Loppukesä, alkusyksy

Lauantaina tuntui jo todella todella syksyiseltä. Tuuli, satoi, oli kylmä. Olin jo aivan sitä mieltä, että se on syksy nyt. Niinpä en eilen osannut ollenkaan pukeutua sopivasti, kun kesä yllättäen tuli, ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta niin kuumana, että olin kuolla farkkujeni ja pitkähihaisen paidan sisään. Tänään satoi aamupäivän, mutta nyt aurinko paistaakin taas täydeltä terältä. Tässä vaiheessa vuotta jokainen sateeton ja lämmin hetki tuntuu lahjalta.

Illat ovat jo alkaneet pimentyä ja lämpimänkin päivän jälkeen viilentyä. Eilisiltaa lukuunottamatta ollaan jo viikko ihan järestään syöty taas sisällä, enimmäkseen myös kokattu sisällä. Koko kesän poissa ollut pöytäliina peittää taas ruokapöytää. Kynttilät ovat löytäneet tiensä laatikosta pöydälle. Illallisella ne saakin jo sytyttää tunnelmaa luomaan. Villasukat on myös jo täytynyt kaivaa esiin laatikosta, vilpoisten ilmojen myötä.

Luonnossa syksyn merkit näkyvät kypsyvinä omenoina ja viljapeltoina, paalattuna heinänä, marjoista raskaina roikkuvina pihlajan oksina, maan sisästä tupsahtaneina sieninä. Samaan aikaan niityt ovat vielä kukkia täynnään, puiden lehdet vielä raikkaan vihreitä, kukkakärpäset ja mehiläiset ahertavat vielä ahkerina lennelleen kukasta kukkaan. Sammakot loikkivat sateen kostuttamissa ryteiköissä, etanat ovat intoutuneet ulkoilemaan ja popsimaan kosteita lehtiä. Loppukesä, alkusyksy. Sama asia. Kuljetaan taas kohti talvea.

Vietettiin miehen kanssa viikonlopusta hyvä siivu ulkona kävelemässä. Kuljettiin tuolla peltojen laitoja (mitäs me stadilaiset peltojen äärellä eläjät?) katsellen ja kuvaten muuttuvaa luontoa. Hanhiparvet olivat lauantaina vallanneet jo leikatun heinäpellon sekä viereisen golfkentän lammikoiden laitamat, yhdessä sorsien kanssa. Parvet pyrähtelivät ilmaan vaihtaakseen välillä paikkaa, ja kaakattivat kovaäänisesti suunnitellesaan pakoaan alati jäähtyvästä Suomesta. Iltasella kaikki parvet yhdessä pyrähtivät ilmaan ja lensivät pois, seuraavalle etapilleen.

Lomaltapaluustani on aikaa nyt pari viikkoa, tyttöjen koulun alkamisesta huomenna viikko. Kaikki harrastukset ovat pyörähtäneet käyntiin, arki on taas arkea. Meillä tosin eletään nykypäivän mittapuun mukaan melko hidasta arkea. Tyttärillä on harrastus tyttöön; yksi ratsastaa, kaksi tanssii, jokaisella yksi harrastuskerta viikossa. Minulla on yksi tanssituntini. Kaikkeen ei tarvita enää kuskaamista, onneksi.

Eräässä FB-ryhmässä oli juttua näistä harrastusjutuista, ja monia listoja lukiessani minä suorastaan hengästyin. Siitä virisikin sitten se uusi keskustelu elämän hidastamisesta. Kirjoittelin itse siihen lyhykäisesti näin:

“Jokainen itse määrittää sen mikä stressaa, mikä ei, mikä on hidastamista mikä ei. minä en enää jaksaisikaan juosta joka ilta harrastuksissa – en omissa sen paremmin kuin ravata kuskaamassa lapsia. Minulle on tärkeää saada olla kotona, käydä kävelyllä, laittaa ruokaa – tehdä noita kaikkia miehen ja tyttöjen kanssa. Panostaa yhdessäoloon sen sijaan että sinkoillaan kuka mihinkin suuntaan joka ilta. Toki tytöillä on kaverinsa ja viettävät aikaa heidän kanssaan, mutta viihtyvät kaikki hyvin myös kotosalla vaan.”

Tuohon voisin vielä lisätä, että olen yrittänyt minimoida kaikki “pakot”. Mahdollisimman vähän pakollisia menoja, mahdollisimman vähän pakollisia tekemisiä. Kodin pitäminen kunnossa, työt, ruuanlaitto, peruselämä tuntuu hyvältä kun ei ole kiire ja stressi *kaikesta*. Yhtenä tähän liittyvänä asiana pyrin tekemään töitä etänä, kotona, mahdollisimman paljon. Kodin stressitön ilmapiiri on minulle huomattavasti parempi työskentely-ympäristö (kaikkein parasta on kun aurinko paistaa ja voi istua pihalla; tänäänkin vietin siellä aikaa yhden palaverin verran!) kuin toimisto. Sielläkin tosin toki vietän viikosta vähintään 1-2 päivää, riippuen.

Tämän alkusyksyn tuomaa on myös tämänhetkinen flunssainen olotilani. En osaa oikein päättää johtuuko tukkoinen pääni, kirvelevät silmäni ja hivenen koholla oleva lämpö heinästä/siitepölystä, vai olenko tosiaan jo kerinnyt haalia itselleni jostain syksyn ensimmäisen flunssapöpön. Lievä kuumeilu puoltaisi pöpöä :( Ei kiva. Lauantaina kun palattiin kävelyltä märkinä, sateen yllättäminä, laitoinkin jo itselleni syksyn ensimmäisen rommi-hunaja-teen. Kesällä juotiin jääteetä, syksyyn kuuluu lämmin tee. Tähän on tultu. Aurinkoteetäkin olisi tosin saanut vielä eilen aikaiseksi.

Silti, mitä ikinä tämä tukkoisuus onkin, se ei estänyt minua lähtemästä tanssitunnille. Tunnilla jo jopa tuntui siltä, että tanssin tukkoisuuden pois, mutta himaan palattuani palasi sekin. Kyllä tämä pää tästä taas! Joka tapauksessa nyt on olo ainakin tanssitunnin verran parempi kuin ennen sitä ;)

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.