se ei kyllä ole, vaikka nimi onkin toki jo vakiintunut. Minä kutsun sitä usein Lunsvotiksi, sekin sopii kattineidille jotenkin hyvin 😀
System Failure for the Masses 
Vaan eikös se kaikesta huolimatta ole aivan ihana?! 🙂 Meillä kissa yleensä pidetään yö kodinhoitohuone-kylppäri-sauna-osastolla juuri sen metelöinnin vuoksi. Varsinkin akvaarion kanssa pitää mesota ja niitä kaloja pyydystää. Mun piti akvaarionlamppu, suodatin teipata ilmastointiteipillä akvaarioon kiinni kun Lisse 5 kg:n painovoimallaan saa kyseiset heppanat tarvikkeet liikenteeseen! Lumo on minusta tosi hyvä nimi, voihan sitä olla vilkas, touhukas, passattava ja lumoava ihan samanaikaisesti!
On, se on siitä huolimatta maailman lutuisin 🙂 Minähän olin alunperin tuota kodinhoitohuone-systeemiä ajatellut kans, mutta kun se oli (ja kura-altaan osalt yhä on) niin kesken kisun tullessa taloon, se jäi. Enkä tiedä raaskisinko sitä siellä pitää, jos mokoma sitten siellä mouruaisi pois pääsyä 😉 Kyllä Lumo on ihan hyvä nimi joka tapauksessa joo 🙂
Eli enerkiaa ois vaik toisille jakkaa.
kyllä, virtaa piisaa 🙂 kissa siis sopii perheeseensä oikein hyvin 😉