Mutta nyt ei selvästikään ole "normaalisti". Nyt on kai kesälomasti 😉 Normaalisti stressaan ainakin pienesti, että kaikki olisi täydellisesti, perfektionisti kun olen. Mutta on tavallan aika ilahduttavaakin huomata, että osaan olla stressaamattakin, edes kesälomallani. Jätin kai sitten kuitenkin stressin duuniin, vaikka töistä ensimmäisen viikon ajan unia näinkin. 

Nimittäin taisin käydä kunnolla ruokakaupassa viime sunnuntaina, ensimmäisen kerran koko kesänä. Siinä vaiheessa kun kaapit olivat jo niin tyhjät, että olisi ihan tosissaan saanut syödä jo mielikuvitustaan. Niin kauan kun jostain kaapista löytyi jotain purtavaa, mentiin sillä mitä oli. Ja ehkä haettiin välillä kaupasta vähän maitoa ja jotain mitä sattui juuri sillä hetkellä tekemään mieli. Jotain mitä sai lähi-Alepasta. Ja samalla ajatuksella kävin kaupassa matkalla landelle. Isoäiti oli kertonut puhelimessa, mitä sinne kannattaa ostaa, ostin ne, muuta en jaksanut ajatella.

Olin siis lasten kanssa pari päivää isoäitini luona landella. Eilen lähdettiin vähän puolenpäivän jälkeen – sinnehän ei aja tuntiakaan – ja tänään tultiin iltasella takaisin himaan. Toissailtana en jaksanut pakkaamista ajatellakaan, tein sen aamulla ennen lähtöä. Eihän sitä tietenkään oikeastikaan yhden yön reissulle juuri mitään tarvitse, mutta minun ja kahden lapsen pyjamat, simmarit, hammasharjat, vaihtovaatteet sun muuta kuitenkin. Huiskin kassiin jotain, bikineitä, simmareita, satunnaisia vaatekappaleita, aurinkorasvoja ja pyjamia. Ja ne tärkeimmät: kirja, unilelut ja silmälaput – kaikkea muuta ilman melkein pärjäisikin 😉

Ehkä se on vähän  niinkin, että nyt kun tytöt on jo noin isot, nekin pärjää vähän vähemmällä. Silloin kun ne oli pieniä, piti aina olla mukana vaipat ja tutit ja riittävä varanto vaihtovaatteita että saa kuivaa ylle ja niin ees päin. Nyt ei paljon paina, jos joutuisivatkin välillä vähän olemaan märissä, pääasia oli ehkä että muistin pakata mukaan kollarit ja pitkät housut kaikille. Suomen kesästä kun ei koskaan voi olla varma! 

Jotain jäikin pakkaamatta: tosikoisen shortsit. Mukana oli kyllä toppi, pitkikset ja kollari hällekin, muttei shortseja. Luulisin, en oikeastaan tiedä, koska en ole vielä purkanut laukkua enkä mökillä sitä kokonaan inventoinut. Huomasin unohduksen menomatkalla autossa ja tuumasin, että jos tarvitsee shortseja, voi lainata esikoisen varashortseja, eiköhän se loppujen lopuksi pärjää yksillä. 

Normaalisti olisin ajanut matkan varrella lähimpään Prismaan tai johonkin ja ostanut tytölle puuttuvan vaatekappaleen matkalta. Tapa, josta mies on minulle muutamankin kerran huomauttanut. Siis se, että jos pakkaukset jäivät vajaiksi, paikkaan sen matkalla kaupasta, vaikken edes tiedä tarvitaanko puuttuvaa tavaraa. Perfektionisti. Vapauttavaa huomata, ettei tällä kertaa ollut sitä tarvetta. Eikä toisaalta tosikoinenkaan tarvinnut niitä shortseja. 

Osaisinkohan jättää tämän piponi löysälle vielä kesäloman jälkeenkin? Luultavasti en. Luultavasti se on osa elämänhallintaani. Siis se, että pidän langat käsissäni. Arki työn, koulun, päiväkodin ja harrastusten pyörteessä ei pysy kasassa, jos langat ovat tällä tavoin levällään. Mutta kesälomalla ei minkään tarvitsekaan pysyä kasassa. Ihanaa!