Meillä on olohuoneessa piano. Kukaan meistä ei soita sitä, in effecto. Minä olen joskus muinoin soittanut pianoa pari vuotta + minulla on pitkä kuoroura, joten jotenkin kuitenkin kykenen tapailemaan koskettimia ja laulamaan mukana vähän vieraampiakin lastenlauluja.

 

Tänään – jaa no, virallisesti eilen – meillä oli mielenkiintoinen hetki pianon ääressä nuoremman tyttäreni kanssa. Tytär kiipesi pianon ääreen, avasi kannen ja kurotti pianon päältä Leikkitunti-lastenlaulukirjan. Kysyin äitien tapaan itsestäänselvyyden: "Ai meinaatko soittaa? No soitahan vaan." Tytär vastasi siihen: "Joo. Äiti, voisitsä sitten laulaa?"

 

Taistelin hetken vastaan mielitekoani tulla koneelle, mutta tytär voitti. Menin pianon ääreen ja oletin, että alkaa sitten se pimputus ja valmistaudun yrittämään laulaa jotain järjellistä ja nuotillista sen jazzahtavan random-soiton tahtiin, kuten yleensä. Tällä kertaa soitanta ei heti alkanutkaan. Tyttären mielenkiinto olikin laulukirjassa.

 

"Mitä tuossa on?" kuului kysymys ja pieni sormi osoitti laulua sivulla, sormenpää jossain siellä nuottiviivaston tuntumassa. Olen tottunut siihen, että tytöt kyselevät minulta tavan takaa, mitä missäkin lukee, joten automaattisesti luin laulun ensimmäisen rivin sanat. "Eikun mitä tuossa on?" kuului kärsimätön uusintakysymys ja katsoin tarkemmin mitä sormi osoitti. Nuottia.

 

Selvitin, että se on nuotti, että se kertoo, mitä kosketinta pianossa pitäisi painaa. Kerroin sen olevan nuotti nimeltä F ja soitin äffän pianosta. Tytön sormi siirtyi seuraavaan nuottiin ja soitimme yhdessä sen. Kävin läpi koko ensimmäisen oktaavin hänen kanssaan. Etsin kirjasta oikean nuotin, näytin missä nuottimerkki on viivoilla, kun painetaan mitäkin kosketinta. Kerroin jokaisen nuotin nimen. Lauloin sävelen myös.

 

Aluksi ajattelin innostuneeni selittämään vähän liikaakin. Mutta tytär oli lumoutunut. Ja kun olin hetken hiljaa itse, kuulin, kuinka tyttö sylissäni lauloi hiljaa – ja puhtaasti! – asteikkoa alaspäin ylä-ceestä, johon juuri olimme päätyneet. Ja sormet tapailivat välillä koskettimia. Jos en olisi istunut, olisin tipahtanut.

 

Toivuttuani hämmästyksestä kysäisin tytöltä, haluaisiko hän oppia oikeasti soittamaan pianoa ja sain vastaukseksi yllättävän ujon joon.