Näin koko viime yön unta taloista ja pohjapiirustuksista.

 

Me saatiin eilen alustava talosuunnitelma. Siihen tarvii vielä tehdä muutama muutos, sitten se on sellainen, josta voi pyytää tarjouksen. Siinä on muutosten jälkeen 155-160neliöä. Kolme makuuhuonetta, työhuone, kirjasto/vierashuone, olohuone, keittiö kodinhoitohuone, pesuhuone, sauna, wc, wc-pesuhuone (meidän makkarin yhteydessä). Kahden auton talli, josta varaston kautta pääsy sisälle. Noin 1100neliön tontilla. Olis se aika unelma.

 

Sen verran unelma, että sitä melkeinpä pelästyy. Dream on baby, ei meillä kuitenkaan ole siihen varaa. Se on kuitenkin aivan liian kallis. Se menee kuitenkin yli villeimpienkin budjettien. Ei siitä mitään voi kuitenkaan tulla.

 

Ja silti, meillä voisi olla siihen mahdollisuus, oikeasti. Kallista se on, mutta olisihan se sen väärti. Lainaa joutuisi ottamaan paljon lisää, kuukausikustannukset siltä osin nousisivat. Mutta se olisi sen väärti. Uskaltaisiko sitä? Uskaltaisiko ottaa sen loikan. Uskaltaisiko ottaa sen riskin. Uskaltaisiko alkaa rakentaa. Uskaltaisiko ottaa lisää lainaa. Mitä jos kaikki meneekin puihin?

 

Oma tontti, oma talo. Iso talo, jossa voisi asua sitten lopun elämäänsä – jollei jossain vaiheessa nimenomaan halua pienempään. Talo juuri meidän toiveiden mukaan. The whole nine yards. Onko se suuruudenhullua? Välillä tuntuu siltä. Mutta silti, silti. Unelma elää.

 

Mikähän se on se oikea sana ihmisille, joille on merkitystä sillä, että koti on juuri sellainen kuin itse haluaa? Jotka eivät halua muuttaa vanhaan taloon, jossa moni asia on vähän sinne päin. Jotka haluavat uutta, itse valittua. Joilla on selkeä käsitys siitä, mistä pitävät ja miten asioiden pitää olla. Jotka ovat tarkkoja vaatteidensakin suhteen, ei vain miltä ne näyttävät vaan myös millaisia ne ovat pitää. Meidän perheessä sellaisia on neljä.

 

Realisoidaanko me unelmamme? Se jää vielä nähtäväksi.

 

*To be continued*