Joulu on yllättävän lähellä. Lähtölaskenta on alkanut, ensimmäinen adventti on takana ja meillä luonnollisesti ensimmäinen adventtikalenterin luukkukin avattu – onhan meillä tietenkin perinteinen partiolaisten kalenteri, joka alkaa ekasta adventista eikä ekasta päivästä joulukuuta! Faija antoi kalenterin tytöille pari viikkoa sitten. Lisänä meillä on NallePuhin ja Akkarin mukana tulleet kaltsut sekä huopainen joulupukki-taskukalenteri, joten avaamista tytöillä riittää jouluun asti. Suklaakalentereita ei meillä ole tähän päivään mennessä nähty eikä nähdä, mikäli se minusta riippuu!
Joulun ensimmäinen pulma – ja huomaa, en todellakaan koe sitä stressinä, sillä joku lapsenomainen osa minusta on siitä yhtä innoissaan kuin vastaanottavakin osapuoli eli tytöt – on aina ollut tuon joulupukin taskujen täytteen keksiminen. Olen aina yrittänyt keksiä jotain, mikä liittyy jotenkin johonkin, millä tytöt leikkivät muutenkin. On ollut muovieläimiä, PollyPocket -sälää sun muuta. Tänä vuonna taskuista löytyy taskuviidakkoeläimiä sekä muutama miniponi, joille tytöt saa joululahjaksi talot. Esikoinen taskuviidakkoeläimille ja tosikoinen uuden osan Ponyville-sarjaan.
Tänä vuonna tuo yllä mainittu asia oli tosin hyvin helppo keksiä, kun kyseisiä eläimiä ovat tytöt kovin toivoneetkin. Tämän joulunodotuksen paljon isompi pulma oli löytää itse joulupukki-kalenteri 😀 Joulukoristeet ja pukki siinä mukana kun olivat vielä tuolla autotallissa pahvilaatikoissa! Tänään urakoitiin miehen kanssa laatikoita läpi – onneksi aikoinaan pakatessa ymmärsin sentään kirjoittaa niiden kylkiin suunnilleen mitä ne sisältävät, tekstit vain olivat nyt osittain piilossa seinää vasten tai toisten laatikoiden takana – ja löydettiin kuin löydettiinkin niin joulukoristeet kuin joulupukkikin niiden mukana.
Tänään olikin sitten mukava laitella vähän joulukoristeita esille ja kynttelikköä ikkunalle 🙂 Ulkohavut ja -valot saattavat jäädä tänä vuonna kyllä laittamatta, kun ei nuo terassit eikä pihan sähkötkään ole ihan kondiksessa. Mutta ainakin meillä on sisällä jo pikkuisen jouluista. Juuri sen verran kuin ekana adventtina kuuluukin. Tänään on laitettu kotia muutenkin, olohuone näyttää jo ihan kotoisalta, ja tyttöjen huoneet on taas siistit. Yksi jätesäkillinen vanhaa roinaa lähtee kaatopaikalle, toinen kierrätykseen kirppikselle. Lapset kasvaa, leikit muuttuu. Niin se menee.
Nyt kun on turhat rojut ja vanhat lelut laitettu pois, voi hyvällä omalla tunnolla antaa lapsille vähän uutta joululahjaksi. Ja itse asiassa, ne on jo hankittukin. Kävin viime viikonloppuna jouluostoksilla, niin lasten kuin muidenkin läheisten lahjat on ostettu. Minusta on mukava antaa jouluna jotain kivaa läheisilleni. Yritän aina keksiä jotain sellaista, mistä arvelen olevan saajalle paitsi iloa, myös käyttöä ja hyötyä. Ja lapset on lelunsa ansainneet, muulloin kuin jouluna ja synttärinä eivät niitä juuri saakaan.
Nyt vielä tässä iltasella laittelin joulukortit valmiiksi. Kunhan saan osoitteet kuoriin, on joulutervehdykset – valokuva ja takana lyhyesti kuulumisia – valmiina lähtöön vastaanottajilleen. Vaikkei kortteja koskaan samaa määrää takaisinpäin tulekaan kuin mitä itse matkaan laitetaan, on minusta mukava kortteja lähettää niillekin, joiden kanssa ei niin tule muuten vuoden aikana yhteydessä oltua.
Höh, huomasin yhtäkkiä, että olen alkanut potea huonoa omaatuntoa siitä, että tykkään laittaa kortteja ja antaa lahjoja jouluna! En minä yritä sillä korvata yhdessäoloa ja niitä henkisiä arvoja – milloin niistä oikein tuli toisensa poissulkevia asioita? Mutta nyt huomaan puolustelevani sitä, että näiin toimin, kun yleinen ilmapiiri tuntuu olevan moista vastaan. Facebookissakin on sellainen ryhmä kuin "krääsätön joulu", joka jo nimenä
yrittää saada minulle huonon oman tunnon siitä, että tykkään ostaa joululahjoja
niin lapsille kuin muillekin. Höh. En sitten ole valveutunut ja trendikäs. So sue me.
System Failure for the Masses 