The SharePoint Conference, the reason for me to be here in the first place, started today. Have to say that even though the best part of the day is spent inside the air conditioned convention center, it is so awesome to be able to step outside to a warm sunny day on breaks, instead of rain and cold. And go out in the evening without needing coats etc. Even today when it’s a bit more windy than during the weekend, it’s warm. And the sun is nicely hot. I love it. I could so do without the cold and the dark and the snow and whatnot. Summer ❤

On saturday we went to a mall in Glendale to do some shopping. I found a gorgeous pair of boots for myself and some stuff for the kids. After shopping, we drove to Santa Monica beach, walked the shoreline to the pier and back to the car, stopping for a moment to wach the hunks at the muscle beach, as the sun started to set over the beach. And then drove back to the hotel in such heavy traffic that it’s just unbelievable! I mean, there’s four to five lanes going each direction and they were packed and jammed on a saturday evening. The guys said it took us like two hours to get back to the hotel. I wouldn’t know, I fell asleep in the car on the way.

Later in the evening we went to Ruth’s Chris Steak House for dinner. I was contemplating on a T-bone, but guessed it would be way beyond my capability of eating all of it, so settled on a rare petite filet with some asparagus. Even that was almost too much. But it was heavenly delicious! Best steak in a while. I do think though that eg. those ostrich steaks we fried at home sometime last spring came quite close if not even. Anyway, it was a fabulous dinner with nice red wine and a strawberry daiquiri for dessert.

Sunday morning we got up and moving relatively early. We had some breakfast at the hotel and had the waiters rolling their eyes when we didn’t care for any pancakes and omelets and whatnot; the buffet in itself was plenty! By 10am we were in the car, picked up a friend from the neighboring hotel, and started off to the desert. We took the highway over the mountains to Barstow, had lunch there and continued to Big Bear Lake through the Mojave desert. All those trailers and shackles and age-old RV’s there, in the middle of nowhere! Even the desert isn’t completely deserted there.

The desert gave way to lush greenery when we started the ascend to the mountains and the San Bernardino National Park where Big Bear Lake is. We stopped for some coffee at Big Bear Starbucks, then continued to drive over the mountains back toward LA. According to the signs along the way, we were somewhere over 7000 feet at the highest, that would be somewhere over 2000 meters above the sea level. The mountains were steep and the scenery just awesome! Amazing how many different landscapes you can find here within an approximately 250km radius. From beach to the flat desert to the steep mountains.

Back in Anaheim we went for a light dinner and a couple drinks and back to the hotel rooms quite early. It wasn’t yet 10pm when I closed my eyes, securing a good 9 hours of sleep before the first conference day. Tonight the plan is pretty much the same, an easy dinner and a few drinks, but no late night partying tonight. That’s on tomorrow’s agenda, what with the attendee party at Disneyland!

[Pics from the trip]

Woke up after only three hours of sleep. I tried to fall back asleep, but only succeeded half way. My body seemed to sleep, but my brain didn’t; I lay in bed listening to the even breathing, my own, wondering if this was the way my laptop felt when I put it to sleep when in truth it didn’t and sort of overheated instead. For two hours I tried, then finally gave up on sleep. After all, it was 5:30PM back home, not at all time to sleep (um, yet…). Damn jetlag!

They say everything is bigger in the States. I had yet to see for my own eyes, since this is my first trip to this continent. And yes. Everything is. Starting with the airports with their shuttles and such, and coffee mugs and wheelchairs (I saw more wheelchairs at the Chicago O’Hare airport than on any airport ever before) and ending with, say, our car and the hotel rooms. Seriously! I have two king? queen? jack? -whatever-double-sized beds in my room! For me, myself and I and my ego. Maybe we all fit 😉 And the car? Ok, can thank my colleague for that, but hey, a Yukon XL GMC for the three of us traveling together!

We started our journey yesterday; around 11 in the morning we went to the airport at Helsinki. Or Vantaa of course, but anyhow. I changed some cash, we answered all those questions, checked in and went through security. And decided to have a bottle of champagne for the four of us (as we encountered a friend of my colleague on the way there). So strawberries and champagne it was, but as we were about to go have a bite of something real before the 9,5h flight, we were already summoned to the gate. So off we went, through another security check, I got some water and m&m’s and roasted nuts from the taxfree, and then to the gate.

The nine hour flight, plus an hour or so of delay before takeoff, went surprisingly fast. The airplane was a stingy one to be flying such long over the Atlantic flights, if you ask me, but despite being a bit crammed, I managed to survive the first flight without major pain, or ass or legs or anything (including my head, unfortunately) falling asleep. Approaching Chicago we circled over Lake Michigan for a good while before being allowed to land. And yes, as I already knew, even the lakes are bigger in the U.S. And the surface was like the underside of aluminum foil, glistening in matt silver. What’s with that? Otherwise the nature was much like at home, forests of lush trees with flecks of foliage here and there. And the weather rainy.

At Chicago O’Hare we were faced with the immigration desks. I’m kinda glad I’ve already got my fingerprints back on my right hand (after burning the three forefingers at Tinos); the guy behind the desk didn’t exactly look like one I would have liked to start explaining why I lack prints on the other hand. Anyway, after grunting some questions anyway, of course, he stamped me forward and we went for our luggage. Another security check, baggage drop for the connecting flight to LA, air shuttle (on rails) to terminal 3 and we were good to have some dinner.

We ate some chinese and salad at the fast food area before proceeding to our gates. One of us was flying the 45min. later flight to LA than me and my colleague, except that as it turned out, our flight was late, and our companion made it to LA first. Slightly. By the time I was on that second plane, I was pretty damn tired. Our flight was already almost an hour late for boarding, and still we sat in the plane for what seemed like forever before the plane took off. I dozed off somewhere before the runway and missed take off completely, so when I woke up, startled by the irritating bursts of laughter that went on behind us for the whole four hours of flying, I was at first wondering why we still were just taxiing, like, wasn’t it supposed to be an airplane, not a bus?! Until I realized that we were, in fact, airborne, and almost half way into the flight.

That four hours was a pain, already. My butt was constantly asleep, I couldn’t find a good position, I fell in and out of sleep, irritated by that couple watching some comedy series on the row right behind us, and having no sense of courtesy or, I dunno, anything around them! I mean, it was the only sound besides the humming of the jet engines (which I at some point of drousiness thought had gone out and was building a panic attack until I swallowed and noticed that it was simply my ears had been clogged) – the whole planefull of people was trying to sleep and those darn insensitive morons were laughing out loud like they were alone in their own living room. Yep, the nearly 20 hours of traveling at that point had worn out all tolerance.

In LA we got our luggage and stepped out to a lukewarm evening, the temperature still somewhere around 20C though it was past 10PM here. At home it was already dawn, so no wonder my brain kept telling me all the time it was morning and I was craving for some coffee. So when we got to the car rental, in a shuttle, I got a coffee from the Starbucks coffee machine and stepped out to the warm California evening to enjoy my morning, um, evening! coffee and a smoke while the guys took care of getting our huge-ass automobile. As soon as they figured out where the gear shift stick was (an auto-shift of course, but you still got to get it to reverse and drive from park 😉 ), we came driving to Anaheim. It was about midnight by that time, and the freeways were still teeming with cars.

While it did seem on the way here that the city (or its surroundings) never sleeps, the hotel Starbucks was in fact closed, so we asked the gal at the reception desk instructions to the nearest 7-Eleven. We were sort of hungry. Just around the corner, she said. But I guess we took a wrong turn at the corner, for we didn’t find the 7-Eleven. So we decided on the always-open Denny’s and had a late night “snack” (yep, the food is bigger here too…) there. I mean, it was just about lunch time back home!

And now it’s morning here, finally. Three hours was all the sleep my confused brain granted me. Now I’m sitting in my oversized bed, wiriting a longer story about a trip over the Atlantic than no one will ever care to read, and sipping water that costs 6 bucks per liter, for it was the only bottled water available (we need to find that 7-Eleven today and get some decently priced water). The sky’s clear outside and the temperature estimate for the day is around 30C. Not bad. Maybe I’ll take a shower, go to the Starbucks donwstairs for a coffee and take my camera for an initial walk while waiting for the guys to wake up too.

[Pics from the trip]

LIAMK, jonka arkea, elämää ja pyrkimystä löytää työpaikka taannoisen lomautuksen jälkeen, olen seuraillut jo pitkän aikaa, etten peräti alusta saakka, antoi blogilleni tunnustuksen:

KIITOS! Onhan se aina mukava tietää, että joku oikeasti tykkää lukea näitä juttujani.

Voisin antaa saman tunnustuksen takaisinkin, mutta LIAMK sai sen jo. Vaikka eipä kai se haittaa, saada moneen kertaan, joten ole hyvä LIAMK, mutta vapautan sinut tunnustuksen saamisen tuomista “velvoitteista” 😉 Samalla kun vapautan niistä itsenikin, sillä olen huono noudattamaan käskyjä 😛 Eli siis en jaa tätä eteenpäin kahdeksalle muulle, jo ihan siksi, että elämäni pyörii sellaista mylläkkää, etten edes ehdi seurata niin monta blogia.

Joten kiitän ja kumarran, LIAMKin ohella Sarppa, Tepu, Marika ja systeri olette ainoita joiden blogeja ehdin edes jollakin tasolla lukea ja kaikki tämän ansaitsisitte yhtä lailla, olkaa hyvät 🙂

Jos aloittaa asian positiiviselta puolelta, yksikään ihminen ei ole kuollut eikä loukkaantunut ja puolet hevosistakin on vielä sentään vahingoittumattomia. Silti se lohduttaa jotenkin laimeasti, kun puolet hevosista on palanut kuoliaiksi. Tuntuu pahalta, itkettää. Erityisen pahalta tuntuu ajatella tyttäreni surua – hänhän siellä ratsastaa, hänhän niitä hevosia ja poneja ensisijaisesti hoiti. Elämä jatkuu, tallin toiminta jatkuu tauon jälkeen. Mutta pahalta tuntuu tallin omistajien puolesta – juurihan eilen iloisesti rupateltiin siinä tallin ulkopuolella! Ja pahalta tuntuu kaikkien muiden tallilaisten puolesta. Miten sitä osaa tukea tytärtä oikein tämän käsittelyssä?

Jotenkin koko uutinen tuntui pahalta unelta. Eihän tällaista nyt tapahdu kuin kirjoissa ja elokuvissa! Ei tämä kuulu meidän elämään vaan johonkin pahaan, joka on vain saduissa! Uutiskuvan näkeminen, talli palaneena maan tasalle, iski kuin tikari. Kyllä, meidän talli on palanut. Kolme tai neljä tyttärenikin lempiponia mukanaan – ei sillä etteikö jokainen poneista olisi ollut yhtäläisen arvokas.

http://www.hs.fi/kotimaa/12+hevosta+kuollut+tallipalossa+Nurmij%C3%A4rvell%C3%A4/a1305545986827

Kovasti kovasti voimia kaikille joita tämä koskettaa!!!

Viikko alkoi esikoisen vanhempainvartilla, tai mikä se on, kolmikantakeskustelu? Ope, minä ja tytär kuitenkin ja vartti aikaa setviä miten koulussa menee. Ope kaiveli äikän ja matikan tasotestien tuloksia ja tytär istahti ilokseni syliini keskustelun ajaksi. Saatiin kulutettua vartista ehkä noin 8 minuuttia vähän väkiseltään, sillä opettaja totesi tyttöni koetulosten olevan luokan kärkitasoa ja tytön olevan muutenkin ahkera, aktiivinen ja tunnollinen oppilas, joka menestyy kaikissa aineissa tasaisen hyvin. Eikä minulla lisättävää, näin se kotonakin näyttäytyy. Mikäs siinä oli äidin hymyillessä 🙂 Keskiviikkona on vuorossa tosikoinen ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, ei tarvitse hymyn hyytyä silloinkaan.

Tein päivän töitä kotona ja lounasbreikilläni pyrähdin käväisemään Jumbossa. Syksy tuntuu kuluvan aika reissaavissa merkeissä; milloin Oulussa, milloin erilaisten ajomatkojen päässä kotoa, ja perjantaina lentokoneen nokka on kohti jenkkilää. Elämäni ensimmäistä reissua siihen maanosaan. California calling 😉 Ihanaan lämpöön! Disneylandiin! Niin, ja olisi siellä sitä SharePointiakin konferenssin muodossa pitkät päivät. Havahduin viikonloppuna siihen, että tarvitsen adapterin jos aion saada erinäisiin gadgetteihini virtaa silläkin puolella rapakon. Sellaisen siis hain tänään itselleni Jumbosta. Plus esikoiselle läjän sukkia. Mihin lie kaikki kadonneet taas. Sängyn alta olisi ehkä voinut löytää parin tai kaksi, sieltä yhdet “kadonneet” verkkaritkin tänään löytyivät.

Iltapäivästä aloin vihdoin “tuunata” tätä “uutta” duuniläppäriäni hieman. Johan tämä on ollut käytössä jonkun viikon, ja suurimmaksi osaksi ihan asennettua ja työkelpoimen, mutta muutama pieni juttu tässä on odottanut säätöä. Kaivoin netistä blogiartikkelin, jossa eräs samanlaisen läppärin omistaja luettelee vinon pinon ajureita, jotka tarvitaan erilaisten toiminnallisuuksien (kuten kosketusnäppäinten, tpm-sirun, ulkoisten kaiuttimien jne.) aktivoimiseksi. Ja erikseen vielä kaivoin sen yhden fixin, joka aktivoi Fn-näppäimen. Ihan oikeesti! Näinä hetkinä toivoisi että voisi tehdä työnsä omenalla. Mutta tiettävästi Visual Studiosta ei ole omppuversiota eikä SharePointiakaan voi hostata sillä. Joten minähän sitten asentelin.

Omenasta noin muutoin. Miesystäväni tykkää Applesta, koska se vaan toimii. Ja pakko myöntää, niin toimii. Ja onhan niissä monta coolia featurea! Kuten vaikkapa se mikäseonkaan sellainen kosketushiiri, jota voi MacBookin kanssa käyttää kosketusnäyttömäisesti, swipeaten ruutua sun muuta. Sellainen olisi aika pahuken kätsä esimerkiksi Windows kasin kanssa, kuten tänään totesin kun viimein sain aikaiseksi asennella sen Virtual Boxilleni. Mutta voikos kukaan enää valmistaa edes vastaavaa vaikkapa tähän Win8-käyttöön? Tuskin edes mitään vastaavaa ilman että Apple sues even their pants off!

Kaksi asiaa, joiden takia en tällä hetkellä käytä edes iPodiani (sen lisäksi että Creativessani on näyttö ja menu, joita ei iPod Shufflessa ole): 1) hypetys ja 2) patentit. Minulla ei koskaan ollut Leviksiä, edes silloin nuorena kun ne oli “must”. Minua otti päähän hypetys niiden ympärillä ja se että kaikilla oli Levikset ja jos ei ollut ei ollut cool. Olin mieluummin vähän individualisti kuin cool. Eikä lapsillani ollut koskaan Reimatecejä. Samasta syystä. Liika hypetys tai popularismi tai kansansuosio tai “tämä on se ainoa ja oikea”-mentaliteetti saa minut näkemään punaista ja kulkemaan toiseen suuntaan. Mihin vain toiseen suuntaan. Friscoihin. Travalleen. Androidiin. Kunhan ei siihen jota kaikki palvoo ajattelematta. Patenttiasiaan en viitsi tässä mennä. Sanottakoon vain etten ole patenttilakifani.

Ja entäs tuo naamakirja sitten. Jos nyt puidaan niin puidaan sitten kaikki. Yleisesti ottaen en ole mikään järin kriittinen muutosten suhteen – muutos on ainoa tie eteenpäin. Mutta rehellisesti sanoen naamakirjan viimeisin käyttismuutos sukettaa. Se Tickeri siinä oikeassa laidassa ärsyttää, jos sivu on yhtään pitempään auki. Ja pahuksen fese alkoi ilmoittaa sijaintini statuspäivitysteni yhteydessä ilman lupaani – ja teki sen vielä väärin sillä se jämähti Ouluun sen jälkeen kun kerroin olevani Oulun lentokentällä. Viikko sitten. Näytän kai minä siellä silti aika aktiivisesti olevan, mutta mielennurkassani keikkuu ajatus koko fb-tilini sulkemisesta. Vaan kun siinä on ne hyvätkin puolensa! Saa nähdä koska vaakakuppi keikahtaa, vai keikahtaako.

Nimittäin fesestä irrottautuminen aiheuttaisi eräänlaisen SoMe-erakoitumisen. En ole oikein vielä osannut päättää onko Google+ lintu vai kala vai ehkäpä matelija; se tuntuu vielä epämääräisemmältä kuin Facebook. Ja Twitterissä on niin paljon kohinaa että pää suhisee. SoMen, tai sanotaanko nyt vielä kuitenkin nimenomaan naamarikirjan, hyvä puoli kun on sen tuoma pseudo-sosiaalisuus mm. yksinäisiin kotityöpäiviin. Voi jakaa ajatuksia ja puhua puutaheinää ja lukea uutisvirtaa. Siis ihan oikeita uutisia. Niitä joita kaverit on poimineet – ja tietty jakaa omia poimintoja – ja Usarin, Hesarin, Slashdotin, Afterdawnin jne. virtoja. Onhan ne Twitterissäkin, mutta FB:llä on uudistuksesta huolimatta kivempi UI kuin missään tietämässäni Twitter-lukijassa.

Menipäs tämä nyt geekkeilyksi. Geek mikä geek. Mitähän minä oikein lauantaina geekkeilin kun edellä ruodittuun naamakirjaankin siitä piti mainita ja vieläpä hassusti, kiitos juuri sillä hetkellä tökkineen mobiilinäytön.  Kaipa minä säädin tuota Galaxy Tabiani. Toivottavasti tämä geek on jonain päivänä Greek. Tai todennäköisesti Greek geek 😛 Sillä mihinkäs sitä seepra raidoistaan…