Tosikoiseni vaatevalinnat hoitoon tänä aamuna olivat vähän vähemmän tavanomaiset. Etsittiin kaapista valkoiset sukkahousut ja valkoinen pusero. Kaivettiin laatikosta keiju-prinsessamekko, valtikka, kissankorvat, korkokengät, prinsessasormikkaat, kruunu… Sovitettiin päähän kissankorvia ja prinsessakruunua yhtaikaa, mutta kummin päin tahansa sijoitettuna tuntui kuulemma niin oudolta, että tytär tyytyi pelkkiin korviin. Oleellisinta oli näyttää kissalta (ooh, häntä unohtui aamun kiireessä!).

 

Sitten pääsi äiti taiteilemaan, kun tyttären kasvoihin piti maalata punainen nenä, viikset ja koukeroita ja sydämiä – pitäähän sitä nyt olla vähän raitaa kissassa! Meillä ei ole kasvovärejä, joten maalaukset tehtiin ihan hyviksi ennenkin havaituilla vesiväreillä, jotka tosin ensi töikseen lennähtivät pitkin lattiaa, kun asetin ne vähän huterasti lavuaarin reunalle. Aikani pensselillä sudittuani näytti neitonen niin kissalta niin kissalta. Korvat pois, pipo päähän, takki päälle ja hoitoon.

 

"Varo kissa, täällä on koira!" kuului ensimmäinen tervehdys päiväkodissa tyttären astuttua ovesta sisään. Toden totta, eteisessä odotti dalmatialaiskoira – kera tusinan prinsessan ja keijun ja yhden haltiattarenkin. Tytär siirtyi ryöhelöparven saattelemana sisälle päiväkotiin, tarvikkeitaan kavereilleen esitellen, muistaen hädin tuskin huikata äidille moimoita.

 

Lapset rakastavat rooliasuja ja naamiaisia. Kuten esikoisesta oli niin hauskaa pukeutua halloween-juhliin noidaksi, että asua piti kokeilla oikein moneen kertaan viikolla ennen juhlia. Kuten tosikoisen lempileikkeihin kuuluu kaivaa roolivaatelaatikosta prinsessamekkoja ja kenkiä ja laukkuja ja kruunuja ja ja… Ja molemmista on hauskaa saada kasvoihin eläin-maalaus, ts. viikset, punainen nenänpää, viiruja, leopardipilkkuja jne. Esikoisella on prinsessavaihe ohi jo aikaa sitten, mutta se ei estä pukeutumasta silti välillä prinsessaksi tai haltiattareksi. Ihanaa satuun pukeutumista!

 

Äidille lasten naamiaiset eivät aina ole yhtä mukava juttu 😉 Nyt meillä alkaa olla noita prinsessapukuja ja kissankorvia ja jopa se noitapuku ynnä muita asuja ihan kohtalaisesti, mutta jos haluaisi jotain muuta, on kaksi vaihtoehtoa: 1) äiti on kekseliäs ja käsistään kätevä ja näppärästi valmistaa lapsille asuja tai 2) äiti kävelee kauppaan ja ostaa kamalan kalliin puvun, jolle ei ole "oikeaa" käyttöä ja joka jää liian nopeasti liian pieneksi. Well, meillä äiti ei ole kätevä, mutta satunnaisesti kekseliäs. Joten taaplaillaan jossain tuolla välimaastossa.

 

Kuitenkin minäkin muistan miten kivaa oli pukeutua! Kuusivuotiaana pidin ensimmäiset (ja viimeiset?) naamiassynttärini, joihin oma äitini oli ommellut minulle mekon ja askarrellut haltiahatun. Myöhemmin olin aina kaikissa naamiaisissa pelle, sillä minulle ja siskolleni ostettiin jossain vaiheessa pelleasut naamiaisia varten. Pelleasua en tainnut käyttää muutoin kuin naamiaisissa, mutta haltiapukua tai ainakin -hattua käytin paljonkin. Meillä oli joskus parhaan ystäväni kanssa sellainen jatkuva leikki, jossa olimme molemmat haltioita ja asuttiin lumotussa maassa. En muista mitä kaikkea leikkiin liittyi, mutta muistan että joku kerta leikki alkoi tuntua liian todelliselta ja pelästyneinä lopetimme leikin siihen. Mielikuvituksen voima on ihmeellinen.

 

Naamiaiset ovat kuitenkin kivat eikä mielikuvitus nyt yleensä heitä yli kuitenkaan. Kun vaan on ne vermeet tai aikaa haalia sellaiset kasaan! Eikä ne ole vain lasten juttu, onhan aikuisillakin teemabileitä. Ja minä saan roolipukeutua vähintään kerran vuodessa tanssikoulun juhlaesityksiä varten. Harvemmin kuitenkaan prinsessaksi tai kissaksi tai kissaprinsessaksi 😉

 

Toivottavasti tosikoisella on hauskat naamiaisbileet hoidossa!