Jos ei viitsi edes mainita sitä, miten kurjaa on nousta pimeään maanantaiaamuun, kun nukuttaisi vielä ihan vietävästi, niin sen voinee ainakin mainita, miten kurjaa on, että taas sataa. Lumi on sulanut, kaikkialla on märkää, kuraista ja mutaista, ja tuplasti pimeämpää kuin viikko sitten lumen vielä heijastaessa sitä vähäistä valoa, jota jostain katulampuista kajasti. Ei siis voi todellakaan sanoa, että mikä ihana aamu.

1) I don’t do mornings. 2) I don’t do mondays. 3) I don’t do winter nor rain nor cold… => I definately don’t do cold and rainy winter monday mornings!

Säätila sikseen, totesin aamulla peiliin katsoessani, etten vieläkään viikonloppuna muistanut nyppiä kulmiani. Siihen ei luonnollisestikaan ole aikaa myöskään maanantaiaamuna, mutta sain kuningasajatuksen (varoitusvalo vilkkuu jo!) siistiä kulmani sellaisella paristokäyttöisellä kulmien siistimislaitteella, jonka joskus hommasin kokeilumielessä, kun se nyppiminen on niin pahuksen kipeetä puuhaa. Totesin laitteen huonoksi, mutta se jäi kaappiin lojumaan. Tänään totesin laitteen jälleen huonoksi, kulmat tosin on kohtalaiset (muttei yhtä siistit kuin nypittyinä), mutta puolet silmäripsistäni on puolta lyhyempiä kuin ennen! Siis horris!

Keittiössä totesin, ettei ollut kahvia, mies ei ollutkaan keittänyt sitä ennen töhinlähtöään. Boleroa pukiessani totesin, että sen hihassa oli jotain likaa (joka tosin onneksi lähti pois pienellä paikallispesulla). Ranneketju ei meinannut haluta mennä kiinni. Tosikoinen taisi sentään pukea päälleen suht sutjakasti.

Ennen kuin olin tosikoisen kanssa päiväkodissa asti, soitti esikoinen, että oksettaa ja on huono olo. Sen pallon heitin kuitenkin miehelle, sillä minun ei oikein ollut mahdollista palata kotiin, etenkään kun olin hiukan skeptinen tytön sairauden laadun suhteen. Neiti kun oli jo ennen lähtöäni valittanut ettei jaksaisi mennä kouluun. Mutta mikä minä olen sanomaan itkua tihrustavalle lapselleni, että sinä vain kuvittelet, mene kouluun siitä. Joten annoin asian isänsä huolehdittavaksi, ja tyttö oli sitten päivän kotona.

Ja minäkin illan, sen jälkeen kun olin typottanut koko päivän töissä. Aivot jumittivat tänään vielä aika pahasti. Enkä arvannut vielä tanssitunnille mennä. Keskiviikkona taas. Jos suinkin jaksan. Olen jotenkin ihan puhki. Loman tarpeessa. Onneksi kohta on joulu ja pari ekstravapaata.

Joulun ensimmäinen pulma – ja huomaa, en todellakaan koe sitä stressinä, sillä joku lapsenomainen osa minusta on siitä yhtä innoissaan kuin vastaanottavakin osapuoli eli tytöt – on aina ollut tuon joulupukin taskujen täytteen keksiminen. Olen aina yrittänyt keksiä jotain, mikä liittyy jotenkin johonkin, millä tytöt leikkivät muutenkin. On ollut muovieläimiä, PollyPocket -sälää sun muuta. Tänä vuonna taskuista löytyy taskuviidakkoeläimiä sekä muutama miniponi, joille tytöt saa joululahjaksi talot. Esikoinen taskuviidakkoeläimille ja tosikoinen uuden osan Ponyville-sarjaan.

Tänä vuonna tuo yllä mainittu asia oli tosin hyvin helppo keksiä, kun kyseisiä eläimiä ovat tytöt kovin toivoneetkin. Tämän joulunodotuksen paljon isompi pulma oli löytää itse joulupukki-kalenteri 😀 Joulukoristeet ja pukki siinä mukana kun olivat vielä tuolla autotallissa pahvilaatikoissa! Tänään urakoitiin miehen kanssa laatikoita läpi – onneksi aikoinaan pakatessa ymmärsin sentään kirjoittaa niiden kylkiin suunnilleen mitä ne sisältävät, tekstit vain olivat nyt osittain piilossa seinää vasten tai toisten laatikoiden takana – ja löydettiin kuin löydettiinkin niin joulukoristeet kuin joulupukkikin niiden mukana.

Tänään olikin sitten mukava laitella vähän joulukoristeita esille ja kynttelikköä ikkunalle 🙂 Ulkohavut ja -valot saattavat jäädä tänä vuonna kyllä laittamatta, kun ei nuo terassit eikä pihan sähkötkään ole ihan kondiksessa. Mutta ainakin meillä on sisällä jo pikkuisen jouluista. Juuri sen verran kuin ekana adventtina kuuluukin. Tänään on laitettu kotia muutenkin, olohuone näyttää jo ihan kotoisalta, ja tyttöjen huoneet on taas siistit. Yksi jätesäkillinen vanhaa roinaa lähtee kaatopaikalle, toinen kierrätykseen kirppikselle. Lapset kasvaa, leikit muuttuu. Niin se menee.

Nyt kun on turhat rojut ja vanhat lelut laitettu pois, voi hyvällä omalla tunnolla antaa lapsille vähän uutta joululahjaksi. Ja itse asiassa, ne on jo hankittukin. Kävin viime viikonloppuna jouluostoksilla, niin lasten kuin muidenkin läheisten lahjat on ostettu. Minusta on mukava antaa jouluna jotain kivaa läheisilleni. Yritän aina keksiä jotain sellaista, mistä arvelen olevan saajalle paitsi iloa, myös käyttöä ja hyötyä. Ja lapset on lelunsa ansainneet, muulloin kuin jouluna ja synttärinä eivät niitä juuri saakaan.

Nyt vielä tässä iltasella laittelin joulukortit valmiiksi. Kunhan saan osoitteet kuoriin, on joulutervehdykset – valokuva ja takana lyhyesti kuulumisia – valmiina lähtöön vastaanottajilleen. Vaikkei kortteja koskaan samaa määrää takaisinpäin tulekaan kuin mitä itse matkaan laitetaan, on minusta mukava kortteja lähettää niillekin, joiden kanssa ei niin tule muuten vuoden aikana yhteydessä oltua.

Höh, huomasin yhtäkkiä, että olen alkanut potea huonoa omaatuntoa siitä, että tykkään laittaa kortteja ja antaa lahjoja jouluna! En minä yritä sillä korvata yhdessäoloa ja niitä henkisiä arvoja – milloin niistä oikein tuli toisensa poissulkevia asioita? Mutta nyt huomaan puolustelevani sitä, että näiin toimin, kun yleinen ilmapiiri tuntuu olevan moista vastaan. Facebookissakin on sellainen ryhmä kuin "krääsätön joulu", joka jo nimenä
yrittää saada minulle huonon oman tunnon siitä, että tykkään ostaa joululahjoja
niin lapsille kuin muillekin. Höh. En sitten ole valveutunut ja trendikäs. So sue me.

Illalla totesin kuumeenkin nouseen ja yöllä oli kurkku aivan järisyttävän kipeä. Korvia vihloi ja pää tuntui räjähtävän. Joten en sitten mennyt torstaina töihin. Lepäilin kotona koko päivän, olisin vain nukkunut, mutta sen esti tosikoinen, joka niinikään oli kotona, yskänsä kanssa. Tosikoinen on tällä viikolla yskinyt aika railakkaasti, keskiviikkoiltana ei saanut siltä nukutuksi ja tuli minun kainalooni nukkumaan. Jossain vaiheessa ehdottelin, että tytär olisi siirtynyt omaan sänkyynsä, kun en oikein saanut nukutuksi siinä, mutta tosikoinen totesi minulle: "Eihän se haittaa, koska mä olen sun lapsi." Tavallaan ihan naulan kantaan 😀

Torstaina oltiin siis molemmat kotona, mutta eihän se lapseni ollut kipeä ollenkaan. Vähän yski juu, mutta muuten oikein virkeä. Minä siis pelasin ensin hänen kanssaan (sängyssä) tunnin verran uunoa, sitten tyttö katsoi vähän dvd:tä ja pelasi vähän tietokoneella – minä muka yritin nukkua samalla, mutta eihän siinä nukuttua saanut, kunhan makoilin sitten. Esikoisen tultua koulusta luulin voivani relata vähän paremmin, mutta tyttäret huutelivatkin minua kymmenen minuutin välein, kunnes lopulta sain nukkua peräti puoli tuntia ennen kuin piti nousta ylös, mennä esikoisen koululle arviointikeskusteluun. Oli muuten hienoa kuulla taas pelkkä hyvää lapsestaan 🙂

Tänään on tosikoinen hoidossa ja esikoinen koulussa ja juuri soitti kysyäkseen voiko mennä kaverille. Tänään olenkin nukkunut vain, viimeistä tuntia lukuunottamatta. Ei tosin oikein tiedä, miten pitäisi olla, kun makuuasennossa pää uhkaa räjähtää paineesta ja pystyasennossa se alkaa hetken perästä surista. Sairastaminen on aika vihoviimeistä puuhaa.