Viime viikonlopun jälkimainingeissa media on täynnä Tuskaa ja Pridea. Melkein jokainen pukeutui joko mustaan tai sateenkaaren väreihin. Tai sitten ei. Helsingin keskustan alue pullisteli kansaa, mutta suurin osa suomalaisistakin vietti kuitenkin tuonkin viikonlopun ihan niinkuin minkä tahansa viikonlopun. Itsehän rakensin terassia kirjamellisesti hiki päässä ja selkä vääränä.

Joskus ennen Juhannusta, kun vielä elin siinä harhassa, että terassimme valmistuisi suorastaan Juhannukseksi, ilmoittauduin halaajaksi. You know, mukaan siihen kirkon tempaukseen, josta Päivi Räsänen niin mielensä pahoitti. Jonkinasteista ironiaa kannaltani, että häppeninki oli nimenomaan kirkollisen tahon organisoima, mutta suurinhan on rakkaus. Kerrankin.

Viimeiseen asti toivoin voivani mennä halaamaan ihmisiä, jotka halausta elämäänsä tarvitsevat, mutta lopulta oli pakko myöntyä. Terassi ei itse itseään rakenna, eikä se ollut vielä Priden lähestyessä lähellekään valmis, joten minkäs teit. Hivenen lohdutti se, että halaajaksi oli ennemmin tunkua kuin pulaa. Sain taas ainakin hetkeksi vähän uskoa ihmiskuntaan.

Viime viikonloppuun mennessä meillä oli jo takana monta iltaa ja täyttä työpäivää uurastusta. Alkuun miehen kanssa pakersi esikoinen, ja Juhannukseen mennessä koolaus oli poikittaistukia vaille valmis ja Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina saatiin pari ensimmäistä kansilautaakin paikalleen.

Ennen Juhannusta oltiin parikin iltaa tuskailtu perustuksen tasaamisen kanssa, sillä vaikka ruuvattavat tolpat tekivät sen helpommaksi, ne myös tekivät sen aika, tuota, kettumaiseksi hommaksi. Esikoisella paloivat päreet siihen ihan vallan, jolloin sitten tapahtuikin sellainen luonteva vuoronvaihto ja minä löysin itseni terassityömaalta kutakuinkin jokaisena vapaana hetkenäni noin Juhannusaatonaatosta alkaen.

Lauantaiaamuna ennen kuin sen paremmin Pride- kuin Tuskaväkikään oli aamukahviaankaan hörppinyt (hyvä on, vähän ehkä aamu-unisen värittämä kuva, sillä oli kello “jo” yhdeksän), läksimme miehen kanssa kohti Finnoon Askoa. Siellä piti nettitietojen mukaan oleman parikin settiä tiikkistä ulkopöytää ja tuoleja. Tuolit olisikin saatu saman tien, mutta pöytä “ei ole”. Pitää tilata keskusvarastolta. Hyvin epäavulias myyjä vähän nyreissään katsoi, että Lommilassa olis pöytä, muttei sitten taas tuoleja.

Poistuimme liikkeestä vähin äänin ja autossa googlasin itse Askon myymälöiden yhteystietoja. Finnoo ja Lommila listalta ruksittuina soitin Lanternan Askoon, missä hyvinkin avulias ja ystävällinen myyjä selvitteli minulle varastotilannetta niin pöydän kuin tuolien kuin pehmusteidenkin osalta. Teimme kaupat puhelimessa, “tervetuloa  noutamaan!”. Pöydästä ja kuudesta tuolista siis. Pehmusteita ei sielläkään ollut ja itse asiassa, tuoleistakin kolme saadaan vasta huomenna.

Ajoimme Lanternaan pienen K-market Hertta -pitstopin kautta. Kävimme maksamassa ja noudimme pöydän sekä kolme tuolia (ei tuonne autoon ihan helposti olisi kaikki kuusi kerralla mahtuneetkaan, joten vähän onni onnettomuudessa tämäkin). Tuolit pakkasimme autoon, pöydän virittelimme auton katolle – hurray for taakkatelineet! – ja ajoimme Variston Askoon pöytä auton katolla, kolme tuolia auton perällä, ja paketti krokotiilin häntäleikettä sekä pullo Pol Rogeria takapenkin jalkatilassa hakemaan tuolien pehmusteet.

Ai terassi? Kyllä maar se oli päivän pääagenda! Parin tunnin puutarhakalusteiden hakureissu venähti noin kaksinkertaiseksi ja oltiin kotosalla vasta yhden aikaan, kasattiin kalusteet terassin jo valmiille osalle (17 riviä lautoja) ja käytiin vielä heittämässä pieni kierrätyskeikkakin ostarille. Joskus siinä puoli kolmen helteiden aikaan päästiin viimein jatkamaan terassin laudoitusta. Pride oli siinä vaiheessa jo siirtynyt kulkueesta puistojuhlan puolelle.

Reilut kuusi tuntia puurrettiin mitaten ja sahaten (pöytäjiiri hoiti sen miehen ohjauksessa) ja ruuvaten ja kun iltasella lopen uupuneina lopetimme hommat, oli terassi edennyt 20 riviä aina porrassyvennykseen saakka. Jäljellä oli sunnuntaiksi viisi riviä kummallakin puolen porrasta (ja muutama muu pikkujuttu). Istuttiin uusilla tuoleillamme uuden pöytämme ääressä iltasella auringon painuessa puiden ja kerrostalojen taa ja skoolattiin Pol Rogerilla. Oltiin me se ansaittu!

Sunnuntaina ei ollut kiire aamulla ylös. Viimeiset viisi riviä valmistuivat reilussa tunnissa, joten siinä ehti sitten hyvin piipahtaa myös K-raudan lautatarhalla hakemassa vähän lisää kakkosnelosta terassin varastolaatikkopenkkejä varten. Ei nyt ehkä ihan sitä, mitä olin kuvitellut tekeväni loppupäivän, mutta en minä ihan hirveän kamalasti marissutkaan. Sitä paitsi, siitäkin huolimatta ehdittiin laittaa vähän parempi ruoka, eli marinoida ja grillata se krokotiilinhäntä.

Eilen illalla vielä aherrettiin terassin ja kiviportaan väliin lisäporras ja nyt on terassi viimeistelylautoja (ja niitä laatikoita) vaille valmis. Nostelin uudenguineanliisani (kolme ruukkua) ja kolmivärisen maljaköynnökseni terassille väriä tuomaan. Muutama lilakukkainen chili pääsi myös jo terassinreunalle. Epäilen, että ennen pitkää terassin reunukset ovat yhtä vihreää chilipuskaa.

Kyllä kelpaa! Terassi tuo aivan uskomattoman määrän lisää tilaa pihallemme, siis lisää käyttökelpoista tilaa. Ensimmäistä kertaa meillä on täällä tasainen alusta, sillä vanha patio oli kaikkea muuta ja sora-alueetkin, vaikka muuten ovat tasaisia, vajottavat jonnin verran vielä. Siinä oli hyvä eilen ja tänään vähän tehdä töitä uuden terassipöydän ääressä ja tarjota tänään isälle ja vaimolleen kahvit ja kirsikkapiirakat. Eikä enää tarvitse pelätä shampanjalasien kaatuvat pelkästä väärään suuntaan hengittämisestä.

Ihan tuskitta ei tämäkään projekti mennyt. Koolausten välissä sattui kolhua jos toistakin ja taas on jalat mustelmilla ja polviin sattuu. Nilkkakin taittui kevyesti pari kertaa. Selkä meni jumiin niin minulla kuin miehelläkin, joskin mies sanoi, ettei sillä ollut tuon työn kanssa mitään tekemistä. Mene ja tiedä. Vuoronperään noita selkiämme olemme kuitenkin valittaneet, etenkin sitten iltasella työt jo lopetettuamme, kun hetki on istuttu pöydän ääressä ja selkä mokoma kramppaa noustessa.

“Crybabies! You’re both just crybabies!” huusi tosikoinen ikkunastaan valituksiamme aikansa kuunneltuaan. Niin. Olisi tullut itse rakentamaan terassin. Vanhuus ei tule yksin 😉

Mistä tietää, että on kevät? No tietenkin siitä, että aurinko lämmittää, päivät pitenevät, lumi sulaa, luonto heräilee, ihmiset parveilevat puutarhakauppohin, tekee mieli istuttaa kasvi, ilmassa leijuu grilliruuan tuoksu, ja minä ostelen uusia kenkiä ja vaatteita.

Talven horroksen väistyttyä meillä ovat ikkunalaudat ja sauna muuttuneet taas taimitarhoiksi. Useimpina vuosina kasvien istuttaminen on jäänyt vähän myöhäisemmäksi ja olemme pitkälti tyytyneet taimitarhojen taimiin. Tänä keväänä olen jo lykännyt multaan siemenen jos toisenkin.

Makuuhuoneen aurinkoisella ikkunalla lämpömattojen päällä itää (ja odottaa itämistään) muutama sata chilinsiementä, tähtäimenä muutama kymmenen tainta. Saunassa itää laatikkokaupalla yrttejä ja ulkona tein jo ensimmäisen pinaattikylvön ja laitoinpa vähän retiisejäkin kasvamaan. Tänään haettiin bok choin siemeniä, joita olisi tarkoitus laittaa niinikään ulos kevätsatoa varten.

Nuo istutuspuuhat eivät ole ehkä ihan minun lempipuuhaani, mutta tykkään rehevästä puutarhasta, joka tuottaa kaikkea hyvää suoraan omasta maasta. Onneksi siis mies jaksaa ja haluaa tehdä, sillä työnjako on aika simppeli: mies hoitaa kaiken muun, minä vain pienempisormisena ja (vielä) parempisilmäisenä laitan siemenet valmiisiin kasvupaikkoihin – ja taimet edelleen kasvuruukkuihin.

Puutarhahommat ovat siis jo hyvällä alulla ja shoppailemaankin olen ehtinyt. Toissaperjantaina soitin miehelle töistä lähtiessäni: “Hei, what time you leaving work? If I go to Sello now, could you pick me up?” Mies kertoi olevansa jo lähtenyt, odottavansa tytärtään, jonka kanssa olivat menossa hakemaan viikonlopuksi grillattavaa. “Let’s go together tomorrow”, mies ehdotti. “I can’t go shopping with you! You’ll just keep me form buying the stuff I want!” ilmoitin Laura Vita -kenkien kuvat silmissä vilkkuen. Mies nauroi: “Well, I can do my own shopping while you do yours.”

Niin me mentiin sitten lauantaina Selloon ja petyin jälleen Laura Vitan kevätmallistoon. Syys-talvimallistoissa on aina kaikkea ihanaa, mutta keväällä ei mitään, mikä miellyttäisi silmiäni. Halusin kivat avokkaan. Jotain, missä on jotain erilaista ja erityistä perusnahan sijaan. Ostin lopulta Tamariksen kukkakuosiset kengät, joita olen monesti jo katsellut, mutten viitsinyt hankkia Vitan kevätmallistoa odotellessani. Heräteostoksena mukaan lähtivät myös yhdet aivan ihanat blingbling-tennarit.

Yritin etsiä myös jotain mageita uusia vaatteita, mutta kaikkiall kaikki on niin tylsää! Halosen Desigual-mallisto ei nyt ehkä, mutta se sitten onkin sitä kummallisinta väritystä ja kuosia, josta EN pidä. Vaatteiden suhteen ei siis paljon ollut onnea silloin lauantaina, mutta onneksi on nettikaupat 😉 Ja löysinhän minä sitten  viime viikolla yhden aivan hitsin siistin puseron ja farkut.

Tänään meillä oli miehen kanssa agendalla parin paketin noutaminen (vrt. ne nettikaupat) ja Bauhaus. Ensin yksi paketti Töölön postista – meidän lähiposti muuttui pelkiksi lokeroiksi, mutta eihän niitä “ei voitu toimittaa” -paketteja sinne tietenkään viedä… – ja sitten toinen pienestä “Supermarketista” keskeltä Pikku-Huopalahtea, kun en eilen ollut kotona UPSin kundin yrittäessä toimittaa minulle Desigualin pakettiani.

Tiedän, olen ilmastohasardi. En olisi, jos saisin haluamani tuolta kaupoista, mutta kun eI Ole!

Bauhausista mies etsi kasvilamppuja, ja minä jumahdin orkideojen luokse. Orkideat ❤ Olen perinteisesti ollut aivan toivoton kukkien kanssa, tappanut kaktuksetkin. Joskus kauan sitten onnistuin pitämään oleanterini hengissä ja hyvinvoivana pitkään, kunnes unohdin sen kerran parvekkeelle lämpimän kesän jälkeen ja se paleltui. Traakkipuut saivat taudin ja palmu kuoli viimestään kolmannen tai neljännen muuttonsa myötä.

Muutama vuosi sitten saimme isältä ja tämän vaimolta Dendrobium-orkidean, joka kukki komeasti ja säilyi hengissä, vaikken pariin vuoteen hogannutkaan, miten sen saisi kukkimaan uudestaan. Se ei vain halunnut tehdä uusia kukkia päävarteen, joten se alkoi kukkia vasta kun en enää nyppinyt uusia varsia pois. Nuo uudet varret kukkivat nyt monta kertaa vuodessa! Pari vuotta sitten se sai kaveriksi vaaleanpunaisen orkidean, naapureiden hääonnittelu naimisiin mentyämme. Se kukkii kahdesti vuodessa kuukausia putkeen.

Meidän olohuoneen ikkunat ovat suoraan etelään ja niissä on sälekaihtimet, jotka kääntämällä sopivasti alaspäin valo siivilöityy orkideoille ilmeisen täydellisesti. Ne viihtyvät tuolla ikkunallamme minun säännöllisen epäsäännöllisen kasteluni kanssa loistavasti. Orkideat ovat kuulemma vaikeita pitää hengissä ja olen minäkin muutaman elämäni aikana tappanutkin, mutta täällä olosuhteet ja kastelufrekvenssini näyttävät aika ideaalisilta.

Niinpä uskaltauduin tänään ostamaan peräti kolme orkideaa lisää: yhden Zygopetalumin ja pari Phalaenopsista lisää. Nyt on orkideoja ikkunallinen ja vähän toisenkin puolella, muiden (ihmeekseni kukoistavien) kukkieni ja viherkasvieni vierellä.  Auringon loistaessa sälekaihtimien lävitse koko orkidearivistö suorastaan hohtaa!

Ulkokukkien valikoima on tässä vaiheessa kevättä vielä pretty much narsissi, narsissi, narsissi ja narsissi. Ja orvokkeja, mutta noinkohan ne selviävät yöpakkasista? Yhden ostin ja laitoin ulos isoon ruukkuun, mutta pitää ehkä ottaa se ensi viikolla sisälle, kun menee taas kylmäksi. Narsisseja toin kotiin kolme ruukkua ja laitoin etupihan portaiden kaiteelle. Takapihalla ne, krookukset ja tulppaanit jo työntyvät maasta muutenkin, osa jopa läpi meidän juurikankaan ja soran!

Kaupoista palattuamme ja laitettuani orkideat ruukkuihinsa ja ikkunalle, lähdin koirien kanssa kevään ensimmäiselle vähän pitemmälle lenkille. Aurinko paistoi lämpimästi, koirat eivät tarvinneet takkejaan, linnut pitivät konserttiaan. Hanhet ovat saapuneet talvimajoiltaan meidän rannoillemme (halusi tai ei), kuten myös joutsenet, joita näemme aina työmatkalla, jo pari viikkoa sitten.

Kevätaurinko tekee mielelle ihmeitä! Luonnosta puhumattakaan. Ja kunhan vihreä puskee kunnolla esiin, heräävät minunkin viimeisetkin solut talviunestaan. Kohta on kesä!

[Kuvia orkideoistani Flickrissä]