Ei ole helteitä tänä kesänä näkynyt ei. Ei ole kesä sen kummoisempi kuin viime vuonnakaan. Sadetta, kovaa tuulta, lähes päivittäisiä ukkosia. Meggie-parka on viettänyt tovin jos toisenkin täristen kauhusta; pieni karvainen barometrimme. Viime yönäkin saatiin yksi big bada-boom, mutta koira tärisi jo paljon ennen, ja vielä pitempään sen jälkeen ennen kuin ilmanpaine taas nousi sen verran että se kykeni rauhoittumaan.

Meillä miehen kanssa on toinen lomaviikko menossa. Lauantaina oli ystäviäni kylässä päivällä ja illalla. Päivällä oli aurinkoista, mutta hirveä tuuli. Sitten taivaanranta tummui ja alkoi jyristä. Aurinko paistoi yhä, mutta ukkonen jyrisi ja puolet taivaasta oli paksujen pilvien peitossa. Varsinainen myrsky ohitti meidät jälleen ja iltaan mennessä oli tuulikin tyyntynyt. Käytiin ystäväni kanssa saunassa ja istuttiin ulkona pitkälle iltaan, kunnes alkoi tuntua viileältä auringon painuttua taivaanrannan taa.

Kauniin illan jälkeen sunnuntaiaamu koitti jälleen harmaana ja sateisena. Sitä tämä on ollut koko loma. Joka toinen päivä on semisti kaunis ja edes osin aurinkoinen ja melkein lämmin, joka toinen päivä viileä ja sateinen. Eilen oli ihan kaavan mukaisesti taas puolipilvistä eikä ainakaan päivällä satanut. Yritin uhmata säätä ja lukea riippumatossa – ja luinkin. Yritin uhmata pilviä ja makoilin bikiniyläosassa ja hameessa yrittäen pysyä lämpimänä silloinkin kun aurinko oli pilvessä. Lopulta annoin periksi ja kääriydyin fleecepeittoon. Keskellä päivää, keskellä heinäkuuta.

Tänään lähdettiin hakemaan tosikoista landelta. Lähtiessä täällä, yllätys yllätys, satoi. Motarilla satoi jonnekin noin puolimatkaan saakka. Loppumatkan kuivat tiet, puolipilvisyys ja länsituuli antoivat vähän toivoa siitä, että landella olisi jopa ihan kohtalainen keli. Ja olihan siellä! Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, tosikoinen luikahti vielä naapuriin kaverinsa kanssa uimaan ja uivat meidän rantaan ja sitten takaisin. Koirat nauttivat vapaudesta. Juotiin kahvit ulkona ja jätskikin maistui.

Tulihan sieltä se pakollinen sadekuurokin, vähän ennen kuin meidän piti lähteä kotia kohti. Se loppui kuitenkin sillä erää aika lyhyeen. Ei siis ihan kuivin jaloin selvitty autolle polkua pitkin, mutta sentään muuten kuivina kuitenkin.

Sää on aika typerä aihe loppujen lopuksi. Useimmiten siitä tulee puhuttua yhtä lausetta enemmän silloin kun on valittamista. Eikä se valittaminen edes mitään auta. Sää kun kuuluu niihin asioihin, joille ei mitään voi (ellei ole Putin the pilvitykkien ylipäällikkö). Tämäkin kirjoitus on lähinnä valitus. Kaipaan aurinkoa, enkä millään kykene hyväksymään sitä, että jo toisena kesänä peräkkäin se on näin täydellisesti kateissa lomani aikaan, heinäkuussa, kun kesän pitäisi oleman parhaimmillaan.

Muutama päivä sitten Facebookin muistoista silmiin osui artikkeli, jossa väitettiin että aurinko vaikuttaa joihinkin ihmisiin heroiinin tavoin – ja ilmoittauduin heti heihin kuuluvaksi. Olen aurinkoaddikti. Tänään luin artikkelin meteopaateista, eli ihmisistä, joiden mieliala heittelee sään mukaan. Olen myös meteopaatti. Aurinkoisina päivinä mielialani on selkeästi korkeammalla kuin pilvisinä ja sateisina päivinä.

Anyway. Sillä mennään, mitä satutaan saamaan.

Keväällä oltiin työporukalla seikkailupuisto Korkeessa kiipeilemässä. Totesin silloin, että nyt on sekin off my bucket list. Samaan hengenvetoon kuitenkin sanoin, että sinne olis kiva mennä teinien kanssa. Niinpä nyt kun ollaan lomalla yhdessä, teinit meillä (2/3 enivei, keskimmäinen on äidillään) ja tosikoinen maanantaina huokaili, että olis kiva jos mentäs jonnekin, tuumin, että Korkee olis oikeen hyvä mesta meille. Teinitkin tosin ovat siellä käyneet kerran aiemminkin, viime syksynä isänsä kanssa, joten googlailin vaihtoehtoja.

Noita seikkailupuistojahan on noussut Suomeen viime vuosina kuin sieniä sateella! Pääkaupunkiseudulta löysin kolme, ja tunnin ajomatkan päässä Helsingistä niitä on jo liuta! Päädyin Talissa sijaitsevaan Zippyyn, sillä Leppävaaran Huippu ei huoli Enderedin virikeseteleitä (tai korttia). Zippyyn siis tänään lähdettiin siinä puoli kahdentoista maissa. Aika aikaista tälle porukalle näin lomapäivänä, mutta tarkoitus oli ehtiä takaisin himaan neljäksi, jotta esikoinen ehtii mukaan Skype-palaveriin. Protu-leiri lähestyy ja appareilla on paljon suunniteltavaa.

Tänä(kin) kesänä joutuu nämä ulkoilureissut suunnittelemaan vähän niinkun säätiedote kourassa. Sataa, paistaa, sataa paistaa, kylmä, kuuma, kylmä, lämmin. Sääennusteen mukaan tänään piti olla hyvä sää, ja olikin myöhäiseen iltapäivään saakka. Oikein sopiva sää tuollaiselle kiipeilykeikalle, missä hiki tulee ihan jo fyysisestä suorituksesta. Juotavaa kului litra tyyppiin, vaikkei ollut edes kuuma päivä.

Zippy on vähän Korkeeta pienempi paikka. Siellä on myös vähän selkeämmin merkitty ratojen vaikeustaso, ja vähän tarkemmin määrätty, että ensin mennään helpot radat ja vasta sitten siirrytään vaikeampiin. Yhdet tytöt yrittivät suoraan vaikeimpaan opastuksen jälkeen, mutta heidät bongattiin ja passitettiin takaisin alas ja ensin treenikierroksille helpompiin. Mekin ohitettiin toiseksi vaikein ja mentiin keskivaikean jälkeen suoraan extra-vaikeaan mustaan, mutta ei oltukaan ihan ekaa kertaa pappia kyydissä muutenkaan. Extra-vaikea sillä radalla oli oikeastaan vain yksi osuus, missä mentiin sellaisia pyöreitä puulaattoja pitkin yläviistoon. Tai no ei ehkä sekään niin vaikea, mutta raskas.

Väkisinkin siinä tuli verrattua Korkeeta ja Zippyä. Onhan ne vähän erilaiset paikat, alkaen erilaisista valjaista (Zippyn valjaissa ei ole olkaremmejä) ja vaijerikiinnikkeestä. Korkeessa on kaksi kiinnikettä, joita siirrellään lukkojen ohi irrottamalla vaijerista yksi kerrallaan ja siirtämällä lukon toiselle puolen. Zippyssä on yksi kela, jota kierretään lukkojen ohi kääntämällä sitä sopivaan asentoon. Sen kanssa ei niin vaan mennä toisen ohi (radoilla muutama ohituspaikka) eikä muutenkaan justeerata, jos on onnistunut saamaan vaikkapa liukuköyden väärään väliin.

Ratojen isoin ero oli Zippyn pitemmät tehtävät – köysillä, verkoissa, kiipeilyseinillä, silloilla, puupölleillä jne. kävellen siirtyminen puutasanteelta toiselle – ja Korkeen ehkä vähän monipuolisemmat tehtävät. Yhtä kaikki, kummassakin paikassa oli kivaa. Pitkät liu’ut on hauskimpia ja niitä oli Zippyssä enemmän. Nyt on lihakset kipeinä ja ruhjeita tulossa ainakin minun oikeaan käsivarteeni. Pahin setti sille oli viimeisen reitin liaanihyppely, jossa käsivoimani vaan väsähtivät ja tipahtelin vaijerin varaan, jolloin lyhennysköysi ja kiinnikkeet osuivat käsivarteen. Lopulta luovutin ja tiputtauduin suosiolla heilauttaen vain köydellä itseäni aina eteenpäin. Ei enää sattunut käsivarteenkaan.

Kotonakaan en päässyt ihan heti relamaan, sillä mies tarvitsi apua remppahommissa. Siinä hommassa vierähti pari tuntia hyvinkin ja sen jälkeen korjasin kännykkäpussukkani (rikkoutuneen vetoketjun tilalle tarranauhakiinnitys) ja modasin vähän eilen ostettuja vaellushousujani. Rankkaa tämä lomailu 😉 Alle kaksi viikkoa meidän Lapin lomamatkaan! Sitä ennen vähän ystävien vierailuja ja muuta mukavaa.

Perjantaina oli tämän työkauden viimeinen päivä ja kello alkoi tikittää lomaa. Lähdettiin miehen kanssa toiveikkaina kohti Arvo Kokkosen kalatukkumyymälää, grillattavaa merenelävää etsimään. Tunne oli vähintäänkin antiklimaattinen ja pettynyt, kun näin kalatiskin täynnä lohta, lohta ja taas lohta, joukossa pari siikaa ja pari pientä kultaotsa-ahventa. Cittarissakin on enemmän kalavalikoimaa, kauppahallin komeista kalatiskeistä puhumattakaan. Taitaa olla niin, että tuonne tukkumyymälään päätyy vain se, mikä ei ole menny muihin myyntikohteisiin saakka.

Pari pakastettua kultaotsa-ahventa kainalossa käveltiin myymälästä ulos. Taitaa jäädä menemättä sinne ellei sitten erikseen sieltä jotain tilata. Nettisivut kun lupailevat ties sun vaikka mitä, mutta erikseenhän niitä tietenkin pitää tilata. Yritettiin kysellä skorpionikalojen perään, mutta niitä ei juuri nyt voi kuulemma edes tilata. Meh.

Itiksen Cittarista löytyi taskurapu (jos toinenkin, mutta vain isoin lähti meidän matkaan) ja kultaotsa-ahventen vielä sulaessa keittiön pöydällä grillattiin Buffalo-siipiä loman kunniaksi ostettua kuohuvaa siemaillen. Lämmin ilta, ei hullumpaa istua pihalla elämästä nautiskelemassa.

Taskurapu laitettiin pöytään eilen illalla parin ranch entrecôten kanssa. Päivä oli ollut kuuma ja työntäyteinen – ainakin jonkin tovin päivän kuumimpaan aikaan – sillä pensasaita oli eilen leikattava. Mies heilui vesurin kanssa ja minä huhkin oksia peräkärryyn haravan kanssa. Vartin välein oli käytävä juomassa jotain ja kastelemassa pää puutarhaletkulla. Se viilensi vähäksi aikaa. Töiden tultua tehdyiksi levitin viltin nurtsille ja luin kunnes oli aika käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen kuin miehen ystävä tuli iltaa viettämään.

Eipä siinä ollut päivällä juuri nälkä ollut, joten auringon painuttua metsän taa ja illan vähän viilennyttyä (paino sanalla vähän, ilma oli painostava ja hiostava vielä nukkumaanmennessäkin) ruoka maistui. Syötiin ulkona, vaikka siinä iltasella alkoikin ripotella vettä, mutta mikäs siinä oli ison aurinkovarjon alla ollessa; käy se sateenvarjostakin.

Myöhemmin illalla ilmanpaine laski kymmenen tienoille ja Ilmatieteenlaitos varoitteli hurjasta ukkosmyrskystä. Pieni koiraparka tärisi ja läähätti kauhuissaa, jossain noin kahdeksan kilometrin päässä välähteli ja jyrisi ja varauduttiin jo henkisesti saapuvaan myrskyyn. Sitten se meni ohi. Loppui. Meni menojaan jonnekin muualle. Kaikki se koiran kauhu ja oma odotus – myrskyssä on jotain niin kiehtovaa, pelottavaa, valtavaa – snap! Ilman täyttymystä. Antikliimaksi. Nukuttiin yö vailla ukkosen ukkosta. Yöllä kyllä satoi ilmeisen rankasti, sillä autotallin lattia lainehti aamulla. Niin näyttää käyvän noin kerran kesässä.

Tänäänkin niitä ukkosia odottelin, ilman oltua aamupäivällä paksua ja kosteaa. Eipä tullut sitä tänäänkään, vaikkakin satoi kyllä. Juuri silloin kun päivällä grillattiin ystäväpariskunnan tultua kyläilemään. Onneksi grilli mahtuu aurinkovarjon alle ja onneksi sade alkoi vasta kun oltiin jo ehditty lennättää kopterikameraa. Tai siis sen omistaja oli ehtinyt sitä lennättää ja me muut ihastella vieressä.

Pitäisi kai olla tyytyväinen, että on säästytty pahemmilta myrskyiltä tänä kesänä. Jotenkin se vaan tuntuu niin antiklimaattiselta, kun myrskystä varoitetaan ja karvainen barometrimmekin on valmiiksi kauhuissaan ja, sitten ei tapahdu mitään. Lässähdys. Ignorance is bliss. Ehkä pitäisi vaan lakata lukemasta sääennustuksia ja antaa niin hyvän kuin huononkin ilman yllättää.