Joskus siinä puolen päivän maissa iPadini ruudulle ilmestyi muistutus: Loma. Melkein tuntui synniltä ja häpeältä painaa Dismiss. En edes tiedä, miksi minulla oli lomastani muistutus päällä. Ehkä se oli omaa mustaa huumoriani lomaani merkitessäni, ehkä – paljon todennäköisemmin – se oli silkka unohdus. Ironista kyllä, tuo unohdus on hyvä muistutus siitä miten raskas (työ)kevät on ollut.

Aivojeni jokin osa tietää kyllä minun olevan lomalla, ihan ilman muistutuksia. Joku muu osa minussa, ikävä kyllä juuri se joka lähettää aivotkin vapaalle, ei meinaa muistaa millään. Toisaalta tiedostan kyllä, ettei huomenna tarvitse mennä töihin, ettei työmeilejä tarvitse lukea (active sync on jo poissa sekä puhelimesta että iPadistä), ettei työasioita tarvitse pohtia. Toisaalta, viime yönä näin unta SharePointista. Ja suunnittelen tekemistä viikonlopuille, vaikka olen vapaalla arkenakin.

Viime yönä sentään nukuin hyvin, vaihteeksi. Ehkä se oli se painostavan sään väistyminen kesken eilisen piha-päivällisen iskeneen ukkosen jälkeen. Tai ehkä unwinding on SharePoint-unista huolimatta hyvällä alulla jo. Neljä viikkoa vapaalla. Tänä kesänä kolme niistä Suomessa, ei yhtään Kreikassa, mutta yksi Las Palmasissa mutsin luona, ihan vain itsekseni reissussa tällä kertaa.

Täräytin perjantaina loman käyntiin iltapäivästä kun lähdin hakemaan esikoista ratsastusleiriltä. Olin siellä liian aikaisin, sillä leirikisojen piti ohjelman mukaan alkaa kahdelta, mutta aikataulu olikin myöhäistetty tunnilla. Kukaan vaan ei ollut kertonut minulle. “No, haittaakse kamalasti?” kysyi tytär tuskasteltuani asiaa vähän stressaantuneena. Relax! Ei, se ei oikeasti haitannut ollenkaan!

Kisat starttasivat aikanaan. Esikoinen ratsasti 50cm esteiden voittoon – kuulemma oli pakko ajaa hevosta vaan eteenpäin, koska muuten olisi helposti kieltänyt erikoisemmilla esteillä. Minä kuvasin menoa sydän kylmänä odottaen, että heppa pistää pakit juuri ennen estettä ja tyttö lentää kaaressa yli. “Ei se voinu pysähtyä, koska mä pakotin sen sellaiseen vauhtiin.” Hyvä hyvä, ja olihan se loistavan näköinen kierros ja voittokin tuli 🙂 70cm luokka eri hevosella ei tuonut voittoa, mutta hyvin meni silti 🙂

Haettiin tosikoisenkin isältään, kun ajettiin leiriltä kotiin. Ja saman tien alkoi murina ja ärinä ja pahantuulisuus, leiri-vieroitusoireita? Lomailen tämän viikon vain tuon vuoroin ihastuttavan, vuoroin vihastuttavan teinini ja peesailevan inbetweenerini kanssa, keskimmäinen on äidillään ja tulee meille taas perjantaina. Onneksi on tuo mies myös, perheen tasainen peruskallio ❤

Eilinen päivä vietettiin lähinnä vain himassa. Teini nukkui vissiin 14 tuntia leiriväsymystään pois ja relasi loppupäivän sohvalla – suunnitelma oli alunperin lähteä kaverin luo, mutta kun housuongelma – tosikoinen jaksoi pomppia trampalla naapurintytön kanssa sen jälkeen kun komensin likat pois pleikalta. Me miehen kanssa käytiin ihan vaan ruokakaupoissa, muutoin sellaista relailua itselläkin. Ja illalla leffa.

Tänään, eilisen painostavan helteen ja illan ukkosten jälkeen, on ollut ihana aurinkoinen, mukavan kuuma päivä. Pakattiin alkuiltapäivästä autoon omalta pihalta salaattia, kesäkurpitsoita, munakoisoja, rucolaa, basilikaa, kevätsipuleita, ensimmäinen kypsä tomaatti, sekä fetalla täytettyjä kesäkurpitsan kukkia ja ajettiin siskoni luo lounasgrillaamaan.

Oli aivan huippua! Hyvää ruokaa, aurinkoa, hyvää seuraa, pieni aurinkoinen uudessa kahluualtaassaan, isotkin aurinkoisina pikkuisen serkun kanssa leikkimässä. Jälkkäriksi suklaalla ja maapähkinävoilla täytettyjä grillattuja banaaneja jä jäätelöä. Mitä sitä päivältään enempää voi toivoa?

Sieltä lähdettyämme käytiin vähän kävelemässä Arabianrannassa, siellä Voimalaitosmuseon ja Vanhankaupungin kosken ympäristössä. Teini pisti parastaan ja melkein onnistuikin pilaamaan koko kävelyretken marinallaan. Melkein. Siitäkin huolimatta, on hyvän päivän ilta. Eikä huomenna kännykkä herätä seitsemältä.

Sillä huomennahan se varsinaisesti alkaa, kuten kalenteri-reminderikin kertoo, neljän viikon L-O-M-A.

 

Pää on täynnä ajatuksia, mieli täynnä mietteitä. Siltikään, vaikka mieli tekee kirjoittaa, en meinaa ensimmäistäkään järkevää kappaletta saada aikaiseksi. Syynkin tiedän. Se on se sama syy, jonka takia en ole nukkunut kovinkaan hyvin taas muutamaan viikkoon. Yhdellä elämän rintamalla on jännittävämpää kuin toivoisin.

Siitäkin huolimatta elämä muutoin kulkee kulkuaan, päivän kerrallaan, kuten mies totesi tuossa Les Miserablesin päätteeksi, pohtiessani sitä miten erilainen maailma oli vain 150 vuotta sitten, sata vuotta sitten! Monella tapaa niin erilainen. Ja sitten kuitenkin niin samanlainen. Sillä mihinkä tämä ihmismieli olisi muuttunut? Maailmassa on edelleen vallanhimoa, köyhyyttä ja kurjuutta, vaikkei se ihan niin rujona näyttäydykään omalla kotiovella.

Elokuvan jälkeen astuin ulos vilpoiseen kesäiltaan, tekemään katsastuskierroksen meidän puutarhassa. Oli niin rauhallista, niin seesteistä. Ei kuulunut meteliä, ei edes autoja huristanut tiellä. Edes tuulenvirettä ei tuntunut. Kaikki maailman huolet ja kaikki maailman pahuus oli edes hetken aikaa jossain kaukana, toisessa ulottuvuudessa.

Sanovat puutarhanhoitoa terapeuttiseksi. Se on juurikin sitä. Ihan vaan omassa puutarhassa kuljeskelukin.

Siskontyttö täytti tänään vuoden. Meillä oli meidän koko tyttökööri (siitä huolimatta, että minun tyttöni ovat varsinaisesti isänsä hoivissa juuri nyt) mukana pikkuisen aurinkoisen synttäribileissä. Oltiin vähän etuajassa, ihan vaan tunti, sillä ensinnäkin olin merkinnyt kalenteriini kellonajan väärin ja toiseksi laskenut matka-ajan ruuhka-ajan mukaan. Silloinhan minä yleensä ajelen!

Neiti pieni yksivuotias oli niin herttainen maamon synttärilahjaksi lähettämässä vaaleanpunaisessa mekossa ja pöksyissä! Ja niin taitavasti kulki terassin askelmia eestaas. Ja niin iloisesti virnistäen – heti alkuhämmennyksen jälkeen – touhusi isompien (ja samanikäistenkin) serkkujensa kanssa ja kokeili minun aurinkolasejani ja mitä kaikkea. Kakku ei synttärisankarille kovinkaan maistunut.

Meidän tyttäret nauttivat silminnähden yhdessäolostaan pitkästä aikaa. Tämä kesä on näiden lomien ja leirien ja muiden kanssa meillä vähän epämääräisempää, ja keskimmäinen on jo ehtinyt ikävöidä siskopuoliaan, jotka eivät olekaan täällä meillä normaalirytmin mukaan. Ja niin olen minäkin kyllä ikävöinyt tyttösiäni! Oli niin ihana nähdä heitä tänään, edes muutama tunti 🙂 Perjantaina sitten tulevatkin meille pariksi viikoksi putkeen, kun minulla alkaa loma.

 

Hampaitani harjatessani katselin naista, joka katsoi minua takaisin WC:n peilistä. Tutut vihreät silmät, joita joskus kissansilmiksikin kutsuttiin (aivan kuten nyt tyttäreni silmiä), tutut kiharat, tuttu naama. Vähän on naururyppyjä silmäkulmissa, ja hopean häivähdyksiä juurikasvussa. Minullako? Niin, minulla. Minulla iättömällä. Minulla, joka aivan varmasti olen liian nuori yläkoululaisen äidiksi.

Viime aikoina olen huomannut usein katselevani vanhoja ihmisiä, heitä elämän ehtoopuolella, jotka kulkevat keppien ja rollaattorien kanssa. Heitä, joiden selkä on painunut köyryyn ja jokainen askel vaatii oman ponnistelunsa. Olen miettinyt monta kertaa, etten halua tulla vanhaksi! En halua elää niin vanhaksi, ettei jalka nouse, etten voi hypätä aidan yli, etten voi laittaa rullaluistimia jalkaani ja antaa mennä.

Sitten muistan oman isoäitini. Hän täytti tovi sitten 88 vuotta. Ja on yhä mitä parhaimmassa kunnossa, niin mieleltään kuin fyysisestikin. Haluan vanheta kuin isoäitini. Luultavasti geeneillä on sen verran sanottavanaan, että se voisi jopa olla mahdollista. Ei sillä että se olisi maailman tärkein asia, mutta nostaahan se omaa elämänlaatua!

Se vaatii tietenkin sen, että pidän itsestäni huolen. Olen jo kauan sitten muuttanut ruokavalioni sellaiseksi, että pysyn normaalihoikkana enkä liho, kuten geenini toiselta puolen sukuani yrittävät puskea. Fyysinen kuntoni on aina ollut pienellä vaivalla ainakin kohtuullinen, mutta nyt, nyt totesin kahden vuoden tanssitauon jälkeen, että tanssimaan tarvii taas päästä. Syksyllä sitten taas, Broadway ja Wanha Hirwi kutsuu!

Mielikin on tietenkin syytä pitää virkeänä. En sinänsä usko, että sen suhteen on isompia ongelmia; SharePoint kyllä pitää huolen, ettei mieli pääse sammaloitumaan 😉 Synttäripäivä kuluikin kyseisen SharePointin parissa, kuten kutakuinkin jokainen muukin työpäiväni. Niin, ja Facebook-onnitteluita likettäessä! Ei sitä vaan ennen naamakirjaa saanut tällaista määrää onnitteluita 😀

Niin, se ikä. Se on jännä juttu, kun se on oikeastaan kovinkin suhteellinen. Esiteineilleni olen ihan antiikkia. Ihan niinkuin oma äitini aikoinaan tämän ikäisenä. Ja nyt kun mietin itseäni, en edelleenkään kykene mieltämään itseäni yhtä vanhaksi kuin äitini oli silloin kun hänellä oli mittarissa sama melkein-nelkyt. Olen nuori! Mutta minulla on hopeisia raitoja juurikasvussani.

Ikä ei itsessään ole merkityksellinen, mutta se että on vuosia mittarissa, tarkoittaa useimmiten että on ehtinyt kokea elämässään enemmän. Ei se itsessään tuo enempää viisautta, mutta jos kokemastaan oppii, tuo se mukanaan elämänviisautta. Pikkuhiljaa väittäisin itsellenikin sellaista karttuneen, edes vähän. Ainakin elämäni on ollut varsin värikäs 🙂 En enää edes haluaisi olla teini, en edes 25v. Minun on varsin hyvä olla juuri nyt, elämänkokemukseni kanssa.

Ikä on lopultakin korvien välissä. Ei niillä numeroilla niin väliä, kunhan on oma itsensä. Isoäitinikin monesti toteaa, ettei taida ollenkaan käyttäytyä ikänsä edellyttämällä tavalla. En minäkään, vaikken taida edes oikein aina tietää, mitä tämä ikä muka edellyttää 😀 Olen minä. Olen mikä olen.

Ja olen onnellinen tässä missä olen, tällaisena kuin olen 🙂 Se kai se on pääasia! Laitettiin miehen kanssa minulle synttäri-illallinen – minä lämmitin alkuruuaksi tomaattikeittoa ja leikkasin jälkkäriksi palat mutakakkua ja lusikoin vadelmaa päälle, mies grillasi (minun kasaamiani) kasvis- ja jättikatkarapuvartaita – ja siinä illallista nauttiessamme nostin Pinot Grigio -lasini: “malja sille että olen kolkyt-jotain ja onnellinen!”

 

Viime viikolla yhdessä Lync-palaverissa yksi osallistujista totesi linjoille tultuaan: “Kuulostaa ihan siltä kuin joku teistä olisi jossain viidakossa.” “Se olen minä. Tosin en viidakossa, ihan Helsingin linnut laulaa. Mä olen ihan pihalla,” vastasin. “Hyvä ettei sentään vielä päässä surise noin pahasti,” vitsaili toinen – projekti on ollut melko haastava. Sanoin voivani toki mennä sisällekin, mutta ketään ei kuulemma viserrys haitannut.

Silloin kun lumet alkoivat sulaa ja oli ensimmäiset hienot kevätpäivät, kaikkialla ihmiset kömpivät ulos luolistaan pihoilleen, tekemään kuka mitäkin pihahommaa. Mutta sen jälkeen tuntuu melkein kuin olisimme ainoat naapuruston piha-asukit. Juuri ketään muita ei näy eikä kuulu pihoillaan kuin harvoin. Ovi saattaa olla auki jonkin aikaa päivällä.

Me ehkä ollaan vähän outoja siis, eletään keskellä kaupunkia kuin mökkiläiset. Sillä kyllähän ihmiset mökeillään viettää aikaa ulkona ja syö pihalla ja muuta.Tai ehkä me vaan ollaan naapuruston ainoat – paria lähinaapuria lukuunottamatta – jotka ei ole siellä mökillä vaan stadissa.

Mene ja tiedä, mutta me otetaan pihasta kaikki irti, tällaisilla kesäsäillä. Ei tässä terassilla toki palella viitsi; tänään oli vilpoisampi aamupäivä, joten oli meilläkin ovi kiinni ulkona aamuauringossa nautitun aamupalan jälkeen aina puolille päivin saakka. Mutta kun on kesälämmin ja helle ollaan pihalla melkein koko ajan. Ja vähän viileämmälläkin paljon. Koko pitkän talven edestä.

Oleskellaan, syödään, laitetaan ruokakin ulkona sen minkä voidaan. Oma piha ❤ Viime viikolla yhtenä iltana otettiin Food of the Greek Islands keittokirja ulos ja tein meille aubergine-salaattia pihapöydän samaan tapaan kuin viime kesänä tehtiin sitä samaa Tinoksella ystävien kanssa. Eilen perkasin kuhan tuossa pihalla, minkä jälkeen mies grillasi sen.

Eilen lähdettiin sen verran liikkeelle, että käytiin parilla kirpparilla (ja ostamassa se kuha). Ensisijaisesti etsimässä paria viiden litran lasipulloa, joissa voi valmistaa omaa siideriä. Sellaisetkin löytyi, mutta myös mm. kiva pieni keraaminen purkki, vanha neljän litran lasipullo korissa (viinille) ja iso saviruukku yrteille (tai kukille, mutta me nyt suositaan hyötyviljelyä).

Niinpä eilen laitettiin yksi setti siideriä käymään, ja hienosti se tuolla pulputtaa 🙂 Ja tänään istuttelin persiljaa ja rucolaa saviruukkuun, ja kokeillinpa siirtää myös yhden oreganoruukun siihen, mutta se ei ihan toimi. Toivottavasti oregano siitä huolimatta jaksaa jatkaa kasvamistaan.

Tänään myös viimein kävin kunnolla salaattipenkin kimppuun. Sieltä löytyi kuin löytyikin salaattirivit kaikkien rikkaruohojen alta. Rucola vähän heikommin kuin muut, siksikin istuttelin sitä lisää ruukkuun. Jonkin verran katoa on käynyt penkissä kaikkiaan. Liekö etanat syöneet alta päin vai linnut popsineet siemenet pinnalta?

Olen todennut tässä viime viikkojen aikana, ja eilen jotenkin erityisesti kun kirpparin ulkopuolella seisoskeltiin auringossa ja otin hetkeksi sandaalit pois jaloista, että kyllä täälläkin voi tuntea edes pienen palan sitä sielun vapautta, jonka ensimmäistä kertaa koin Tinoksella. Vähäsen se riippuu säästä, mutta näillä kesäsäilä, jopa töistä huolimatta (kun voin tehdä töitä omalla pihalla), ei ole ihan niin kahlittu olo.

Tosin toki täällä elämä on vähän erilaista kuin Kreikassa, kesäkuumallakin. Ihmiset ympärillä haluavat näkösuojat ympärilleen ja menevät nukkumaan aikaisemmin kuin me – Kreikassa me ollaan aikaisia eläjiä kun mennään jo puolilta öin nukkumaan, täällä myöhäisiä, kun haluttaisiin kuunnella musiikkia pihalla vielä kymmenen-yhdentoista aikaan…

Minusta olisi mukavaa tehdä ruokaa ja viettää iltaa yhdessä naapureiden kanssa, elää vähän yhteisöllisemmin. Se ehkä vaatisi monen vuoden naapuruuden täällä, pitkällisen ystävyyden tapahtuakseen. Me suomalaiset ollaan yleisesti niin paljon yksityisempää porukkaa. Tunnen itseni välillä vähän erilaiseksi.

Mutta sillä mennään mitä on. Näinkin on elämänlaatu monin verroin parempaa kuin mitä se oli kerrostalossa. Uskomatonta, että 8 vuotta sitten vastustelin rivitaloon muuttamista, elämäni siihen asti kerrostalossa asuneena! Enää en vapaaehtoisesti vaihtaisi!

 

Tai läsnätyötähän se kai, uusimman trendisanan mukaan. Ihan sama minulle, töitä kotona, ei toimistolla, joka tapauksessa. Onneksi on Lync. Ja onneksi se tänäänkin lopulta tokeni, vaikka aamulla yritti kovasti sanoa, ettei saa palvelimeen yhteyttä. Koneen buutti auttoi siihen vaivaan, tällä kertaa.

Sitä ennen kuitenkin, kunhan olin joskus vähän ennen kahdeksaa saanut itseni sängystä ylös ja portaita alas, avasin oven ulos takapihalle, kauniiseen aurinkoiseen aamuun. Lämpöä oli jo parikymmentä astetta varjossakin, enteillen iltapäivän 29 astetta. Laitoin meille freddot ja kahvilasi kädessä käyskentelin katsastamassa, mitä pienelle puutarhallemme tänä aamuna kuului.

Tomaatti puskee lisää hedelmää, munakoiso on avannut ensimmäisen kukkansa, pavut, basilika, kesäkurpitsat, pinaatit, salaatti, tilli ja niin eespäin, kaikki, kasvaa ihan silmissä. Salaattipenkki töyräällä kaipaa yhä kitkemistä. Luultavasti teen sen homman lauantaina kun on koko päivä aikaa erotella rikkaruohoja nyt jo kohtuullisesti erottuvista erilaisista salaateista.

Puutarhakierroksen jälkeen otin läppärin ulos pihapöydälle aurinkovarjon alle ja ryhdyin käymään läpi sähköposteja ja aloittelemaan muita päivän hommia. Mies toi pari kippoa ja purkin kreikkalaista jugurttia ja laitoin itselleni aamupalaksi jugurttia hunajalla ja kanelilla.

Aurinko oli vielä koivujen takana ja pilviäkin alkoi kertyä. Mutta ilma oli riittävän lämmin istua siinä pöydän ääressä pellavahousuissa ja teepaidassa, jugurttia ja semi-freddoa nautiskellen, töitä tehden.

Tytöt heräilivät yksi kerrallaan ja nousivat vuoteistaan aamutouhuihin. Yhteentoista mennessä olin saatellut esikoiseni matkaan isäni ja isoäitini kanssa Lappeenrantaa ja Viipuria katselemaan, ja tosikoinen ja keskimmäinenkin sulkivat teeveet ja läppärit ja tulivat ulos pelaamaan splash ballia.

Siinä vaiheessa katsoin viisaimmaksi siirtyä pois pöydän äärestä – “splash ball nurmikko” on ihan sen vieressä. Pilvet olivat haihtuneet kuuman auringon tieltä, joten vaihdoin pellavan biksuihin ja laitoin itselleni mukavan paikan aurinkoon, aurinkotuoliin löhöasentoon. Siinä oli hyvä tehdä töitä, siitä oli mukava seurailla tyttöjen touhuja pihamaalla, turvallisen etäisyyden päässä kaikista vesileikeistä 😉

Puolilta päivin mies avasi grillin ja laittoi bratwursteja, nakkeja ja mustaa makkaraa paistumaan sillä välin kun minä tein salaatin. Odotan niin että pääsen poimimaan kurkut, paprikat ja tomaatitkin omasta maasta! nyt vasta salaatinlehdet löytyy pihapuurtarhasta.

Rohkeana tyttönä maistoin Grill Basil Gardenin grillimaisterin tarjoilemaa mustaa makkaraa, vaikka aina olen todennut, ettei se ole tätä stadilaistyttöä varten, se. Mutta Tapolan “maksalaatikko makkarankuoressa” yllätti ja suorastaan tykkäsin siitä, puolukkahillon kanssa. Hämmentävää!

Lounaan jälkeen kävin taas töiden kimppuun auringon paahteessa. Välillä oli pakko käydä koneen kanssa istumassa hetki sisällä viileässä (siellä on kai vain n. 26 astetta), ja kävelinpä kerran ihan alakertaan saakka. Ironista kyllä, sauna on yksi meidän talon viileimmistä paikoista tällä hetkellä 😉

Siellä saunassa meillä on vadelmaviini käymässä, jo seitsemättä päivää. Illalla siirretään se uuteen astiaan, otetaan kaikki vadelma- ja rusinarääppeet pois, lisätään vettä ja sokeria ja sitten se saa käydä vielä kymmenisen päivää. Juhannukseksi on siis ihan omat vadelmaviinit tuloillaan. Toivottavasti se on hyvää!

Eilispäivän vietin toimistolla. Maanantain kotipäivän jälkeen mietin, että lienee parempi mennä toimistolle, sillä kotosalla mieli paloi jatkuvasti pihalle, missä muu perhe teki kaikenlaista pihapuuhaa. Minäkin silloin osallistuin sen verran, että käytin lounastaukoni nurmikon siistimiseen. Mutta eilen toimiston viileydessä tuumin, että sittenkin olen mieluummin kotona – etenkin kun voinhan tosiaankin ottaa koneen ulos vaikka koko päiväksi!

Myös tyttäret on viimein tänään oivaltaneet, että piha on myös olohuone, ei vain ulkopelejä, auringonpalvontaa ja grillausta varten. Keskimmäinen otti paperia ja kyniä siihen pöydän ääreen, mutta lopulta päätyi taiteilemaan kynsiään. Ja pienen sisätauon (ON kuuma! kreikkalaisetkin on siestansa sisällä) jälkeen pöydästä tuli varsinainen kynsistudio, kun keskimmäinen taiteili tosikoisellekin komeat kynnet!

Toivottavasti kesä jatkuu tällaisena! Viimeisin sääennuste taitaa kuitenkin kertoa, että viikonloppuna painuisi taas päivälämmöt kahdenkympin alle, ja sateitakin olisi luvassa. Niin, Juhannushan se lähestyy 😉