Kuulee, ei kuule, kuulee…

Eli ei kuule. Tai siis oikea korva kuulee paremmin kuin hyvin, myös melkein kaikki äänet, jotka vasempaan korvaan syötetään kuulokkeen kautta, jollei peiteääni ole niin lujalla, että sattuu. Vasen korva ei kuule, kuin vähäsen 250-500 hertzin taajuuksia (luun kautta). Korvakirurgin mukaan tyypillinen tilanne, eikä se siitä muuksi muutu. Vaikka kuulohermo itsessään säilyikin paikallaan, on se välillisesti vaurioitunut eikä kuulo palaudu. Huimauksetkaan eivät kokonaan poistu, tuon pysyvän vaurion vuoksi.

Kello soi tänä aamuna 6:15. Vastahakoisesti nousin sängystä, keräsin tanssikamat kassiin ja laitoin itseni lähtövalmiiksi. Seistessäni jo eteisessä valmiina lähtemään, totesin kellon olevan vasta 6:30. Olisin hyvin voinut nukkua vartin pitempään, sillä bussi meni vasta 6:55. Tai siis, olisihan siitä mennyt siinä välissä montakin bussia, mutta niillä olisin ollut perillä aivan liian aikaisin.

Palasin keittiöön laittamaan koiran aamupalan valmiiksi. Siinä meni ehkä huikeat puoli minuuttia. Käynnistin kahvikoneen, vaikken cappucinoa ajatellutkaan siinä aamun aikaisessa tehdä. Otin tavallisen kahvin ja kaadoin maitoa perään – nopea juotava, kun maito jäähdyttää kahvin juontilämpimäksi. Kahvin juotuani kello oli melkein sen verran, että voisi alkaa hipsiä ulos, joten vedin kengät jalkaa, nahkarotsin päälle ja, katsoin ulos ikkunasta.

Siellä tuli räntää. Ihan sitä itseään. Se melkein jäi nurmikolle valkaisemaan maan, muttei ihan. Kirosin hiljaa mielessäni, kävin sanomassa tytöille heipat – kaikkien kellot olivat juuri soineet – ja astuin ulos märkään ja pahuksen kylmään bussia odottamaan. Ei tarvinnut odottaa kauan. Siihen aikaan aamusta bussi on vielä melko tyhjä, joten se tuli nopsaan.

Rautatieaseman läpi kulkiessani nappasin mukaani cappucinon tupla-espressolla. Ratikassa laskin sen hetkeksi viereiselle penkille saadakseni kaikki monet reppuni ja muut kassini lattialle – ja se kaatui. Olihan siinä onneksi kansi, mutta silti. Ratikka kurvasi hallille (tekninen vika), vaihdettiin ratikkaa, ja etsin turhaan roskista – milloin ratikoista on kadonneet kaikki roskikset? Muki putosi uuden ratikan lattialle. Not a good morning.

Pääsin kuulokeskukseen, olin ajoissakin ihan. Kansiotani ei vaan löytynyt vastaanotosta, ja lopulta tyttö tiskin takana osasi kertoa, että se löytyisi yläkerrasta “ilmoittaudu sinne, saat kansion, tule sitten sen kanssa tänne”. Varsinaista potilaan juoksuttamista, jos minulta kysytään. Sitä paitsi, menin tietenkin liian ylös yläkertaan, paikkaan jossa olin aiemminkin käynyt, ja siellä kerrottiin että paperini ovatkin kolmannessa paikassa, näiden kahden välissä. Eyeroll!

Sain paperini, palasin alakertaan ja istuin odottamaan. Kello oli himpun yli kasin juoksenneltuani siinä kerrosten väliä papereitani metsästämässä. Ja odotin. Ja odotin. Kello tuli puoli yhdeksän ja laitoin duuniin viestin, etten ehdi puoli kympin paltsuun kuten olin kuvitellut. Ja odotin. 8:40 annoin hiukan palautetta vastaanoton ihmisille. Minä herään kukonlaulun aikaan tullakseni kahdeksaksi vastaanotolle, odottamaan.

Varttia vaille yhdeksän pääsin viimein kuulotesteihin, joita kesti sen tunnin. Tasapainotestejä ei tällä käynnillä tehtykään, eikä sitten ehkä tehdäkään enää, ellei jotain outoa tapahdu. Onneksi ei. Kuulotestitkin jo aiheuttivat jostain syystä melkoisen huimauksen, jota sitten parhaani mukaan koitin häivyttää, jotta selviäsin tanssitunnista duunin jälkeen.

Korvakirurgi tuli tavattua sitten hivenen myöhemmin, kahviokeikan jälkeen, ja niin Silmä- ja korvatautien poli pesi kätensä tapauksestani. Parin viikon päästä tapaan neurokirurgini, sitten selvinnee millaisella aikataululla meinaavat monitoroida päähäni jäänyttä kasvainsiivua. Vähän meinasi tulla sellainen luovuttamisen fiilis lekurin jälkeen. Tuomio. Huimausta ja orientaatio- ja tasapaino-ongelmia on sitten lopun elämää – ne ovat minulle paljon isompi asia kuin tämä puolikuuloisuus.

Duunissa silti taistelin vertigoa vastaan ja selviydyin tanssitunnille (vaikka olinkin hivenen myöhässä, koska myöhästyin ratikasta ja huomasin unohtaneeni tanssikamat toimistolle ja palasin hakemaan niitä ja meninkin metrolla ja…) ja selviydyin hämmästyttävän hyvin itse tunnistakin. Lattianpoikki-chênéet uhkasivat olla deal-breakereita, mutta päätin, etten anna tämän päivän tuomion lannistaa tai määrittää minua. Selviydyn pyörimisistä jos tahdon! Ja sarjassa selviydyinkin!

Sillä mennään mitä on, ja vaikkei se olisikaan ihan optimaalista, minä määritän mitä pystyn tekemään. Nih.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.