Pari päivää sitten Maaret Kallio kirjoitti Hesarin Lujasti lempeä -kolumnissaan luksusnarinasta. Huomaan kyllä syyllistyväni siihen itsekin. Vaikka onkin hyvä muistaa, että maailmassa on isompiakin huolia, ei se poista omiani tai tee niistä vähempiarvoisia. Ne ovat minun huoliani ja murheitani ja siksi minulle tärkeämpiä kuin muiden huolet. Ehkä elämä on hirveän hyvin, jos huoletkin ovat arkisia ja pieniä, mutta pitääkö siitä kantaa huonoa omaatuntoa, vain koska kaikilla ei niin ole?

Elämäni on enimmäkseen hirveän hyvää. Päivät soljuvat enimmäkseen työn ja perheen suhteellisen hyvässä tasapainossa ja vaikka nuorimmaisen teinin kanssa vääntö onkin vaativampaa kuin kahden vanhemman kanssa yhteensä, on tosikoinenkin kuitenkin oikein hyvä nuori ja paljon helpompi kuin moni muu. Silti pienetkin vastoinkäymiset saavat kiukun nousemaan ja ärsytyksen vellomaan. Kun saappaseen menee lunta (hemmetin hemmetti, pakkoko sen oli kasaantua juuri minun autoani vasten!), kun eksän kanssa tulee riitaa (onko sen pakko olla niin itsepäinen!), kun saunan patteri vuotaa ja suunnitelmani menevät myttyyn, koska patteri pitää korjata.

Pari viikkoa sitten oli Helsingissä ensimmäiset “kunnon” pakkaset. Olisiko täällä ollut jopa -7 astetta. Mies huomasin saunan lauteiden alla patterin, joka ei ollut päällä ja arveli, että saunakin lämpenisi lämpimämmäksi, jos se olisi lähtökohtaisestikin lämpimämpi. Saunassa oli nimittäin aika pahuksen kylmä. Mies siis väänsi patterin päälle. Ei se tosin siitä miksikään lämmennyt, mutta senhän me huomasimme vasta myöhemmin.

Viime viikolla taloyhtiön edustaja lähetti kaikille asunnoille sähköpostiviestin, että talon lämmitysjärjestelmässä on ilmennyt hämmentävää paineen laskua. Hän kehotti kaikkia tarkkailemaan pattereita; josko jossain vaikka on vuoto. Olin huomannut saunamme lattiassa märän läntin pari kertaa sinne mennessäni, mutta rehellisesti sanoen, luulin toisen koiran käyneen siellä tarpeillaan. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta.

Tiistaina läntti oli siellä jälleen ja jotenkin vähän liian iso, joten aloin tutkia saunan patteria oikein fikkarin kanssa ja huomasin, että sehän tiputtelee siellä vettä jatkuvalla syötöllä, pirulauta! Yritin vääntää termostaatin kiinni, mutta auki väännössä rikkoutunut vanha tiiviste hajosi lopullisesti minun sitä vääntäessäni, ja vesi alkoi valua ihan norona sieltä venttiilistä. Siitäkös sain sätkyn ja soitin miehelle töihin ja lähdin etsimään naapuria apuun, kun en tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä.

Naapurin vanha setä – jonka tytär kävi meillä, tai siis täällä isovanhemmillani, joulupukkina joskus kultaisella 80-luvulla – tuli katsomaan tilannetta ja soitti huoltoyhtiöön. Iltapäivän puolella huoltomies tuli katsomaan tilannetta. Kävi siinä isännöitsijäkin välillä patteria pällistelemässä. Muissa asunnoissahan ei moista saunapatteria edes ole. Siksi se kai oli jäänyt putkiremontissa huomaamattaja venttiili vaihtamatta. Samalla totesivat, että sama muuten koskee kylppärin puolella olevaa patteria.

Huoltomies ilmoitti tulevansa seuraavana aamuna kahdeksalta vaihtamaan venttiilit pattereihin. “Ei siinä kauan mene, mutta sen jälkeen pitää vielä ilmata kaikki patterit.” Kuvittelin jotenkin pääseväni lähtemään toimistolle kymmenen aikaan tai jotain, sillä olin suunnitellut tapaavani vanhaa kaveria, joka aloitti meillä töissä maanantaina. Aamun mittaan kävi kuitenkin varsin selväksi, että se suunnitelma sai jäädä.

Huoltomiehet tulivat kyllä kahdeksan aikaan, mutta ähräsivät meidän pattereiden kimpussa puoli yhteentoista, jolloin ilmoittivat lähtevänsä syömään ja tulevansa takaisin sen jälkeen. Saunan patteri poistettiin kokonaan ja venttiili suljettiin, kylppärin patterista vaihdettiin termostaatti ja venttiili, mutta se on sentään taas paikallaan. Miesten työkalut jäivät levälleen kylppäriin.

Siinä vaiheessa minua otti pannuun ja rankasti. Olin jopa miehelle vihainen siitä, että hän vaan lähti töihin ja jätti minut kotiin päivystämään huoltomiehiä ja isännöistijää ja naapurinsetää ja keitä nyt kaikkia, joita lopulta päivän mittaan meillä ramppasi. Järki kyllä kertoi, että miehen oli aika paljon pakompi mennä toimistolle kuin minun. Tunneperäinen kiukku vaan ei ole rationaalista.

Huoltomiehet palasivat lounaaltaan ilmaamaan kaikkien asuntojen patterit. Isännöitsijä kävi tarkastamassa työn jäljen ja kertomassa, mitä tästä eteenpäin. Nimittäin vuotava patteri menee taloyhtiön vakuutuksen piikkiin, mutta sen selvityksiin kuuluu kosteusmittaukset ja muut, jotta nähdään onko korjattavia vaurioita. Tavallaan en jaksa uskoa, että tuosta tiputtelusta nyt olisi kummempia tapahtunut, mutta ei sitä koskaan tiedä. Torstaina vakuutusyhtiöstä soitettiin ja maanantaina tiedämme lisää, kun tulevat mittailemaan.

Tässä on ihan pieni pelko persuksissa, että sieltä löytyy kosteutta ja sauna pitää repiä auki. Toisaalta, olisi kiva repiä joka tapauksessa koko pesuhuone auki ja laittaa kunnolliset kosteuseristykset ja lattialämmitys sinne. Toisaalta en millään jaksaisi elää SEN remontin keskellä. Missä pestään pyykki? Missä käydään suihkussa? Ahdistava ajatuskin!

Näistä first world -ongelmistani tulikin mieleeni viime sunnuntai, jolloin tuosta meiltä vähän matkan päästä katkesi vesiputki, joka tulvi kadulle oikein urakalla. Sen korjaukset kestivät koko päivän ja pitkälle yöhön. Sinä aikana ei koko naapurustossa ollut vettä – paitsi meillä, sillä sattumoisin olemme tismalleen kadun puolivälissä, joten talomme on kytkettynä juuri siihen vesipostiin, joka kadulla avattiin vesipisteeksi. Pitkin päivää ja iltaa katselimme, kun ihmiset hakivat vettä ämpäreillä (btw! siinä oli ilmaisia ämpäreitä jaossa!) ja muilla välineillä.

Niin on meillä asiat hyvin täällä, että pienikin inconvenience aiheuttaa hirveän vitutuksen. Jos vesikatkot olisivat jokapäiväistä leipää, jos talossa ei juoksevaa vettä olisikaan, jos eläisimme edes sadan vuoden takaisissa oloissa, olisivat valitustemme aiheet vähän erilaisia. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Minulle tuo saunan patteri oli muistutus siitä, että elämä on täynnä ylläreitä. Välillä hyviä, välillä pahoja.

“In the new airport security protocols, ______ is now prohibited on flights.” “Grandma.” Voi mummo, minkä teit!

Edessäni oli mehevä chorizo-pizza ja lasillinen kokista. Ikkunan takana hämärällä terassilla palju täyttyi puutarhaletkulla hitaasti mutta varmasti. Terassin kaiteen takaa saattoi juuri ja juuri erottaa laiturin. Laiturin takana pimeänä ammottava tyhjyys. Esikoinen oli juuri lukenut ensimmäisen kortin Cards Against Humanityn mustasta pakasta ja me tosikoisen kanssa olimme lyöneet valkoiset kortit pöytään. Tosikoisen mummo vei pisteen kotiin.

Oli lauantai-ilta, eikä ollut vielä kulunut tuntiakaan siitä, kun ajoimme meidän firman mökin pihaan. Tottuneina mökkeilijöinä teinit ryhtyivät heti hommiin ohjeideni mukaan – tuolla firman mökillä olimme kaikki ensimmäistä kertaa. Kannoimme laukut sisälle. Esikoinen löysi päävesihanan, minä painelin valoja päälle (iPadistä) ja laitoin uunin lämpiämään, ja tosikoinen purki kauppakassin jääkaappiin.

Agendallamme heti ensimmäisenä taloksi asettumisen jälkeen oli saada palju täyttymään ja lämpiämään. Minun mennessäni terassille sitä ihmettelemään, teinit tekivät tupatarkastuksen mökin pelivalikoimaan. GTA, StarWarsia sekä pleikalle että xBoxille, Guitar Heroa ja mitähän siellä oli. Etsin puutarhaletkun kylpyhuoneesta ja vedin toisen pään paljuun, kytkin toisen kylppärin hanaan.

Teinit vaelsivat ulos kysymään, mitä seuraavaksi. Sanoin, että pitäisi paljun lämmityshomma katsastaa ja etsiä polttopuita puuvajasta. “Entäs pizzat? Mulla on nälkä,” kysyi aina nälkäinen tosikoinen, joka tosin ei ollut yhtä Espresso Housen frapinoa enempää vielä syönytkään – meillä oli ollut vähän kiireinen päivä luistinten oston ja mökin avainten haun ja minkä nyt kaiken kanssa ennen kuin päästiin ajamaan mökille. “Mene sinä paistamaan pizzat. Löytänet sieltä jostain leivinpaperia ja uunipeltejä.

Tutkimme esikoisen kanssa paljun kamiinaa ja löysimme puita vajasta ja kannoimme niitä vähän kamiinan viereen. Totesimme kuitenkin paljun täyttämisen kestävän vielä sen verran kauan, ettei ollut oikein mieltä kantaa enempiä puita sinne lumisateeseen odottamaan, joten palasimme sisälle, missä leijui jo pizzan tuoksu ilmassa.

Esikoinen oli pleikkapelejä tsekkailessaan bongannut pelien seasta myös Cards Against Humanity -boxin ja kysynyt, voitaisiinko pelata sitä siinä illalla. Olin siitä lukenut ja kuullut, tosikoinen ei sitäkään, mutta “Party game for horrible people” kuulosti vähintäänkin lupaavalta meidän angstiselle joukkiollemme. Niinpä siinä pizzojamme mutustellessamme ja paljun täyttymistä ja lopulta lämpeämistä odotellessamme pelasimme erän jos toisenkin mummoa eikun siis kortteja ihmisyyttä vastaan.

Olen ihan ihastunut tuohon peliin! Minua ei ole vuosiin kiinnostanut mikään seurapelaaminen (sain siitä tarpeekseni, erhm, jossain vaiheessa elämääni), mutta tuo oli hauskaa! Toinen, mitä jopa tykkään pelata (muttei olla vissiin yhtä kertaa enempää jostain syystä pelattu) on esikoisen viime jouluna saama korttipeli Love Letter. Hmm, aika erilaiset pelit.

Paljun alkaessa olla mukamas lämpiämään päin laitoin saunan päälle. Tuo meidän firman mökki on sellainen hi-tec paikka, että oksat pois ja silleen; vain espressokone puuttuu. Saunanlämmityspaneeli on olohuoneen seinässä ja vaikka olen sellaista käyttänyt ennenkin (hei! meillä oli sellainen jo vuonna 2008, kun rakennettiin eksän kanssa taloa!), oli tuo paneeli jotenkin hämmentävä. Luin ohjeita ja luulin saaneeni saunan lämpiämään, mutta puolen tunnin päästä oli paneelista valot sammuneet ja sauna kylmä.

Ei se mitään, sillä paljunkin vesi oli yhä vain 25 asteista. Yritin uudelleen, paremmalla onnella ja mustien korttien pinomme loputtua menimme saunaan, todettuamme ensin pelanneemme liki tasapelin: esikoinen voitti tosikoisen ehkä kahdella kortilla ja tosikoinen minut ehkä kahdella. Eihän me edes mistään voitoista pelattu, vaan koska meillä oli hauskaa. Grandma, White people, Nazis ja mitä näitä nyt on.

Sauna oli kuin olikin kuuma, löyly suorastaan vähän ärhäkkä ja kun himosaunojamme tosikoinen heitti löylyä, anelimme esikoisen kanssa armoa lävistyskorujen polttaessa korvia ja naamaa. “Ei sunkaan pitäs ihan hurjana nyt saunoa, kun sulla on toi vain viikon vanha nenäkoru,” esikoinen yritti tosikoiselle sanoa. Se ei tosikoista kamalasti hetkauttanut.

Palju sen sijaan ei vieläkään ollut kuuma, joten vedimme vaatetta päälle uudestaan ja teinit ajelivat GTA:ta puolisentoista tuntia minun lukiessani ja käydessäni tarkkailemassa niin paljun lämpötilaa kuin kamiinan puutilannetta. Lopulta kymmenen aikaan pääsimme viimein paljuun. Saunakin oli vielä lämmin. Reilun tunnin paljuilun ja saunomisen jälkeen palasimme sisään. Peitin paljun siinä toivossa, että se olisi vielä aamulla lämmin.

Heräsin yhdeksän aikaan aamulla metsänreunan järven takana hohtaessa punaisena ja oranssina auringon ollessa vielä niukun naukin horisontin alapuolella. Tassuttelin alakertaan keittämään kahvia – mikä ei espressokoneeseen tottuneelta käynytkään ihan niin vaan sillä MoccaMasterilla – ja tarkistamaan paljun tilaa. Kahvin tippuessa (tippalukon läpi, sillä en tajunnut/muistanut sitä MoccaMasterin manuaalista versiota) kävelin terassille ja kurkistin paljun kannen alle. Mittari näytti yhä 42 astetta!

Palasin sisälle kaatamaan itselleni kahvia ja herättämään teinejä. “Palju on vielä kuuma, tulkaa aamupaljuun!” “Hei, siellä on hieno aamunsarastus! Aika herätä!” “Paljo kello on?!” “Tulee kymmenen. Mä menen nyt paljuun kahvimukini kanssa.” “Aarngh…” “Mitä nyt?” “Verho… valo…” Vaihdoin simmarit päälleni ja menin paljuun, kahvimukini höyrytessä kilpaa paljun kanssa. Tosikoinen tuli vain viitisen minuuttia minun jälkeeni, mutta esikoinen ei jaksanut innostua.

Istuimme (tai no, tosikoisen kanssa istumisesta ei voi varsin puhua, sillä hän kieppuu ja voimistelee ja uiskentelee) paljussa noin tunnin verran. Vesi alkoi pohjalta jo jäähtyä, mutta pinnassa lämpötila sinnitteli yhä 38 asteessa. Oli kuitenkin aika mennä sisälle syömään aamupalaa. Tosikoinen pelaili vielä xBoxilla StarWarsia minun lukiessani ja vähän kerrassaan siivoillessani jälkiämme. Paljun tyhjennystä, tossujen laittoa kuivumaan, tiskikoneen pyöritystä sun muuta, kunnes kolmen aikaan lähdimme ajamaan mökiltä kohti Ypäjää, minne esikoinen oli palaamassa opintojensa pariin.