Maasta se pieninkin ponnistaa

Viikonloppu meni taas kohisten. Ei ollenkaan ohi kuitenkaan. Päinvastoin, kahteen ja puoleen vuorokauteen mahtui monen monta kivaa asiaa. Nukkuminen jäikin sitten vähän vähemmälle, sillä kuten Hemulikin on muumeissa todennut, elämässä ei vaan ehdi aina tehdä kaikkea mitä tahtoo. Mutta vähän lähemmäs pääsee kun nukkuu vähän vähemmän ;)
 
Viikonloppu alkoi epävirallisilla pikkujouluilla duuniporukalla. Vähän ruokaa ja juomaa, aimo annos kasaria Stand Up and Rock -showssa Peacockissa ja lisää kasaria jatkoilla stadissa – joku ihme kollektiivinen kasariteema perjantaina koko kaupungissa tai jotain. Stand Up and Rock oli kovasti minun makuuni, se oli erinomainen. Mutta suomalaisyleisö… huokaus… vasta Levoton Tuhkimo siellä ihan loppumetreillä sytytti jengin jammaamaan, vaikka koko show oli täynnä paljon parempaakin. Niin hyvää kuin nyt kasarilta irti lähtee. Osa nostalgia-fläsäreistä sai tosin myös puristamaan silmät hetkeksi kiinni jälkihäpeästä.
 
Vaikka ilta venyi perjantaina reippaasti lauantain puolelle, nousin minä reippaana tyttönä lauantaiaamuna taas ratsastamaan esikoisen kanssa. Se on niin kivaa se, että paljon tarvitaan sen väliin jättämiseksi! Enemmän kuin duunikavereiden tarjoamat drinksut – olin omalla autolla liikenteessä. Enemmän kuin väsymys liian lyhyiden yöunien jälkeen. Hepan hoitaminen ennen ja jälkeen tunnin. Ja se fiilis mikä tulee siitä, kun istuu siellä selässä ja löytää yhteisen sävelen sen vahvan ja uljaan eläimen kanssa. Se vaan on hieno. Ja saa unohtamaan vähäksi aikaa kaiken muun.
 
Mutta kyllä on kuraista nyt tuolla tallilla! Kuraisin saappaain palattiin tyttären kanssa kotiin, missä mies ja tosikoinen siivosivat täyttä päätä. Esikoinen liittyi joukkoon vähän pitkin hampain, minulle suotiin suihku ja hetken hengähdystauko. Iltapäivästä mies lähti lasten kanssa evakkoon lasten serkkujen luo ja minä vähän kauppoihin ja kotiin odottelemaan ystävien saapumista. Oli tyttöjen ilta, ystäväporukan perinteiset pikkujoulut. Kyllä oli kiva ilta! Syötiin pizzaa ja herkkuja ja istuttiin ja juteltiin jonnekin päälle puolen yön :)
 
Tänä aamuna oli ihanaa nukkua ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan iltapäivän puolelle asti :D Kissa herätti tosin puoli seiskan aikaan, kävin ruokkimassa silloin katin ja painuin takaisin sänkyyn. Seuraavaksi heräsinkin miehen soittoon kakskyt yli kahdentoista. Taisin tarvita sen uneni… Nousin ylös keittämään kahvia ja laittamaan itselleni brunssin koneen ääreen odotellessani perhettäni kotiutuvaksi. Ja kun kotiutuivat, luotsasinkin lapset lähes samantien takaisin ovesta ulos ja lähdettiin vaihteeksi kiipeilemään.
 
Viimein pääsi mukaan tosikoinenkin, kun ei enää ole kuumeessa (ollut moneen päivään toki). Siellä se pienimmäinen apinanpoikaseni kiipi seiniä ylös kuin vanha tekijä. On vaan reppana niin pätkä vielä, ettei kerrassaan aina yltä etenemään joka paikassa. Ja esikoinen tuntui viikossa haudutelleen tuota kiipeämistekniikkaansa niin että pääsi tänään paikkoihin, joihin ei viime sunnuntaina selviytynyt. Kumpikin kiipesi mm. 16m seinän puolivälissä olevalle tasanteelle toisella yrittämällä, mutta sitten taisi korkeus alkaa vähän hirvittää. Tällä kertaa. Mutta oman kokemuksen perusteella veikkaan, että ensi kerralla siitä uskaltautuvat ainakin vähän matkaa vielä korkeammalle, jolleivät ihan huipulle vielä.
 

 

Olipa jälleen mukavaa :) Itse tosin en ehtinyt seinälle tänään sitäkään vähää kuin esikoisen kanssa, kun oli kaksi vahdittavaa ja varmistettavaa. Sillä sääntö oli, että kun äiti on seinällä, ei lapset kiipeä. Mutta se ei ehkä ollut tänään ihan kamalaa. Sillä huomasin kyllä, että viikonlopun pikkistelyt verottivat sen verran, ettei se kiipeily sujunut ihan niin "kevyesti" kuin yleensä. Oli vähän valmiiksi väsy, ei jaksanut pinnistellä ja homma tuntui hankalammalta kuin normaalisti. Mikä sinänsä ei ole ihme.

TYtöt sen sijaan olisivat jaksaneet vaikka kuin, tosikoinen varsinkin. Mutta jälleen piti sieltä lähteä kotia kohti jollain aikataululla, sillä illalla oli vielä se suliskin. Sitä meni tänään pelaamaan kokoonpano mies ja tosikoinen. Minä jäin esikoisen kanssa kotiin, enkkua treenaamaan yhdessä. Tuumasin viime sunnuntaina, että ihan hyvinhän sitä voi tuota sulkista välillä pelata jompi kumpi meistä lasten/toisen lapsenkin kanssa, ei meidän aina tarvitse pelata yhdessä (etenkään kun sapettaa aina sitä häviäjää niin pahuksesti :P ).

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.