Aamuntorkku talon hävittää

Juteltiin toissapäivänä työkavereiden kanssa nukkumisesta ja unirytmeistä. Pari heistä valitteli sitä, miten he eivät pysty unirytmiään muuttamaan viikonloppunakaan myöhäisemmäksi, aamuheräämistä siis lähinnä, joten kun kuitenkin tulee valvottua, jää uni lyhyeksi kun aamulla pää herättää samaan aikaan kuin arkisin. Se on vähän niinkuin reverse issue siitä, mikä on minun ja kaltaisten ongelma, vaikka onkin oikeastaan ihan sama asia.

Jollakin unirytmi muotoutuu helposti varhaiseksi, kun on pakko herätä aamuisin töihin tiettyyn aikaan. Rytmi menee selkäytimeen ja sitä huomaa heräävänsä viikonloppuisinkin kuudelta, vaikkei mitään tarvetta siihen ole. Toisilla näin ei käy. Luontainen unirytmi ei varhaistu, vaikka miten joka ikinen aamu kello soisi seitsemältä. Aina väsyttää yhtä paljon ja kun nukkua saa, nukuttaa aina yhtä hyvin jonnekin sinne aamun myöhäisemmille tunneille.

Olen sanonut ennenkin, että luontainen unirytmini on yhdeksän tuntia, puolesta yöstä yhdeksään aamulla. Elin tässä rytmissä yhden onnellisen puolivuotiskauden, kun tein graduani kotona, eikä kukaan vaatinut minua olemaan missään mihinkään tiettyyn aikaan (paitsi satunnaiset aamuvuorot töissä). Yhdeksän tuntia unta on keskimääräistä enemmän, mutta äkkiseltään voisi ajatella, että ei kai se ole mahdoton sovittaa arkirytmiinkään. Kymmeneltä nukkumaan ja olet virkeä seitsemältä.

Sori, ei toimi niin.

Ensinnäkään uni ei useimmiten tule niin aikaisin. Ei, vaikka kuinka joka aamu joutuisi heräämään aikaisin. Toiseksi, vaikka uni tulisi jo niin aikaisin, se tarkoittaa että univelka on kasvanut niin suureksi, ettei se yhdeksän tuntia riitä mihinkään. Viikonloppuisin nukunkin usein 10-12 tuntia, ja olen vihainen, jos jostain syystä pitää herätä johonkin tiettyyn aikaan sen sijaan että vain heräisin itsekseni.

Vaikka tämä meni nyt kovin oman unirytmini setvimiseksi, tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Meitä, jotka ei “kasveta aikuisiksi” unentarpeinemme ja rytmeinemme vaan jäädään siihen teinimäiseen nukkumiseen ja kukkumiseen. Tai sellaiseksi sitä kutsutaan, sillä teini-iässä luontaisesti aamuvirkutkin tuppaavat muuttumaan aamuntorkuiksi. Lapset, joilla oli tapana herättää vanhemmat viiden aikaan, nukkuvat yhtäkkiä iltapäivään. Eihän se voi olla tervettä!

Kaikki lapsetkaan eivät ole aamuvirkkuja edes pieninä. Molemmat omani herättivät meidän viikonloppuisin liian aikaisin – kahdeksan-yhdeksän välillä nukuttuaan miltei kellon ympäri. Arkiaamuisin jouduin aina kiskomaan unisia vekaroita sängystä väkisin, itkua tihrustavia lapsia, jotka olisivat vain halunneet vielä vähän nukkua.

Esikoisen ollessa jo koulussa, tosikoisen vielä päiväkodissa, minulla oli aika jolloin minun tarvitsi olla töissä joka aamu kahdeksalta. Se tarkoitti nousemista kuudelta. Kannoin nukkuvan tosikoisen kanssani suihkuun heräilemään, zombiena puin itseni ja lapsen ja vein hänet päiväkotiin. Päiväkodin lähellä oli Teboil, mistä hain aamukahvini, sillä kahvinkeitto siihen aikaan oli ylivoimaista. Milloin unohtui purut, milloin vesi ja milloin suodatinpaperi. Heräilin duunissa ja join 10 kuppia kahvia aamupäivän aikana päästäkseni käyntiin.

Lapseni ovat nyt lukiossa ja yläasteella. Kummallakin on todella paljon kasin aamuja, mikä lukiolaiselle tarkoittaa kotoa lähtöä ennen puoli kahdeksaa. Se on hirveän aikaista teineille, joilla, toistan, on myöhäinen rytmi silloinkin, kun luontainen unirytmi muuten on varhainen. Se kuuluu kehityskauteen. Siitä on tehty tutkimuksia. Vaikuttaako se mitenkään koulumaailmaan ja siihen mihin aikaan koulut alkavat? Ei näytä vaikuttavan.

Jollain tapaa kykenen ymmärtämään sen, että työelämässä (tietotyössä) on hyödyksi se, että kaikki ovat työmoodissa yhtaikaa, olivat sitten toimistolla tai etänä. Tai ainakin jonkin liukuman puitteissa yhtaikaa. Olen onnekkaassa tilanteessa, kun työni sallii niin paljon vapautta työajan puitteissa. Aamuvirkkumme voivat aloittaa ja lopettaa työnsä aiemmin, me aamuntorkut voidaan rauhassa torkkua ja aloittaa työt vasta yhdeksän aikaan. Tai ainakin olla saatavilla siitä lähtien. Sekään ei haittaa, vaikka saisin itseni käyntiin vasta tuntia myöhemmin, kun voin sitten yhtälailla tehdä töitä myöhempään.

En kuitenkaan jaksa käsittää sitä pakkomiellettä aloittaa rakennuksilla seitsemältä aamulla tai sitä, miksi virastoissa pitää olla töissä kahdeksalta ja sillä hyvä. Kai siellä taustalla on jotain vanhaa säännöstöä. Aamuvirkut kun uskovat olevansa jotenkin vähemmän laiskoja ja parempia ihmisiä kuin me aamuntorkut. Tuonkin myytin pitäisi vähitellen jo murtuman; tutkimuksia on aiheesta tehty vaikka kuinka ja ne osoittavat, että aamuntorkkuus kulkee usein käsikädessä luovuuden kanssa. Vaikka sekin kai on vain jotain hömpötystä, sillä eihän sekään ole tuottavaa työtä.