Eipä kovin paljon meidän perheessä ole tyttäret ammateista haaveilleet. Hyvin harvoin – jos koskaan – on kumpikaan suustaan laskenut sitä lasten tavanomaista lausetta "isona musta tulee…". Välillä en olisi mitään osannut vastata, jos joku olisi kysellyt neitosten ammattihaaveista. Ainoa mitä olin kuullut, oli että tosikoinen oli päiväkodissa sopinut ikiaikaisen "poikakaverinsa" kanssa, että menevät isoina naimisiin ja ryhtyvät poliiseiksi. Ei siinä mitään, voisi sopia tytsylle sekin ammatti hyvin 😉

 

Eilen tuossa ruokapöydässä esikoinen avasi suunsa aiheesta ensimmäistä kertaa ainakin vuosiin. "Äiti, arvaa mikä musta tulee isona. Musta tulee arkeologi. Ainaki ehkä. Mä haluun isona tutkia dinosaurusten luita." Jolloin jouduin tosin korjaamaan ammattihaaveen: "Eli siis susta tulee paleontologi. Arkeologi tekee kaivauksia kyllä, mutta etsii ihmisten jälkiä. Paleontologi tutkii luonnon menneisyyttä." "Ainii, no musta tulee sit ehkä paleontologi." Niinhän se oli, pikkuinen rossgellerhän sai pari dinotietokirjaa joululahjaksi ja ne on jo luettu ja se pitkä dinodokkarikin katsottu dvd:ltä taas kertaalleen läpi.

 

Siskon jälken avasi tosikoinenkin suunsta: "Äiti tiedäksä mikä musta tulee? Musta tulee tanssiopettaja." Figures. Se sopii pikku-neitoselle kuin nyrkki silmään yhdistäessään rakastetun tanssin (jossa typy on lahjakas myös) ja tytön aivan ilmeiset opettamisen ja auttamisen taidot ja tahdon – on kuulemma päiväkodissa se, joka parhaiten luotsailee kaveriporukkaa tekemisestä toiseen ja opastaa muita erilaisten pelien saloihin.

 

Ei hullumpaa. Ammattihaaveet tietenkin mitä todennäköisimmin vaihtuvat vielä moneen kertaan, ja tähän päiväänhän kuuluu ilmiönä myös se, että opiskellaan yhtä ja tehdään toista (nimimerkillä tiedän mistä puhun) ja vaihdetaan työtä ja ammattia sujuvasti sopivin intervallein. Mutta on noilla likoilla selvästi joku tatsi siihen, mistä tykkäävät ja mitä sillä voisi tehdä. Auttaa varmasti ammatin ja opintojen valinnassa myös sitten kun se oikeasti on käsillä!