Töitähän tässä pitäisi tehdä, eikä mitään blogia kirjoittaa, mutta asia on niin, että tämä potutus pitää ensin saada systeemistä ulos, joten seuraa maanantaivuodatus. Johan tässä alkuvuoden maanantait olikin kuin mikä tahansa viikonpäivä, joten tänään sitten sain maanantaita oikein tammikuunkin edestä.

 

Ensimmäinen arkiaamu uudessa kodissa. Kahdeksaan asti kaikki hyvin, sitten alkoi rytistä. [Lisää kahvia alhaalta] Jopa isovarpaani, jonka eilen pamautin laatikkopinoon niin että siinä varmaan on joku hiusmurtuma, heräsi väriinsä nähden ihan hyvän tuntuisena. Eihän se ole kuin mustelmalla ja vähän turvoksissa, ihan käyttökelpoinen siis, eikö? Ajattelin ihan mennä sen kanssa tanssitunnillekin tänään, kun keuhkonikin sentään tuntuvat olevan taas ihan ok. Tarvitaan enemmän kuin mustelmainen pikkuvarvas pitämään minut poissa tunnilta!

 

Kahdeksan aikaan muistin, että piti ilmoittaa taksifirmaan, ettei esikoisemme tänään tarvitse koulukyytiä, koska oli viime viikolla kipeä, eikä meille ole koskaan sitten tullut tietoa pysäkeistä ja aikatauluista. Mutta mihin taksifirmaan? Ei mitään tietoa, kuka kuljetukset hoitaa… Netistä yritin illalla tietoa etsiä, mutta eipä siellä kerrottu. Joten soitto koululle ja about kolmannella yrittämällä sieltä jo vastattiinkin ja sain taksifirman nimen ja numeron.

 

Ja soitto taksifirmaan. Jossa lauseeni keskeytti nyreän kuuloinen naisääni, joka kertoi, että hänellä on kyllä kyytitarve tiedossa, mutta etteivät he ole koskaan saaneet tietoa aikatauluista ja osoitteista! Joten eipä olisi esikoisella tänään kyytiä ollutkaan… Että niinkun missä kohti on tieto lakannut kulkemasta. Ensimmäinen savunpöllähdys nousi korvistani.

 

Olin sitten juuri pyrkimässä tyttären kanssa ulos ja autolle – joka oli kymmenen sentin lumipeitteen alla, tiesin, siksi oli vähän jo hoppu päästä kaivamaan autoa kinoksesta – kun mies soittaa rutistakseen ruuhkasta, jossa istui. Not the right time! Ja samalla vedin kenkää jalkaani vain todetakseni, että pikkuvarpaaseen sattuu, kun kenkä puristaa! Keskeytin miehen vuodatuksen ja annoin tulla omani päälle ja lopulta mies taisi lyödä minulle luurin korvaan kesken lauseen 😀 Mutten moiti häntä siitä.

 

Autoa kaivamaan siis. Ensin auto käyntiin kuitenkin. Tulisi edes kevät ja kesä, meillä ei ole kuin toiselle autolle täällä lohkopaikka. Mutta autoon sisään pääseminen olikin ensimmäinen temppu. Ensin lumia pois ovien ympäriltä – ja siinä huiskiessani lunta auton ovien ympäriltä huiskin sitä myös käsilaukkuuni, joka tietenkin oli auki! Ja sitten, kuljettajan oven lukko oli jäässä ja jouduin siis kömpimään kengässä jomottavan varpaani kanssa apparin puolelta sisään käynnistämään auton, ulos harjaamaan auton, sisään ajamaan ja vielä koululla ulos, koska piti mennä kyselemään vähän opelta tästä koulukyydin puutteesta.

 

Mutta opettajilla oli meneillään kokous. Joka kesti. Ja kesti. Ja kesti. Tunti alkoi, oppilaat olivat nätisti luokissaan (siis oikeesti ihan uskomattoman nätisti!), mutta opettajat pitivät miitinkiä. Savu alkoi taas nousta korvista, olisi tässä työpäivä tehtävänä ja lyhyeksi sekin jää, koska iltapäivällä on haettava tosikoinen ajoissa hoidosta, jotta ehditään poiketa Prismaan ostamaan hänelle huomiseksi uudet luistimet ja esikoiselle uusi talvitakki rikki mennneen tilalle, ennen tyttären tanssituntia siis.

 

Lopulta pyysin hakemaan opettajan kokouksesta ja hän lupasi selvittää tämän päivän aikana, mikä mättää. Huomenna en ole kotona, joten pitäisi sitten lapsen päästä koulusta ainakin kotiin taksilla, mutta mielellään aamulla olisi kiva saattaa pysäkille, jotta osaa iltapäivällä sieltä kävellä kotiin! [Lisää kahvia] Ja tämän päälle vielä kaikki, mitä olen taksifirmasta kuullut, on negatiivista. Lapset joutuvat odottamaan taksia joskus puolikin tuntia ja joskus se ei vain tule! Jos niin käy, että tytär jää taksilta hakematta, teen asiasta rikosilmoituksen. Lastahan ei heitteille sillä tavoin jätetä, jos kerran sopimus on.

 

Noh, koululta oli vielä pakko mennä Tarjoustalossa käymään, kun tarvitsin sellaisen putkenkiristimen, että saan pesukoneen tänään jo päälle – niin, se pitäisi tehdä vielä nyt heti. Ja yhden loisteputkilampun keittiöön, koska päätin, etten jää kyselemään kuuluuko sen vaihtaminen meille vai huoltoyhtiölle (jolle minulla oli kilometrin pituinen lista asioita jo muutenkin, alkaen pesuhuoneen hanasta, jonka vääntökahva jäi tänä aamuna käteeni!), lamput ei paljon maksa. Ja sain sen jopa asennettua paikalleen. Mä oon guru.

 

Maitokaupan kautta kotiin ja lampun vaihdon jälkeen pannullinen kahvia ja vihdoin edes yksi voileipä. Mutta arvatahan sopii, että tähän päivään sopii, että noutaessani voiveistä ja juustohöylää ruokapöydästä, kolautin tietenkin tuon kipeän pikkuvarpaani pöydänjalkaan ja nyt sitä jomottaa taas! #¤&%#!! (Tuo on sitä savua joka nousee päästäni 😉 vaikka täytyy myöntää, että jokaisen yleensäkin käyttämäni vähän voimakkaamman sanan olen tänään jo suustani päästänyt. Niitä ei ole monta, eikä ne ole pahoja, mutta…)

 

Ja siihen mennessä kello oli peräti puoli yksitoista. Päivän neljäs kuppi kahvia menossa…