Maaliskuussa on tähän asti aivan paria poikkeuspäivää (joilla on oma tärkeä tehtävänsä lumen sulattamisessa, ja siksi toivotan nekin tervetulleiksi näin keväällä) lukuunottamatta saatu nauttia upeista aurinkoisista päivistä. Olkoonkin, että viime viikolla oli vielä melkoisia pakkasaamuja, lähes -20C välillä! Siitäkin huolimatta söin viikko sitten ensimmäisen kevätjätskin. Sen, jota tekee mieli, kun voi nähdä kevätkeijujen tanssin kimaltelevilla hangilla. Kun talven prinssi vielä yrittää liehitellä keijuja ennen kuin joutuu antamaan periksi ja väistymään odottamaan seuraavaa talvea.

Niin hieno kuin tämä kevättanssi onkin, joka vuosi sitä katsellessani toivoisin, ettei minun tarvitsisi sitä enää täällä seuraavana vuonna nähdä. Talven prinssi saisi minun puolestani pysyä jäälinnassaan ihan suosiolla ja unohtaa puhaltaa jäisiä henkäyksiään minun päälleni. Mutta valitettavasti en taida säästyä prinssin jäisiltä suuteloilta niin kauan kuin Suomessa asun, eikä muutto lämpimään ole ihan lähivuosien mahdollisuuksien rajoissa. Joten nautitaan nyt edes tästä keväästä ja lähestyvästä kesästä.

Väistämättömän talvihorroksen jälkeen nämä keväiset aurinkoiset päivät, lumien sulaessa ja lintujen alkaessa taas laulaa, ovat minulle joka vuosi kuin uuden elämän alku. Vaikkei elämässäni tapahtuisi mitään mullistavaa – toivottavasti ei ihan vähään aikaan mitään pahalla tavalla mullistavaa, pari pientä toivottavaa muutosta mielessä siintää kyllä 😉 – talven yli uinuneet solut heräävät taas henkiin ja tuottavat myllerryksen. Toisaalta elämä tuntuu hienolta juuri näin, toisaalta kaikki haaveet heräävät eloon, sekä luomaan toivoa vielä paremmasta huomisesta että masentamaan, kun ei lennokkaat unelmat vaikutakaan toteutuskelpoisilta.

Vielä on kylmä, vaikka aurinko paistaakin. Nuorimmaisen kanssa saa vääntää kättä pukeutumisesta, kun olisi jo heittämässä talvitakkia narikkaan ja vetämässä tennareita jalkaan. Esikoisella järki luistaa tuossa asiassa jo aavistuksen verran paremmin, pari vuotta pitemmällä elämänkokemuksellaan. Voi kun tämä välivaihe menisi pian ohi! Lumen ja jään sulamisesta syntyneet lammikot haihtuisivat ilmaan tai maan alle ja lämpötila nousisi kymmenkunta asetta! Tämä on se vaikein vaihe pukeutumisessa itsellenikin; kun ei millään enää haluaisi käyttää talvikenkiä ja takkeja, mutta vielä on liian kylmää ja märkää käyttää oikein muutakaan.

Enää muutama päivä, niin päästään tyttöjen kanssa muutamaksi päiväksi mutsin tykö nauttimaan Las Palmasin kevätauringosta. Muutamaksi päiväksi pakoon Suomen kylmää ja märkää, jos kohta aurinko onkin sama. Ihana pieni spring break! vaikka onkin näin pieni tällä kertaa. Kyllä sitä jo odottaakin 🙂 Tyttäret kyselivät jo, millon saa alkaa pakata. Pian 🙂

Kesäänkin on enää muutama kuukausi. Äh, okei, vielä muutama kuukausi. Liian pitkä aika kumminkin; optimismini ei enää riittänyt aivan näin pitkälle 😉 Rapiat 100000 minuuttia koulun päättymiseen, laski miehen tytär sunnuntaina. Siihen vielä kuukauden verran minuutteja ennen kesälomamatkaa Tinokselle. Jo sitä(kin) odottaa koko porukka! Puheissa on varmaan tämän hetken elämää enemmän milloin Kanaria ja milloin Tinos. Miehen kanssa tehtiin tuossa jo ensimmäiset kreikkalaiset ateriatkin. Ne kuuluu kevääseen ja kesään 🙂

Tätä kirjoittaessa aurinko katosi ja tilalle ilmestyi koko taivaan peittävä pilvimassa. Jos sieltä vain tulisi sitä vettä, antaisi tulla vaan, mutta heittää pahus räntää niskaan. Elättelen toiveita, että kun reilun viikon päästä ollaan (jo) taas Suomessa, saataisiin astua stadi-vantaalta ulos lumettomaan Suomeen (tai ainakin pk-seutuun).

“‘Kevät kevät kevät! Kevät kevät kevät!’ lauloivat pikku-punarinnat pesässään niin että olivat pudota pudota pesästä. Ja oli kevät.” Räntämyräkästä huolimatta.

Viime perjantaina, kuten aiemmin kirjoitin, sain HSL:n dösän puskuriini. Siinä olisi voinut mennä auto ihan kunnollakin ruttuun, mutta lopputuloksena tosiaan vain muutama naarmu ja pieni lommo, ja vain yhdessä puskurin muoviosassa. HSL:ltä soitettiin minulle vielä samana päivänä, kerrottiin miten toimia asian suhteen. Minä soitin Fenniaan lopulta eilen, ja sain vakuutuspäätöksen ja vara-autoluvan viidessä minuutissa. Ajoin siltä istumalta näyttämään autoa naapurin autokorjaamolle, jossa kaveri totesi, että yhden puskurinpalan tilaaminen riittää, homma hoituu muutamassa tunnissa kunhan osa on tullut. Eli en sitten edes tarvitsekaan vara-autoa, mikä nopeuttaa ja helpottaa asioita huomattavasti. Ei paha.

Tänä aamuna olin heittämässä lapsia kouluun työmatkallani, kun esikoinen bongasi kaverit kadun toisella puolella. Pysähdyin suojatien eteen päästämään tytön ulos autosta ja tien yli. Tytär oli juuri noussut autosta, kun näin että takaa tuli kuorma-auto vähän liian lujaa. Onneksi auton ovi ei ollutkaan mennyt kunnolla kiinni, joten tytär ei kävellytkään vielä suojatielle vaan kääntyi laittamaan oven uudestaan kiinni, jolloin samalla ehdin huikata varoituksen lähestyvästä kuorma-autosta – joka paineli suoraa päätä suojatien yli ohitseni. Mikä %&#”#%& autoilijoita, AMMATTIautoilijoita(kin), oikein vaivaa!!! Kädet tärisevät vieläkin ajatuksesta, mitä olisi voinut käydä. Järkytykseltäni en edes osannut muuta kuin nostaa keskisormeni pystyyn vaikka olisi kai pitänyt huudattaa torvea ja ties mitä muuta.

Ajoin siitä asiakkaalle, jolle olin varannut aikaa koko aamupäivän, mutta ongelmien ratkomiseen menikin tällä kertaa vain puoli tuntia, ja minun piti olla stadissa ja kampaajalla vasta puoli yhden aikaan. Pienen pohdinnan jälkeen lähdin ajelemaan kohti Itäkeskusta, jonne päätin jättää auton loppupäiväksi vain semisti kylmään talliin ja mennä metrolla stadiin, istua kahvilassa tekemässä vähän töitä ennen kampaajaan. Siinä autossa istuessa koitin avata takkini, pari kk vanhan takkini vetoketjua snadisti kun leukaa ahdisti, mutta sepä pahus hajosi. Pari hammasta irtosi ylhäältä. Ensitöikseni Itiksessä kävelin Seppälään, mistä takki oli kotoisin, ja kysäisin ihan nätisti, onko heillä tuotetakuu, kun näin kävi vetskarille.

Myyjä nyökytteli, juu, totta kai on. “Jos tuot takin tänne myöhemmin tänään, se lähtee huomenna ompelijalle ja saat sen alkuviikosta.” “Just. Minä olen lähdössä maanantaina Amsterdamiin ja kuvittelin käyttäväni tätä takkia siellä.” “No siinä tapauksessa!” hihkaisi myyjä ja siirtyi ystävällisestä asiakaspalvelumoodista tehokkaaseen toimintamoodiin. Myymälästä ei löytynyt uutta vastaavaa takkia tilalle, mutta myyjä tutkaili vetoketjua ja sai ompelijan kiinni ja alkoi säätää logistiikkaa jotta saisin takkini takaisin jo huomenna. “Eihän nyt helsinkiläiset lähde Jumboon asti…” sanoi myyjä puhelimeen ompelijan ilmeisesti ehdottaessa noutoa sieltä, jolloin minä tietenkin huikkasin siitä: “Mutta hei, minäpä asunkin ihan Jumbon lähellä!”

Ja sehän sattui. Vein siis tänään takkini kampaajalta palatessani Jumbon Seppälään ja saan sen huomenna työpäivän jälkeen korjattuna takaisin samasta paikasta 🙂 Joskus asiat loksahtelevat kohdilleen. Sitä on nyt sattunut viime aikoina. Ja lisäksi on mukavaa voida hymyillä ja kiittää asiakaspalvelijoita ihan oikeasti, kun palvelu on ollut ensiluokkaista ihan oikeasti 🙂

Ihan samaa en voi sanoa Sonerasta, valitettavasti, vaikka asiat ovatkin aina lopulta hoituneet, paitsi se mitä en ole vielä saanut hoitumaan… Tammikuussa sain kotiini tiedotteen, jossa kerrottiin taloyhtiön siirtyvän Soneran kaapeliverkkoon. Eli Welhoni lakkaa toimimasta ensi viikolla, niin telkkarissa kuin laajakaistapalvelunani. Ei auta potkia tutkaimia vastaan, joten otin lusikan kauniiseen käteen (hehee, onnistuisikohan joskus blogientryn kirjoittaminen kokonaan pelkillä idiomeilla?) ja soitin Soneralle. Satamegainen laajakaista on jopa yli puolet halvempi kuin Welhon kaksisatanen, firma lienee tyytyväinen. Läheskään noihin nopeuksiin ei langattomasti pääse kummallakaan liittymällä kuitenkaan, joten sama se siltä osin.

Tuolloin tammikuussa minulle kerrottiin, että vdsl-modeemi pitää hankkia erikseen ja maksaa n. 80e. Alettiin jo puuhata sitä firman kautta, kun sitten pari viikkoa sitten lopulta tilasin liittymän ja minulle kerrottiinkin, että juu! tottahan se kuuluu hintaan! No, ei ollut onneksi firma vielä kerennyt sitä ostaa. Sain purkkini viikko sitten tiistaina ihan kotiin kuljetettuna. “Missähän täällä edes on puhelintöpselit?” pohdin ääneen laitteen saatuani. “Mikä se on?” kysyi tosikoiseni, kohta 9v. “Töpseli johon laitetaan puhelin kiinni.” “Mikä on puhelin?” “Eeeh, kysytkö nyt tosissasi? Muistatko, sellainen kuin isoäidilläni on, se on seinässä johdolla kiinni.” Epäuskoinen ilme ja olankohautus.

Löysin kaksi puhelintöpseliä, molemmat aivan väärästä paikasta. Kytkin laitteen siihen vähemmän hankalaan, ja jäin odottelemaan liittymän kytkentää, jonka piti tapahtua torstaina. Torstai-iltaan mennessä ei silti laite löytänyt ulkomaailmaan saakka, joten perjantaina soitin Soneralle. “Juu, on se kytketty, mutta voi olla että toimii vain yhdestä asuntosi pistokkeesta.” WTF!!! “Pitäähän sen toimia kaikista!” “Juu, pitäisi, mutta me ei voida sille mitään, jos talon sisäiset liitännät on kytketty niin että toimii vain yhdestä. Sitä tapahtuu.” Uskoisko tuota. Kuulostaa jännältä. Niin tai näin, makkarin töpselistä pääsi nettiin. Jippi-kai-jei. Ja nyt minulla on sitten vdsl-modeemi yöpöydällä kunnes saan siihen uuden pitemmän puhelinjohdon. Eihän minulla tietenkään enää ole sellaisia missään tallella. Pitää kysyä olisiko exällä niitä vielä.

Uusi uljan nettiliittymäni antoi sitten langattomaksi nopeudeksi jotain niinkin hurjaa kuin 20/6, pahimmillaan 15/3. Langalla pääsin sentään 80 megaan (download). Jep. Viikonloppuna vähän säädin wlan-asetuksia omin neuvoin, manuaalin kanssa ja miesystävän avustuksella. Maanantaina vielä soitin Soneralle, josta ohjattiin Helpsoniin, ja vahvistettiin se mitä itsekin jo arveltiin. Muiden jo tekemieni säätöjen ohella yhteysnopeutta voi ehkä kasvattaa löytämällä mahdollisimman vähähäiriöisen kanavan käyttöön. Joten puljasin sitten niiden kanssa aikani ja lopulta pääsin tilanteeseen 50/7. Good enough, siihen on tyytyminen.

Netti siis toimii nyt, mutta kun yritin tilata itselleni Soneran MIX-kanavapakettia Welhon MIXin tilalle, sain kuulla “ei teillä ole Soneran kaapelia”. No hemmetti, kohta on! “Et voi tilata vielä, kun ei meillä ole vielä merkintää että teillä olisi Soneran kaapeli.” No voi sanonko mitä. Toisaalta, enhän minä itse koko telkkua edes katso, vierottukoot lapsetkin välillä Disney Channelista. Tiedä vaikka voisin jättää maksukanavat kokonaan tilaamatta. Tai siis totta kai joka tapauksessa voisin, mutta siis silleen, ettei niitä edes kinuttaisi. Jeh, in my dreams 😀 Ja on ne minunkin mielestäni parempaa viihdettä kuin yleltä ja maikkarilta tulevat Teletapit ja mitkä lie huis hais mitensenytoli.

Enivei, nyt on tukka hyvin kaikki hyvin, ja vähän vielä työpäivää jäljellä.