Kotimatkalta

Aeropuerto de Las Palmas, GC, la 31.5. klo 5:30

Haikeahko kotimatka on aluillaan. Istuskelen SohoCoffeessa mui grande cappucinon kera ja yritän ymmärtää, miltä tämä lähtö tuntuu. Toisaalta täällä ei ole minulle enää mitään, toisaalta tuntuu haikealta päästää irti siitä viimeisestä pienestä rihmasta, joka vielä tuntuu yhdistävän minut äitiin. Täällä äiti tuntuu olevan lähempänä kuin kotona, vaikka sydämessähän hän elää. Silti. Äidin saari.

Lähtö täältä on joka kerta ollut haikea, sillä vaikka on ollut jo ikävä omaan kotiin, pala minua on asunut täällä äidin myötä. Nyt ikuisesti. Pieni pala Espanjaa, Gran Canaria aina sydämessäni. Tällä kertaa tänne jää vain muisto, ja monta ihmistä, joista on lyhyessä ajassa tullut oudolla tavalla läheisiä; meidät yhdisti äitini eläessään, ja nyt suru ja ikävä.

Kyyneleet vierivät taas poskiani pitkin, enkä voi sille mitään. En tosin edes yritä. Itkun pitää antaa tulla, kun on sen aika, vaikka sitten keskellä lentokenttää.

Eilen yksi mutsin ystävistä kutsui minut viettämään päivää perheensä kanssa. Yhden aikaan iltapäivällä he tulivat hakemaan minua mutsin asunnosta, jonka olin jo lähes viimeistellyt lähtökuntoon. Viisi kiloa liian painava matkalaukku oli pakattu, ja jäljelle jäävä irtaimisto siististi pusseissa ja pöydillä ja vähän vielä kaapeissakin. Mutsin ystävät lupasivat tyhjentää loput. “Älä välitä. No te preocúpes,” he sanoivat kun kysyttiin siitä siskon kanssa. Hyvin oppivat tuon yhden lauseen :D

Perhe meinasi viedä minut ylös vuoristoon, mutta noustessamme ensimmäistä rinnettä, totesimme että siellä sataa. Myöhemmin päivällä eräs toinen äidin ystävä puhelimitse vahvisti (vahvistaessaan, että tänään tuo minut kentälle), että toden totta, siellä vuoristossa satoi ja oli 12 astetta lämmintä. Como en Finlandia. Vaikka eilen taisi Suomessa aurinkokin taas pilkahdella.

Käännettiin auto ympäri ja nokka kohti etelän lämpöä. On se jännä, miten vain 30km Las Palmasista etelään pilvet loppuvat kuin seinään ja kun Las Palmasissa on läpi vuoden suomalaisen mittapuun mukaan kevät/syksy (täkäläisen talvi ;) ), on etelässä läpi vuoden kesä. Sukellettiin tihkupilvien alta kirkkaan taivaan alle, aurinkoon.

Käytiin Maspalomasin San Fernandossa syömässä kiinalaista. Täkäläinen kiinalainen on minusta paljon maukkaampaa kuin se mitä saa Suomessa! Ajettiin El Tableron kauppakeskukseen mini-shoppailulle. Las Palmasissa ja vuoristossa kaikki oli eilen kiinni Kanarianpäivän takia, mutta etelän turistiseuduilla ei pyhä vakuttanut kauppojen aukioloon.

Edelleen, toistan itseäni, pidän näistä Kanarian vaatekaupoista enemmän kuin Suomen. Enkä siis tarkoita rantakojuja (vaikka niissäkin on ihan kivaakin vaatetta kyllä) vaan kauppakeskusten putiikkeja. Löysin Pull&Bearista vielä kivat paidat tytöille ja itselleni. Ja “Kasa”-kaupasta miehellekin vähän jotain.

Jatkettiin Maspalomasista Playa del Curan ohi Puerto de Moganiin vähän kävelemään. Paljon muistoja, paljon nostalgiaa. Nappasin auton ikkunasta vielä viimeisen kuvan Monsenorin asuntokompleksista. Minulla on mutsin Curan kodista vain hyviä muistoja, vaikken voi olla miettimättä onko sen halvassa (suomalaisessa) rakentamisessa käytetty asbestia tai jotain, mikä aiheutti äidin keuhkosyövän. Siellä se ainakin ensi kertoja alkoi oireilla, vaikkei mutsi silloin sitä tajunnutkaan tutkituttaa tarkemmin.

Kuljeskeltiin pitkin Moganin satama- ja ranta-alueita. Yhdestä pienestä matkamuistomyymälästä ja silmiin osuneesta Espritin myymälästä ostin viimeiset kotiinviemiset. On minulla jo ikävä kotiin, ikävä miestä, lapsia koiraa. Mietiskelin, mihin väliin minä oikein kuulun, perheen vanhempien ollessa äitini ystäviä ja ikäluokkaa, minun ollessani kuitenkin samanikäisen teinin äiti kuin heidän nuorin tyttärensä, joka oli matkassa mukana. Hassu tunne.

Jaksan hämmästellä sitä, miten hyvin selviän täällä ihmisten kanssa, joiden englannintaito ei ole sen kummoisempi kuin minun espanjantaitoni. Hyvin saatiin juteltua kaikenlaista pitkin päivää, ymmärrettiin toisiamme, eikä translate appiakaan tarvittu kuin pari kertaa. Englantia (täälläkin nuoriso opiskelee sitä koulussa enemmän kuin vanhempi väestö, joten mutsin ystävän 13v osasi vähän vanhempiaan enemmän), espanjaa ja elekieltä. Äiti olisi ylpeä. Kummitätikin ilmoitti facessa olevansa :) Ylpeä siis.

Las Palmasin tihkusateeseen palatessamme mietin jälleen, että Las Palmaskin itkee kanssani. Koko viikon on ollut pilvistä ja tuon tuosta vähän sadellutkin. Tosin, sellainen on Las Palmas tähän aikaan vuodesta.

Illalla asetin kännykän herättämään neljältä, ja as after thought, laitoin vielä mutsin herätyskellonkin hälyyttämään siltä varalta että jostain syystä en kuulisi ja heräisi kännykkään. Heräsin kuitenkin itsekseni vartin yli kolme, ja puoli neljältä todettuani, etten sitten nukahtanut enää uudelleen, nousin sängystä laittamaan itseäni rauhassa valmiiksi.

Puoli viiden aikaan, sovitusti, soi alaoven summeri. Olin juuri avannut ovet parvekkeelle vielä viimeisen kerran, ja kesti hetken tajuta, että se olikin summeri eikä hälyauto ulkona. Päästin mutsin ystävän sisälle, ja raahattiin kamelikuormani autoon, ajettiin enimmäkseen hiljaisina lentokentälle. “Muchas gracias por todo ayuda y que tu eras amigo de ma madre.”

Ystävä halasi ja katsoi, että sain ongelmitta matkalukkuni sisään (ylikilot maksavat maltaita, etenkin kun ne chargataan molemmilta lennoilta erikseen, mutta kelasin mielessäni matkalaukin sisällön ja totesin, etten mitenkään saa sieltä mitään järkevästi käsimatkatavaroihini, missä oli pari kiloa to spare), boarding cardit käteen ja vielä turvatarkastuksestakin läpi. Vilkutus, ja olin toisella puolella. “Hyvää reissua,” toivotti ystävä. Mutsikin oli opettanut ystävilleen vähän suomea :)

Jaha, portille. Koneen nokka kohti auringonnousua. Adios, Gran Canaria. Ehkä vielä joskus nähdään.

 

Lennolla Barcelonasta Helsinkiin, la 31.5. klo 12:45

Tällä kertaa ensimmäinen lento, Las Palmasista Barcelonaan, oli ajallaan ja vaihto Barcessa sutjakka, mutta kiireetön. Ehdin hoitaa toilettibisnekset ja käydä DutyFreessäkin, johon en Las Palmasin kentällä yksinkertaisesti jaksanut jäädä palloilemaan. Pullo giniä ja vähän karkkia kotiinviemisiksi. Juustotarjotin mutsin luona tehdyn kanaleivän seuraksi.

Päästiin koneeseen kutakuinkin saman tien, kun porttikin oli tiedossa. Istuin koneessa kaikessa rauhassa syömässä eväitäni muiden valuessa koneeseen. Olin kuvitellut syöväni lounaani vielä kentällä, mutta boarding aloitettiinkin niin aikaisin, että söin sitten lentokoneessa.

Siitäkin huolimatta jostain syystä (jokin toinen saapuva lento myöhässä? hyvänäkään hektenä ei saa noista kuulutuksista selvää, saati sitten puolikuuloisena puoliselvästä englannista, espanjasta nyt puhumattakaan…) tämä Helsingin lento pääsi lopulta lähtemään puolisen tuntia myöhässä. Onneksi ei ole jatkolentoja Helsinki-Vantaalla odottamassa, vaan oma mies

Kotona taas, la 31.5. klo 22

Kone laskeutui noin vartin myöhässä. Kentällä minua oli vastassa mies ja tosikoinen, joka hyppäsi kaulaani tullessani autolle. Kotona odottivat toiset tytöt ja Meggie, joka luultavasti oli paluustani onnellisin :D Se oli reppana varmaan jo luopunut toivosta, että ikinä palaisin kotiin! Se näki minut viikolla Skypessa muutaman kerran ja pyöritteli kummissaan päätään, kun mommy oli tietokoneessa. Koira pieni meni aivan villiksi, kun huomasi minun palanneen kotiin.

Nyt on tuliaiset jaettu ja juustohampparit syöty ja vietetty iltaa yhdessä. Aika mennä nukkumaan. Meggiekin pääsee taas normaalipaikkaansa jalkoihini nukkumaan; koko viikon se nukkui tyynyni vieressä vahtimassa paikkaani. Ihana olla kotona

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.