Ace, Ace, baby!

Kuka on kietonut perheen sydämet mykkyrälle pieniin tassuihinsa? Tietenkin piskuinen mustavalkoinen Ace, nyt kahdeksanviikkoinen kääpibullterrierinpentu, joka toissapäivänä liittyi laumamme jäseneksi. Liittyi tai liitettiin, Acelta ei toki kysytty. Se olisi varmasti jäänyt mieluusti veljensä seuraan.

Ace on kahdessa päivässä kotiutunut aivan uskomattoman hyvin! Synnyinkodista lähdettäessä pikkuista tietenkin jännitti, mutta melko rauhallisesti se matkusti sylissäni uuteen kotiinsa. Uudella pihalla oli häntä vähän koipien välissä, mutta sisään päästyään poika tutkaili paikkoja uteliaana.

Meggie on pikkuisen suhteen utelias, ehkä vähän äidinvietit heränneet, mutta Acen riehakkuus vähän ärsyttää sitä. Meggie ei kuitenkaan juurikaan Acea komenna, toisin kuin Timmy. Timmyn ja Acen tutustuminen alkoi vähän kivisesti, kun Ace nippasi Timmyä saaden Timmyn suuttumaan kunnolla. Nyt Timmy välttelee Acea ja jos Ace tulee lähelle, Timmy murisee sille.

Ace on niin energinen ja riehakas, että hetki voi vierähtää ennen kuin kaikki nuo vanhat koirat hyväksyvät Ace-vauvan kunnolla, mutta hiljaa hyvä tulee. Ace on ihan rakastunut etenkin Meggieen ja yrittää jatkuvasti saada sen huomiota – mikä tietenkin vain ärsyttää Meggieä. Ihan tulee jotenkin mieleen nuo ihmislapset 😀

Niistä puheen ollen. Tosikoinen on uskollisesti ollut meidän kanssa koti-karanteenissa siitä saakka kun tämä poikkeusaika täällä alkoi. Esikoisen elämä on enimmäkseen jatkunut normaalina töissä sairaalassa, mutta muutoin ovat kämppiksensä kanssa myös pysytelleet kotosalla.

Eilen minulla olikin onnenpäivä, kun esikoinen tuli meille – näin poikaseni livenä ensimmäistä kertaa sitten varmaan helmikuun – Acea katsomaan. Jostain syystä tässä vaiheessa miehenkin mielestä oli ok, että poika tuli käymään, samoin kuin isäni. Faija istuikin lopulta meillä koko illan, jääden päivällisellekin. Halasin kumpaakin tiukasti, kun lähtivät kotiin.

Takaisin Aceen. Se on aivan hurjan älykäs pieni koira! Jos bullit ovatkin todella itsepäisiä – minkä kyllä näkee myös Acessa – on Ace toisaalta myös tällä hetkellä jossain sopivassa herkkyyskaudessa oppimaan asioita ja tuntuu todella helpolta opetettavalta.

Ace nukkuu itsekseen itkemättä oikeastaan ollenkaan; ei se juuri itkenyt edes ensimmäisenä yönä. Acen peti on meidän makuuhuoneessa ja se menee sinne jo itse, kun sen vie sen eteen.

Ensimmäisestä illasta saakka Ace on osannut tehdä tarpeensa ulos. Heti kotiin tultuamme näytettiin sille pisupaikka pihalla ja kun se pariin otteeseen vietiin siihen tarpeilleen, oppi se tekemään asiansa siihen kun se siihen viedään. Toissailtana mies oli etupihalla vähän opettamassa hihnakävelyn alkeita Acelle, kun yhtäkkiä se kääntyi ja johdatti miehen takapihalle, pisupaikalleen ja teki siihen kakat.

Kun Acen kanssa käy ulkona, riittää, että sille sanoo “inside” ja se osaa kipittää takaovesta sisään, aivan kuten nuo meidän vanhatkin koirat.

Ace tykkää kiivetä syliin, antaa pusuja, syödä, leikkiä puruleluilla, leikkiä ihmisten kanssa, syödä voikukkia. Meggien kanssa se haluaisi kovasti leikkiä, ja yrittääkin houkutella tätä aina tilaisuuden tullen, mutta Meggie ei tosiaan oikein innostu.

Ace on varsinainen Ace of Hearts, sydänten sulattaja ❤