"Kysyinköhän mä sulta sitä jo…? No, en mä kyllä ainakaan muista vastasitko sä mulle siihen – ja jos niin mitä…" Ei ollut yksi vaan peräti kaksi kertaa, kun pähkäilin näin äänen jollekin tänään. Alan olla vähän pihalla. Kolme päivää pitäisi töissä vielä selviytyä ennen lomailua, mutta aivot ovat vissiin jo lähteneet sapattivapaalle. Mitähän loppuviikosta tulee? Toisaalta, on ne olleet hukassa monesti ennenkin…

 

Aikamoista menoa tämä elämä on ollut, vaikka olen tehnyt jopa ihan kohtuullisia työpäiviä (enimmäkseen…). Mutta päällä on ollut viime viikolla esikoisen Prinsessa Ruusus-balettia (siis Oopperassa ihan katsomassa ja tykkäsi todella paljon!), miehen työpaikan joulutilaisuutta teatterissa viime torstaina, kolme kuoron joulukonserttia (yksi viikko sitten, kaksi viime viikonloppuna) ja sitä sun tätä muuta extraa. Mukavia juttuja, mutta jotenkin tuntuu sellaiselta matalalennolta.

 

Niinpä ajattelin, että sitten kun saan ensi viikolla ne pari vapaapäivää, en tee muuta kuin löhöän. Nukun ja luen – siis toivottavasti nukun, sillä se ei suinkaan ole ollut kovin yksiselitteinen asia tässä tämän syksyn aikana. Olen nukkunut huonosti aivojen käydessä ylikierroksilla. Eilen esimerkiksi heräsin aamulla kuudelta (mikä siis EI ole minulle normaaliaika herätä!), aivot hyrähtivät käyntiin, mutta sinnittelin vielä reilun tunnin sängyssä, minkä jälkeen nousin ja aloin kirjoittaa post-it-lappuja kynä sauhuten.

 

Lompakosta löysin tässä eräänä päivänä sattumalta yhden leffalipun, jonka olin vallan unohtanut. Se menee vuoden vaihteessa umpeen, joten sehän pitää käyttää! Joutuu menemään elokuviin, ai kun kamalaa 😛 Ensin meinasin mennä maanantaina yksikseni, mutta kaksin aina kaunihimpi, joten mennään maanantai-iltana miehen kanssa yhdessä testaamaan Flamingon leffateatteri. Liput jo varasin, saan minä näköjään jotain aikaiseksi! Samalla huomasin, että Madagaskar2 on tullut ohjelmistoon, sehän pitää käydä lasten kanssa katsomassa joululomalla!

 

Jouluhan on vain viikon päästä. Lauantai-iltana miehen kanssa mietittiin, mitä jouluruokia oikein kotiin ostetaan, kun kuitenkin aattona ja tapanina ollaan muualla syömässä. Pieni kinkkurulla ja pienet laatikot on saatava, vaikkei lapset niitä syökään… Sunnuntaina ajattelin suorastaan leipoa tyttöjen kanssa, taatelikakkua ja taatelipikkuleipiä, jos suinki löydän isoäidin ihana reseptin jälkimmäisille.

 

Jotenkin tuntuu, että käyn oikeastaan aikalailla ylikierroksilla. Päässä surisee, en osaa relata, mutta toisaalta samalla unohtelen asioita pahasti. Hirveä vimma tehdä ja suorittaa, vaikka pitäisi vain nukkua, koska on oikeastaan hirveä väsy. Ja sitten toisaalta, toiset asiat tuntuvat ylivoimaisilta. No, jos vaikka joululoma tekisi tehtävänsä ja palaisin töihin jotenkin tasapainoisempana taas. Heh, sen mahdollisen tasapainon taitaa kyllä tuhota viimeistään firman loppiasen jälkeiset bileet 😀 Noo, Canary waiting, ei siihen reissuun ole enää kahta kuukauttakaan, yeah baby!