Huviloiden hautausmaata etsimässä

Kuukausi sitten en tiennyt Kruunuvuoren huvila-alueen olevan edes olemassa. En ollut ikänä kuullut koko nimeä, saati tuntenut alueen historiaa. Ei kai sitä helsinkiläisetkään kaikkea kaupungistaan voi tietää, vaikka hassulta se nyt tuntuu, että moinen hurmaavan hämmentävä, tai toisinpäi,n paikka on tuossa aivan nurkalla. No, melkein ainakin. Laajasalossa.

Kruunuvuoren alue tuli tietoisuuteeni sattumalta, yhden kaverini käytyä kuvaamaassa huviloita. Kruunuvuoren hylätyt huvilat keskellä Helsinkiä kuulosti mystiseltä, joten googlettelin vähäsen. Wikipedia tietää kertoa, että vanhimmat alueen huvilat on rakennettu 1800-luvulla ja että alue oli välillä Neuvostoliiton ja suomalaisten kommunistien juhlakäytössä ja siinäpä se. Ruosteinen kertoo alueesta huomattavasti enemmän. Kannattaa lukaista!

Lyhyesti, tuolla 1950-luvulta lähtien rapautuneella alueella on kymmenkunta huvilaa (joista me taidettiin lopulta katsastaa ja kuvata kolme tai neljä, riippuen siitä oliko se ensimmäinen huvila vai ei), meren rannalla, metsikön tuolla puolen. Alueella on myös pieni soinen lampi, Kruunuvuorenlampi, joka on varmaan yhtä monta metriä meren pinnan yläpuolella kuin mitä se sijaitsee meren rannasta. Ruosteinen kuvaa aluetta mystiseksi; en siitä tiedä, mutta onhan se erikoinen paikka. Ja nuorison hajoittama ja spray-maalaama ja maassa lojuvista kamoista päätellen kodittomien kesäpaikka.

Sitä siis lähdettiin tänään etsimään. Pitihän se nähdä ihan omin silmin! Wikipedian kartta näytti alueen. Google maps ei löytänyt Kruunuvuorta Laajasalosta ollenkaan, Tahvonlahden kylläkin. Ajattelin, että kaipa se sieltä jostain löytyy, ajetaan nyt sinne öljysataman tuntumaan vaan. Ajettiin, ja kun ei muutakaan osattu, ajettiin Stansvikin kartanolle, ajatellen, että se voisi olla hyvä paikka aloittaa ihmettely.

Stansvikin kartanon vieremillä sijaitsee Uusikylä ja Vanhakylä. Niinikään paikkoja, jollaisten olemassaolostakaan tässä kaupungissa en tiennyt. Siis pieniä mökkikyliä, joissa on pieniä mökkejä joita asuttaa – tai kesäasuttaa? – noh, kylien asukkaat. Vanhakylän portilla luki oksista tehdyillä kirjaimilla: Wanhis – tervetuloa! Uusikylän portilla oli monta kylttiä: “vain kylän asukkaille” (parkkipaikat nyt ainakin), joten eipä sinne astuttu jalallakaan. Eikähän ne hylätyiltä huviloilta näyttäneetkään.

Arvatenkaan ei tuolta, myöskään sinänsä kauniilta vaahteranlehtien kyllästämältä merenrantapolulta, löydetty sitä etsimäämme huviloiden hautausmaata, joka odottaa purkutuomiota, jahka city tai Laajasalo tai molemmat pääsee johonkin yhteisymmärrykseen alueen rakentamisesta nykyasumuksiksi. Sinänsä riipii, että taas yksi kaunis luontoalue muutetaan kerrostalolähiöksi. Tai joksikin.

Uusikylältä autolle kävellessämme otin kännykän kauniiseen käteeni ja googletin lisää. Oli jo ilmiselvää, ettemme omin avuin huviloita löytäisi. Kuvia netissä oli vaikka kuinka hurustruku, mutten meinannut löytää mitään kartantapaistakaan, joka ohjaisi meidät sinne. Tuntui, että kaikki tiesivät missä huvilat olivat, kaikki löysivät sinne, mutta ohjeita ei ollut missään. Tai ehkäpä hakutulosten silmäilyni oli vain liian ylimalkainen ja kärsimätön.

Apu löytyi lopulta tästä City-lehden blogikirjoituksesta, jossa kirjoittaja ei kerro vain huviloista vaan myös matkastaan sinne. Eli Laajasalontieltä käännytään Koirasaarentielle, jolta käännytään Henrik Borgströmin tielle. Se jatkuu Aino Achtén huvilan kyltin jälkeen Päätienä, jonka päätyyn saakka voi ajaa autolla. Siellä, uusien omakotitalojen keskellä (missä asukkaat varmaan tykkäävät sunnuntaiulkoilijoista hirveästi) voi sen auton sitten parkkeerata johonkin rakoon. Tien päädystä lähtee hiekkatie oikealle. Tien alussa on puomi.

Pienehkön etsinnän ja parin hiuksen raastamisen ja lievän hermojen kiristymisen (se parkkioperaatio ei ollut ihan simppeli, ja kun ei edes tiedetty vielä oltiinko oikeassa paikassa) jälkeen löydettiin tuo hiekkatie. Kuvittelin ensin kiipeäväni vanhoja jyrkkiä portaita ylös kalliolle, mutta tarkemmalla tarkastelulla, portaathan alkoivat noin kolmannesmatkaa jo ylöspäin! Ehkei siis. Vaan jatkettiin märkää kapeaa tientapaista pitkin metsään. Kierrettiin kaatunut koivu, ja nähtiin vasemmalla edellä mainitun bloginkin mainitsemat rantaa kohti vievät “pitkospuut” (lue: kuormalavoja ja laudanpätkiä).

Siinä mentiin vähän metsään. Olisi pitänyt kaartaa oikealle. Mutta sehän siis selvisi vasta paljon myöhemmin, kun oltiin hipsitty hämärän kolmikon ohi katselemaan yhtä lahoa mökkeröä, yritetty jatkaa matkaa siitä eteenpäin kuvitellen seuraavaa talonrotiskoa asutuksi, kaarrettu takaisin ja päädytty lammelle, kuljettu lammen ympäri takaisin sille polulle, jolla oltiin haluttu alunperinkin olla, ja kuvattu ne muutama huvila, jotka viimein oli löydetty, nälän jo kurniessa vatsassa.

Se ensimmäinen talonrotisko. Sen vieressä oli palaneen mökin hiillokset. Ja portailla kolmikko, joista yhdellä oli otsa verillä, ja toiselle tuo verissäpäinen yritti vatsan ympärille kääriä ideal-sidettä (tai poistaa sitä?). Tyypit naureskelivat eivätkä meistä välittäneet, joten liekö olleet ennenaikaisissa Halloween-bileissä tai sellaisiin menossa? Yhtä kaikki, kokonaisuus oli sen verran creepy, että tosiaan mieluusti siirryttiin takavasemmalle tuumaten, ettei tuolle alueelle ainakaan pimeällä kannata mennä.

Päädyttiin siis siitä sen jälkeen tuon mielenkiintoisen lammen rantaan, kierrettiin lampi ja löydettiin taas tie. Karrettiin tien vasenta haaraa takaisin kohti sitä suuntaa, jossa juuri oltiin oltu, siellä puiden lomassa kun sopivasti häämötti jotakin huvilan tapaista.

Löydettiin spray-maalattu huvila, jonka sisukset näyttivät hippasen uudemmilta kuin 1800-lukuiset, hellaa lukuunottamatta. Näytti siltä, kuin siellä olisi pidetty kerhomajaa tai asuttu tai ehkä molempia. Seinät oli täynnä graffiteja ja erilaisia taideteoksia niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Sisällä oli ruttaantunutta mattoa ja sanomalehtiä, ulkopuolella patjoja ja peittoja. Kaikkialla lasinsiruja.

Seuraava huvila siitä eteenpäin kulkiessamme oli keskeltä painunut kokonaan kasaan. Kuvailin huvilaa eri kulmista, mies bongasi vanhan kaivon, minä kivitolpan, jonka funktio siinä puun vieressä jäi minulle hämärän peittoon. Huvilan ulkohuone oli kumollaan rinteessä. Mutta maisemat stadiin päin kalliolta huvilan pihasta upeat!

Se kolmas ja viimeinen, se näytti olevan käytössä ja jonkun jonkinlaisessa hoidossa. Pihassa oli kyltti, että alue on vartioitu. Ovi oli teljetty kiinni isolla rautapalkilla. Kuistilla oli ämpäri ja moppi. Ikkunatkin olivat kaikki ehjiä, pihalla muovisia puutarhakalusteita. Mutta ketään ei näkynyt, eikä mistään selvinnyt, kuka tai mikä taho siellä pitää majaa. Tuli mieleeni Vartiosaaren huvila, jossa nuoruuden kesinä vietin aikaa paljonkin.

Harharetkiemme ansiosta huviloista jäi ihmettelemättä yli puolet, jotka kaiketi sijaitsevat siellä lammen jälkeen oikealla tien haaralla. Meillä oli tuossa vaiheessa, kellon lyödessä viittä, jo niin nälkä, että käveltiin autolle ja ajettiin Itikseen Kimeneen kebabille. Pitää mennä tutkimaan Kruunuvuorta uudestaan joku toinen kerta – jos kerkiän ennen kuin huvilat puretaan uudisrakennusten tieltä. Kovin kiirettä sen kanssa ei ole pidetty, mutta ei sitä koskaan tiedä milloin purkupallo heilahtaa.

Stansvikin kartanolla ja Kruunuvuoressa

 

[Lisää kuvia Stansvikistä ja Kruunuvuoresta Flickrissä]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.