Ajamisen sietämätön keveys

Kävimme mieheni kanssa jälleen saman keskustelun. “Why don't you take the train? I'd take the train if I were you.” “Well, because…” Oli tiistai-ilta, oloni oli flunssainen ja aamulla odotti ajomatka Kotkaan päiväksi. Ja koska matka ei ole kovinkaan pitkä, ja moottoritiekin on valmis, en todellakaan ollut jäämässä sinne yöksi vaan ajelin keskiviikkona työpäivän jälkeen kotiin ja torstaina sitten sama jumppa.

En pidä junasta. Viimeksi sitä paitsi iPadini lasi meni rikki junassa. Junilla on aikataulut. Ja asemat. Ja kolinat ja… En osaa selittää miksi mieluummin lennän kuin menen junalla (paitsi että lento on nopeammin perillä, ja istun mieluummin lentokentällä kuin junassa, vaikken pidä lentokentistäkään). Osaan selittää, miksi pidän enemmän omasta autostani.

Oma auto, oma vapaus. Oma kupla, jonka sisällä ei tarvitse kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Voin soittaa musiikkia juuri niin kovalla kuin haluan ja antaa ajatusten juosta yhtä matkaa ohikiitävien kilometrien kanssa. Etenkin moottoritieajaminen on silkkaa terapiaa. Maantieajosta en niin välitä. Enkä minäkään yksinäni tuntikausia tykkää autossa istua. Se on aika boooring sitten pitemmän päälle.

Aamun ajomatka on aina iltapäivää mukavampi, kunhan aamulähtö on kohtuullinen (eikä tapahdu ennen seitsemää). En ole aamuihminen, mutta autossani minun ei tarvitsekaan olla. Istun autooni, annan autopilotin hoitaa ajamisen ja ajatukseni virtaavat melkein kuin loikoisin vielä sängyssäni valveilla valmiina kohta nousemaan. Aamukahvi mukissa, hyvällä tsägällä mukana myös miehen tekemä aamupalaleipä odottamassa syömistään.

Iltapäivällä olo on väsynyt päivän töistä, ajaminen tuntuu tylsemmältä. Ajatukset eivät jaksa juosta enää, olo tuntuu tahmalta. Haluan vain kotiin lepäämään. Silti silloinkin mieluummin nautin oman autoni rauhasta kuin junan hälystä ja mietin, millä asemalla hyppäisin junasta pois ja ottaisinko taksin vai venyttäisinkö matkaa sompailemalla kotiin julkisilla.

Keskiviikkona aamu oli kaunis. Repeilevä pilviharso peitti taivaan, taaten oranssina ja vaaleanpunaisena hehkuvan taivaanrannan auringon kiivetessä horisonttiin. Ajoin kohti itää, kohti auringonnousua. Ihastelin taivaanrannan purppuraa ja sitten olikin kohta valoisaa ja aurinko kiivennyt metsänrajan yläpuolelle hohtavana suurena tulimollukkana.

Iltapäivällä kotimatkalla satoi. Ja torstaina oli harmaata aamusta iltaan. Sadesää on kurja ajosää, ja pidentää matka-aikaa, kun ei voi ihan vallan paahtaa motarilla. Eilen sentään oli enimmäkseen kuivaa, vaikka yöllä olikin vielä satanut.

Ainoa, mikä harmitti, oli flunssa. Ajaessa aivastaminen on pelottavaa ja niistäminenkin hankalaa. Päänsärkykään ei juuri tee oloa mukavammaksi, eikä silmien kirvely. Niin, ja harmitti hiukan sekin, ettei näillä reissuilla ollut ollenkaan aikaa jäädä Kotkaan kuljeksimaan. Se on varsin kaunis pieni kaupunki, melko korkealla sijalla niiden kaupunkien listalla, joissa voisin kuvitella asuvani. Tammisaaren pitäessä kärkipaikkaa. Huomaa näitä yhdistävä meri ;)

Tältä viikolta on ajot ajettu. Ensi viikolle ei reissuja ole luvassa, mutta sitä seuraavalla taitaa taas saada ainakin yhtenä päivänä lähteä tien päälle.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.