Vieläkin lentää tavaraa portaita alas. Eikä aina jaksa hakea tavaraa, joka on alhaalla kun itse on ylhäällä ja toisinpäin. Toisaalta, kyllä minä eilenkin illalla vielä sängystä käsin ravasin alas muutamankin asian takia ja taas ylös. Ja alas. Ja takas ylös.

 

Tosikoisen eilen ostetut "prinsessaluistimet "

Siis oikeesti, miten voi olla luistimetkin nykyään niin sieviä! Ei tällaisia minun lapsuudessani nähty:

 

Aamulla oli ensimmäinen taksikyyti kouluun. Taksia odoteltiin reilu vartti Se on kuulemma normaalia… Hohhoijaa. Herätään kukonlaulun aikaan, jotta tytär ehtii kadun varteen vartin yli seiskaksi odottaakseen taksia vähintään n. 15-45 minuuttia. Just. Hyvin pääsi sitten kouluun, mutta oli kuulemma joutunut matkalla oikein kyytiäkin vaihtamaan välillä! Kotiinpäinkin taksi toi ihan turvallisesti, mutta kyllä tuntui neidistä pitkältä odottaa se puolisen tuntia yksin koulunpihalla että taksi saapui noutamaan. Kaikkeen kai tottuu. Mutta jotenkin kurjalta tuntuu.

 

Upea cd 🙂 Ostin sen viikonloppuna ja olen soittanut sitä jatkuvasti. Nightwish parani entisestään solistin vaihdoksella, anteeksi nyt vaan kaikki Tarja-fanit. Tyttäret kuuntelevat äänitettä myös mieluusti.

 

 

Lattian muovimatot ovat kaikkialla vähän risat. Saunan ylin laude olisi yhtä hyvin voinut pettää meidän alta lauantaina kun saunassa käytiin – huoltomiehen kommentti oli, että sehän on hengenvaarallinen! Melkein jokainen kaapinovi repsottaa johonkin suuntaan. Seinät on käsittämättömän sotkuiset ja kolhuja täynnä. Portaiden kaide on osin irti. Se kylppärin vesihana on rikki. Tämä on papereiden mukaan 9 vuotta vanha talo, mutta jos en tietäisi, veikkaisin parikymmentä vuotta vanhemmaksi.

 

Olin tänään esikoisen koululla turhassa vanhempainillassa. Siis eihän ne yleensä ole turhia, mutta tällä kertaa tiesin jo etukäteen, ettei siellä saa mitään uutta infoa. Esikoinen kuitenkin jankutti riittävän kauan, että minun pitää sinne mennä, että annoin lopulta periksi. Minua jaksaa aina huvittaa yhtä paljon tuolla koululla ne iänikuiset piirtoheitinkalvot, joista osa näkyy aina katossa…

 

Kävin viime viikolla haastattelussa, mielenkiintoisessa työpaikassa, johon minut olisi oikeasti haluttu töihin. Työtehtävä olisi ollut haastava eikä paikassa sen paremmin yrityksenä kuin tapaamieni ihmisten perusteella kuin työtehtävän kuvauksen perusteella ollut mitään, miksi en olisi voinut sinne haluta mennä. Ongelma olikin se, että nykyinen työni on niinikään mielenkiintoinen, haastava ja antoisa. Ja yritys on loistava ja ihmiset ihania. Tunnesyyt kaikin puolin vetivät vanhaan muutenkin, mutta pakotin itseni jonkinlaiseen objektiivisuuteen, jotta pystyin tekemään mielekkään päätöksen. Mietin asiaa tosissani monta päivää. Ja vaakakuppi kallistui vanhan puoleen yhä.

 

 

Mehän kierrätetään. Ennen vanhaan Stadissa meillä oli vielä taloyhtiön roskiksilla kaikki erilaiset kierrätypöntöt ja loputkin, kuten lasi ja paristot, löytyi kaupan pihalta puolen kilsan päästä. Viimeiset 2,5vuotta meillä oli taloyhtiön puitteissa vain normaalitsekajäteastiat ja muistan kuinka pahaa alkuun teki laittaa biojätteet sekajätteiden joukkoon. Siihen tottui. Pahvit, lasit, lehdet ja paristot vietiin kyllä kaupan kierrätyspisteeseen uskollisesti. Nyt on taas jonkin aikaa mahdollisuus biojätteen lajitteluun + kaikki tuo muukin on taloyhtiön roskakatoksessa. Mutta onpa se taas vaikeaa oppia muistamaan tuo bio-lajittelu! Toisaalta, viitsiikö sitä edes opetella uusiksi, kun muutaman kuukauden päästä sitä ei taaskaan voi tehdä? Siinäpä pulma.

 

Välillä se jotenkin vähän jo helpotti. Tai siis onhan tämä elämä ollut kiirettä ja juoksua ja yhtä hullunmyllyä koko ajan, mutta nyt tämä muutto heitti arki-pakan jotenkin niin sekaisin ja levälleen taas, että tuntuu, että langat ei meinaa pysyä käsissä mitenkään. Kai tämä tästä taas.

 

Been there, done that. Joskus muinoin. Pitkään oli nukkumaanmenot meillä verrattain iisejä. Siis härdelliä aina, ja välillä satunnaista hässäköintiä vielä kun pitäisi nukahtaa, muttei mitään tämänveroista kuin nyt. Tai kuin olis joskus menneinä vuosina joinain ajanjaksoina. Kaipa tämä taas tasaantuu. Mutta kun tytöillä on molemmilla silmänaluset tummina, kun eivät iltaisin malta nukahtaa vaan kukkuvat sängyssä ja sitten jää yöunet liian lyhyiksi 😦

Päästy jo kello kahteen asti. Sain pesukoneen poistoletkun kiinnitettyä ja hyvin skulas, yksi koneellinen jo pesty. Ja Wordin uhkaavasta crash-vaarastakin selvisin säikähdyksellä (luulin oikeasti disabloineeni jo aikoja sitten sen autorecovery-toiminnon, joka on ennenkin temppuillut ja kaatanut sitä, mutta eipä se vaan ollutkaan poissa käytöstä ja hiukset nousi pystyyn, kun näytti siltä, että taas…). Tytär on onnellisesti haettu koulusta ja koulukyytiaikataulutkin selvillä.

 

Mutta. Paperissa EI kerrottu mistä haetaan ja minne tiputetaan – yleisesti ottaenhan ei ole itsestään selvää, että kyyti koukkii kotioven kautta. Joten puhelinta kouraan ja soittamaan taas taksifirmaan.

 

Mutta. Mitä ihmettä, kände ilmoittaa ettei ole verkkoa!? Ei ole ei. Buuttaan jo puhelintani, kun ymmärrän katsoa meilit ja siellähän on meidän tuesta ilmoitus, että Soneran verkossa on vikaa, kännykät ei toimi. No jeejee! Rustailin jo miehelle meiliä, että soittaisi sinne taksifirmaan, kun hogasin, että onhan talossa sentään toinenkin kännykkä, joka käyttää Elisan verkkoa. Tyttären puhelin siis käteen ja soitto. Juu, kotiovelta (lue: tuosta kadunvarresta) haetaan ja siihen myös palautetaan.

 

Hienoa, jotain hyvääkin tässä päivässä! Ja varvaskin tuntuu taas jo paremmalta. Ja tyttärellä on kaveri kylässä, ihanaa kuunnella leikin ääniä lastenhuoneesta 🙂 Kuolleen tamagotchinkin tilalle syntyi taas uusi yksilö.

 

Toivottavasti nouseva trendi tästä jatkuu ja loppupäivä sujuu jo edes kohtalaisesti. Never know, tho. Ei pidä odottaa liikoja 😉

Töitähän tässä pitäisi tehdä, eikä mitään blogia kirjoittaa, mutta asia on niin, että tämä potutus pitää ensin saada systeemistä ulos, joten seuraa maanantaivuodatus. Johan tässä alkuvuoden maanantait olikin kuin mikä tahansa viikonpäivä, joten tänään sitten sain maanantaita oikein tammikuunkin edestä.

 

Ensimmäinen arkiaamu uudessa kodissa. Kahdeksaan asti kaikki hyvin, sitten alkoi rytistä. [Lisää kahvia alhaalta] Jopa isovarpaani, jonka eilen pamautin laatikkopinoon niin että siinä varmaan on joku hiusmurtuma, heräsi väriinsä nähden ihan hyvän tuntuisena. Eihän se ole kuin mustelmalla ja vähän turvoksissa, ihan käyttökelpoinen siis, eikö? Ajattelin ihan mennä sen kanssa tanssitunnillekin tänään, kun keuhkonikin sentään tuntuvat olevan taas ihan ok. Tarvitaan enemmän kuin mustelmainen pikkuvarvas pitämään minut poissa tunnilta!

 

Kahdeksan aikaan muistin, että piti ilmoittaa taksifirmaan, ettei esikoisemme tänään tarvitse koulukyytiä, koska oli viime viikolla kipeä, eikä meille ole koskaan sitten tullut tietoa pysäkeistä ja aikatauluista. Mutta mihin taksifirmaan? Ei mitään tietoa, kuka kuljetukset hoitaa… Netistä yritin illalla tietoa etsiä, mutta eipä siellä kerrottu. Joten soitto koululle ja about kolmannella yrittämällä sieltä jo vastattiinkin ja sain taksifirman nimen ja numeron.

 

Ja soitto taksifirmaan. Jossa lauseeni keskeytti nyreän kuuloinen naisääni, joka kertoi, että hänellä on kyllä kyytitarve tiedossa, mutta etteivät he ole koskaan saaneet tietoa aikatauluista ja osoitteista! Joten eipä olisi esikoisella tänään kyytiä ollutkaan… Että niinkun missä kohti on tieto lakannut kulkemasta. Ensimmäinen savunpöllähdys nousi korvistani.

 

Olin sitten juuri pyrkimässä tyttären kanssa ulos ja autolle – joka oli kymmenen sentin lumipeitteen alla, tiesin, siksi oli vähän jo hoppu päästä kaivamaan autoa kinoksesta – kun mies soittaa rutistakseen ruuhkasta, jossa istui. Not the right time! Ja samalla vedin kenkää jalkaani vain todetakseni, että pikkuvarpaaseen sattuu, kun kenkä puristaa! Keskeytin miehen vuodatuksen ja annoin tulla omani päälle ja lopulta mies taisi lyödä minulle luurin korvaan kesken lauseen 😀 Mutten moiti häntä siitä.

 

Autoa kaivamaan siis. Ensin auto käyntiin kuitenkin. Tulisi edes kevät ja kesä, meillä ei ole kuin toiselle autolle täällä lohkopaikka. Mutta autoon sisään pääseminen olikin ensimmäinen temppu. Ensin lumia pois ovien ympäriltä – ja siinä huiskiessani lunta auton ovien ympäriltä huiskin sitä myös käsilaukkuuni, joka tietenkin oli auki! Ja sitten, kuljettajan oven lukko oli jäässä ja jouduin siis kömpimään kengässä jomottavan varpaani kanssa apparin puolelta sisään käynnistämään auton, ulos harjaamaan auton, sisään ajamaan ja vielä koululla ulos, koska piti mennä kyselemään vähän opelta tästä koulukyydin puutteesta.

 

Mutta opettajilla oli meneillään kokous. Joka kesti. Ja kesti. Ja kesti. Tunti alkoi, oppilaat olivat nätisti luokissaan (siis oikeesti ihan uskomattoman nätisti!), mutta opettajat pitivät miitinkiä. Savu alkoi taas nousta korvista, olisi tässä työpäivä tehtävänä ja lyhyeksi sekin jää, koska iltapäivällä on haettava tosikoinen ajoissa hoidosta, jotta ehditään poiketa Prismaan ostamaan hänelle huomiseksi uudet luistimet ja esikoiselle uusi talvitakki rikki mennneen tilalle, ennen tyttären tanssituntia siis.

 

Lopulta pyysin hakemaan opettajan kokouksesta ja hän lupasi selvittää tämän päivän aikana, mikä mättää. Huomenna en ole kotona, joten pitäisi sitten lapsen päästä koulusta ainakin kotiin taksilla, mutta mielellään aamulla olisi kiva saattaa pysäkille, jotta osaa iltapäivällä sieltä kävellä kotiin! [Lisää kahvia] Ja tämän päälle vielä kaikki, mitä olen taksifirmasta kuullut, on negatiivista. Lapset joutuvat odottamaan taksia joskus puolikin tuntia ja joskus se ei vain tule! Jos niin käy, että tytär jää taksilta hakematta, teen asiasta rikosilmoituksen. Lastahan ei heitteille sillä tavoin jätetä, jos kerran sopimus on.

 

Noh, koululta oli vielä pakko mennä Tarjoustalossa käymään, kun tarvitsin sellaisen putkenkiristimen, että saan pesukoneen tänään jo päälle – niin, se pitäisi tehdä vielä nyt heti. Ja yhden loisteputkilampun keittiöön, koska päätin, etten jää kyselemään kuuluuko sen vaihtaminen meille vai huoltoyhtiölle (jolle minulla oli kilometrin pituinen lista asioita jo muutenkin, alkaen pesuhuoneen hanasta, jonka vääntökahva jäi tänä aamuna käteeni!), lamput ei paljon maksa. Ja sain sen jopa asennettua paikalleen. Mä oon guru.

 

Maitokaupan kautta kotiin ja lampun vaihdon jälkeen pannullinen kahvia ja vihdoin edes yksi voileipä. Mutta arvatahan sopii, että tähän päivään sopii, että noutaessani voiveistä ja juustohöylää ruokapöydästä, kolautin tietenkin tuon kipeän pikkuvarpaani pöydänjalkaan ja nyt sitä jomottaa taas! #¤&%#!! (Tuo on sitä savua joka nousee päästäni 😉 vaikka täytyy myöntää, että jokaisen yleensäkin käyttämäni vähän voimakkaamman sanan olen tänään jo suustani päästänyt. Niitä ei ole monta, eikä ne ole pahoja, mutta…)

 

Ja siihen mennessä kello oli peräti puoli yksitoista. Päivän neljäs kuppi kahvia menossa…

Minäkin, 32-v, asun ensimmäistä kertaa elämässäni kaksikerroksisessa asunnossa. Ja niin tietenkin lapsetkin. Jo tuolta portaista tuli tosikoinen tänään vähän mukkelis makkelis alas, ihan vaan siksi, kun pitäähän niissä nyt vähän leikkiä, kun kerran sellaiset on! Eilis-illan, siis nukkumaanmenon jälkeen, ravasivat vielä portaita alas ja ylös. Tunnollisempi esikoinen tänä aamuna ihmetteli, miten pikkusisko uskaltautui ihan alimmalle portaalle asti, vaikka äippä oli olkkarissa nurkan takana. Tiesinhän minä heidän hiippailevan, mutta mutta…

 

Tänään on tosiaan porrasleikit lapsilla jatkuneet. Sieltä on tullut alas mattoa ja puseroa ja jopa tosikoisen peltinen prinsessa-roskis (tyhjänä onneksi), kun esikoinen on vähän harrastanut empiiristä tutkimusta painovoiman ja ilmavirran vaikutuksista erilaisiin esineisiin. Ja jalkapallo. Miljoona kertaa. Ja siitä pallostahan riideltiin. Ja kun kummallekin saatiin oma pallo, riitelivät tyttäret pallon verkkopussista, niitä kun oli vain yksi. Hiukan siis ylikierroksilla menevät. Tai ainakin menivät. Aamupäivä siinä meni lapsille toitottaessa, että vaikka koti on vaihtunut, säännöt eivät. Ilta oli sitten rauhallisempi, kun palasin hakemasta tosikoista niiltä syntsyiltä.

 

Tepu sitä hämmästelikin tuossa, että tämän keskellä vielä kuskailen lapsia ympäri Klaukkalaa synttäreille. Ne on niin tärkeitä. Vaikka niistä on tosiaan nyt vähän ylitarjontaakin, ne on tärkeitä. Eikä se minua tässä sinänsä haittaa, päin vastoin tänään olin jopa ihan iloinen päästessäni hetkeksi tuulettumaan kotoa, vaikka vain ajamaan autolla jonnekin tuonne peltojen keskelle jäiselle tielle, missä auto melkein karkaili käsistä kitkarenkailla. Oltiin nimittäin miehen kanssa hiukan eri mieltä siitä, miten tämän purku-urakan kanssa pitäisi edetä 😉

 

Sain sitä paitsi samalla käytyä ruokakaupassa ja ostamassa suihkuverhon + käsisaippuaa, wc-harjan, käsirasvaa ym. mitä tarvitaan, kun onkin jälleen kaksi wc:tä talossa. Ja hain paikallisesta Rollsista ateriat lounaaksi meille muille, jotka ei päästy synttäreille. Eilen pitsaa ja limsaa. Tänään hamppareita, ranskiksia ja limpsaa. Ja illemmalla siideriä ja suklaatakin vähän. Uuh. Tosi terveellistä. Mutta tänään ilmoitin, että huomenna palataan taas normaaliin terveelliseen ruokaan. (Uups, mentiin jo huomisen puolelle, noh kuitenkin, you know.)

 

Illan vietin purkaen keittiössä astialaatikoita. Mies laitteli olohuonetta kuntoon ja purki laatikoita siellä. Alakerrassa on vielä jätesäkkien esterata ja pari hyllyä poissa paikaltaan, mutta muuten se alkaa olla jopa jo ihan ok! Toisin kuin yläkerta… Siellä on vielä laatikoita purettavana ja 90% lattiapinta-alasta säkkien tai laatikoiden peitossa. Miten tämä nyt näin meni? Alakerta on väljä kuin mikä, mutta yläkerta crammed up. Toisaalta, siellä on kaikki kaapit ja ne on vielä tyhjillään.

 

Eihän se näin aikuisen näkökulmasta ole mitenkään ihmeellistä asua kahdessa kerroksessa. Eikä mitenkään kovin rasittavaa edes ravata noita portaita eestaas. Tuleepahan hyötyliikuntaa kotioloissakin 😉 Toisaalta sitä silti yrittää vähän optimoida toimintoja, ettei tarvitsisi ihan kokoajan olla ravaamassa. Miettii, mitä pitää olla ylhäällä, mitä pitää olla alhaalla, mitä pitäisi olla tuplana. Kuten huulirasva. Siitähän ei tulisi mitään, jos kaikki huulirasvat olis vain toisessa kerroksessa!

 

Ei silti harmita, että talo on yksikerroksinen. Ei mene neliöitä portaikkoon, eikä tarvitse miettiä, mitä missäkin kerroksessa pitäisi olla. Vaikka kyllähän se 155 neliöä yhdessä tasossa varmasti jo riittää overwhlemaamaan meidät, jotka on totuttu 86 neliöön yhdessä tasossa. Tai 83 neliöön kahdessa, nyt kun ollaan muutama kuukausi kahden kerroksen väkeä.