Makoilen mahallani 160-leveällä sängyllämme poikittain. Jalkaterät roikkuvat reunan yli ja varpaita vähän paleltaa. Minulla ei ole sukkia jalassa. Tästä on tullut ihan tapa. Aina siitä lähtien, kun laitoimme huonejärjestyksen uusiksi.

 

Ennen meillä oli työhuone, jossa oli kummallekin oma työpöytä. Toinen työpöytä jäi huonemuutoksen yhteydessä esikoisen kirjoituspöydäksi. Toinen tuli tänne meidän makkariin. Siinä istuu meidän kotikone (läppäri) ja sen näppistasolla toinen läppäri. Ja siinä on kasa papereita. Käytän kotikonettamme aina vain vähemmän. Lähinnä omien kuvien kanssa puljaamiseen (ainiin, vieläköhän ifin digikuvatarjous olisi voimassa, pitäisi tilata kesän kuvia paperille) ja omien nettisivujen päivittämiseen.

 

Eniten makoilen tässä sängyllä, työläppäri sängynkulmalla – sen pitemmälle ei johdot yletä. Etätyöpäivinä sentään vaivaudun raivaamaan tälle tilaa pöydän ääreen.

 

Tänään ei kuitenkaan ole etätyöpäivä. Tänään on saikkupäivä. Itse asiassa aika lailla toipilaspäivä, pahin vaihe oli su-ma, eilen alkoi jo mennä parempaan suuntaan. Tänään olen nukkunut neljä tuntia päiväunia ja lukenut vähän sähköposteja. Ja olo alkaa olla jo inhimillinen. Pääsin flunssasta siis kohtuullisen vähällä, jej.

 

Joopa. Tunti vielä lepoaikaa, sitten hakemaan lapsia hoidosta. Sitten koko perheen voimin esikoisen uimakoulun viimestä kertaa katsomaan.