Aamu valkeni tänään aurinkoisena ja lämpimänä. Pilveen päivä oli kuitenkin peittynyt siihen mennessä kun saimme itsemme ylös ja ulos ja koiralenkille cappucinojen jälkeen. Ystäväni oli pihallamme punaherukkapensaamme kimpussa – olenko koskaan muistanut mainita, etten kerää marjoja, koska ADD (tosta yks, tossa on isompi! tuolta kurotan seuraavaks, oiskohan toiselta puolen helpompi? tästä näin, varmasti niitä on jo paljon! tä? ei vielä pohjakaan peitossa! pitäköön tunkkinsa!)? – ja lupasin hälle freddon koiralenkiltä palattuamme.
Siihen mennessä kun kävelin pihalle pari freddoa käsissäni, tuli taivaalta tippa ja toinenkin. Ei nyt mitään kaatosadetta mutta tipoittain tippoja. Ystäväni tuumasi, että eiköhän se marjanpoiminta riitä hällekin; johan hän oli yhden pensaan tyhjentänyt loppuun (yhden ämpärillisen kävi viikolla hakemassa yksi nainen paikallisen FB-kirppis-ilmoituksen myötä) ja toisen pienenkin puoliksi. Siirryttiin toviksi sisälle juttelemaan, kunnes ystäväni tuumasi, että on parempi lähteä polkemaan kotia kohti, kun ei tosta säästä ota selvää. Väliin paistaa ja sitten sataa ja sitten sataa ja paistaa.
Mekin siitä aloimme tehdä lähtöä siinä vaiheessa. Olin isäni kanssa aamusella auringon vielä paistaessa sopinut, että mennään landella käymään, uimaan (kun kerta uimavedet tiettävästi ovat nyt lämpimimmillään ja oli aurinkoista ja lämmintä ja lomakin alkaa loppua tässä ja mitä nyt kaikkea. Nakattiin pyyhettä ja simmaria reppuun ja lähdettiin. Vaikka siinä vettä lähteissä ripottelikin, en ollut huolissani, sillä aika usein on Stadissa satanut ja landella (vain 70km päässä) paistanut silti.
En ollut huolissani edes motarilla, vaikka vettä tuli välillä kuin sen kuuluisan Esterin peräpäästä (ei tosin mitään verrattuna Tampereen tulviin, jotka samainen saderintama illemmalla siellä aiheutti) ja oli pakko tiputtaa nopeus kuuteenkymppiin, kun ei eteensä tahtonut nähdä. Siinä kohti, missä entisaikaan motari loppui ja oikealle mentiin Turkuun ja vasemmlle Lohjalle erkanimme pilvirintamasta. Lohjan harju on hieno muodostelma, joka kovin usein jakaa sään siten, että Lohjalla paistaa vaikka vaikka vieressä sataa.
Saavuttiin landelle, koirat kirmasivat polkua alas heti autosta päästyään ja Meggie ehti puoleen väliin takaisinkin minua hakemaan käytyään ensin haukkutervehtimässä isäni ja tämän vaimon. Mies tuli vielä minuakin paljon jäljessä jäätyään setvimään jotain takakontista. Landella paistoi aurinko ja oli lämmin. Nakkasin enstöikseni teepaidan narikkaan ja laitoin koirille vesikupin keittiöön. Kello kävi iltapäivää, aurinko oli korkealla ja lämmitti ihanasti iholla. Koirat säntäilivät sinne tänne, kunnes asettuivat alaterassille meidänkin asetuttua sinne, rantaan.
Vaihdoin shortsit bikinialaosaan ja kävelin laiturinnokkaan. Toivoton vilukissa kun olen, en meinaa sitten millään tohtia enää nykyisellään veteen (missään), ellei se ole kuuma lähde tai jotain. Toista se oli silloin lapsena, kun saatoin parikin tuntia pulikoida 12-asteisessa järvessä siskon kanssa. Isäkin sitä tänäänkin taas muisteli. Nyt siinä seisoin arpomassa laskeudunko portaita, kastanko vain varpaani, vai mitä teen. Mies rannalta usutti: “Just jump in and be done with it!” Sanoin, että saatan saada sydänkohtauksen shokista, mutta lupasin tulla perässä, jos hän edellä.
Mieshän ei siis luonnonvesissä ui juuri koskaan. Tinoksella toki (missä minäkin vähän), mutta Suomessa on vesi yleensä hälle aivan liian kylmää. Tai niin mies ainakin uskoo 😉 Nyt oli koko uimisaloite hänestä lähtöisin ja silti vielä epäilin jotta noinkohan jää uimatta. Sinne se kuitenkin sukelsi pää edellä järveen ja minä menin perässä samalla tyylillä. Olisin mennyt kyllä oikeasti joka tapauksessa, mutta vähän piti ensin kerätä päättäväisyyttä kasaan.
Ei siinä mitään, vesi oli järvivedeksi ihan lämmintä. Isä oli hukannut vesilämpömittarin jonnekin, joten lämpötilalukemaa en tiedä, mutta mies arvioi 23 astetta. En menis väittämään vastaan, aika oikealta arviolta kuulostaa. Uin vähän matkaa selkää järvenselkää kohti ja sitten alkoi taas jo paleltaa, joten kauhoin laiturille. Lämmittelin pyyhe päällä auringossa, kunnes alkoi tuntua lämpimältä ilman pyyhettä ja sukelsin veteen uudestaan, otettuani ensin kuvan miehestä uimassa, sillä olin aika varma, ettei sitä muuten kukaan hänet tunteva usko 😉
Kääriydyin uudelleen pyyhkeeseeni järvestä noustuani ja juuri sopivasti silloin isä ilmoitti, että olisi kahvia tarjolla. Vaihdoin märät biksut kuivaan yläosaan ja shortseihin ja mentiin kahville. Ainoa harmillinen puoli meidän landella on se, että aurinko menee (ylä)terassilla puiden taa niin varhain, tähän aikaan kesästä siinä neljän pintaan. Laitsalle se vielä paistoi ja sitten myöhemmin illalla, kuuden maissa se paistaa partsille kunnes laskee. Me ei kuitenkaan jääty sinne iltaa viettämään tällä kertaa, vaan lähdettiin kotipuoleen, missä saunottiin ja istuttiin omalla pihalla tyynessä illassa, auringon jo painuttua metsän taa.
System Failure for the Masses 