Sus(h)ia ja kettua

Itsenäisyyspäivän pitkä viikonloppu valuu kohti loppuaan. Lasissa on punaviiniterästettyä mustikkaglögiä, talossa hiljaista. Tytöistä esikoinen ja tosikoinen lähtivät isälleen jo torstai-iltana, lähteäkseen mummin ja parin serkun kanssa mökille aikaisin Itsenäisyyspäivän aamuna. Keskimmäinen lähti äidilleen perjantaina, alkuiltapäivästä. Nyt meitä on vain koira, mies, minä ja mutsi, ja huomenna mutsikin siirtyy systerille joksikin toviksi.

Tyttöjen kanssa on aina perinteisesti Itsenäisyyspäivänä tehty pipareita, mutta nyt kun eivät olleet täällä, tehtiinkin “itsarisushia”. Iltapäivästä alettiin hiljaksiin valmistella sushin tekemistä ottamalla lohi pakastimesta sulamaan, valmistelemalla pari pienehköä mustekalaa (mutsi hieroi mustekaloja merisuolalla, sen jälkeen keitettiin ne riisietikka-soija-vedessä), sulattamalla katkarapuja, valmistamalla tamago-rulla, pilkkomalla kurkkua ja avocadoa ja niin eespäin.

Iltasella keitettiin padallinen riisiä, mutsi teki “kökköjä” nigiriä varten, minä rullailin makeja ja sekoitin tempurataikinan, ja tempuroin osan makirullista, sekä vähän parsakaalia, sipulia ja loput mustekalapalat, jotka ei menneet makirulliin. Puoli kahdeksan aikaan meillä soi telkkarissa André Rieun Maastrichtin konsertti Youtubesta, ja sushi-illallinen oli valmis. Meitä ei oikein yleensäkään jaksa kiinnostaa Itsenäisyyspäivän vastaanotto.

Päivällä perjantaina urakoitiin koko viikonlopun ainoa isompi effortti, kun kannettiin pihalta viimeisetkin pihakalusteet varastoon, ihan kreivin aikaan, lumen vielä tullessa hädin tuskin maahan jäävänä räntänä, sillä vähän myöhemmin sitten jo pakastuikin, ja siitä asti on ollut lunta maassa. Ja me ihan vaan oleiltu – ja vaihdoin iPadiini näytön! – himassa, lukuunottamatta eilistä apteekki- ja kauppareissua ja tietenkin lenkkejä koiran kanssa.

Meggie sopeutuu päivä päivältä paremmin meidän perheeseen, vaikka välillä mennäänkin pari askelta eteenpäin, yksi taakse. Sisävahingot on loppuneet lähes kokonaan, ulkoilut sujuvat mallikkaasti, kotosalla Meggie on kovasti esikoisen perään, seuraavaksi paras on mies, me muut ollaan semisti ok, välillä vähän pelottaviakin vielä kai.

Nyt se taitaa vähän ikävöidä tyttöjä; ulkona pysähtyy kuuntelemaan joka kerta kun kuulee lasten ääniä, ja haluaisi kovasti mennä lasten luo. Muttei sitten kuitenkaan uskalla. Pieni on arka. Yöt Megsu nukkuu vieressä, jonkun tytöistä vieressä tai sitten meidän välissä.

Koiramuru on kuin kettu. Niin paljon Jack (Parson) Russellin oloinen sekä ulkoisesti että luonteeltaan, että sen täytyy olla koiruuden dominoiva rotu. Meggiellä on hurjan voimakas metsästysvaisto, ja ulkona kulkee kuono maassa nuuhkien, välillä pysähtyen toinen etutassu ylhäällä, meitä katsoen, jotta joskos saisi lähteä perään.

Tässä päivällä, kun Meggie torkkui meidän välissä sohvalla, pää tassujen päällä, meidän katsellessa Youtubesta viedoita metsästävistä Jack Russeleista, pää ja yläkroppa nousivat salamana pystyyn, kun viedosta kuului rottien vikinää :D

Meillä on sushia jäljellä jääkaapissa vieläkin vähäsen, vaikka syötin osan rippeistä eilen kavereille pikkujouluissa – joita muuten joskus tällä kaveriporukalla kutsuttiin kettujouluiksikin yhden pitkän pikkujouluihin osallistuneen pehmoketun vuoksi :D Tänä vuonna pikkujouluihin osallistui vain vähän ketun näköinen ketunmetsästäjäkoira.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.