Tai no, siitä se alkoi. Siitä, kun esikoinen kahdeksan aikaan heräsi (uuden virtuaaliapinansa piipittävään aamupalatoiveeseen?) ja huomasi, että patjaansa pitkin, jossain siellä seinän lähellä, kipitti hämähäkki. Ei nyt sentään alkanut kiljua – meillä ei kukaan kilju – mutta aloitti sellaisen älämölön siitä, että isin pitäisi nousta ottamaan hämppis pois, että varmaan koko tienoo heräsi. Minä vedin peittoa korville, mies sanoi haluavansa vielä nukkua ja yritti rauhoittaa tyttöä kehtottamalla kääntymään patjan toiseen päähän.
Eihän se mitään auttanut. Tosikoinenkin oli jo hereillä ja valitti, että nyt se hämppis oli jo hänen patjallaan, esikoinen pomppi tasajalkaa sänkyjen päädyssä, kun ei kai keksinyt mitä muutakaan tekisi. Tiedotti välillä, että nyt se lähestyy äidin ja isin sänlyä. Tosikoinen taisi viimein tuoda – näin luulisin kuulleeni siellä peiton alla – palan paperia hämähäkin nitistämiseksi, se oli kuulemma liian pieni, jompi kumpi tytöistä toi isomman ja lopulta oli hämppis hengiltä, paperimytyn sisään rusennettuna.
Meteli nyt ei silti siihen loppunut, ei. Unisena hätistelin lapsia toiseen huoneeseen – meillä on valmiina nyt toinenkin makuuhuone 🙂 josta lapset ison ja lihavan riidan jälkeen päättivät tehdä toistaiseksi leikkihuoneen, kun eivät siis päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kumpi siellä saisi nukkua ilman vanhempia – leikkimään esikoisen uusilla (ja vanhoilla) dinoilla. Esikoinen sai vissiinkin kahdeksan uutta isoa dinoa synttärilahjaksi, kun tiistai-iltana vietettiin hänen synttäreitään maamon ja oman perheen kesken. Dinot olivat syntsylahjatoive #1, tytöllä, joka täyttää ensi tiistaina 8. Kuten sanottua, Ross Geller -ainesta.
Tytöt painuivatkin leikkimään, mutta eihän se mekkala tietenkään siihen loppunut. Toinen huone on totally bare, seinillä ei mitään, joten pienetkin äänet kaikuvat siellä kovina, puhumattakaan metelistä, jonka nuo tytöt saavat aikaiseksi ihan vaan dinoleikin äänillä, puhumattakaan äänistä, jotka syntyvät, kun esikoinen ei tykkää siitä miten pikkusisko leikkii, alkaa ensin riitely ja sitten marina ja huuto, että siskon pitää mennä pois, hän haluaa leikkiä yksin. Dinoleikit ovat jotenkin aina olleet jotain, mitä tytär ei osaa leikkiä pikkusiskon kanssa, leikkii joko yksin tai serkkupojan kanssa.
Mies jossain vaiheessa tuumasi, ettei nukkumisesta tule siinä melussa mitään ja nousi ylös. Minä yhä sinnittelin jonkinlaisessa horteessa toinen korva tyynyllä, peitto pään yli vedettynä. Ehkä tunnin jaksoin ennen kuin otin laput lopulta silmiltäni. Leikistä häädetty tosikoinen kömpi hetkeksi viekkuuni, mies palasi kotiin käytyään jo kylällä kyselemässä parturiaikaa. Lapset vetivät iskän leikkiin, mutta oikeasti – se ei rauhoita touhua ollenkaan, ennemmin melkein päinvastoin 😀 Joko mies itse keksii kaikkea riehuvaa toimintaa tai sitten tosikoinen alkaa meuhkata iskän kanssa.
Ja esikoiselta uhkaa palaa siinä touhussa pinna, kun haluaisi leikkiä. Enpä lasta siitä syytä. Itse päätin ottaa tilanteesta hyödyn irti ja tulin ihan yksin ja rauhassa aamukahville muun perheen mekastaessa toisessa huoneessa. Mekastakoon nyt, kohta on aika kutsua likat aamupalalle ja rauhallinen hetkeni on taas ohi.
System Failure for the Masses 
Hämä-hämä-häkki on tietystikin kaikille suomenkielisille lapsille tuttu Teeny Weeny Spider, mutta se on sellaista herkkää luontokuvausta ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että tarvitsisimme toisen käännösbiisin opettamaan oikeaa suhtautumista hämähäkkeihin (se hämähämä on siis vain siinä laulussa, lapset…).
Ensimmäinen kolumbialainen laulu, johon aikoinaan etsinnöissäni törmäsin oli La Araña Picua eli "Hämähäkki puree", mutta sen hauskasta liioittelu-perinteinen-eteläamerikkalainen-kuolemalla-pelottelu-lastenlaulu-sävystä pitäisi ehkä vähän kuitenkin loiventaa suomalaisten lapsien kasvattelutarkoitukseen, jotain tähän tapaan:
Näin eilen hämähäkin, näin eilen mä hämähäkin, tuolla huoneen lattialla.
Se katsoi mua suoraan silmiin, se katsoi mua suoraan silmiin ja näytti aivan kamalalta.
Mä luulin se puree mua – Ei oo sillä hampaita!
No voishan se pistää mua – Ei oo edes piikkiä!
jne. mutta nyt on riimit hukassa.
http://www.youtube.com/watch?v=TfuJU-PPeas
(musiikki kuulostaa ehkä jopa alkuperäislevytykseltä, mutta Guillermo Buitrago kuoli 1949, joten video on "ehkä" tehty jälkikäteen… niin ja tämähän ei
ole lastenvideo…)